Mitä oli ennen kuin Raamattu oli Raamattu?

Kirjauskonnoissa pyhät tekstit koetaan identiteetin kivijaloiksi: ne ovat jotain muuttumatonta ja pysyvää. Maailma muuttuu, mutta pyhät tekstit ovat yhteisön perusta. Tämän vuoksi pyhien tekstien eri tulkinnat herättävät tunteita – ja kysymyksen siitä, kenellä on valta tulkita tekstejä. Toisaalta tekstien symboliarvo (esimerkiksi osoitus tiettyyn ryhmään kuulumisesta) voi olla suurempi kuin itse tekstien sisältö ja yksityiskohdat.

Identiteetin muodostuksessa tekstit toimivat lopulta kuin mikä tahansa kulttuurinen tieto: sieltä ammennetaan valikoiden ja eri välittäjien (kasvatuksen, koulutuksen, median, uskonnollisten auktoriteettien, jne.) kautta normeja, arvoja, käytäntöjä, uskomuksia ja identiteettimarkkereita eli havaittavia identiteetin merkkejä, joita voi olla esimerkiksi tiettyyn some-ryhmään kuuluminen ja some-käyttäytyminen.

Moni nykyajan ihminen ei ehkä ole niin eri asemassa kuin muinainen ihminen, joka harvemmin oli luku- ja kirjoitustaitoinen: tietoa valikoidaan ja sille altistutaan vaihtelevasti.

Jos kuulun kristilliseen kirkkokuntaan, Raamattuni on tämän kirkon kokoelma ja sisältää sekä Vanhan että Uuden testamentin; jos kuulun synagogayhteisöön, Raamattuni on Heprealainen Raamattu. Kristillisten kirkkokuntien kokoelmat eroavat jonkin verran toisistaan, muun muassa niin kutsuttujen apokryfikirjojen tai deuterokanonisten kirjojen osalta. Suomessa useat kirkkokunnat ovat kuitenkin yhdessä osallistuneet vuoden 1992 raamatunkäännöksen valmisteluun ja samoin Uuden testamentin digikäännöksessä (”UT2020”) oli mukana edustajia eri kirkkokunnista.

Raamattu on osin yhteinen, mutta Raamatun merkitys identiteetille on monitahoinen kysymys. On syytä kurkata historian hämärään.

Pyhät tekstit käsikirjoituskulttuurissa

Raamattua ei ollut olemassa vielä ajanlaskun alussa. Mitä?! Mitä sitten oli?

Raamattu ei olisi säilynyt ilman sen välittämistä kirjoitetussa muodossa, esimerkiksi paperilla, papyruksella, bitteinä kovalevyllä. On luonnollista olettaa, että suullisena välitetty tieto muuntuu, mutta kirjoitettu teksti muuttuu myös. Pyhät tekstit näyttivät muinoin kovin erilaisilta kuin meidän tuntemamme Raamattu.

Heprealaisen Raamatun (kristittyjen Vanhan testamentin) tekstit oli kirjoitettu yksinomaan kirjakääröihin (ks. linkkejä alla). Yhteen kääröön ei mahtunut kovin monta teosta – tekstit muodostivat siis kokonaisen joukon kääröjä. Kokoelmaksi tekstit muodostuivat siis korkeintaan ihmisten mielissä, ei materiaalisessa esineessä.

Kristillisenä aikana erillisiä papyruslehtiä alettiin sitoa yhteen kirjan muotoon. Tällaista uutta innovaatiota kutsutaan nimellä koodeksi. Se tuli pian suosituksi, mutta tekstejä kirjoitettiin yhä myös kääröihin. Varhaisimmat kristityt käyttivät hepreasta ja arameasta kreikaksi käännettyjä Vanhan testamentin kääröjä. Varhaisimmat Koraanin käsikirjoitukset ovat koodekseja.

Käärö on yhdellä tavalla avoin ja joustava: vaikka siinä on alku ja loppu, siihen voidaan myös ommella lisää sivuja. Toisinaan käärön toiselle puolelle saatettiin kirjoittaa toinen teos. Yhdessä käärössä saattoi olla useampia teoksia, mutta ei ole näyttöä siitä, että esimerkiksi viisi Mooseksen kirjaa (toora) olisi yleisesti kirjoitettu samaan kääröön; tällainen käärö olisi ollut epäkäytännöllisen suuri.

Koodeksi antaa helpommin vaikutelman valmiista paketista, kokonaisuudesta, jolla on alku ja loppu. Senkin laatiminen vaati kuitenkin huolellista suunnittelua ja sitomistaidon kehittymistä; koodeksikaan ei voinut alusta alkaen helposti kasvaa kovin suuriin mittoihin. Antoiko koodeksi kuitenkin sysäyksen sellaiselle ajattelulle, että kaikki tärkeät teokset voitiin koota yksiin kansiin – kaanonin eli yhteisesti valitun kokoelman muotoutumiselle? Tältä näyttää, sillä 300-400-luvuilta on säilynyt suuria koodekseja, jotka sisältävät kukin jonkin kokoelman Heprealaisen Raamatun, apokryfien ja Uuden testamentin tekstejä. Nämäkin kokoelmat poikkeavat toisistaan, mutta nyt muoto on jo lähempänä kirjamuotoista mielikuvaa Raamatusta.

Kaikki juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin pyhät tekstit syntyivät käsikirjoituskulttuurissa, ennen painotaidon keksimistä 1400-luvulla. Käsikirjoituskopioissa oli aina jonkin verran eroja ja eri yhteisöillä saattoi olla toisistaan poikkeavia käsikirjoituksia käytössään. Tämä näyttää olleen oletusarvo eikä ollut ongelma tekstien pyhyydelle. Uhkaavaksi erilaisuus koettiin vasta, kun eri tekstimuodot tuottivat identiteetin kannalta erilaisia tulkintoja tai kun tekstikokoelmien rajoja alettiin määritellä. Tällöinkään tekstimuodon valinta ei näytä olleen tietoinen vaan usein sattumanvarainen. Kaanonin rajat muotoutuivat vähitellen ja myös paikallisesti, käytettävissä olevien käsikirjoitusten mukaan. Kanonisointi ei myöskään ollut uskonnon johtajien yhdellä kertaa tekemä päätös.

Tutustu kääröihin ja koodekseihin

Esimerkkejä kääröistä: Kuolleenmeren käsikirjoitukset
Kuvia koodeksista: Codex Sinaiticus
Video koodeksista: Youtube-videopalvelu

Video papyrusrullan valmistuksesta: Darthmouthin yliopisto

Kysymyksiä

Mitä tiedämme Raamatun kirjojen kokoelmista ajanlaskun alussa?

Mitä historiallinen tieto pyhien tekstien muuntumisesta ja joustavuudesta voi merkitä nykyisin uskonnollista identiteettiään pohtivalle?

Mikä on mielestäsi pyhien tekstien rooli uskonnollisissa identiteeteissä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.