The Parents and Teachers Association: What’s really bothering you?

With holding of the Tokyo Olympic games under the pandemic, raids and delays in vaccination, even pro-Japanese intellectuals are beginning to change their traditional image of Japan as a democracy country that has developed its economy through technology. Unfortunately, Japan still runs on an irrational system.

My book, “The PTA: What’s really bothering you” reveals the reality of Japan’s largest social education organization, the Parents and Teachers Association (PTA), through more than 3,000 responses to a newspaper questionnaire, a decade of interviews to current and former officials and parents throughout Japan. Surprisingly, most Japanese parents with children in primary and secondary schools are still semi-compulsorily involved in PTA that has been around for over 70 years. Historically, the PTA was set up by General Headquarters (GHQ) after losing WWII, but has also its roots in pre-war Japanese organisations such as the Greater Japan Federation of Women’s Association, which worked as a device to control women. This book also builds on previous studies to discuss the problems of the PTA today, examines the progress of this control in everyday life since the revision of the Basic Education Law under the restorationist LDP government.

One of the problems with the PTA, the book points out, is that it has worked to divide parents rather than to lead them to solidarity and empowerment. Against a backdrop of peer pressure, parents are asked to provide various forms of unpaid work and payment of membership fees, part of which turns often to be a donation to the school or upper body. This is inextricably linked to the lowest level of public education expenditure in Japan as a share of GDP across OECD countries. The appearance of fairness is a top priority for the organisation, and consideration for the needy and minorities is marginalised as ’unfair’. Furthermore, while much PTA activity is seen as a ”mother’s duty”, the majority of decision-making leaders in education have long been male. See Japan ranked 120th among 156 countries in the gender gap rankings in 2021.

On another issue, the book reveals for the first time that conservative political groups such as Nippon kaigi (the Japan Conference), Japan’s largest nationalist organization, and Nihon seinen kaigisyo, the Junior Chamber International Japan (JC) have in recent years infiltrated the PTA through lectures and other means “to take advantage” of its nominally 8 million members. While school-community bonding is encouraged, the PTA tends to play a role in reinforcing the state’s vision of “the traditional family”. The upper echelons have entrenched interests with school boards, politicians, and education businesses, making the cost of organizational ”reform” for individual parents very high.

I am interested in Japanese labour practices that are placed above labour laws – allowing long working hours, unpaid overtime and human rights abuses against foreign trainees. I argue that the PTA is highly compatible with neoliberalism, which seeks obedient labour, and that the obedient behaviour of parents creates a negative cycle for their children’s generation, and that fundamental solutions to the problem are impossible without collaboration with other social movements.

Kyoko Horiuchi
Visiting researcher, University of Helsinki
Staff writer for the Asahi Shimbun since 1997

References:
Horiuchi, Kyoko (2021). The PTA: What’s really bothering you. Chikumashobo
堀内京子（2021）.『ＰＴＡ　モヤモヤの正体』.筑摩書房
Iwatake, Mikako (2017). PTA as a State Apparatus. Seikyusha
岩竹美加子（2017）.『ＰＴＡという国家装置』.青弓社

Durga Puja Beyond Borders: A New Educational Video Game

Educational video games and their research and development have thrived as an academic field in roughly the past ten years. Mishra and Foster (2007) in the possibly first comprehensive publication on the subject make five relevant claims for using games for learning purposes, claims that are still relevant today: development of cognitive, practical, physiological skills, social skills, and motivation. Game-based learning and utilizing game-based environments for teaching are increasingly discussed. Sometimes we find the term “edutainment” (Michael and Chen 2006).

In order to extend the benefits of educational games to South Asian Studies, a year ago in Aug 2020, the educational video game The Durga Puja Mystery was released (https://blogs.helsinki.fi/durgapuja-the-videogame/the-durga-puja-mystery/). The game was as successful to be selected as a finalist for Hacking Higher Education Finland 2020 (find our 3 min pitch video here). Following the experiences from the development process and students’ play experiences, the creators now in Sept 2021 released a second game, Durga Puja Beyond Borders (https://blogs.helsinki.fi/durgapuja-the-videogame/new-durga-puja-beyond-borders/). Both games differ in many aspects, e.g., they focus on different world regions (India respectively Finland), are playable on different platforms (PC respectively phone) and draw from different game genres (mystery respectively management games). Yet, both provide an educational yet playful introduction to and gamified experience of Indian festival culture, by focusing on the arguably most popular and widespread Hindu festival Durga Puja. Today, Durga Puja is not only widely celebrated in India, but the festival is also a highly important event in global Indian communities.

game icon, The Durga Puja Mystery

The new game Durga Puja Beyond Borders is an educational video game which uses aspects of so-called management games to playfully yet educationally introduce various layers of Durga Puja festival culture, such as joint Durga Puja organizations and especially celebrations. It conveys educational content about the festival’s history and past and present ways of worshipping and jointly celebrating, in India and beyond. Moreover, it allows a glimpse into how festivals are important events and locations for migrant communities to live and negotiate identity, heritage and culture – beyond borders.

The festival Durga Puja has extensively traveled with Indian communities, beyond many geographical and cultural borders. Today, the festival is celebrated in many places all around the globe, places that have become home to Indian migrant communities. This game invites you to join the festival in an exemplary global Indian community, in the so-called Indian diaspora, in Helsinki, Finland. In Durga Puja Beyond Borders you play as Laura, who takes part in organizing and celebrating a Durga Puja event hosted by a local Indian community.

game icon, Durga Puja Beyond Borders

Both games are a collaborative effort of the University of Helsinki (Finland), Xenia Zeiler, and the Kolkata (India) based award-winning game development studio Flying Robot Studios, Satyajit Chakraborty. They were funded by the Future Development Fund, Faculty of Arts, and the Digiloikka Initiative of UH. Both games are open access, and we invite everyone to play. Enjoy!

Xenia Zeiler, Professor of South Asian Studies, Department of Cultures, University of Helsinki

References

Michael, D. R. and Chen, S. L. (2006). Serious Games: Games that Educate, Train and Inform. Florence: Cengage Learning Services.

Mishra, P. and Foster, A. (2007). The Claims of Games: A Comprehensive Review and Directions for Future Research. In R. Carlsen, K. McFerrin, J. Price, R. Weber & D. Willis (Eds.), Proceedings of SITE 2007–Society for Information Technology & Teacher Education International Conference (pp. 2227-2232). San Antonio, Texas, USA: Association for the Advancement of Computing in Education (AACE). Retrieved September 14, 2021 from https://www.learntechlib.org/primary/p/24920/.

Satō Takeon kirjalahjoitus: kuinka kirjan omistushistoria avaa uusia tutkimussuuntia

Normaalin kirjaston kirjan elinkaari alkaa hankintapäätöksestä: kirja tilataan välittäjältä, se luetteloidaan tietokantaan ja siihen laitetaan kirjaston leimat ja tarrat, ja tämän jälkeen asiakkaiden toivotaan lainaavan sitä ahkerasti, mutta käsittelevän kirjaa huolellisesti, jotta sen käyttöikä on mahdollisimman pitkä. Kun kirjalle ei enää ole kysyntää tai siitä tulee huonokuntoinen, se siirtyy joko kirjaston poistohyllyyn tai suoraan roskiin. Kirjan koko arvo on ollut sen kansien välissä.

Kansalliskirjastossa suuri osa erikoiskokoelmien kirjoista on tullut kirjastolle lahjoituksina, joten näiden kirjojen historia voi olla hyvinkin erilainen. Jos normaalisti kirjastovirkailija kohottaa kulmakarvojaan tuskaisesti, kun näkee asiakkaan tehneen kirjaan omia merkintöjään, niin lahjoituskokoelmissa kirjan entisen omistajan tekemät muistiinpanot voivat olla hyvinkin arvokkaita. Tutkijalle voi olla tärkeää saada tietoonsa, mitä lähteitä tutkittavalla henkilöllä oli käsissään, kun hän on toiminut tietyllä tavalla tai kirjoittanut jotakin. Omistuskirjoitukset, ex librikset tai kirjan väliin huolellisesti taitellut paperit voivat lisätä kirjan arvoa ja kiinnostavuutta. Lahjoituksena saadulla kirjalla on siis kaksi arvoa: toisaalta kirja voi olla kiinnostava itsenäisenä teoksena, mutta toisaalta se voi saada lisäarvoa omistushistoriansa kautta: kuka sen on ostanut, miten se on hänen toimintaansa vaikuttanut, kenelle hän on sen lahjoittanut ja mitä muita asioita on selvitettävissä kirjan matkasta painotalosta kirjaston hyllyyn.

Kun Kansalliskirjaston Urajärven varasto tyhjennettiin muutamia vuosia sitten, siellä olleet japanilaiset kirjat tuotiin Helsinkiin. Elokuussa otin työpöydälleni nämä muutamat Urajärveltä tuodut kirjat. Luetteloin ne osaksi Japonica-kokoelmaa ja merkitsin ylös kirjojen omistushistorian niiltä osin kuin se oli helposti saatavissa. Yhdessä kirjassa oli omistuskirjoitus, joka kiinnitti huomioni: 贈ヘルシンキ大学図書館御中一九三七年二月満鉄遊学生佐藤健雄 (Lahja / Helsingin yliopiston kirjastolle / helmikuu 1937 / Etelä-Mantšurian rautateiden vaihto-oppilas Satō Takeo).

Kirja, jonka Satō lahjoitti, on Ishikawa Sanshirōn Fujin sōbō (石川三四郎: 不尽想望). Wikipedian mukaan Ishikawa (1876–1956) oli japanilainen toisinajattelija – aktivisti, joka itsekin asui vuosikausia Euroopassa, joten hän katseli maailmaa laajasta näkökulmasta, oli kristitty, sosialisti, anarkisti ja nudismin kannattaja. Hän kirjoitti useita kirjoja, joutui välillä vankilaan ja vaikutti vahvasti Japanin anarkistiliikehdinnässä 1900-luvun alkupuolella.

Tällä kertaa itse kirja ei kuitenkaan vetänyt huomiotani puoleensa, vaan jäin miettimään, kuka tämä Satō oli ja miksi hän lahjoitti tämän kirjan. Japanintuntijoiden ystävällisellä avustuksella sain Etsivän keskuspoliisin Valpon (joka vastasi tuolloin ulkomaan matkustajaliikenteen valvonnasta Suomessa) kortistotiedot Satōsta:

SATO Takeo (s. 27.4.1898), liikemies. Saapunut Suomeen 5.3.1935, tutkii Slavica-kirjastossa Siperiaa koskevaa kirjallisuutta, sanoo tutkivansa Siperian historiaa sekä viipyvänsä täällä pari vuotta. Eng.kielisiä suosituksia Etelä-Mantshurian radan pääjohtajalta. Puhuu selvästi venäjää.

Kyseinen kirja on ilmestynyt vuonna 1935, joten Satōlla on ollut tuore kirja kainalossaan, kun hän on saapunut Suomeen, ja hän lahjoitti sen yliopiston kirjastolle vuonna 1937 ennen paluutaan Aasiaan. Omistushistoriallisesta näkökulmasta on kiinnostava ajatus miettiä, miksi Satō oli hankkinut tämän kirjan: Oliko hän kiinnostunut yhteiskunnallisesta ajattelijasta, joka asui itsekin pitkään Euroopassa? Vai oliko hän kiinnostunut Ishikawan kirjojen poliittisesta sanomasta – ja jos oli, niin oliko hän myötämielinen vai kriittinen näille ajatuksille?

Etsiessäni tietoja Satō Takeosta kävi niin, että törmäsin myös kirjaan samannimisestä sotavangista Siperiassa ja tarinaan 52 postikortista. Ensin kuvittelin, että olisi kyse kahdesta eri henkilöstä, mutta nyt olen saanut vahvistuksen, että kyseessä on sama henkilö. Venäjää opiskellut, kansainvälistä uraa luonut, Suomessa kaksi vuotta opiskellut ja työskennellyt Satō Toshio joutui sodan lopulla Neuvostoliiton sotavangiksi Siperiaan, ja hänet palautettiin Japaniin vasta vuosia myöhemmin. Näin yksi kirja johdatti minut toisen äärelle. Suomi-kytköksen ansiosta Mainichi-sanomalehden toimittajan Kurihara Toshion kirjoittama kirja on jo tilattu Kansalliskirjaston kokoelmiin, jossa se on myöhemmin Japanin-tutkijoiden käytettävissä. Palaan Satōn tarinaan uudestaan, kun olen saanut kirjan käsiini.

Kurihara, Toshio 2018: Shiberia yokuryū saigo no kikansha: kazoku o tsunaida 52-tsū no hagaki. Kadokawa, Tōkyō.

栗原俊雄 2018: シベリア抑留最後の帰還者家族をつないだ52通のハガキ. 角川、東京．

Loppukevennyksenä linkki Eeva-lehden juttuun Vapaasta taidekoulusta ja sen japanilaisista harrastajista vuonna 1937 (01.03.1937, nro 3, s. 26–42):

https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/756295/articles/81273887?page=26

Pauliina Vuorinen on Japanin-tutkimuksen FM (2000, Helsingin yliopisto) ja suorittanut Tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinnon (AT/ 2021, Keuda). Hän toimii kirjastosihteerinä Kansalliskirjastossa.

Ilmainen elokuvaesitys verkossa: “Song of the Reed”

Aika: Perjantai 5. marraskuuta klo 12.00-14.00 Helsingin aikaa (KAKSI täyttä tuntia)

Ohjaaja: Hsiu-Ching Wu/Taiwan/2013/76 min/mandariiniksi, taiwaniksi ja japaniksi/kiinalaisella ja englanninkielisellä tekstityksellä

”Song of the Reed” dokumentoi eräiden toisessa maailmansodassa japanilaisten seksuaalisessa orjuudessa olleiden ja siitä selvinneiden taiwanilaisten lohtunaisten (comfort women) elämän. Elokuva osoittaa, kuinka he vuosien varrella onnistuivat voittamaan vakavat fyysiset ja henkiset traumat ja kehittämään positiivisen asenteen elämään. Kansalaisjärjestö Taipein naisten pelastussäätiö (Taipei Women’s Rescue Foundation) on helpottanut tätä prosessia vuosikymmenten ajan.

Opettaessani Taiwanin yhteiskunnasta ja kulttuureista Aasian opinto-ohjelmien opiskelijoille, minulta kysytään usein Taiwanin lohtunaisista. Luullakseni tämä johtuu siitä, että monet opiskelijoistamme ovat opiskelleet pääaineenaan Japanin tai Korean tutkimusta, joten lohtunaisista puhuttaessa he haluavat vertailla Korean, Kiinan ja Taiwanin tilannetta.

On kansalaisjärjestöjen aktivisteja, jotka puhuvat aktiivisesti tästä asiasta ja taistelevat Taiwanin uhrien oikeuksien puolesta. Asiaa voidaan myös politisoida tiettyinä ajankohtina, kuten vaaleissa, Japanin korkean tason virkamiesten vierailuiden aikana jne. Tämä dokumentti kuitenkin osoittaa, että uhrien täytyy kulkea pitkä matka päästäkseen eroon traumasta. Olen katsonut tv-haastattelun elokuvantekijästä professori Hsiu-Ching Wusta. Hän on elokuvantekijä, joka on tehnyt useamman kuin yhden elokuvan, jotka käsittelevät anteeksiantoa. Hän haluaa käyttää tätä dokumenttia esittääkseen kysymyksen: jos elämässäsi joku on loukannut sinua eikä oikeudenmukaisuutta ole tehty, mitä teet?

” Song of the Reed” ei tarkoita vain taistelua oikeuksien puolesta ja oikeuden vaatimista. Kyse on myös anteeksiantamisesta, luopumisesta ja uuden elämän saamisesta, kun elinaikana ei voi saada toivottua oikeutta.

Esittelemme yhteistyössä Taipein naisten pelastussäätiön (Taipei Women’s Rescue Foundation) ja professori Hsiu-Ching Wun (Taiwanin kansallisen taideyliopiston elokuvaosaston) kanssa 76 minuutin dokumentin verkossa 5. marraskuuta 2021. Näytöksen jälkeen professori Wu keskustelee yleisön kanssa hänen matkastaan tämän dokumentin tekemiseen. Toimin tulkkina ja moderaattorina keskustelutapahtuman aikana.

Aiemmin tämä dokumentti on näytetty maineikkaissa yliopistoissa, kuten Wienin yliopistossa Euroopassa ja Harvardin yliopistossa Yhdysvalloissa. Tämä on ensimmäinen kerta, kun dokumentti esitetään Suomessa.

Ilmoittaudu ennen 1. marraskuuta 2021. Ilmoittautumislinkki on https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/113384/lomakkeet.html

Lisätietoja: https://blogs.helsinki.fi/spotlighttaiwan/film-screening/

Tapahtuma järjestetään yhdessä Turun yliopiston Itä-Aasian tutkimuskeskuksen kanssa.

Julie Yu-Wen Chen, Kiinan tutkimuksen professori, Helsingin yliopisto

Kiinalaiset naiset 1930- luvun Hollywood elokuvassa: yhdistelmä Aasian tutkimusta ja Pohjois-Amerikan tutkimusta

Konteksti

Aasian amerikkalaiset näyttelijät, taiteilijat ja kirjailijat käyvät aktiivista keskustelua näkyvyydestä Yhdysvalloissa. Monet suomalaiset saattavat tunnistaa kirjailija Amy Tanin ja näyttelijä Lucy Liun. Tästä huolimatta Aasian amerikkalaiset eivät tänäkään päivänä usein näy amerikkalaisessa viihteessä. aasialaiset hahmot usein valkopestään, kuten Ghost in the Shell (2017) filmatisoinnissa tai heidät esitetään kuluneiden stereotyyppien kautta: aasialainen gangsteri, hentoinen ja haavoittuvainen eksoottinen nainen ja niin edelleen. Muutosta on viime vuosien aikana tapahtunut jonkin verran, mutta vastarinta valtamediassa on edelleen läsnä. Aasialaisia ei Amerikkalaisessa viihteessä nähdä useinkaan stereotyyppien ulkopuolelta.

Aasialaisia naisia on amerikkalaisessa viihteessä pitkään esitetty kahden keskeisen stereotyypin kautta. Joko he ovat ns. ”Lohikäärmenaisia”, kylmiä, manipulatiivisia naisia, jotka käyttävät seksuaalisuuttaan häikäilemättömästi aseena. aasialaiset naiset esitetään myös ”lootustyttöinä” herkkinä, alistuvina ja aina valmiina miellyttämään ja tyydyttämään valkoisten miesten himot ja tarpeet. Nämä kuvaukset ovat valkoisten amerikkalaisten kirjoittamia ja heijastavat amerikkalaista mielikuvaa aasialaisuudesta ja ennen kaikkea aasialaisesta naiseudesta. On huomionarvoista, että näissä kuvauksissa aasialaisia naisia tarkastellaan ulkopuolelta, valkoisuuden ja valtavirtaisen amerikkalaisten mielikuvien ja fantasioiden kautta, eikä niinkään minkään todellisen eletyn ja koetun aasialaisuuden kautta.

Väitöskirja naiseudesta, stereotyypeistä ja valkoisuudesta

”Shanghai Express (1932)” by What Indie Nights is licensed under CC BY-NC-SA 2.0

Väitöskirjatutkimukseni tarkastelee 1930- luvun Hollywood elokuvassa ja amerikkalaisessa viihdekirjallisuudessa esiintyneitä kiinalaisia naishahmoja. Materiaalini koostuu valikoimasta amerikkalaisia elokuvia ja viihderomaaneja, joissa esiintyy kiinalaisia naisia. Miksi juuri 1930- luvun Yhdysvallat ja amerikkalainen viihde? 1930- luku oli Hollywoodin kulta-aikaa, jolloin suuret persoonallisuudet ja tahti imagot kukoistivat. Tarkastelen kiinalaista naiseutta valkoisessa amerikkalaisessa viihteessä postkolonialismin kautta. Pää-asialliset näkökulmani tulevat Edward Saidin Orientalismista ja valkoisuuden tutkimuksesta, joka on yksi critical race studiesin osa-alueista. Olen erityisen kiinnostunut toiseuden sukupuolittamisesta, esimerkiksi maskuliinisuuden ja feminiinisyyden kuvauksissa ja kuinka ne suhteutetaan valkoisuuteen, joka yleensä esitetään universaalina ihmisyyden normina.

1930- luvulla Yhdysvallat oli laajentamassa vaikutuspiiriään Tyynen meren alueelle ja Kiina näyttäytyi potentiaalisena liittolaisena Japania vastaan. Osaksi tämän vuoksi Kiina ja kiinalaiset olivat enenevästi pinnalla amerikkalaisessa mediassa ja viihteessä. Hollywoodin näkökulmasta Kiina oli kiinnostava, salaperäinen ja eksoottinen kohde, jonne sijoittaa seikkailuelokuvia, joiden pääosissa loistivat valkoiset tähdet, kuten Marlene Dietrich Shanghai Expressissä (1932). Näissä viihde-elokuvissa tarkasteltiin kiinalaista naiseutta valkoisen naiseuden kautta, eikä kiinalainen naiseus esiintynyt koskaan itsenäisenä tai irrallaan valkoisuudesta. Kiinalaisuus henkilöityi näissä naiseuteen, joka oli sekä kiehtovaa, että vaarallista.

Joskus seikkailuviihde Kiinassa tarkasteli myös kiellettyjä aiheita, kuten valkoisen naisen ja kiinalaisen miehen välistä rakkautta ja himoa. Yksi velkaisuuden kulmakivistä, Richard Dyerin mukaan, on pelko valkoisuuden katoamisesta muun muassa valkoisten naisten ja rodullistettujen miesten suhteiden kautta. Frank Capran ohjaama The Bitter Tea of General Yen (1933) käsittelee tätä kiellettyä ja kiehtovaa aihetta, mutta aikakautensa ja orastavan elokuvasensuurisysteemin rajoissa. Elokuvassa kiinalaista kenraalia esitti ruotsalainen Nils Asther melko kammottavalla tavalla maskeerattuna kiinalaiseksi. Aasialaistaustaisia näyttelijöitä esiintyy elokuvassa lähinnä sivuosissa.

Fantastisten seikkailuelokuvien vastapainona toimivat Pearl S. Buckin kirjoittamat teokset kiinalaisista ihmisistä ja elämästä Kiinassa., Kuten Hyvä Maa (The Good Earth 1931) Buck, joka oli amerikkalaisten lähetyssaarnaajien tytär ja vietti lapsuutensa Kiinan maaseudulla. Buck pyrki nostamaan itsensä amerikkalaiseksi Kiina-asiantuntijaksi ja kuvaamaan romaaneissaan niin kutsuttua autenttista Kiinaa, jota amerikkalaisessa mediassa ei juuri 1930- luvulla näytetty. Kontrastina Hollywoodin hekumalliselle naiskuvalle, joka henkilöityi usein kiinalaisamerikkalaisessa näyttelijässä Anna May Wong, Buck nosti vaitonaisen, uiskollisen ja ahkeran O-lanin esimerkiksi kiinalaisista naisista.

Huomionarvoista näissä elokuvissa ja romaaneissa on se, että ne edustavat amerilaisia mielikuvia ja fantasioita Kiinasta, riippumatta siitä pyrkivätkö ne esittämään autenttisuutta. Kiinalaiset naiset eivät itse juurikaan saaneet mahdollisuutta päästä ääneen. Erityisesti Buckin kohdalla tutkijat ovat esittäneet huomioita siitä, että kiinalainen nainen puhuu kyllä, mutta vain valkoisen naisen kautta, eikä siis koskaan itse. Vaikka 1930- tarjosi laajempaa naiskuvausten kirjoa, kuin amerikkalaisessa viihteessä oli aiemmin nähty, stereotyyppiset kuvaukset tanssitytöistä ja eksoottisista prostituoiduista olivat edelleen läsnä ja pysyisivät kiinalaisissa naiskuvauksissa ja laajemmin myös Aasialaisissa naiskuvauksissa mukana nykypäivään asti.

1930- luku on mielenkiintoinen aikakausi Aasian amerikkalaisessa historiassa, sillä se on usein jäänyt laajemman tutkimuksen ulkopuolelle. Yksi syy tähän voi olla kahden merkittävän rasistisen stereotyypin olemassaolo juuri ennen 1930- lukua ja heti sen jälkeen. Ensimmäinen on ”keltaisen vaaran” siivittämä ajatus laiskasta ja löysästä orientaalista 1800- luvulla. Toinen on niin sanotun esimerkki vähemmistön (model minority) nousu 1900- luvun puolessa välissä, jolloin Aasian amerikkalaisiin kohdistuva negatiivinen rasismi korvautui positiivisella rasismilla. Heidät nostettiin esimerkiksi onnistuneesta integraatiosta, kun taas Amerikan alkuperäiskansat ja afrikkalaisamerikkalaiset nostettiin esimerkeiksi epäonnistumisesta.

Lopuksi

1930- luku näyttäytyy ristiriitaisena aikana, jolloin sekä rasistiset kuvaukset aasialaisista, kuten rikolliset ja prostituoidut, sekä tavallisista samaistuttavista kiinalaisista esiintyivät samanaikaisesti. Moniulotteisemmat kiinalaiskuvaukset väistyivät Kiinan Kansantasavallan perustamisen jälkeen ”punaisen vaaran” tieltä. Inhimilliset aasialaiskuvaukset näivettyivät rasististen sotakuvausten tieltä, eikä aasialaisia nähty valtaviihteessä sankareina joitain poikkeuksia, kuten Bruce Leetä ja George Takein esittämää Hikaru Sulua lukuun ottamatta. Amerikkalainen viihde pysyi hyvin valkoisen pitkään.

Muutos on hidasta Aasian amerikkalaisten aktivismista huolimatta. Viihteessä esitetyt aasialaishahmot olivat pitkään yksiulotteisia taistelulajisankareita, gangstereita tai sensuelleja viettelijättäriä. Koomikko Margaret Cho on kritisoinut Aasialaistaustaisten näyttelijöiden ja taiteilijoiden marginalisointia viihteessä Ali Wong on komiikassaan kääntänyt aasialaistaustaisiin naisiin yhdistettyjä stereotypioita päälaelleen standup esityksissään. John M. Chun ohjaama Crazy Rich Asians (2018) nousi menestyselokuvaksi ja rikkoi tätä väsynyttä stereotyyppiä, esittäen laajan kirjon monipuolisia Aasialaistaustaisia hahmoja. Vuoden 2021 Oscar gaalassa palkittiin ensi kertaa Aasian amerikkalaisia näyttelijöitä ja ohjaajia, kuten Chloe Zhao Nomandlandin ohjauksesta ja Steven Yeun parhaasta miespääosasta Minarissa. Joitain aasialaisia ohjaajia on Oscarien historian aikana palkittu, kuten. Ang Lee (Crouching Tiger Hidden Dragon ja Brokeback Mountain) sekä Bong Joon-ho elokuvan Parasite ohjauksesta (2020). On huomionarvoisaa, he ovat ensimmäiset aasialaistaustaiset amerikkalaiset, jotka on näissä kategorioissa palkittu Oscarien historian aikana. Vain aika näyttää onko tämä muutoksen alku amerikkalaisessa viihteessä.

Anna-Leena Korpijärvi on väitöskirjatutkija Alue- ja kulttuurien tutkimuksessa Helsingin yliopistossa

Aasian tutkimuksen väki toivottaa uudet ja vanhat opiskelijat tervetulleiksi Helsingin yliopistoon!

”Lotus Flower” by Jennifer Phoon, licence CC BY 2.0.

Lukuvuosi on taas alkamassa ja Helsingin yliopistossa alkaa opetus myös Aasian tutkimusta ja aasialaisia kieliä käsittelevistä aiheista. Opiskelijat ovat palaamassa opintojensa pariin ja uudet ensimmäisen vuoden opiskelijat ovat vasta aloittamassa opintojaan.

Me täällä Aasian tutkimuksen blogissa haluamme toivottaa uudet opiskelijat tervetulleiksi Helsingin yliopistoon! Samalla toivotamme tervetulleiksi takaisin myös vanhat opiskelijat!

New academic year is just beginning and Asian studies courses will start soon.
We at the Asian Studies blog wish to welcome new students to the University of Helsinki! Welcome back also all old students!