Huomaamme usein valittavan jokapäiväisistä asioista, kuten ajanpuutteesta tai liiallisesta työnmäärästä. Saatamme aloittaa keskustelun siitä, miten kauhea päivä on ollut töissä tai koulussa ja, kuinka bussikuski jätti juuri sinun pysäkkisi aamulla välistä. Koemme epäonnistuvamme päivittäin pienimmissäkin asioissa, mutta se kuinka paljon itse antaa painoarvoa epäonnistumisen tunteille ja miten hyvin osaa kääntää kurjimmatkin koettelemukset rakentaviksi ja opettaviksi tilanteiksi on erittäin tärkeää. Uskon, että epäonnistumiselle altistuminen johtuu paljolti myös omasta asenteesta. Itse olen ainakin huomannut, kun olen aamulla lähtenyt “väärällä jalalla” liikenteeseen, niin epäonnistuminen on taattua! Kaikki menee korkeintaakin ojaan ja pienimmätkin kulmakivet päivän aikana ketuttaa.
Mitä siis voidaan pitää epäonnistumisen mittarina? Onko epäonnistumisen takana oman motivaation puute, jolloin oma kriittinen asenne altistaa herkemmin epäonnistumisille elämässä?
Tässä pieniä ajatuksia epäonnistumisista elämässä, muistakaa että pienet mokat vain hidastaa vauhtia ei pysäytä sitä ! : )
Kivaa alkavaa viikkoa kaikille ! 🙂
Epäonnistuminen tosiaan on asennekysymys, mutta siihen vaikuttaa myös se kuka pitää mitäkin epäonnistumisena. Jos minun päiväni lähtee huonosti käyntiin ja mikäön ei tunnu onnistuvan, en usko epäonnistuneeni vaan pidän sitä lähinnä vain huonona tuurina. Kaikilla on joskus huonoja päiviä, mutta harvalla meistä niitä on kokoajan. Pidänkin siis epäonnistumista suurempana asiana kuin se, että bussi ajaa ohitse, sillä siihen en voi itse vaikuttaa. Epäonnistumisia tulee kaikille ja ne ovat ihan ok, mutta niistä ei saa lannistua vaan ottaa opiksi ja tehdä ensi kerralla paremmin. Epäonnistumiset ja pettymykset kuuluu elämään sillä ilman huonoja kokemuksia ei voisi olla hyviäkään.
Jotkut epäonnistumiset tuntuvat suuremmilta kuin toiset, mutta niistä ei pidä lannistua. Ne kasvattavat ihmistä tuoden samalla uusia näkökulmia elämään. On totta, että oma asenne merkitsee paljon kun puhutaan epäonnistumisesta. Kärpäsestä saa tehtyä härkäsen jos niin ajattelee. Ajan myötä tällaisen ajattelutavan kyllä oppii tunnistamaan itsessään ja niinpä sitä voi pyrkiä tietoisesti muuttamaan. Asenteen muuttaminen lähtee omasta itsestä, sitä ei kukaan voi ulkoapäin väkisellä tyrkyttää valmiina. Se prosessi on läpikäytävä aivan itse.
Arjen pienet epäonnistumisen kokemukset, kuten luennolta myöhästyminen tai kahvin läikyttäminen, ovat varmasti asenteesta kiinni. Asenne-näkökulma ei kuitenkaan taida olla käypä lähestymistapa, kun puhutaan vakavammista epäonnistumisista. Asennoituminen ei varmastikkaan ole myöskään ainoa epäonnistumisen kokemukseen vaikuttava tekijä. Itselleni tuli mieleen, että sosiaalinen tuki on tärkeä vaikuttaja siinä, miten epäonnistumiset koetaan. On helpompi olla sitkeä, jos on tottunut esimerkiksi kotoa tulevaan tukeen ja kannustamiseen. On siis huomioitava, että epäonistumisen kokemukseen vaikuttavat useat tekijät. Ihmisillä voi olla hyvinkin erilaisia lähtökohtia epäonnistumisien käsittelemiseen.
Tästä postauksesta tulee mieleen sanonta “iloinen itsensä häpäisy”. Monesti talvella monet ovat varmasti kokeneet sen kuinka jalat ovat yhtäkkiä lähteneet alta liukastumisen merkeissä. Ensimmäinen mieleen tuleva ajatus ei kuitenkaan ole “sattuiko tai kävikö pahasti” vaan “näkikö kukaan”. Näistä tilanteista sitä yrittää kammeta itsensä ylös mahdollisimman huomaamattomasti ja yrittää kivusta huolimatta kävellä suorassa. Välillä voisi ehkä kokeilla toista ajattelumallia: katsella vaikka ympärilleen aivan rauhassa ja hymyillä ystävällisesti muille ihmisille, jos he tulevat tarjoamaan apuaan.
Olen samoilla linjoilla Hennan kanssa siitä, että oma asenne vaikuttaa epäonnistumisiin. Epäonnistumisia voisikin nimittää välietapeiksi, jotka vievät kohti jotakin päämäärää. Mielestäni ei olekaan välttämätöntä puhua nimenomaan epäonnistumisista, jos niihin osaa suhtautua uusina oppimiskokemuksina. Vaikka motivaatiota jatkamiseen voi olla vaikea löytää, sinnikkyyden kautta ongelmiin löytää usein ratkaisuja. Sen takia yrittämättä jättäminen voi mielestäni myös olla eräänlaista epäonnistumista.