Horvat Kurin synagogasta Israelista löytyi antiikinaikainen mosaiikkilattia

Pohjois-Israelin Galileasta on löytynyt antiikin aikaisen synagogan mosaiikkilattia, jonka piirtokirjoituksessa mainitaan synagogan rakentamista tukenut henkilö sekä tämän isä ja isoisä. Tällaiset rahoittajia esittelevät piirtokirjoitukset olivat yleisiä sekä kreikkalais-roomalaisissa temppeleissä, juutalaisissa synagogissa että kristillisissä kirkoissa. Helsingin yliopiston tutkijoiden löytö onkin yksi todiste juutalaisen ja sitä ympäröineen myöhäisantiikin kulttuurin kosketuksista. 

Horvat Kurin synagogasta löydetyssä mosaiikissa näkyy osa seitsemänhaaraisen kynttilänjalan jaloista, joiden päälle on asetettu öljylamppu. Piirtokirjoituksessa mainitaan lahjoittaja Elazar, hänen isänsä Juuda ja isoisänsä Susu tai Qoso. Copyright: Kinneret Regional Project/Jaakko Haapanen.
Horvat Kurin synagogasta löydetyssä mosaiikissa näkyy osa seitsemänhaaraisen kynttilänjalan jaloista, joiden päälle on asetettu öljylamppu. Piirtokirjoituksessa mainitaan lahjoittaja Elazar, hänen isänsä Juuda ja isoisänsä Susu tai Qoso. Copyright: Kinneret Regional Project/Jaakko Haapanen.

Mosaiikin säilynyt osa esittää lisäksi seitsemänhaaraisen kynttilänjalan, menoran, yläosaa. Menora on yksi tärkeimmistä juutalaisista uskonnollisista symboleista.

Löytynyt mosaiikkilattia on 400-luvun (jaa.) alussa rakennetussa Horvat Kurin synagogassa, jonka kaivauksiin Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta on osallistunut vuodesta 2010 alkaen. Horvat Kurin läheisyydessä sijaitsivat myöhäisantiikin aikana kristilliset pyhiinvaelluskeskukset Tabgha ja Kapernaum, joista on löytynyt vastaavanlaisia mosaiikein koristeltuja lattioita.

Entisöijä Orna Cohen puhdistaa Horvat Kurista löydettyä lattiamosaiikkia. Copyright: Kinneret Regional Project/Jaakko Haapanen.
Entisöijä Orna Cohen puhdistaa Horvat Kurista löydettyä lattiamosaiikkia. Copyright: Kinneret Regional Project/Jaakko Haapanen.

Antiikin aikaisissa kirjallisissa lähteissä korostuvat usein juutalaisten ja kristittyjen väliset kiistat.

– Horvat Kurin löydöt viittaavat kuitenkin siihen, että paikallisilla juutalaisilla kyläyhteisöillä ja kristillisillä luostareilla oli paljon esimerkiksi kaupankäyntiin liittyviä yhteyksiä, kertoo kaivausten suomalainen johtaja, akatemiatutkija Raimo Hakola.

Hakolan mukaan myös aiemmat Horvat Kurin löydöt osoittavat paikallisen yhteisön olleen osa koko Välimeren laajuista kauppaverkostoa, jonka kautta kylään tuotiin hyödykkeitä Pohjois-Afrikasta, Mustanmeren alueelta ja nykyisen Turkin alueelta.

Ilmavalokuva Horvat Kurin synagogasta kesän 2015 kaivausten jälkeen. Copyright: Skyview.
Ilmavalokuva Horvat Kurin synagogasta kesän 2015 kaivausten jälkeen. Copyright: Skyview.

Israelin kansallismuseon (Israel Museum) asiantuntijaryhmä on siirtänyt mosaiikin konservoitavaksi ja säilytettäväksi museon tiloihin. Mosaiikki sekä Horvat Kurista aikaisemmin löydetyt kivinen pöytä ja tuoli asetetaan esille museon tulevaan synagogia käsittelevään näyttelyyn.

Horvat Kurin synagogan arkeologisia kaivauksia suorittaa Kinneret Regional Project, jonka rahoittajina ovat Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan lisäksi Leidenin (Alankomaat) ja Bernin (Sveitsi) yliopistot sekä Wofford College Yhdysvalloista. Kaivausten johtajina toimivat professori Jürgen Zangenberg (Leiden), tohtori Raimo Hakola (Helsinki), tohtori Stefan Münger (Bern) ja professori Byron McCane (Wofford College).

Horvat Kurin kaivauksiin osallistuminen on osa teologisessa tiedekunnassa toimivien, Suomen Akatemian rahoittamien tutkimuksen huippuyksikköjen Järki ja uskonnollinen hyväksyminen sekä Pyhät tekstit ja traditiot muutoksessa tutkimustoimintaa. Suomesta kaivauksia on tukenut myös Suomen Lähi-idän instituutin säätiö. Horvat Kurin kaivausten henkilökuntaan osallistui Helsingin yliopistosta Rick Bonnie, Ulla Tervahauta, Vilja Alanko, Sirpa Alaranta ja Jaakko Haapanen. Kaivausryhmään kuuluivat vapaaehtoisina Jeremy Penner, Jutta Jokiranta, Anni Kähkönen, Saimi Kautonen, Johanna Ketola, Samuli Tyni, Harri Söderholm, Kalle Jouppi, Jaana Rissanen, Jussi Ikkala ja Saija Kainulainen.

One thought on “Horvat Kurin synagogasta Israelista löytyi antiikinaikainen mosaiikkilattia”

Comments are closed.