Sosiaalisen identiteetin teorian SIT mukaan ( Social Identity Theory, kts. esim. Abrams & Hogg, 1988; Tajfel & Turner, 1979) ihminen määrittää identiteettiään henkilökohtaisten piirteiden ja ryhmäjäsenyyden perusteella. Ihmisen arvioidessa itseään henkilökohtaisten piirteidensä kuten kielitaidon, yksilöllisten kykyjen tai esimerkiksi fyysisen ulkonäkönsä perusteella puhutaan henkilökohtaisesta identiteetistä. Kun ihminen määrittelee itseään ryhmäjäsenyytensä perusteella, kysymys on sosiaalisesta identiteetistä. Tällöin ihminen on tietoinen itsestään jonkin ryhmän jäsenenä esimerkiksi harrastustoiminnan, koulun, ammattiryhmän tai organisaation jäsenenä.
Identifioituessa ryhmään omaksutaan ja hyväksytään samalla ryhmän arvot ja normit (Abrams & Hogg, 1988). Ryhmän arvoilla ja normeilla on vaikutus siihen kuinka käyttäydymme (Haslam, 2001, s. 44-55). Ryhmän jäsenenä liitämme itsemme ja ryhmäämme sellaisia piirteitä, jotka erottavat meidät muista ryhmistä. Käyttäytymisellä vahvistamme niin eroa toisiin ryhmiin kuin omaan ryhmään kuuluvia piirteitä. Esimerkki artikkelimme ”Sivupoluilla vaan ei välttämättä hukassa” Oona erottautui luokkansa oppilaista identiteetiltään äidiksi. Haastattelemamme tutkija Sirpa Lappalainen kertoi Dropout –ryhmämme tekemässä haastattelussa, että Oona otti tunneillakin konkreettisesti eroa luokaan toisiin oppilaisiin ja tarkasteli heitä ikään kuin sivustakatselijana. Oona oli nuori äiti, joka liitti äitiyden vahvasti identiteettinsä, äitiyden arvot ja normit ja äitiyteen mielletyn käytöksen. Muut luokan oppilaat näyttäytyivät vähän lapsellisempina ja vastuuttomampina äitiyden identiteetin näkökulmasta.
Myös ”koulupudokas” keskusteluun voisi liittää ryhmäidentiteetin. Voisiko koulun keskeyttäneillä oppilailla keskeyttäminen olla osa sitä, etteivät he oikein tunne kuuluvansa ryhmään? Kysymys kuuluukin, oletko itse joskus miettinyt omaa identifioitumistasi johonkin ryhmään, vaikkapa yliopiston muihin opiskelijoihin? Millaisia tuntemuksia se sinussa on herättänyt, onko se vahvistanut lukuintoa vai motivoinut tsemppaamaan entistä enemmän? Vai oletko peräti miettinyt keskeyttämistä, koska kaikki tuntuu, näyttää ja kuulostaa niin vieraalta? Itse aikuisopiskelijana koin tällaisia tunteita paljonkin aloittaessani opiskelun, olin jo keski-ikäinen, pienten lasten äiti ja työuraa tehnyt, joten kokemusta niin hyvässä kuin pahassakin harteille riitti. Mutta miten muilla, kokevatko nuoremmat opiskelijat vastaavaa, solahtaako akateeminen identiteetti helposti ylle vai vaatiiko se erilaisten arvojen ja normien hyväksymistä ja peräti erilaista käyttäytymistä?
Nina/Dropouts
Lähteet
Abrams, D. & Hogg, M. A. (1988). Comments on the motivational status of self-esteem in social identity and intergroup discrimination. European Journal of Social Psychology, 18, 317-334.
Haslam, S. A. (2001). Psychology in Organizations, The Social Identity Approach, London: SAGE.
Tajfel, H., & Turner, J. (1979). An Integrative Theory of Intergroup Conflict. Teoksessa W.G. Austin & S. Worchel (toim.), The Social Psychology of Intergroup Relations (s. 33-47). CA USA: BROOKS
Mielenkiintoinen postaus – ja eikö me juuri P2 Kasvatussosiologian kurssilla identiteettiiä käsiteltykin? Oli myös mukava kuulla, miltä aikuisopiskelijalta tuntui sijoittua akateemiseen maailmaan. Itse olen 19 vuotias ja tulin siis suoraan lukiosta yliopistoon. Ensiksi minussa heräsi väistämättäkin ajatuksia siitä, ovatko kaikki muut opiskelijat paljon vanhempia ja kokeneempia kuin minä, ja tunnenko itseni täydeksi junnariksi muiden keskellä.
Positiivisena yllätyksenä, tämä ajatus ei ole yliopistossa vahvistunut lainkaan. Vaikkakin olen muiden fuksien joukossa selkeästi nuorimmasta päästä, ei se ole vaikuttanut negatiivisesti ollenkaan – päinvastoin. Vaikka olen usein sosiaalisessa vuorovaikutuksessa itseäni monta vuotta vanhempien opiskelijoiden kanssa, en koe iän erottelevan meitä ollenkaan. Olen jo muutamaan otteeseen osalle opiskelijatovereistani jopa hehkuttanut sitä, kuinka hienoa minusta on, kun voin istua saman pöydän ääressä itseäni yli kymmenen vuotta vanhempien opiskelijoiden seurassa ja tuntea keskustelun olevan täysin “tasa-arvoinen” iästä piittaamatta. Tämä on tietenkin osittain perua siitä, että meillä on monia samoja mielenkiinnon kohteita saman opiskelupaikan ja siihe liittyvien alueiden ympärillä. Tällöin pystyn identifioitumaan opiskelutovereihini, enkä koe vain olevani samaa ryhmää omanikäisteni kanssa, vaan kaikkien muidenkin fuksien iästä riippumatta.
Minusta olisi mielenkiintoista kuulla, onko jollain ollut päinvastaisia kokemuksia kuin minulla, eli onko joku tuntenut itsensä ulkopuoliseksi jossain tilanteessa, tai muuten vaan joutunut muuttamaan omaa käyttäytymistään tai hyväksymään erilaisia ajattelutapoja ja arvoja?