Kategoriat

Rock Venäjällä ja Neuvostoliitossa

bg
Boris Grebenštšikov vuonna 1987 (Valokuva Dmitri Konradt)

Teksti: Tomi Huttunen

Venäjänkielinen rock syntyi 1960–luvun lopulla myöhäissosialismin aikakautena. Huolimatta rautaesiripusta, kylmästä sodasta ja pysähtyneisyyden aikakaudesta neuvostoliittolaisen rockin kehitys tapahtui hyvin pitkälle samaan tapaan kuin suomalaisenkin. The Beatles räjäytti nuorison tajunnan jo 1960-luvulla, ja erityisesti Leningradissa heidän musiikkiaan palvottiin hysteerisesti. Vladimir Rekšanin Sankt-Peterburg oli Leningradin ensimmäinen kuuluisa yhtye, joka esitti omia laulujaan venäjäksi ja oli rock. Moskovassa vastaavan roolin sai Andrei Makarevitšin johtama Mašina vremeni.
   1970-luvun bändit jäljittelivät kilvan englantilaisia ja amerikkalaisia esikuviaan, mutta samalla etsivät omaleimaista, venäläistä tyyliä: Beatlesin ohella lähtökohtia olivat Bob Dylan, The Rolling Stones, David Bowie, Marc Bolan, The Doors. Venäläisiä vastineita alkoi syntyä: Voskresenije, Akvarium, Zoopark, Kino, DDT. Venäläisen rockin sanoitukset olivat korkeatasoista lyriikkaa. Boris Grebenštšikovista tuli tämän taiteenlajin mestari.
Vuonna 1976 hän runoili laulun nimeltä Peililasin tuolta puolen [kuuntele] nähtyään tuoreeltaan Andrei Tarkovskin fantastisen elokuvan Peili [katso] ja kuultuaan siinä lausutun Arseni Tarkovskin runon:

Tuo sade ei ollut enää sade ollenkaan,
mutta näetkö kuinka se rauhoittaa?
Huominenkin koittaa, ja jos siihen uskotaan,
ei tee tiukkaakaan…

Kunpa tämä yö jatkuisi aina vaan;
kotini ei ole koti ollenkaan.
Noilla helppoa on – ne vaan leikkii elämää
lasin takana muurillaan.

Niin kuin poika tuo, joka lukee runojaan.
Itseni voin siinä tunnistaa.
Hän kellon viisarit käsiinsä puristaa
ja verta vuotaa.

Mutta kaikki tuo on pelkkää näytelmää
tuolta puolen peililasin.
Aamu tulee, mutta me ei mennä mihinkään:
sama päivä tänään on kuin eilenkin.

Kielellinen ja kulttuurinen kääntäminen oli vilkasta. Siinä kunnostautui erityisesti Mihail ”Maik” Naumenko, joka osasi poikkeuksellisen hyvin englantia ja teki omia neuvostosovelluksiaan mm. Dylanin biiseistä. Dylanin eeppinen ”Desolation Row” kääntyi Maikin lauluksi ”Pikkukaupunki N” eli Уездный город N [kuuntele]. Rockvideostaan legendaariseksi tullut Dylanin ”Subterranean homesick blues” puolestaan vääntyi venäläisittäin aivan yhtä legendaariseksi biisiksi nimeltä ”Lähiöblues” eli Пригородный блюз [kuuntele].

Levyn "Kaikki veljet ovat siskoja" (1978) takakansi. Valokuva Andrei Usov.
Levyn ”Kaikki veljet ovat siskoja” (Boris Grebenštšikov ja Maik Naumenko, 1978) takakansi. Valokuva Andrei Usov.

Kokonaisen vinyylinpuoliskon Blonde on Blonde -levyltä vallannut Dylanin rakkauslaulu ”Sad-eyed Lady of the Lowlands” oli Maikin käsittelyssä lakonisesti ”Nainen” eli Женщина [kuuntele]. Maikista tuli venäläinen rocktähti par excellence, joka ei vieläkään ole saanut ansaitsemaansa arvostusta.
Leningradissa tehtiin venäjänkielistä rockia 1970-luvulla, vaikka levyttäminen oli tuolloin vielä mahdotonta. Konsertteja eli kvartirnikkeja (квартирник) pidettiin yhteisasunnoissa eli kommunalkoissa (коммуналка) ja nauhoitettiin kelanauhoille, sittemmin c-kaseteille. Omakustanteille eli samizdatille syntyi vastineeksi magnitizdat-kulttuuri. Miliisit jahtasivat rokkareita aikansa yrittäen kontrolloida ”kapinallista” toimintaa. Syntyi käsite virallisista laulu- ja soitinyhtyeistä (вокально-инструментальный ансамбль eli VIA), jotka joutuivat karkeimmissa tapauksissa säätämään diskantti- ja bassoäänetkin ”virallista” tasoa vastaaviksi, hiusmallista tai esiintymisasusta puhumattakaan. Lopulta KGB ja Komsomol ryhtyivät yhteistyöhön bändien kanssa. Vuonna 1981 perustettiin Leningradin Rock-Klubi, jonka lavoilla uudet yhtyeet saivat esiintyä miliisien valvovan katseen alla.  Rock-klubi teki tunnetuiksi monia, mm. Viktor Tsoin ja Kino-yhtyeen, 1980-luvun neuvostorockin kiistattoman legendan.

Кино: Группа крови [Veriryhmä]

Valta ja kulttuuri ovat sekoittuneet toisiinsa läpi venäläisen rockin historian. Niinpä 2000-luvulla neuvostorockin suuret nimet päätyivätkin Kremliin neuvottelemaan Putinin kabinettiin kuuluvan Vladislav Surkovin kanssa venäläisen nuorisokulttuurin tilasta ja tulevaisuudesta. Huoli Ukrainan oranssin vallankumouksen kaiuista Venäjällä oli tuolloin ajankohtainen.
Venäläisen rocktekstin kielen historia 1970-luvulta tähän päivään on tarina vaihtoehtoisen kulttuurin muutoksesta: underground sai jäädä, kun neuvostorokkarit toivat nuorison kaduille perestroikan (перестройка) ja glasnostin (гласность) vuosina. Yhtyeet pääsivät esiintymään Amerikkaan, ihmemaahan, joka ei vastannutkaan odotuksia tai kuvitelmia. 1990-luvun käsittämätön aikakausi taltioitiin monelle rock-albumille, jotka käsittelivät vakavia yhteiskunnallisia teemoja. Samaan aikaan nuorisoryhmien joukossa syntyi aggressiivisia nationalistisia liikkeitä, kuten Kansallisbolševistinen puolue, joka on kerännyt riveihinsä venäläisen rockin ja punkin pioneereja.  Näistä kuuluisimmat olivat Sergei Kurjohin ja Jegor Letov.

 

Julkaisuja:

 
 
 
Yhteystiedot:
tomi.huttunen[at]helsinki.fi