University of Helsinki
In English below
Vuoden ensimmäisinä päivinä huomasin, että marraskuussa käymäni kurssin perusteella minulle on kirjattu Suomen Suunnistusliiton järjestelmään toisen luokan ratamestarin pätevyys. Taas saan tuntea suorittamisen iloa! Tyytyväisyyteen sekoittuu kuitenkin hämmennystä: suunnistus on ollut pääasiallinen liikuntaharrastukseni kymmenvuotiaasta asti, toisin sanoen vuodesta 1980. Olen laatinut ratoja kuntorasteille jo teini-ikäisestä lähtien. Miten ihmeessä onkin päässyt käymään niin, että menin ratamestarikurssille vasta nyt? Olen melko koulutusmyönteinen, esimerkiksi nuoruuden poikaystävään liittyneen purjehdusharrastuksen tueksi kävin muun muassa navigaatiokurssit avomerilaivuriin asti.
Miten tämä ratamestarikoulutus on jäänyt käymättä? Taidanpa tietää ainakin osittaisen vastauksen. Terminä ratamestari kuulostaa vanhalta, arvovaltaiselta ja viisaalta MIEHELTÄ. Roolimallien puute ja tiedostamattomat ennakkoluulot ovat estäneet minua näkemästä itseäni mestarina – en ole päässyt edes siihen asti, että olisin ajatellut, ettei minusta ole ratamestariksi. Olen ollut sokea koko mahdollisuudelle. Luulisi, että minutkin on keitetty jo riittävän väkevässä liemessä murtamaan tällaisia muureja, mutta ilmeisesti mestarissa menee raja, laivuri on vielä ok.
Suunnistuskansa pitää lajiamme tasa-arvoisena ja niin pidän minäkin pääosin. Olen törmännyt vain pari kertaa koko suunnistusurani aikana naisia kommentoiviin ilmitörttöyksiin: ”Toivottavasti sattuu lähtöaika jonkun hyväpakaraisen naisen kanssa samaan aikaan, perässä juoksemisesta saa virtaa” ja ”Miksei meidän bussissa voi olla minun ilokseni ketään nuorta kovaa suunnistajanaista, joka olisi vielä hyvänköinen”.
Molemmilla kerroilla asialla olivat melko ikääntyneet miesoletetut. Jäin harmittelemaan, miksi en koettanut selittää näille hahmoille, että nuo jutut kannattaisi pitää mahassaan. Osaatko sinä sen sanoittaa?
Selkeitä kummallisuuksiakin löytyy, kun tutustuu ratamestarin ohjeisiin: miksi kilpailuratojen laadinnassa käytetyt kärjen tavoiteajat ovat lyhyemmät naisille kuin miehille? Kilometrit kyllä ovat vähäisemmät, sen ymmärrän, mutta miksi suoritusajat? Tätä ovat jotkut huippusuunnistajanaiset vahvasti kritisoineet. Miksi naisten taitotason oletetaan lähtevän laskuun kun he täyttävät 45 vuotta, mutta miesten vasta kun he täyttävät 60? Mikään kerätty data ei tue tätä. Onneksi miesoletettu kouluttaja ja kaikki ääntä pitäneet ratamestarikurssin parikymmentä osallistujaa, joista neljäsosa oli naisia, ärisivät näille ohjeistuksille yksissä tuumin. Joukon hiljaisten mielipiteistähän ei koskaan tiedä.
Sitten on niitä tavallisia käytäntöjä, joita ei edes huomaa, ennen kuin niille herkistyy: miksi esimerkiksi kyytiporukat jakautuvat usein sukupuolirajojen mukaan? Entä jos iso osa omanhenkisistä tyypeistä onkin rajan takana? Miksi selostaja sanoo, että tässä nyt mennään tätä naisten kisaa, mutta sitten nähdään todellista rohkeutta ja sitkeyttä painaa pusikossa kun miehet lähtee? Jaha, minulla ja muilla naisilla on kyllä rohkeutta ja sitkeyttä, jotka ovat henkisiä ominaisuuksia, fyysisissä ominaisuuksissa voi olla eroa miehiin – juu.
Onko joku asia sinun mahdollisuushorisonttisi ulkopuolella, koska sanat yhdistettynä sukupuolirooleihin estävät sinua näkemästä muurin yli? Venyttely? Johtaminen? Tunteista puhuminen? Ura? Itkeminen? Voima? Terapia? Voittaja?
Yhdenvertaisuudesta vastaava matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan varadekaani Hanna Vehkamäki käsittelee alunperin Helsingin yliopiston intranetissä julkaisitussa blogissaan teemaan liittyviä tarinoita. Varadekaanin vastuualueita ovat myös kestävä kehitys, kansainvälisyys, hyvinvointi, tilankäyttöperiaatteet ja kaksikielisyys, joten saattavat kirjoitukset sivuta niitäkin.
—
In English:
The equality blog: Word orienteering
At the beginning of the year, I discovered that I’d been registered in the system of the Finnish Orienteering Federation as a second class route planner (Finnish ratamestari = “course master”), based on a class I’d taken in November. Yet again, I can feel the joy of accomplishment! However, my satisfaction is mingled with confusion; orienteering has been my main sports hobby since I was ten, i.e. since 1980. I’ve been planning courses for recreational orienteering events since I was a teenager. How is it possible that I didn’t take this route-planner (“course master”) class until now? I’m quite keen on educating myself, like when I took navigation classes up to the degree of offshore skipper when taking part in the sailing hobby of a boyfriend in my youth.
How had I skipped this route-planner class? I think I know at least part of the answer. The term “course master” sounds like an older, authoritative, and wise MAN. The lack of role models and the subconscious prejudices have stopped me from seeing myself as a master – I haven’t even reached the point where I would have entertained the thought that I can’t be a course master. I was blind to the whole possibility. You would think I’d been hardened enough to break ceilings like this, but apparently my limit is drawn at a master, though a skipper is still OK.
Orienteering folks think there is no inequality in our sport, and so do I mostly. I’ve only experienced a couple of blatant examples of men commenting on females during all my career in orienteering. “I hope I get to start along with a woman with a good set of butt-cheeks, that will give me energy for the chase” and “Why can’t there be some young female orienteering ace on my bus to cheer me up? She ought to be good-looking as well.”
Both times, the words were uttered by elderly men. I’ve regretted that I didn’t try to explain to these characters that they should keep this kind of thoughts to themselves. Could you have put words to it?
There are some obvious peculiarities in the instructions for route planners: why are the target times used in planning the route for the top five women shorter than those for men? I understand that there are fewer kilometres, but why the target times are shorter? Some top female orienteering champions have strongly criticised this. Why is the skill level of women expected to start declining at age 45, but that of men not until they turn 60? There is no data to support this. Luckily, both the male instructor and all who expressed an opinion during the route-planner class thrashed these instructions as one. The class was attended by twenty-something students, one fourth of which were women. We can never know what the silent ones were thinking.
Then we have the ordinary practices that you don’t even notice until you develop a sensitivity to them: why are the car sharing groups often divided along the gender line, for example? What if a large part of your like-minded people are on the other side of the divide? Why does the commentator say that this is now the women’s competition, but then when the men set out, we will be witnessing true courage and tenacity as they soldier on through the terrain? Pardon me, I and the other women also have courage and tenacity, which are mental faculties, though we may have different physical features compared to men.
Is there something that is outside your horizon of opportunities because some word connects to gender roles in a way that stops you from looking over that wall? Stretching? Leading? Speaking about feelings? Career? Crying? Power? Therapy? Winner?
The vice-dean of the Faculty of Science, Hanna Vehkamäki, who is in charge of diversity issues, will discuss stories relating to that topic in her blog originally published in the intranet go University of Helsinki. The vice-dean is also in charge of sustainable development, international issues, wellbeing, principles for facility allocation, and bilingualism, so the blog may touch on those subjects, as well.