Tässä blogitekstissä käsittelen koulutuksen tasa-arvoisuuden tulkintoja nykypäivänä. Keskityn lähinnä uusliberalistiseen näkökulmaan ja siihen, millaisia yhteyksiä sen ja nykyajan Suomen koulutuspolitiikan välille on luotu. Tämä osaltaan on vaikuttanut koulutuksen yleiseen ilmapiiriin. Uusliberalistisen käsityksen mukaan vastuu opiskelemisesta on siirtynyt yksilölle, kun taas aiemmin korostettiin yhteisöllisyyttä ja koulun asemaa. Voidaan nähdä, että uudenlaisen poliittisen ilmapiirin myötä myös oletetut syyt koulupudokkuutta kohtaan painottavat enemmän yksilön ominaisuuksia kuin yhteiskunnan rakenteita.
Viimevuosina yhteiskunnassamme on tapahtunut muutoksia ja uusliberalistiset ajatukset ovat nousseet pinnalle 1990-luvulla. Nykypäivänä pyritään tehokkuuteen, ja kilpailu eri asioissa on arkipäivää. Uusliberalistisen ideologian voi nähdä myös tunkeutuneen kouluihimme koulutuspoliittisten muutosten seurauksena. Näihin kuuluvat esimerkiksi koulujen profilointi erilaisten painotetun opetuksen luokilla sekä oppilaiden valikointi oppilaitoksiin valintakokeiden tai muiden erittelevien menettelyiden avulla.
Tämän seurauksena koulujen välille on muodostunut kilpailua ja kilpailu on ulottunut alueellisellekin aspektille suurempien kaupunkien tarjotessa enemmän valinnanvaraa. Kasvatuksellisia valinnanmahdollisuuksia on yksilöllistetty ja tämän on sanottu vaikuttavan negatiivisesti niihin väestöryhmiin, joilla on vähemmän resursseja toteuttaa itseään taloudellisesti.
Uusliberalistiselta kannalta katsottuna väitettä koulutusjärjestelmän oikeistolaistumisesta voidaan myös kyseenalaistaa. Ensinnäkin suurin osa suomalaisista kouluista on yhä edelleen valtiollisia. Suomessa oli myös aikoinaan käytössä tasokurssimenettelyt, joista kuitenkin luovuttiin vuoden 1985 uudistuksessa. Tasoryhmittelyiden voitaisiin ajatella edustavan oikeistolaisuutta, sillä niissä oppilaat saivat tasoaan vastaavaa koulutusta.
Huomiota on myös kiinnitetty siihen, että Suomessa ei ole merkittävästi täysin yksityisiä yliopistoja. Uusliberalistiseen ajattelutapaan kuuluukin juuri valtion sekä julkisen roolin kaventaminen ja yksilöllisten valintojen tärkeys. Tämän hetkisiä ”yksityisiä” yliopistoja ei voida pitää täysin valtiosta riippumattomina, sillä niihin kohdistuu opetusministeriön vaatimuksia, ja ne saavat julkista rahoitusta.
Uusliberalismin leviämisessä huolestuttaa usein se, etteivät heikommassa taloudellisessa asemassa olevien perheiden lapset saa samanlaisia lähtökohtia opiskeluun kuin muut. Uusliberalismin kannattajat ovat lieventäneet tätä kahtiajakoa puhumalla erilaisista sponsoriratkaisuista, jolloin kyvykkyytensä osoittaneet oppilaat saisivat taloudellista tukea kodin ulkopuolelta. Tällä tavalla toimivat myös oppilaille myönnetyt stipendit.
Koska uusliberalismin taustalla on ajatus markkinoiden vapauttamisesta, kysyntä ja tarjonta vastaisivat erilaisilla luovilla tavoilla tarjontaan. Siispä opiskelupaikkoja koskevista määräkiintiöistä tulisi yksityisen rahoituksen myötä luopua. Tällöin mahdollisimman moni välttyisi hakeutumasta alalle, jolle ei ole motivoitunut.
Erilaisista näkökulmista huolimatta Suomessa arvostetaan koulutusta, ja siihen myös selkeästi pyritään panostamaan. Suomeen viitataankin usein kansainvälisessä tarkastelussa koulutuksen mallimaaksi.
-Anna/drop outit
Mielestäni tuollainen uusliberalistinen ajattelu myös estää jatkokouluttautumista. Tuskin kukaan haluaa maksaa huikeita summia kahdesta tutkinnosta, kenellä on siihen varaa? Koulutusvalinnat on myös mietittävä hyvin tarkkaan, koska jo yhden lukukausimaksun hukkaan meneminen (summista toki riippuen) tuntuu pahalta, jos oma ala ei nappaisikaan.
Alalle motivoitumisesta tulee mieleen ystäväni, joka opiskelee Ranskassa. Hänen yliopistossaan käytäntö oli se, että lähes kaikki halukkaat pääsivät sisälle opiskelemaan ja karsiutuivat erilaisten tasokokeiden aikana ensimmäisenä lukuvuonna. Tuokin malli aiheuttaa tietysti mm. kustannusongelmia, mutta antaa aloittelevalle opiskelijalle paremman kuvan, mitä hänen alansa opiskelu käytännössä on ja riittääkö hänellä siihen motivaatiota. Päätöksiä ei tarvitse tehdä oletusten ja muiden ihmisten kokemusten kautta. Mitä mieltä muut ovat tällaisesta mallista?
Uusliberalismin ja koulun yhteyksiä voi löytää esimerkiksi Yhdysvalloista. Vanhempien täytyy säästää lapselleen koulutus, joka tuntuu suomalaisesta näkökulmasta katsottuna oudolta. Koulujen maksullisuus ajaa varmasti perheet eriarvoiseen asemaan kouluvalintoja tehdessä. Puhumattakaan sitten yliopistoista, joiden lukukausimaksut jättävät monet valmistuneet jopa satojen tuhansien dollarien velkaan. Harvat kyvykkäät voivat tietysti saada stipendejä, mutta siitä junasta jää pois monia muita oppilaita. Maksukyvyllä on suuri vaikutus koulutukseen osallistumiseen, joten en ihmettele suuriä määriä koulupudokkaitakaan (high school/1,8 milj./2013). Raha ei tietysti ole se ainoa tekijä pudokkaalle, mutta sillä on oma osansa asiassa ja varsinkin Yhdysvalloissa.
“Suomessa oli myös aikoinaan käytössä tasokurssimenettelyt, joista kuitenkin luovuttiin vuoden 1985 uudistuksessa. ”
Käytännössä tasoryhmittelyä on suurten kaupunkien kouluilla paljon. Kyse on nimenomaan ns. koulumyönteisten kotien oppilaiden poimimisesta omaksi ryhmäkseen valintakoeluokkien avulla tai sellaisten luokkien avulla, joissa painotetaan esim. matemaattisia taitoja tai kuvataidetta tai musiikkia tai jopa siten, että harvinaisia kieliä lukevat ovat samoilla luokilla, jolloin koululle jää muutama ns. tavisluokka, jossa ovat ne, jotka lukevat vain perinteisesti A1-englanti+B1-ruotsi.
Oleellisempaa kuin oppilaan suoritustaso ja suuntautuminen on nimenomaan vanhempien asenne ja sitoutuminen koulutyön tukemiseen ja kunnianhimoisiin valintoihin.