Tarkasteltaessa venäläis-suomalaisen kaksikielisyyden kehitystä ja ilmenemismuotoja, tehdään helposti liian suuria yleistyksiä. Jokainen kaksikielinen ihminen on ainutkertainen, mutta samalla hänessä on jotain yhteistä muiden kaksikielisten henkilöiden kanssa. Yhdistäviä tekijöitä voi etsiä venäjän ja suomen kielen välisestä vuorovaikutuksesta henkilökohtaisella tasolla, yksilölliset piirteet taas johtuvat sellaisista ihmisten välisistä eroista, jotka eivät ole lingvistisiä, kuten ihmisen luonne ja hänen älylliset kykynsä.
Kielikontakteja käsittelevä tutkimus on osoittanut, että monet kielet jatkavat kehittymistään emigranttien keskuudessa, diasporassa, kuten on tapana sanoa. Tästä syystä syntyy kielen variantteja, jotka poikkeavat huomattavasti emämaassa puhutusta kielestä. Kieli palvelee ja ilmentää ihmisten erilaisia tarpeita. Muotoillessaan ajatuksiaan uudessa ympäristössä asuvat ihmiset antavat vanhoille käsitteille uusia sisältöjä ja lainaavat puheeseensa näkemiään ja kokemiaan käsitteitä.
Sosiaaliset ja poliittiset syyt ovat historian eri vaiheissa vaikuttaneet Suomen venäjänkielisten mahdollisuuksiin, tarpeeseen ja haluun käyttää venäjän kieltä perheessä ja yhteiskunnassa. Suomessa asuu useita venäläisten emigranttien vanhemman polven edustajia, jotka ovat lapsuudessaan opiskelleet suomalaisessa, ruotsalaisessa tai saksalaisessa koulussa, mutta käyttäneet kotikielenään venäjää. Tällaisilla henkilöillä tarve puhua venäjää usein kasvaa iän mukana: he etsivät venäjänkielisiä kontakteja ja ovat iloisia saadessaan kuulla jotakin uutta entisestä kotimaastaan. Venäjän kielen ja venäläisen kulttuurin tuntemus on auttanut heitä säilyttämään identiteettinsä emigraation oloissa.
Oman ”minän” etsiminen on tyypillistä myös uuden polven maahanmuuttajille. Uudessa ympäristössä syntyy helposti tarve ilmentää itseään taiteen keinoin kirjoittamalla tai maalamalla. Tutkimukset osoittavat, että parhaiten uuden maan kielen oppivat ne, jotka ovat valmistautuneet siihen tietoisesti jo ennakolta, eli ne jotka ovat opiskelleet suomea jo ennen muuttoa. He myös sopeutuvat helpommin elämään uudessa maassa.
Usein ajatellaan, että todennäköisyys saavuttaa korkeatasoinen kaksikielisyys on suurimmillaan lapsuudessa. Käytäntö kuitenkin osoittaa, että menestyksellistä kaksikielisyyttä on huomattavasti vähemmän kuin kaksikielisiä perheitä. Myönteisiä tuloksia kaksikielisyyden kehittymisessä on saatu silloin kun kielen käytön alueet on selkeästi erotettu toisistaan: esimerkiksi perheessä puhutaan yhtä kieltä, kodin ulkopuolella taas toista kieltä. Se venäjän kielen taidon taso, joka saavutetaan alkeiskoulun päättyessä, ei ole lopullinen. Jotkut unohtavat kielen myöhemmin, koska eivät käytä sitä, toiset taas saattavat yllättäen kiinnostua kielestä uudelleen ja oppia sen minkä luulivat jo unohtaneensa.
Eri sukupolvia edustavien maahanmuuttajien välisessä vuorovaikutuksessa on sekä ohimeneviä että todellisia ongelmia. Ensimmäisen aallon emigranttien kieli-identiteettiin kuuluu se, että he eivät tunne vallankumouksen jälkeen syntyneiden käsitteiden nimityksiä. Vasta äskettäin muuttaneilla aikuisilla suomen oppimisen vaikeudet näkyvät venäjän kielessä: heidän puheessaan on paljon suomalaisia sanoja ja ilmauksia. Kaksikieliset nuoret ihmiset ovat tavallisesti joko kasvaneet kaksikielisissä perheissä tai tulleet Suomeen venäjänkielisten vanhempiensa kanssa esikoulu- tai alkeiskouluiässä tai sitten he ovat syntyneet ja kasvaneet Suomessa. Heidän puheessaan on havaittavissa joukko virheitä, jotka ilmentävät suomen kielen vaikutusta venäjään. Voidaan olettaa, että hyvän kielitaidon kehittymiseen ei riitä pelkästään puhuminen tällä kielellä, vaan siihen tarvitaan myös monipuolista lukemista ja kirjoittamista. Samalla on itsestään selvää, että venäjän kieli Suomessa on altis suomen kielen vaikutukselle sekä selvästi havaittavien lainausten muodossa että syvemmällä semanttis-syntaktisella tasolla. Monet rakenteet ja sanamuodot ovat luonteeltaan hybridejä: ne yhdistävät itseensä piirteitä molemmista kielistä.
Projekti
Kun keräsimme havaintoja kaksikielisestä lasten opetuksesta eri maista, havaitsimme sekä eroja että yhtäläisyyksiä. Jokainen aktiivisesti toimiva päiväkoti tai koulu on mielenkiintoinen, sillä sen puitteissa voi tarkastella, onko kaikki siellä välttämätöntä ja riittävää. Kaikissa suurten kaupunkien oppilaitoksissa monikulttuurisuus ja monikielisyys tulevat selvästi esille: samassa ryhmässä on taustaltaan erilaisiin etnisiin ryhmiin kuuluvia lapsia. Esille nousee kysymyksiä vallitsevan kielen opettamisesta, paikallisten vähemmistöjen kielten elpymisestä, murteiden merkityksestä, maahanmuuttajien kielten tukemisesta, aikaisin alkavasta vieraiden kielten opiskelusta. Vähemmistöjen kielet on tunnustettu Euroopassa kulttuuririkkaudeksi. Kunnioittava suhtautuminen maahanmuuttajien kieliin antaa mahdollisuuden kouluttaa kansalaisia, jotka osaavt hyvin äidinkieltään, oli se sitten mikä tahansa. Tämä antaa mahdollisuuden käyttää maahanmuuttajia kielten ja kulttuurien välittäjinä. Kaikki tämä panee miettimään, eikö kaikki päiväkodit ja koulut voisi olla monikielisiä.
Venäjä on Euroopan suurin maa pinta-alaltaan ja väestöltään, energiajättiläinen, laajasti kehittyvä talousmahti, jossa on toistaiseksi vielä rajattomat markkinat, joka on historiallisesti rikas ja jossa vallitsee etnisesti monipuolinen kulttuuri. Venäjä on yksi maailman puhutuimmista kielistä. Kansainvälisen kommunikoinnin kielenä venäjä avaa oven monille slaavilaisille eikä pelkästään slaavilaisille kielille. Venäjän kielen osaaminen on paitsi hyödyllistä (se koskee minkä tahansa kielen osaamista), myös kannattavaa. Venäjän kielen opiskelu Suomessa on helppoa: venäläisillä ja suomalaisilla on paljon yhteistä, maiden välillä on taloudellisia, kulttuurisia, inhimillisiä kontakteja, Suomessa asuu paljon venäjänkielisiä ja Venäjällä suomenkielisiä, ja molemmille kielille on suunniteltu eritasoisia oppikirjoja.
Tammikuussa 2009 alkaneen Suomen Akatemian rahoittaman projektin ”Suomi + Venäjä = X? Kuinka toimiva on kaksikielinen opetus” puitteissa seurataan kaksikielistä kehitystä lapsilla sen ajan, kun he ovat Kalinkassa-lastentarhassa ja kun he myöhemmin opiskelevat suomalais-venäläisessä koulussa. Projektin tarkoituksena on tutkia, minkälaisia kaksikielisyyden lajeja suomalaiset ja venäläiset kaksikieliset (suomen ja venäjän kieliä opetuksessa käytäviä) koulutusinstituutiot tuottavat, kuinka tehokkaita niiden opetusohjelmat ovat ja mitä eroja ja yhtäläisyyksiä niiden välillä on, miten monikielisyys toimii kielenkäytön resurssina. Yleisempänä tavoitteena on selvittää, mitkä seikat auttavat muodostamaan toimivaa monikielisyyttä ja monikulttuurisuutta ja mitkä puolestaan toimivat sitä vastaan.
Kielten ja kulttuurien törmäyspinnassa syntyy erilaisia kielihybridejä ja kielivaihdon tyyppejä. Kieli-identiteetti rakentuu oman ja toisten kielten ja kulttuurien vuorovaikutuksessa, se myös vaihtuu iän mukana. Kielenkäytön ympäristökin muuttuu jatkuvasti. Yhteiskunnan muutoksen myötä muuttuvat myös oppilaiden, vanhempien ja opettajien asenteet eri kieliä ja kulttuureja kohtaan. Projekti lähestyy näitä kysymyksiä sekä kvantitatiivisesti että kvalitatiivisesti tutkimalla formaalisia (kieliopillisia, sanastollisia) ja kommunikatiivisia kielenkäytön piirteitä sekä spontaaneissa vuorovaikutustilanteissa että järjestytyissä koeasetelmissa. Tutkimusaineistoa kerätään myös haastattelujen ja kyselylomakkeiden avulla. Näin ollen menetelminä käytetään eri tieteenalojen (psyko- ja sosiolingvistiikka, etnografia ja diskurssianalyysi) lähestymistapoja. Projekti on metodologisesti haastava: tavoitteena on kehittää uusia keinoja mitata suullista ja kirjallista suorituskykyä, määritellä ja arvioida funktionaalista kaksikielisyyttä ja monikulttuurisuutta koulussa ja koulun ulkopuolella. Projekti toteutetaan läheisessä yhteistyössä koulutusta antavien organisaatioiden kanssa.
Projektin tavoitteet ovat sekä akateemisia että käytännöllisiä. Akateemisina tuloksina on tarkoitus saada aikaan kaksi tohtorinväitöskirjaa, kaksi pro gradu -tutkielmaa sekä tutkijoiden yhdessä kirjoittama kokoomateos. Käytännön tuloksina laaditaan testikokoelma ja opetusmateriaaleja sekä opettajille suunnattuja toimintasuosituksia. Näin projekti on edesauttamassa venäjän ja suomen kielen opetuksen kehittämistä Venäjällä ja Suomessa.
Projektin johtajana toimii yliopistonlehtori Ekaterina Protassova. Vastuulaitos Suomessa on Helsingin yliopiston Nykykielten laitos. Sen ohella projektiin osallistuu tutkijoita suomen kielen, suomalaisugrilaisten ja pohjoismaisten kielten ja kirjallisuuksien laitokselta. Projekti toteutetaan yhdessä Pietarin ja Petroskoin valtionyliopiston tutkijoiden kanssa. Tämän ohella mukana on laaja joukko muita suomalaisia ja ulkomaalaisia tutkijoita.
Lisätietoja: ekaterina.protassova[at]helsinki.fi
Kirjallisuutta
MONIKIELISYYS
Meng, K. & Protassova, E. 2002. Zum ethnischen Selbstverständnis in einer russlanddeutschen Familie. In: Inken Keim & Wilfried Schütte (Hg.) Soziale Welten und kommunikative Stile. Festschrift für Werner Kallmeyer zum 60. Geburtstag. Tübingen: Narr. S. 261-280.
Meng, K. & Protassova, E. 2003. Deutsche, Russlandsdeutsche, Russe-Deutsche, rusaki – Selbstbezeichnungen und Selbstverständnisse nach der Aussiedlung. OBST, 65/2003. S. 173-202.
Meng, K. & Protassova, E. 2005. ”Aussiedlerisch”. Deutsch-russische Sprachmischungen im Verständnis ihrer Sprecher. In: Hinnenkamp, Volker & Meng, Katharina (Hrsg.) Sprachgrenzen überspringen. Sprachliche Hybridität und polykulturelles Selbstverständnis. Tübingen: Narr, 229-266.
Meng, K. & Protassova, E. 2009. Cultural self-conceptions and group designations of Russia-German immigrants in Germany. In: Cornillie, B.; Lambert, J. & Swiggers, P. (eds.), Linguistic identities, language shift and language policy in Europe. Leuven, Paris, Walpole, MA: Peeters. 135-149.
Orusbaev, A.; Mustajoki, A. & Protassova, E. 2008. Multilingualism, Russian language and education in Kyrgyzstan. The International Journal of Bilingual Education and Bilingualism, Nos. 3&4, 476-500.
Protassova, E. 2002. Latvian bilingual education: towards a new approach. Intercultural Education, 4/2002, 439-449.
Protassova, E. 2005. The situation of the Russian minorities in Latvia and Finland – a comparison. In: Ureland, Sture (ed.) Integration of European language research. Berlin: Logos, 2005, 158-170. [= Studies in Eurolinguistics, V. 2]
Protassova, E. 2007: Sprachkorrosion: Veränderungen des Russischen bei russischsprachigen Erwachsenen und Kindern in Deutschland. In: Katharina Meng & Jochen Rehbein (Hg.) Kindliche Kommunikation – einsprachig und mehrsprachig. Münster: Waxmann. S. 299-333.
Protassova, E. 2008. Ida-Virumaa Teachers’ Experience of Interculturality // Dzalalova, A. & Protassova, E. (eds.) Issues of Multiculturalism in Modern Educational System. Narva: Narva College of the University of Tartu, 159-172.
Protassova, E. 2010. Multilingual education in Russia. In: Lähteenmäki M. & Vanhala-Aniszewski M. Language Ideologies in Transition: Multilingualism in Finland and Russia. Frankfurt am Main: Peter Lang.
Менг, K. & Протасова, Е. 2002. Языковая интеграция российских немцев в Германии. В: Известия Академии Наук. Серия литературы и языка 61(6): 29-40.
Мустайоки, А. & Протасова. (ред.) 2004. Русскоязычный человек в иноязычном окружении [Russkojazychnyj chelovek v inojazychnom okruzhenii] Helsinki: Yliopistopaino [= Slavica Helsingiensia, 24].
Протасова, Е. 2000. Лексические особенности русскоязычной прессы в Германии. В: Известия Академии Наук. Серия литературы и языка 4: 49-60.
Протасова, Е. & Родина, Н. 2005. Многоязычие в детском возрасте [Child multilingualism]. St. Petersburg: Zlatoust.
KAKSIKIELISYYS
Protassova, E. 1992. Play without a common language. Language, Culture and Curriculum, 2, 73-86.
Protassova, E. 2005. Elaborating on Finnish-Russian bilingual identity in oral and written discourse. Proceedings of the 4th International Symposium on Bilingualism. Cohen J., McAlister K.T., Kellie Rolstad K., MacSwan J. (eds.) ISB4: Proceedings of the 4th International Symposium on Bilingualism. Somerville, MA: Cascadilla Press, 1874-1892.
Protassova, E. 2007. Stability and instability in language: contemporary changes in ”Finland’s Russian”. Siirtolaisuus-Migration, 1/2007, 20-30.
Protassova, E. 2008. Teaching Russian as a Heritage Language in Finland. Heritage Language Journal, No 2, V 5, www.heritagelanguages.org
Protassova, E. 2009. Russian as a lesser used language in Finland. In: Cornillie, B.; Lambert, J. & Swiggers, P. (eds.), Linguistic identities, language shift and language policy in Europe. Leuven, Paris, Walpole, MA: Peeters, 167-184.
Мустайоки, А.; Протасова, Е.; Копотев, М.; Никунласси, А. & Хуттунен, Т. (ред.) 2010. Изучение и преподавание русского языка в Финляндии. СПб.: Златоуст. (в печати)
Протасова, Е. 1994. Русско-финское двуязычие и русский язык: опыт Финляндии. Slavjanovedenie, 4, 44-52.
Протасова, Е. 2002. Язык русской прессы Финляндии. Voprosy jazykoznanija, 5, 57-70.
Протасова, Е. 2004. Феннороссы: жизнь и употребление языка. St Petersburg: Zlatoust.
DISKURSSIANALYYSI
Meng, K. & Protassova, E. 2008. Zur Einführung von Erzählgegenständen im gesprochenen Russisch. Nagórko A., Heyl S., Graf E. (Hg.) Sprache und Gesellschaft. Festschrift für Wolfgang Gladrow. Frankfurt/Main: Lang, 199-210.
Protassova, E. & Voeikova, M. 2008. Diminutives in Russian at the early stages of acquisition. Savickiene I., Dressler W. (eds.) The acquisition of diminutives. A cross-linguistic perspective. Amsterdam/Philadelphia: John Benjamins, 43-72.
Протасова, Е. 1999. Функциональная прагматика: вариант психолингвистики или общая теория языкознания? Voprosy jazykoznanija, 1, 143-155.
Протасова, Е. 1999. Функциональная прагматика в Германии: подход к анализу текста и дискурса. Inostrannaja psixologija, 11, 70-76.