Monthly Archives: March 2018

Vasemmasta kädestä

|

Vasemmalla kädellä tarkoitan ei-asekättä eli sitä kättä, jossa ei ole miekkaa; vasenkätisellä kyse on oikeasta kädestä, mutta koska suurin osa ihmisistä on oikeakätisiä, ja koska miekkailukirjallisuus on kirjoitettu pitkälti dekstronormatiivisesta näkökulmasta, puhun yksinkertaisuuden vuoksi vasemmasta kädestä. Tässä kirjoituksessa käsittelen muutamia seikkoja liittyen siihen, missä vasenta kättä on historiallisesti pidetty ja mihin sitä on käytetty, rajaten käsittelyn valikoituihin didaktisiin lähteisiin. Vaikka asiassa on havaittavissa tietynlainen historiallinen trendi, en lähesty alkuperäislähteitä puhtaasti kronologisesta näkökulmasta, koska en halua Karl Lochnerin tapaan antaa sellaista mielikuvaa, että miekkailun historia noudattaa lineaarista kehitystä epätäydellisyydestä täydellisyyteen.

Historiallisella trendillä viittaan siihen, että keskiajalta nykyaikaan on havaittavissa karkeasti sanottuna muutos siitä, että vasen käsi osallistuu taistelutoimintaan kilven kanssa siihen, että vasen käsi pysyy poissa tieltä. Ensiksi mainitusta esimerkkinä Manesse-koodeksin kuva Johann von Ringgenbergistä:

Heidelberg, Cod. Pal. germ. 848, fol. 190v.

…ja jälkimmäisestä kävisi esimerkiksi mikä tahansa kuva nykyaikaisesta urheilumiekkailusta. Erityisesti pään yläpuolelle nostettu käden asento tunnetaan klassisena asentona, josta esimerkkinä kuva Oskari Väänäsestä hänen teoksestaan Pistomiekkailu vuodelta 1930:

Ranskalainen varoasento. (Pistomiekkailu, kuva 31.)

(Väänänen käsittelee etupäässä italialaista pistomiekkailua, mutta vasemman käden asennon suhteen hän ei tee eroa koulukuntien välillä.)

Väänäsenkin eräänä lähteenään käyttämä Josef Schmied-Kowarzikin ja Hans Kufahlin Fechtbüchlein (1894) kertoo, että vasemman käden asento on pääero saksalaisen ja ranskalaisen varoasennon välillä, sillä jälkimmäisessä kättä pidetään pään yläpuolella hieman taivutettuna, jotta se voidaan syöksyn yhteydessä pudottaa alas ja palautumisen yhteydessä nostaa takaisin ylös, kun taas saksalaisessa pistomiekkailussa vasenta kättä pidetään vasemmalla rinnalla, mikä tuo mieleen italialaisen tavan käyttää vasenta kättä pistojen väistämiseen, mitä saksalainen koulukunta ei kiellä, vaikka sitä harvoin käytetäänkin (s. 185).

Asiaan palataan väistöjen yhteydessä (s. 217), missä todetaan, että entisaikoina pistoja väistettiin myös vasemmalla kädellä, mitä Italiassa yhä harrastetaan jäänteenä väistötikarin käytöstä; Saksassakin vasenta kättä pidetään vasemmalla rinnalla, jotta se olisi hätätilanteessa käytettävissä, ja ranskalaisetkin opettajat opettivat pitkään vasemman käden käyttöä. Vasemman käden käytön opettamista suositellaan hylättäväksi kuitenkin siitä syystä, että tositilanteessa (kaksintaistelussa) vasemman käden käyttö on kielletty.

Paroni César de Bazancourt (César Lecat de Bazancourt) menee 1862 ilmestyneessä teoksessaan Les Secrets de l’épée (ilmestyi englanniksi vuonna 1900 nimellä Secrets of the Sword) niinkin pitkälle, että vaikka tositilanteessa onkin sallittua erikseen sopia vasemman käden käytöstä, ei tällaiseen sopimukseen pidä missään nimessä suostua. Hän perustelee tämän sillä, että vasemman käden käyttö on jäänne tikarin käytöstä, joka on alkujaan osa aivan toisenlaista italialaista järjestelmää, josta vain yhden osan omaksuminen osaksi ranskalaista olisi mieletöntä. Vielä tärkeämpänä seikkana hän mainitsee vaaran vaistomaisesti ottaa vastustajan terästä kiinni pelkän väistön sijaan, mikä vastustajan kuolemaan johtaessa muuttaa kunniakkaan kaksintaistelun murhaksi ilman, että silminnäkijöiden on mahdollista erottaa, oliko kyse sovitusta ja siten laillisesta liikkeestä vai ei (8,1-2).

Syntyjään italialainen mutta Englannissa vaikuttanut ranskalaisen koulukunnan kasvatti Domenico Angelo mainitsee 1763 ranskaksi ja 1787 englanniksi ilmestyneessä kirjassaan, että sekä saksalaiset että italialaiset pitävät vasenta kättä rinnalla ja käyttävät sitä väistöihin; lisäksi hän käsittelee lyhyesti toimintaa italialaista miekkaa ja tikaria vastaan (kuvat 41 ja 42). Muuten vasemman käden käyttö mainitaan kvarttikontaktista vastustajan kylkeen alaulkolinjassa suoritettavan piston (flaconade) yhteydessä (kuva 9) sekä miekanriistojen yhteydessä (kuvat 33 – 40). Angeloa edeltäneen ranskalaisen P. J. F. Girardin 1736 ilmestynyt Nouveau traité de la perfection sur les fait des armes käsittelee vasemman käden käyttöä oppositioon ripostin yhteydessä (l’opposition de la main gauche). Jotta käsi olisi käytettävissä, on se taivutettu niin, että kyynärvarsi ja sormet osoittavat eteenpäin suunnilleen korvan tasalla.

Girardin (ranskalainen) varoasento.

Girard kertoo italialaisten käyttävän vasenta kättä väistöihin, mutta kuvituksessa vasemman käden osalta italialainen varoasento on ranskalaisen kaltainen. Saksalaiset pitävät hänen mukaansa vasenta kättään kehon edessä, koska he suosivat yhtaikaisia väistöjä ja riposteja; lisäksi hän mainitsee joidenkin espanjalaisten käyttävän vasenta kättä väistöihin, ja kuvituksessa espanjalainen vasemman käden paikka näyttää samalta kuin saksalainen (s. 87 – 90).

Suomen historian kannalta kiinnostavana seikkana mainittakoon, mitä ensimmäinen (ja puoleentoista vuosisataan ainoa) ruotsinkielinen miekkailukirja, ruotsinsaksalaisen Diedrich Porathin Tukholmassa 1693 ilmestynyt Palæstra Svecana sanoo vasemmasta kädestä. Kuvista nähdään, että varoasennossa vasen käsi on suunnilleen klassisessa asennossa siirtyen syöksyjen yhteydessä rinnan eteen tai ojentuen taaksepäin. Ensimmäisessä osassa käsitellään vasemman käden käyttöä väistämiseen (‘Föllier altså huru wijda den wenstra handen uti hwarjehanda tillfall är nödwändig och tillåtelig’, §§ 91-109) ja toimintaa vastustajan vasenta kättä vastaan (‘Emot den Wenstra handen’, §§ 110-118). Aiheeseen palataan myös jälkimmäisessä osassa (§§ 76-81, toiminta vasenta kättä vastaan §§ 83-85), ja teoksen alussa Porath huomauttaa, että yksinomaan vasenta kättä puolustukseen käyttävä yrittää pitää teränsä vapaana pitämällä sitä takana, minkä johdosta hänen paljaansa (blott) on suurempi eivätkä hänen ripostinsa tarpeeksi nopeita (cap. 14).

‘…parera hans Klinga med din wenstra hand till din wenstra / och stöt med secunda contra-tempo till hans öfwerlijf.’ Palæstra Svecana, §104 & fig. 14.

Tässä välissä on syytä mainita, että ylempänä mainitut tikari ja (kupura)kilpi eivät ole ainoita historiallisia vasemman käden aseita paljaan käden ohella. Giacomo di Grassi, jonka teos ilmestyi italiaksi 1570 ja englanniksi 1594, käsittelee näiden lisäksi käden ympärille kiedottua viittaa (joka ei ole tuntematon Angelollekaan tai Girardillekaan) ja kahden miekan yhtaikaista käyttöä. Grassi myös erikseen mainitsee, että kupurakilpeä tulee pitää lähes suoralla kädellä mahdollisimman lähellä vastustajaa, jotta se kattaa pienestä koostaan huolimatta suurimman mahdollisen kulman. Joachim Meyer käsittelee vuonna 1570 ilmestyneen opuksensa kolmannessa osassa pelkän rapiirin lisäksi myös viittaa ja tikaria; Heinrich von Günterode (1579) lisää listaan hänen mukaansa italialaisten suosiossa olleen panssarikäsineen (Bantzerhentzschuch).

Panssarikäsine Günteroden teoksen julkaisemattomassa kuvituksessa. Dresden, SLUB, Mscr. Dresd. C. 15, fig. (fol. 112v).

Panssarikäsine ratkaisee ainakin leikkaavaan terään tarttumisen tai koskemisen ongelman (tosin terä ei juurikaan leikkaa, ellei se pääse liikkumaan eli viiltämään), mutta puhtaasti pistämiseen tarkoitetuissa aseissa ongelmaa ei ole. Lyömämiekkailussa yhden käden aseilla vasen käsi kannattaa pitää poissa tieltä jo siksikin, ettei se tarjoa ylimääräistä maalia. Tämä näkyykin saksalaisissa messeriä käsittelevissä lähteissä jo 1400-luvulla, mistä esimerkkinä kuva Hans Talhofferin kirjasta vuodelta 1467:

München, BSB, Cod.icon. 394 a, fol. 114v.

Talhofferilla ja muissakin lähteissä kuitenkin nähdään, miten vasenta kättä käytetään vastustajan asekäden sitomiseen tai muihin otteisiin. Selän takana pidettynä käsi ei ole tietenkään nopeasti käytössä, joten Hans Lecküchner välittää 1400-luvun lopulla asiasta seuraavan runomuotoisen neuvon (München, BSB, Cgm 582, foll. 1v – 2r):

Sechs hew lere
Auß eyner handt wyder dy were
Dy linck handt leg auff den rucken
Auff dy prust wiltu were zucken

‘Opi kuusi lyöntiä yhdellä kädellä asetta vastaan, pidä vasen käsi selän takana, rinnalla jos haluat vetää aseesta.’ Lecküchner lisäksi selittää tämän tarkoittavan sitä, että vasen käsi on pidettävä rinnalla, mikäli sitä aiotaan käyttää lukkoihin, aseenriistoihin tai muihin otteisiin.

Saksankielisellä alueella suosiota saavuttanutta messerin henkistä seuraajaa eli tussakkaa käsittelevä kirjallisuus ei valitettavasti ota kantaa vasempaan käteen muuten kuin erilaisten otteiden yhteydessä. Meyerin kuvituksissa vasen käsi joko lepää kyynärpää koukussa vasemmalla lonkalla tai on rinnan edessä tai sivussa (sama pätee rapiiriin), mutta 1591 päivätyssä käsin kirjoitetussa teoksessa Das Ander Theil Des Newen Kunstreichen Fechtbuches (Wolfenbüttel, HAB, Cod. Guelf. 83.4. Aug.) vasen käsi näyttää ainakin lyöntien yhteydessä olevan säännöllisesti ojennettuna taaksepäin (fol. 76r alkaen): lisäksi eri asentojen (Posturen) luettelossa vasen käsi näyttäisi olevan ikään kuin tasapainona aseeseen nähden vastakkaisessa suunnassa (ks. kuvat alla).

Tussakan lyhyt (vas.) ja korkea (oik.) asento (Wolfenbüttel, HAB, Cod. Guelf. 83.4 Aug. fol. 70rv).

Vaikka edellä sanottu ei yritä olla kattava katsaus vasemman käden käytön historiaan, voidaan jo senkin perusteella tehdä muutamia kokoavia huomioita. Mikäli vasenta kättä on tarkoitus käyttää vastustajaa vastaan, on sitä pidettävä sellaisessa paikassa, mistä käsin tämä on mahdollista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että jos vasenta kättä ei aiota käyttää, se voisi olla vaikka taskussa. Sen sijaan vasemmalla kädellä on eräänlainen tasapainottava ja liikettä täydentävä rooli: käden heittäminen taaksepäin syöksylinjaa pitkin tehostaa liikettä kohti vastustajaa sekä edesauttaa yläruumiin kääntymistä niin, että molemmat olkapäät ovat linjassa vastustajaa kohti, jolloin ase yltää pidemmälle; vastaavasti käden tempaiseminen takaisin ylös nopeuttaa palautumista syöksystä takaisin varoasentoon. Samalla vasemman käden pitäminen takana auttaa kääntämään kehon niin, että pienempi osuma-alue on suoraan vastustajaa kohti.

Kokonaan oma kysymyksensä on se, onko klassinen vasemman käden asento mielekäs miekkailu-urheilun nykymuodossa tai tositilanteessa, jossa kuolemanpelko aiheuttaa sellaisia asennonmuutoksia, joita on vaikea (ellei mahdotonta) harjoittelulla muuttaa. Ilmiö on nähtävissä Aldo Nadin (joukkuekultamitalisti kaikissa aselajeissa vuoden 1920 Antwerpenin olympialaisissa) vuonna 1924 käymän kaksintaistelun kuvamateriaalissa.

Loppukevennyksenä paljastettakoon, että tämän kirjoituksen innoittivat erinäiset kansanetymologioihin vertautuvat legendat, joita vasemman käden klassisesta asennosta kerrotaan enemmän tai vähemmän tosissaan. Eräs näistä on se, että asento on peräisin siitä, että entisajan kaksintaistelijat pitivät vasemmassa kädessään lyhtyä taistellessaan pimeässä. On kuitenkin syytä huomata, että ote lyhdystä ei ole lähtökohtaisesti klassinen asento:

Miekka ja lyhty. (Domenico Angelo, kuva 46.)

Vaihtoehtoisina käyttötapoina Angelo kyllä mainitsee lyhdyn pitämisen pään yläpuolella tai selän takana. Mikäli näin varustautuneen vastustajan kehoon osuneella pistolla ei ole vaikutusta, Angelo kehottaa pistämään kurkkuun, kasvoihin tai vyötärön alapuolelle, sillä sellainen henkilö, joka käyttää lyhtyä, tuskin epäröi käyttää suojavarusteita vaatteidensa alla.

Kansalliskirjaston kirjallisuutta

|

Tämä kirjoitus palvelee alan tutkimuksesta kiinnostuneita olettaen, että sellaisia löytyy Kansalliskirjaston potentiaalisesta asiakaskunnasta. Käsittelen tässä siis (vain) Kansalliskirjaston kokoelmista löytyvää relevanttia tutkimus- ja lähdekirjallisuutta. Lista ei ole täydellinen, mikä johtuu siitä, että raja on ollut pakko vetää enemmän tai vähemmän mielivaltaisesti johonkin. Lisäksi lähinnä tutkimushistorian kannalta kiinnostavien teosten sisällyttämisen suhteen en ole välttämättä täysin johdonmukainen. Kaikki hyväksytyt hankintaehdotukseni eivät myöskään ole vielä saapuneet, joten asiaan on joka tapauksessa palattava myöhemmin.

Aloitan vain lukusalilainaan saatavista vanhemmista teoksista. Ensimmäisenä mainittakoon Friedrich Jacobsin ja Friedrich August Ukertin vuosien 1835 ja 1843 välillä ilmestynyt Beiträge zur ältern Litteratur oder Merkwürdigkeiten der Herzogl. öffentlichen Bibliothek zu Gotha. Kolmannen niteen ensimmäisessä osassa (s. 102-144) on Ukertin kirjoittama luku nimeltä Fechtkunst (vai Fechtbücher), joka käsittelee Gothan avoimessa herttuallisessa kirjastossa tuolloin olleita kamppailuoppaita, mm. I.33:a. (Näistä Mbr. I. 114, Mbr. I. 115 eli I.33 ja Mbr. no. 109 eivät kuulu enää Gothan kokoelmiin.)

Seuraavaksi mainittakoon Serapeum-lehden vuoden 1844 vuosikerta, joka sisältää Sotzmannin artikkelin ‘Ueber ein unbekanntes xylographisches Ringerbuch’ (s. 33-44) sekä H. F. Massmannin ‘Ueber handschriftliche Fechtbücher’ (s. 44-45, 49-60). Ensiksi mainittu käsittelee Berliinin Kupferstichkabinettin kokoelmiin kuuluvaa Hans Wurmin painamaa laattakirjaa, ja mukana on erillisenä liitteenä jäljennös lehdestä, jonka toisella puolella on Hans Wurmin vaakuna ja toisella painiote (‘pruch und widerpruch ym hacken’, ks. kuva alla). Massmannin yleisluontoinen artikkeli käsittelee otsikkonsa mukaisesti käsinkirjoitettuja kamppailuoppaita mainiten myös I.33:n.

‘…Vnd ist ain Freyer wurff darin zue nemen.’ Liite Serapeumin numeroon 3/1844.

Kolmas toissavuosisadalla ilmestynyt teos on Die Ringer-Kunst des Fabian von Auerswald, G. A. Schmidtin vuonna 1869 toimittama ja Karl Wassmannsdorffin esipuheella varustettu uusintapainos Fabian von Auerswaldin vuonna 1539 Wittembergissä ilmestyneestä painikirjasta. Wassmannsdorffin esipuhe sisältää kuviin 1 – 77 liittyvät tekstit Paulus Hector Mairin Dresdenin-käsikirjoituksesta (‘Die Stend im Ringen’: Dresden, SLUB, C. 94, fol. 56r alkaen).

Toisin kuin 1980-luvun itäsaksalainen faksimile, tämä painos on hieman suurempi kuin alkuperäispainos (285 mm x 185 mm). Kansalliskirjaston kappaleesta puuttuu kuva 1, jonka tilalla on kuva 4; kuvien 2 ja 5 välistä puuttuvat kuvat 4 (‘die schweche des Arms’) ja 3 (‘Das ander stücke des Schlosringens’) löytyvät kuvien 38 (‘Ein Bruch uber das Radt’) ja 39 (‘Ein Bruch auff das Schlosringen’) välistä. Kuva 4 esiintyy siis kirjassa kahdesti.

Lukusaliin lainattavissa on myös Max Jähnsin Geschichte der Kriegswissenschaften, vornehmlich in Deutschland (1889-1891), jonka ensimmäisen niteen luku ‘Fachwissenschaftliche Werke’ (s. 366 alkaen) käsittelee mm. miekkailu- ja turnajaiskirjallisuutta.

Kellarin Akvaariosta löytyy käsikirjoitusluetteloiden joukosta (H Ref. Käsikirjoitusluett. Saksa Katalog) Katalog der deutschsprachigen illustrierten Handschriften des Mittelalters, jonka vuonna 2008 ilmestynyt Rainer Lengin toimittama osa (“Band 4/2, Lieferung 1/2”) käsittelee aihekokonaisuutta Fecht- und Ringbücher. Katalogista löytyy otsikon mukaisesti lähtökohtaisesti saksankielisiä kuvitettuja keskiaikaisia käsikirjoituksia: esimerkiksi Paulus Hector Mairin (38.8.) Münchenin-koodeksit puuttuvat, koska ne ovat latinankielisiä, mutta toisaalta I.33 (38.9.8.), joka on latinankielinen, on luetteloitu, kuten myös Nürnberg, GNM Hs 3227a (38.1.4), joka ei ole kuvitettu, sekä mm. Auerswaldin painikirja (38.10.g), joka ei ole käsin kirjoitettu. Relevantteja käsikirjoituksia löytyy tietysti myös kunkin kirjaston omista luetteloista.

Eteläsalin toisesta kerroksesta löytyy toinen painos (1978 – 2008) teoksesta Die Deutsche Literatur des Mittelalters: Verfasserlexikon (H Ref. Kirjailijahak. Saksa). Hakuteoksesta löytyvät seraavat kamppailuauktorit (hakusanajärjestyksessä):

  • Wolfram Schmitt, ‘Falkner, Peter’*,**
  • Wolfram Schmitt, ”Fechtbücher’ (anonyme)’*
  • Wolfram Schmitt, ‘Hundfeld (Hundsfeld, Hundsfelder), Martin’*,**
  • Wolfram Schmitt, ‘Jost von der Neißen’*
  • Volker Schmidtchen, ‘Kal, Paulus’**
  • Wolfram Schmitt, ‘Meister Kron (Cron)’
  • Hans-Peter Hils, ‘Lecküchner, Hans’**
  • Hans-Peter Hils, ‘Lew (Der Jude Lew)’
  • Hans-Peter Hils, ‘Liechtenauer, Johann’**
  • Hans-Peter Hils, ‘Liegnitzer, Andreas’**
  • Hans-Peter Hils, ‘Ott (der Jude Ott)’**
  • Anna Jungreithmayr, ‘Peter von Danzig (Dancksg)’**
  • Hans-Peter Hils, ‘Siegmund am Ringeck’ **
  • G. Keil, ‘Talhofer, Hans’**

Niteestä 11 (Nachträge und Korrekturen) löytyy vielä:

  • Rainer Leng, ‘Döbringer, Hanko’
  • Mandred Kern, ‘Hans von Speyer’

Yhdennestätoista niteestä löytyy myös korjauksia ylemmässä listassa tähdellä (*) merkittyihin artikkeleihin. Kahdella tähdellä merkityt (**) löytyvät myös samaisen hakuteoksen ensimmäisestä painoksesta (1933 – 1955) Eduard A. Geßlerin suppeampina artikkeleina (täydennysniteestä löytyy Gerhard Eisin artikkeli Siegmund em Ringeckistä), joilla on lähinnä tutkimushistoriallista arvoa. Tutkimushistoriasta kiinnostuneet voivat etsiä relevantteja henkilöitä myös eteläsalin ensimmäisestä kerroksesta löytyvistä biografisista hakuteoksista kuten Allgemeine deutsche Biographie, Neue deutsche Biographie ja Deutsche biographische Enzuklopädie (H Ref. Biogr. Saksa). Vastaavasti italiankielisestä hakuteoksesta Dizionario biografico degli Italiani (H Ref. Biogr. Italia Dizionario) löytyy ainakin Fiore dei Liberi.

Tuoreempaa tutkimustietoa kaipaavalle löytyy Rotundan neljännestä kerroksesta hakuteos Deutsches Literatur-Lexikon: Das Mittelalter (Ref 830 Deutsches…), jonka vuonna 2014 ilmestynyt kuudes nide Das wissensvermittelnde Schifttum bis zum Ausgang des 14. Jahrhunderts sisältää seuraavat artikkelit (sulkeissa palstanumerot, sillä artikkelit eivät ole aakkosjärjestyksessä):

  • Frank Fürbeth,  ‘Fechtbücher’ (648 – 653)
  • Rainer Welle, ‘Liechtenauer, Johannes (Hanns)’ (1169 – 1205)
  • Mike Malm, ‘Jost von der Neißen’ (1205 – 1206).

Vuonna 2014 ilmestyneestä seitsemännestä niteestä (Das wissensvermittelnde Schifttum im 15. Jahrhundert) löytyy puolestaan seuraavat artikkelit:

  • Rainer Welle, ‘Hundtfeld, Martin’ (239-241)
  • Rainer Welle, ‘Siber, Martin’ (241-242)
  • Rainer Welle, ‘Gladiatoria’ (243-247)
  • Volker Zapf, ‘Ott’ (425-428)
  • Rainer Welle, ‘Talhofer, Hans’ (428-434)
  • Thore Wilkens, ‘Beringois, H.’ (434-435)
  • Rainer Welle, ‘Liegnitzer, Andreas’ (599-602)
  • Rainer Welle, ‘Peter von Danzig’ (602-603)
  • Thore Wilkens, ‘Ringeck, Siegmund’ (603-605)
  • Rainer Welle, ‘Meister Lew’ (605-607)
  • Thore Wilkens, ‘Kal, Paulus’ (998-1003)
  • Rainer Welle, ‘Lecküchner, Hans’ (1003-1007)
  • Mike Malm, ‘Falkner, Peter’ (1280-1281)
  • Rainer Welle, ‘Hans, von Speyer’ (1345-1346)
  • Rainer Welle, ‘Medel, Hans’ (1552-1553)
  • Thore WIlkens, ‘Landshuter Ringerbuch’ (1627-1628)
  • Matthias Johannes Bauer, ‘Kölner Fechtbuch’ (1737-1740)
  • Matthias Johannes Bauer, ‘Paurnfeindt, Andre(as)’ (1740-1743)
  • Matthias Johannes Bauer, ‘Egenolffsches Fechtbuch’ (1743-1747)
  • Rainer Welle, ‘Jobst von Wirtenberg (1747-1748)’
  • Matthias Johannes Bauer, ‘Czynner, Hans’ (1748-1749).

Ylempänä useampaan otteesseen tekijänä mainittu Rainer Welle painii tutkijoiden joukossa aivan omassa sarjassaan. Hän on hiljattain tutkinut käsikirjoitusta Augsburg, Oettingen-Wallerstein Cod. I.6.4o.2, joka tunnetaan hieman harhaanjohtavasti myös Wallerstein-koodeksina. Tutkimusten tuloksena ilmestyi vuonna 2014 teos …vnd mit der rechten faust ein mordstuk: Baumanns Fecht- und Ringkampfhandschrift, joka käsittää sekä faksimile- että kattavan kommentaariniteen. Nämä löytyvät Rotundan viidennen kerroksen pienehköstä liikuntahyllystä (H Avokok. 793 Welle). Samasta hyllystä löytyy myös Elisabeth Vavran ja Matthias Johannes Bauerin toimittama tuore (2017) artikkelikokoelma Die Kunst des Fechtens (H Avokok. 793 Kunst).

Rainer Wellen kuvakonkordanssia.

Pari kerrosta alempaa löytyy Sydney Anglon vuonna 2000 ilmestynyt alan perusteos The Martial Arts of Renaissance Europe (H Avokok. 930.85 Anglo) sekä samana vuonna ilmestynyt Mark Rectorin käännös Hans Talhofferin vuoden 1467 käsikirjoituksesta (ylempänä mainittu olim Gotha, Memb. I. 114), Medieval Combat: A Fifteenth-Century Illustrated Manual of Swordfighting and Close-Quarter Combat (H Avokok. 940.1 Talhoffer). Saksankielinen teksti perustuu Gustav Hergsellin vuoden 1887 painokseen virheellisine lukutapoineen huomioimatta Wassmannsdorffin jo vuonna 1888 julkaisemaa kritiikkiä. Talhofferin käsikirjoituksia käsittelee Hans-Peter Hilsin artikkeli vuodelta 1983 Codices manuscripti -julkaisun 9. vuosikerrasta, joka löytyy varastosta; saman julkaisun 13. vuosikerrasta (1987) löytyy Hilsin editio ns. Gladiatoria-käsikirjoituksesta.

Lecküchneristä kiinnostuneille ylempänä mainittujen hakuteosartikkelien lisäksi löytyy varaston puolelta Jeffrey L. Forgengin englanninkielinen käännös The Art of Swordsmanship vuodelta 2015 (kirjan arvostelu löytyy APD:n vuoden 2016 ensimmäisestä numerosta s. 223, alimman artikkelin PDF:n lopusta) sekä Jan-Dirk Müllerin toimittaman artikkelikokoelman Wissen für den Hof: der spätmittelalterliche Verschriftungsprozeß am Beispiel Heidelberg im 15. Jahrhundert (1994) lopusta löytyvä artikkeli ‘Hans Lecküchners Messerfechtlehre und die Tradition: Schriftliche Anweisungen für eine praktische Disziplin’ (s. 355-384). Vanhempi Müllerin artikkeli ‘Bild – Vers – Prosakommentar am Beispiel von Fechtbüchern. Probleme der Verschriftlichung einer schriftlosen Praxis’ (1992) vastaavasta tematiikasta löytyy Rotundan ylimmästä kerroksesta edellisen kanssa samaan sarjaan kuuluvasta, vuonna 1992 ilmestyneestä niteestä Pragmatische Schriftlichkeit im Mittelalter: Erscheinungsformen un Entwicklungsstufen (09 Pragmatische). Kolmas Müllerin artikkeli, ‘Zwischen mündlicher Anweisung und schriftlicher Sicherung von Tradition. Zur Kommunikationsstruktur spätmittelalterlicher Fechtbücher’, joka on oikeastaan lyhyempi versio ensiksi mainitusta, löytyy teoksesta Kommunikation und Alltag in Spätmittelalter und Früher Neuzeit (1992).

Varastosta löytyy myös Martin Wierschinin vuonna 1965 ilmestynyt väitöskirja Meister Johann Liechtenauers Kunst des Fechtens (yksisssä kansissa kahden muun saman sarjan kirjan kanssa), joka sisältää edition käsikirjoituksesta Dresden, SLUB, Mscr. Dresd. C. 487 sekä sanaston. (Wolfram Schmittin murska-arvostelu löytyy Studia neophilologican numerosta 38 vuodelta 1966.) Toinen merkittävä editio on Franck Cinaton ja André Surprenantin I.33-laitos vuodelta 2009 otsikolla Le livre de l’art du combat. Kansalliskirjaston kappale on toisesta, esipuheeseen lisättyjä kirjallisuusviitteitä lukuun ottamatta muuttumattomasta painoksesta vuodelta 2015. Kolmas merkittävä teos on Matthias Johannes Bauerin editio ja tutkimus Egenolffin miekkailukirjasta, “Der Allten Fechter gründtliche Kunst”: das Frankfurter oder Egenolffsche Fechtbuch: Untersuchung und Edition (2016). Hyvänä johdatuksena aihepiiriin toimii niin ikään varastosta löytyvä Sergio Boffan vuonna 2014 ilmestynyt, Typologie des sources du Moyen Âge occidental -sarjaan kuuluva Les manuels de combat (Fechtbücher et Ringbücher).

Italiankieliseltä alueelta löytyy Italian rapier combat (2004), Jared Kirbyn käännös Ridolfo Capoferron 1610 ilmestyneestä Gran simulacrosta. Varastosta löytyy myös Kirbyn toimittama laitos Domenico Angelon pukumiekkaa käsittelevästä teoksesta The School of Fence (2005).

Pohjoissalin kolmannesta kerroksesta löytyy aikakauslehti Das Mittelalter: Perspektiven mediävistischer Forschung vuodesta 1996 vuoteen 2015. Vuoden 2014 toinen numero Zweikämpfer. Fechtmeister – Kämpen – Samurai on pyhitetty relevantille aihepiirille, ja vuoden 2012 ensimmäinen numero puolestaan sisältää Daniel Faustmannin artikkelin ‘Eines für Alle? Liechtenauersche Fechtbücher vom 14. bis zum 16. Jahrhundert’.

Tätä kirjoittaessani uutuushyllyssä sijaitsee Daniel Jaquetin viime vuonna ilmestynyt Combattre au Moyen Âge: Une histoire des arts martiaux en occident xive – xvie (940.1 Jaquet). Erikoiskokoelmia käsittelen toisella kertaa.