Martti Nissisen luomiskertomusluento edelleen katsottavissa

 

Huippuyksikön johtaja, professori Martti Nissinen luennoi 12.9.2014 Raamatun luomiskertomuksissa Helsingin Musiikkitalossa. Luento toimi johdantona Radion Sinfoniaorkesterin konserttiin, jossa esitettiin Joseph Haydnin oratorio Luominen

Luennossaan Nissinen käsitteli Ensimmäisen Mooseksen kirjan kolmen ensimmäisen luvun kertomuksia luomisesta, paratiisista ja siitä, miten häpeä ja syyllisyys tulivat ihmisen elämään. Kertomusten kautta Nissinen pyrki erityisesti osoittamaan, että Raamatun lukemiseen liittyy aina tulkintaa. ”Lukijan on pakko sovittaa teksti omaan ymmärrykseensä, omaan kieleensä, omaan mielikuvamaailmaansa. Näin teksti itse antautuu tulkittavaksi – suorastaan vaatii lukijaa ottamaan kantaa, täyttämään aukkoja, ajattelemaan pitemmälle kuin mihin tekstin sanamuoto riittää. Ja tästä päästään Haydnin oratorioon, jonka libretto on hyvä esimerkki siitä, miten Raamatun teksti täydentyy”, Nissinen pohti.

Noin puolen tunnin mittainen luento on edelleen katsottavissa Yle Areenassa (http://areena.yle.fi/1-2384232).

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *