Esinepakkauksen ABC: laatikkopakkaaminen

Tässä blogikirjoituksessa keskitytään pienten ja keskikokoisten museoesineiden pakkaamisen saloihin. Suurten esineiden pakkaamisen perusteet käsiteltiin edellisessä kirjoituksessa. Laatikkopakkaaminen soveltuu sekä pitkäaikaissäilyttämiseen että kokoelmien muuttoon.

Esineiden läpikäynti ennen muuttoa
Projektityöntekijä tutkii valmiiksi pakattuja museoesineitä. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Marika Tarkiainen.

Yliopistomuseon muuttotiimi käy läpi kaikki esineet, jotka siirtyvät uusiin kokoelmatiloihin. Yksinkertaisimmillaan esineiden valmistelu muuttoa varten tarkoittaa museoesineen pakkaamista tai jo pakatun esineen valmistusmateriaalien ja pakkausolosuhteiden tarkistamista. Haastavampien esineiden pakkaamisen pariin palataan muuttoblogissa tuonnempana.

Yhdessä esineessä voi olla useita materiaaleja. Valaisin sisältää ainakin metallia, lasia, kumia ja nahkaa. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Marika Tarkiainen.

Kokoelmaesineitä pakattaessa tulee huomioida muun muassa esineen kunto, koko ja valmistusmateriaalit. Yksi esine saattaa sisältää useita eri materiaaleja, kuten puuta, metallia, lasia ja joskus erilaisia nesteitä tai jopa vaarallisiksi luokiteltuja aineita. Eri materiaaleja sisältävät esineet pyritään pakkaamaan pitkäaikaissäilytyksessä eri laatikoihin.

Luonnonmateriaaleja sisältävät esineet pakastetaan ennen uusiin kokoelmatiloihin siirtämistä, jolloin vältetään mahdollisten tuhohyönteisten leviäminen esineiden mukana. Mikäli esineen eri osissa on useita materiaaleja ja osat vaivattomasti irrotettavissa, pakataan ne eri laatikoihin.

Metallisia ja lasisia esineitä ei yleensä pakasteta. Joskus on vaikea määritellä suoralta kädeltä, miten esineen kanssa tulisi toimia. Haastavia kohteita ovat esimerkiksi erilaiset lääketieteelliset laitteet ja instrumentit, jotka voivat sisältää lasi-, kumi- ja nahkaosia. Muuttoblogin myöhemmissä osissa avataan pakastuskäytäntöjä tarkemmin.

Mitä tarvitaan pakkaamiseen?

Esineet pakataan laatikoihin, joita voi tilata useissa eri kokovaihtoehdoissa ja erilaisilla suojaominaisuuksilla. Laatikoita kannattaakin hankkia useaa eri kokoa ja korkeutta säilytyshyllyjen mitat huomioiden, sillä esineiden kirjo on yleensä laaja. Sopiva laatikko kullekin esineelle löytyy mittanauhan avulla.

Silkkipaperia käytetään esineiden fyllaamiseen eli pehmustamiseen ja tukemiseen laatikoissa. Valkaisematon puuvillanauha soveltuu esineiden vakauttamiseen, mikäli esineessä on heiluvia osia, joita ei saa irti toisistaan. Teippien käyttämistä ei suositella lainkaan. Parafilm-kalvolla voidaan tarvittaessa tiivistää nestettä sisältäviä esineitä. Esineitä käsitellään hanskat kädessä, näin suojataan sekä esinettä että pakkaajaa. Luistamattomat nitriilihansikkaat ovatkin monikäyttöiset erilaisia materiaaleja käsiteltäessä.

Pakkaamisessa tarvitaan hanskat, mittanauha, sakset, lyijykynä ja kumi sekä silkkipaperia ja itse laatikko. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Marika Tarkiainen.
Pesänrakennus

Laatikkoon mahtuu tavallisesti useita esineitä. Esineitä ei kääritä silkkipaperiin eikä sijoiteta päällekkäin. Esineet pysyvät näin ehjinä eikä niihin kohdistu painetta tai vääntöä. Laatikon pohja vuorataan ensin silkkipaperilla, jonka jälkeen esineille tehdään pienet pesät, joissa ne lepäävät heilumatta ja koskematta toisiinsa. Silkkipaperin tarkoitus on estää esinettä liikkumasta laatikossa muuton aikana, suojata sitä pakastamisen mahdollisilta haittavaikutuksilta sekä pitää esine tukevasti paikoillaan säilytystiloissa. Pienimmät esineet, kuten vaikkapa ompeluneulat voi pakata silkkipaperitaskuihin.

Museoesineen pesittäminen käynnissä. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Marika Tarkiainen.

Pesästä esine on helppo nostaa tarkasteltavaksi ilman, että sitä tarvitsee käännellä tai kääriä esiin. Jotkut esineet kaipaavat sisälleen tukirakenteen, jonka voi myös rakentaa silkkipaperista. Esineen pakkaamisessa kannattaa myös miettiä, onko esineen turvallisempaa olla laatikossa pystyasennossa vai kyljellään.

Nahasta ja metallista valmistetun tukiliivin sisälle on laitettu silkkipaperia, jotta esine pitäisi paremmin muotonsa laatikossa. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Marika Tarkiainen.
Esineet lepäävät omissa pesissään laatikossa. Kuva: Helsingin yliopistomuseo / Marika Tarkiainen.

Kun kaikki esineet on nätisti pesitetty, voi varovasti kokeilla, heiluuko jokin esine vielä pesässään. Jos esineet ovat tukevasti paikoillaan, laitetaan esineiden päälle vielä viikattu kerros silkkipaperia lisäsuojaksi ja laatikon kansi suljetaan. Laatikkoon merkitään sen sisältö ja saako laatikon pakastaa. Valmiin laatikon sijainti kokoelmatiloissa merkitään esineen luettelointitietoihin kokoelmanhallintajärjestelmään. Kun muutto lähestyy, pakataan valmiit esinelaatikot lavoille sen mukaan, mitkä pakastetaan ja mitkä ei.

Läpikäydyt laatikot odottavat siirtoa uusiin kokoelmatiloihin. Kuva: Helsingin yliopistomuseo.

Marika Tarkiainen, projektityöntekijä

 

 

Esinepakkauksen ABC: lavapakkaaminen

Mitä kaikkea tarvitaan isokokoisen museoesineen pakkaamiseen muuttokuljetusta varten? Ainakin näitä:

Lava, materiaalisuositus lämpökäsitelty puu. EUR- ja FIN-lavat ovat yleisimmät Yliopistomuseolla käytetyt koot.

Pahviarkki. Ei välttämätön, mutta antaa siistin ja puhtaan pinnan lavalle. Pahvi myös estää esineen kapeita osia putoamasta lavan aukkoihin. Niittipistooli niitteineen auttaa arkin kiinnittämisessä.

Äes ja kirnu odottavat pakkaamista.
Esineitä lavalla odottamassa pakkausta. Kuva: Helsingin yliopistomuseo.

Käsineitä. Museoesine on paras nostaa käsineet kädessä lavalle. Esinekohtaisesti voi valita vinyyli- tai nitriilikumisten tai viiltosuojattujen kangashansikkaiden välillä.

Museotyöntekijä esittelee suojahansikkaita.
Suurten esineiden kanssa tukevat hanskat ovat hyvät! Kuva: Helsingin yliopistomuseo.

Silkkipaperia ja tapauskohtaisesti kuplamuovia tai muuta pehmikettä kiinnitysnauhojen hankauskohtiin. Kuplamuovilla voi myös pehmentää törmäysherkkiä kulmia.

Kiinnitysnauhaa, ruuveja ja ruuvinväännin. Nauhan tukemana esine ei pääse heilumaan tai kaatumaan kuljetuksen aikana.

Museotyöntekijä kiinnittää esinettä lavalle.
Esineen tukeminen lavalle työn alla. Kuva: Helsingin yliopistomuseo.

Suojakangas tai -harso. Valkaisematon pesty puuvillakangas tai perinteinen kasvimaaharso suojaavat esinettä pölyltä myös kokoelmatiloissa kuljetuksen jälkeen.

Hakaneuloja. Kangas tai harso muotoillaan hakaneulojen avulla esineelle hupuksi.

Museotyöntekijä kiinnittää harsoa hakaneulan avulla.
Kokoelmamuutossa kuluu satoja ellei tuhansia hakaneuloja. Kuva: Katariina Pehkonen / Helsingin yliopistomuseo.

Muovia sadesuojaksi kuljetuksen ajaksi. Aina käytössä ei ole katettuja lastauslaitureita.

Mittanauha kankaan, harson ja muovien mittaamiseen.

Sakset sopivien palojen leikkaamiseen.

Varoitusteippiä herkkiin kulmiin törmäysvaaran takia.

Kiristekalvoa. Kalvon avulla suojamuovi pysyy paikoillaan. Myös teippiä voi käyttää, mutta irrotettaessa teippi repii suojaan reikiä ja voi tarttua vahingossa myös esineeseen. Kalvolla kiinnitetyn muovin voi kierrättää uusiin pakkauksiin.

Kiristekalvorulla, paperiteippiä ja varoitusteippiä, sakset, mittanauha ja niittipistooli.
Lavapakkaamisessa välttämättömiä pakkaustarvikkeita. Kuva: Katariina Pehkonen / Helsingin yliopistomuseo.

Lopuksi vielä tietokone, tulostin, paperia ja muovitaskuja. Esine merkitään pakatuksi sähköiseen lavalistaan, lava numeroidaan ja esinettä varten tulostetaan muovitaskuun sujautettava tunnistekortti.

Museotyöntekijä työpöydän ja tietokoneen ääressä.
Väliaikainen pakkauspisteemme. Kuva: Helsingin yliopistomuseo.

Lava siirretään pumppukärryillä kuljetusautoon. Muuttomatka uusiin tiloihin voi alkaa!

Valmiiksi pakattuja lavoja rivissä.
Ensimmäinen kuljetus lähtee pian! Kuva: Helsingin yliopistomuseo.

Katariina Pehkonen, museoamanuenssi