…heillä on seitsemän erilaista keinoa selviytyä tilanteesta (Alpatov 2000, Mustajoki 2010):
- He eivät yritäkään kommunikoida keskenään joko sen takia, että he eivät koe siihen tarvetta tai heillä ei ole keinoa yhteydenpitoon.
- Yhteisen kielen puuttuessa he rupeavat ”keskustelemaan” elein ja paperin avulla. Jos kärsivällisyyttä on, asiakas ja tarjoilija voivat selvittää esimerkiksi sen, mitä haluaa syödä ravintolassa. Asiakas voi sanoa kot-kot ja näyttää käsin lentoliikettä. Hinta voidaan selvittää ruokalistasta tai kirjoittaa paperille.
- Neuvotteluissa tai virallisissa yhteyksissä voidaan käyttää tulkkia, joka osaa kummankin osaamaa kieltä. Tämä on kallis ja hidas tapa selvittää asioita eikä yleensä sovellu arkioloihin. Kuitenkin myös koto-oloissa voidaan joutua turvautumaan tulkkaukseen. Näin käy esimerkiksi kun perheen lapsi tuo kotiinsa ulkomailta löytämänsä kaverin, ja hänen vanhempansa eivät puhu nuorten yhteistä kieltä. Jotta kommunikaatio vanhempien ja uuden tulokkaan välillä sujuisi, tarvitaan perheen lapsen apua.
- On tilanteita, joissa erikieliset selviävät puhumalla kumpikin omaa äidinkieltään. Tämä ei oikeastaan pitäisi olla mahdollista, koska kielet erottaa murteista se, että niiden puhujat eivät ymmärrä toisiaan. Tiedämme kuitenkin, että määritelmä ei pidä paikkaansa, koska kielet määrittyvät usein poliittisista lähtökohdista. Skandinaviassa on tapana, että ruotsalaiset, norjalaiset ja tanskalaiset keskustelevat keskenään käyttämällä omia kieliään. Entisen Jugoslavian alueella on syntynyt lukuisia uusia kieliä, joiden puhujat ymmärtävät toisiaan vaivatta. Suomalaisetkin ymmärtävät viroa jonkin verran, mutta syvällisempi keskustelu virolaisten kanssa omilla äidinkielillä ei suju kovin helposti ilman harjaannusta.
- Kun A ja B kohtaavat, keskusteluvälineenä voi olla jommankumman äidinkieli. Suomalaiset voivat puhua venäläisten kanssa venäjää – jos osaavat. Tai päinvastoin. Suomessa asuu entistä enemmän venäläisiä, jotka osaavat suomea. Tosin monet ulkomaalaiset valittavat, että suomalaiset eivät halua puhua heidän kanssa suomea. Syynä lienee toisaalta se, että emme ole tottuneet keskustelemaan ihmisten kanssa joilla on hoono suomi, voimakas vierasperäinen aksentti. Toisaalta saatamme ajatella, että olemme kohteliaita vierasta kohtaan, kun siirrymme hänelle tutumpaan kieleen.
- Jos tarve puhua on suuri ja muuta keinoa ei ole, pysyvässä kontaktissa olevat voivat kehittää käyttöönsä sekakielen, jossa on piirteitä kummankin äidinkielestä. Tällaista kielimuotoa kutsutaan pidžin-kieleksi. Kun norjalaiset kalastajat möivät tuotteitaan venäläisille kauppiaalle 1900-luvun alkupuolella, heidän kommunikaatiovälineeksi kehittyi ryssenorsk, norjan ja venäjän sekamuoto. Venäläinen tutkija Perehvalskaja on hiljattain kuvannut Tikkurila-pidžinin, joka oli käytössä kun Tikkurilassa asuvat suomalaiset käyttivät venäläisten kauppapartnereidensa kanssa myydessään heille käytettyjä jääkaappeja.
- Vielä on jäljellä yksi hyvin tavallinen tapa kommunikoida erikielisen kanssa: jokin kolmas kieli. Ylivoimaisesti tärkein lingua franca maailmassa on tällä hetkellä tietysti englanti. Oikeastaan tämä paljonparjattu kansainvälisen kanssakäymisen bad English on maailman eniten puhuttu kieli. Se eroaa monessa suhteessa äidinkielisten puheesta. Tutkimukset ovat osoittaneet, että näistä ”virheellisyyksistään” huolimatta se on erittäin tehokas kommunikaatioväline. Kaikkia kieliä voidaan käyttää myös lingua francana. Venäjää käyttävät keskinäisessä kanssakäymisessä entisen Neuvostoliiton ja laajemmin Itä-Euroopan alueen asukkaat. Suomikin toimii langua francana kun meillä asuvat somali ja vietnamilainen keskustelevat keskenään.
Suomen Akatemian rahoittamassa projektissa tutkitaan professori Arto Mustajoen johdolla suomen ja venäjän kielen käyttöä lingua francana.
Arto Mustajoki TYPES OF NON-STANDARD COMMUNICATION ENCOUNTERS WITH SPECIAL REFERENCE TO RUSSIAN (pdf-tiedosto)
Yhteystiedot: arto.mustajoki[at]helsinki.fi www.helsinki.fi/~mustajok/