Väitetään, että maailman suurin ongelma on se, että ihmiset eivät ymmärrä toisiaan. Se johtaa pieniin kömmähdyksiin arkielämässä ja suuriin katastrofeihin ja konflikteihin kansojen välillä. Erilaiset käsitykset ihmisen toiminnasta ja maailmasta lisäävät väärinymmärryksen riskiä. Siksi kulttuurienvälinen dialogi on taitolaji. Paradoksaalista kyllä kommunikaatio ei aina toimi myöskään sellaisten ihmisten kesken, joiden voisi olettaa tuntevansa toisensa paremmin kuin kukaan muu. Selityksenä on se, että vastoin monien tutkijoiden käsitystä ihmisen puhuu yleensä egosentrisesti ottamatta huomioon sitä, miten kuulija pystyy ymmärtämään sanoman. Tämä on siis puhumisen tavallinen lähtökohta, perusmoodi. Kun puhuja joutuu erityistilanteeseen, esimerkiksi kun hän keskustelee lasten tai ulkomaalaisen kanssa, hän vaistoaa, että puhetta tulee yksinkertaistaa. Toisin sanoen hän siirtyy sopeutusmoodiin.
Edellä esitettyjen käsitteiden avulla voidaan selittää monia ihmisten vuorovaikutukseen liittyviä huomiota. Tutkijat ovat osoittaneet, että englannin käyttö yhteisen kommunikaation kielenä sujuu yllättävän hyvin huolimatta puhujien eri kulttuuritaustasta ja äidinkieliseen nähden vajaasta kielitaidosta. Selityksenä on tilanteisiin liittyvien motivaatiotekijöiden ohella keskustelijoiden kesken vallitseva tietoisuus erikielisyydestä ja sen aiheuttamista riskitekijöistä. Sen sijaan kun eri tieteenalojen tutkijat keskustelevat keskenään, törmätään jatkuvasti ymmärtämisongelmiin sen vuoksi, että tutkijoilla ei pelaa automaattisesti puheen sopeutusmoodi. Kun he sitten tajuavat eri tieteenalojen edustajien kulttuurierot, heiltä saattaa silti puuttua keinot yksinkertaistaa ja selkeyttää puhetta, koska he eivät osaa arvioida sitä, mitä puhekumppani ei tiedä.
Lue asiasta lisää artikkelista: Arto Mustajoki Modelling of (Mis)communication