Vuoden 2012 hallitus

POLHON HALLITUS 2012

Puheenjohtaja
Ilmar Metsalo
ilmar.metsalo [at] helsinki.fi
+358505434882Terve!
Olen Ilmar Metsalo, 22-vuotias toisen vuoden polholainen Espoosta. Kruununhakalaistuin opintojen alkaessa ja yritän parhaani mukaan ylläpitää helsinkiläiskulissiani. Poliittisen historian opiskelussa minua kiehtovat konfliktit ja epäonnistuneet vallankaappausyritykset. Samaistun Kim Jong-uniin. Jos minulla on vapaa-aikaa vietän sen mielelläni musiikin ja ystävien parissa. Pidän eniten sellaisista aamuista, jolloin luen Hesarin ja juon kaksi kuppia kahvia auringon paistaessa keittiöömme. Muuten saatan olla aamuisin synkkä ja murahdella kuin Paavo Lipponen konsanaan.
Varapuheenjohtaja
Anna Niemi
anna.ek.niemi [at] helsinki.fiOlen Anna ja pyörin toista vuotta hallituksessa, tällä kertaa varapuheenjohtajana. Asun kaikkien suurmiesten tavoin Kruununhaassa, mutta lyhyistä välimatkoista huolimatta olen usein myöhässä, koska juutun katsomaan koira- tai alpakkavideoita YouTubesta. Pidän myös paksuista elämänkerroista ja sellasesta sameasta omenamehusta pekonin kanssa aamulla. Poliittisessa historiassa oon viime aikoina ollut kiehtoutunut erilaisista kansanliikkeistä ja jännistä terroristeista.
Taloudenhoitaja
Tuomas Saavalainen
tuomas.h.saavalainen [at] helsinki.fiMoi! Olen toisen vuoden polholainen ja nyt toista vuotta myös Polhon taloudenhoitajana. Olen kotoisin Mikkelistä, mutta asun nykyisin Leppävaarassa. Suurin vahvuuteni on toivottavasti rehellisyys, ainakin joku taisi olla samaa mieltä kun minut kerran taas valittiin talousvastaavaksi. Poliittisessa historiassa minua kiinnostaa eniten kansainvälisten suhteiden historia. Haave diplomaatin urasta tai muista kansainvälisistä tehtävistä olikin minulle keskeinen syy hakea opiskelemaan valtiotieteelliseen ja nimenomaan poliittista historiaa.
Sihteeri ja juhlavastaava
Sanna Väyrynen
sanna.vayrynen [at] helsinki.fiPiu pau! Olen Sanna, ensimmäisen vuoden opiskelija ja toimin Polhon sihteerinä sekä juhlavastaavana. Olen aikamoinen viimetinkaan jättäjä ja minua saavatkin ihmiset aina kuumotella asioista, jotka sitten hoidan itseäni kiroten. Minuun voi törmätä joskus yliopistolla, mutta lähinnä kaiken maailman kissanristiäisissä. Jaan asuntoni avopuolisoni, kissani ja koirani kanssa. Koirani jakaa myös valkoiset karvansa kanssani. Poliittisessa historiassa minua kiinnostaa erityisesti itäisen naapurimme kehitys.
1. opintovastaava
Eetu Jokela
eetu.jokela [at] helsinki.fiMoi! Olen Eetu, kolmannen vuoden polholainen ja toisen vuoden hallituslainen. Toimin hallituksessa 1. opintovastaavana, eli hoidan hallituksessa kaikenlaisia opiskeluun ja opiskelijoiden edunvalvontaan liittyviä asioita. Olen syntyjäni Lauttasaaresta, mutta nykyään edesautan Kallion kaupunginosan gentrifikaatiota. Sain viime hallituskaudelta paljon, opin muun muassa pitämään oliiveista. Iloa elämääni tuovat hyvä meininki, Mad Men-televisiosarja, sohvalla makailu sekä asioiden pohdiskelu. En pidä pikkumaisuudesta. Poliittisessa historiassa minua kiinnostaa ylikaiken suomalainen työväenliike.
2. opintovastaava ja suhdevastaava
Topi Houni
topi.houni [at] helsinki.fiMoi! Olen 22-vuotias porvoolainen, joka kasvattaa katu-uskottavuuttaan Kontulassa. Vuoden 2011 fuksi ja vuoden 2012 2. opinto-ja suhdevastaava. Lumisina talvina harrastan hiihtoa ja lumettomina painettuja lehtiä. Kesäisin dominoin rakennustyömaita ja vaalin rusketustani.
ATK- ja urheiluvastaava
Timo Eloranta
timo.eloranta [at] helsinki.fiMoro! Vastaan näiden sivujen ylläpidosta ja siitä, että polholaiset pysyvät hyvässä fyysisessä kunnossa. Olen 22-vuotias puhdasjalkainen stadilainen ja ensimmäisen vuoden opiskelija. Pidän saunomisesta, herneistä ja myötätuulesta. Poliittisessa historiassa kiinnostaa mm. kaikki. Isona minusta tulee Teemu Tuomisen esimies.
Tiedotus- ja tasa-arvovastaava
Hannele Kirveskoski
hannele.kirveskoski [at] helsinki.fiAsun yhä Espoon kaupungin hurmaavassa asunnossa. Seuranani pyörii yksi mies ja kaksi koiraa, joiden hoivaaminen on kivaa. Olen toisen vuoden polholainen ja huomannut olevani erityisen kiinnostunut Baltian maiden lähihistoriasta ja niiden suhteista Suomeen. Juuri nyt intoilen kohta alkavasta venäjän alkeiskurssista ja kevään lähestymisestä.
Työelämä- ja alumnivastaava
Riina Hyökki
riina.hyokki [at] helsinki.fiTerve, olen Riina, toisen vuoden polholainen ja toista vuotta hallituksessa, jossa vastaan työelämätapahtumista ja suhteista alumneihin. Opiskelullisesti minua innostaa erityisesti itäisen Euroopan lähihistoria sekä eurooppalaisuuden identiteetit yleensä. Olen huomannut olevani reissaaja mutta tykkään kuitenkin olla kotona. Saatan myös paikoin innostua hyvin helposti kaikenlaisista suurista ja pienistä asioista, ja mielestäni hiihtäminen on lähes kaikissa olosuhteissa sielulle parasta.
HOL- ja ympäristövastaava
Teemu Perhiö
teemu.perhio [at] helsinki.fiTerve! Olen toista vuotta hallituksessa, nyt HOL- ja ympäristövastaavana. Lisäksi olen ISHA-Helsingin hallituksessa. Harrastuksiini lukeutuvat edelleen pyöräily, ylenpalttinen puunhalailu ja sarjakuvien piirtely. Tykkään monipuolisesti kaikesta, mutta erityisesti ötököistä (esim. kameli) ja Ricky Gervaisin höpinöistä. Poliittisessa historiassa kiehtovat monenlaiset eri näkökulmat asioihin – ei kannata pitää koko ajan samoja laseja päällä!
Kulttuurivastaava
Johanna Räty
johanna.raty [at] helsinki.fiOlen Johanna, Polhon kulttuurivastaava 2012. Rakastan haahuilua ja haluaisin kovasti olla suuri seikkailija, mutta pohjimmiltani olen kuitenkin aika nössö. Tykkään paljon myös mm. pähkinöistä, lenkkeilystä ja kaikesta tosi kultturellista, varsinkin musiikista ja visuaalisesta kulttuurista. Innostun myös yleensä aika helposti kaikesta uudesta ja jännittävästä. Polhoon päädyin tavallaan vähän puolivahingossa mutta taisin kyllä tulla ihan oikeaan paikkaan.
ISHA- ja kansainvälisyysvastaava
Teemu Tuominen
teemu.tuominen [at] helsinki.fiMoikka! Olen tämän vuoden ISHA- ja kv-vastaava, eli omiin tehtäviin kuuluu mm. matkojen järkkäily ja yhteydenpito vaihtareihin. Minulla on aika rento ja huoleton elämänasenne, mikä toisinaan on hyvä ja toisinaan ei. Stressiä ei kerry, muttei toisaalta opintopisteitäkään – ainakaan liiaksi! Pyrin kuitenkin aina suoriutumaan omista tehtävistäni kunnialla. Suuria intohimon kohteita ovat syöminen ja nukkuminen, mutta olen myös innokas (penkki)urheilija ja tykkään höntsäillä kaikennäköistä. Toimin myöskin Torspon managerina. Haaveeni on joskus päästä ulkomaille töihin vaikkapa diplomaatiksi, ja poliittinen historia kaikessa monipuolisuudessaan tarjoaisi siihen mahdollisuuden.

 

Hallituksen avustavina virkailijoina toimivat:

Ilari Leskelä
Josefiina Manninen
Hanna Marjoranta
Antti E.P.Lehtinen
Mikko Virta
Laura Kopilow
Mari Fabritius
Marika Poutiainen