Koska  Hanna Aarniolla ei ole vielä jostain syystä lupia tänne blogin kirjoitus puolelle, niin minä lupasin copypasteta sen tänne:

Minulla on ilo jatkaa epäonnistumis-teemalla, josta haluan ensin nostaa esille hieman toisenlaisen näkökulman: on välttämätöntä epäonnistua. Niin kauan kun kyseessä on ihminen, epäonnistuminen kuuluu olennaisena osana elämään. Kukaan ei pääse tilanteeseen, jossa hallitsisi kaikkia  toimintaansa vaikuttavia tekijöitä. Inhimillisyys tarkoittaa tavallaan myös olosuhteidensa uhrina olemista. Kysymys on siitä, pelkääkö väistämätöntä, vaiko ei. Markku Niemivirta nosti tutkijatapaamisessa esille, että epäonnistumista pelkäävät henkilöt myös epäonnistuvat useammin kuin pelottomasti suhtautuvat. Aivoissa on tiettyjä BIS:iksi ja BAS:iksi kutsuttuja mekanismeja, jotka vaikuttavat siihen, esiintyykö koehenkilöllä lähestymis- vai välttelykäyttäytymistä reaktiona erilaisiin ärsykkeisiin. Jokaisella ihmisellä nämä järjestelmät ovat yksilöllisiä ja ilmeisesti myös synnynnäisiä. Tämä on yksi selitys sille, miksi eri yksilöt reagoivat samanlaisissa olosuhteissa epäonnistumiseen eri tavalla. Omaan käytökseensä voi silti vaikuttaa esimerkiksi muuttamalla omaa asennettaan.

Jatkan hieman Jennin jo käsittelemää epäonnistumisen pelko-aihetta. Minua inspiroi Sara Blakelyn kertomus siitä, miten hänen isänsä oli kasvattanut suhtautumaan epäonnistumiseen. Isä oli säännöllisesti kysynyt päivällispöydässä Saralta ja tämän veljeltä epäonnistumisista antaen heille kiitosta yrittämisestä. Kun isä kuuli lapsilleen sattuneista epäonnistumisista, hän tiesi heidän yrittävän onnistumista. Ilmeisesti kasvatusmetodi toimi. Näin taustatiedoksi: Sara Blakely on Spanx-nimisen alusvaateketjun perustaja ja on väitetty, että olisi myös maailman nuorin omalla toiminnallaan rikastunut naispuoleinen miljonääri. Blakelyn yritys toimii nykyisin yli 50 eri maassa. Hämmästyttävintä on, ettei hänellä ollut toimintaa aloittaessa mitään muodollista koulutusta yrittäjänä olemiseen. Tässä siis yksi menestystarina henkilöstä, joka ei pelkää epäonnistua.

Pakko myöntää, että minä ainakin epäonnistun aika usein epäonnistumisen sietämisessä… Onko teidän muiden helppoa päästä yli omien virheiden aiheuttamasta pettymyksestä?

Onnekasta loppuviikkoa ja rohkeutta epäonnistumiseen!

Hanna A.

Tässä vielä pari linkkiä, joista otin tietoa Sara Blakelysta:

http://globalpublicsquare.blogs.cnn.com/2013/08/24/sara-blakely-spanx-and-the-american-dream/

http://www.huffingtonpost.com/mohamed-a-elerian/spanx-billionaire-founder_b_3814723.html

Epäonnistuminen on suhteellista. Samoin myös onnistuminen on suhteellista. Joskus epäonnistuminen voi kääntyä onnistumiseksi ja välillä suuri onnistuminen voi myöhemmin kääntyä epäonnistumiseksi. Se mitä me näemme arkielämässä ympärillämme edustaa meille ainakin alitajuntaisesti onnistumisen mallia. Minä elän Helsingissä, Suomen pääkaupungissa. Kun kävelen kaupungilla näen mainoksia. Vähäpukeisia naisia, pukumiehiä, pikaruokaa, elektronisen robotti-imurin.. Meillä on kaikkea, oletko miettinyt koskaan, mitä kaikkea meillä oikeasti on kahdensadan metrin säteellä Narinkkatorilta? Se kaikki on meille onnistumista, menestystä.

Loputon määrä tavaraa, loputon määrä juuri sitä ruokaa mitä tekee tänään mieli, se on menestystä. Onnistumista. Minulla on työpaikka, käyn siellä jotta saan rahaa, jolla sitten voin osallistua tähän kulttuuriin. Mutta onko se sittenkään onnistumista? Teoriassa minulla on kaikki, mutta käytännössä minulla ei ole juuri mitään. Joku toinen, toisesta kulttuurista, toisesta elämästä – voisi luonnehtia elämääni niin, että käyn työssä josta en pidä, siksi että saan tavaroita mitä en tarvitse. Sen lisäksi tuen toiminnallani monikansallisten suuryritysten toimintaa, jotka tuottavat tavaraa halpatyövoimalla, joskus jopa lapsityövoimalla. Syön pikaruokaa, mikä on moraalisesti niin loputtoman väärin tuotettua, että itku pääsee jos sitä edes kerkeää ajattelemaan.

Olenko siis onnistuja, vai epäonnistuja? Minä en tiedä. Jokainen tekee varmasti elämässään virheitä, mutta ehkä suurimmat virheet ovatkin niitä virheitä joita me emme tunnusta, tai huomaa. Ne ovat rakenteissa, mille me emme tänä yksilön korostamisen aikakautena pysty laittamaan vastaan. Oikeasti me pystyisimme, yhdessä.

“Epäonnistumiselle altistuminen on synnynnäistä”- Ei vain pelkkä altistuminen. Epäonnistuminen on synnynnäistä.

Tässä hieman ajatuksiani aiheen ympäriltä. Ja jotta tämä maailma nyt ei olisi näin synkkä ja musta niin laitan teille tähän vielä linkin joka todistaa että epäonnistumista on myös muunlaista. Iloista päivänjatkoa kaikille

http://www.youtube.com/watch?v=1796OXXdVzs