Turnajaisviikonlopusta ja kuoppapainista

Kuten vuosi sitten, vietimme jälleen koko perheen voimin viime viikonlopun Hämeenlinnassa osallistuen turnajaisviikonloppuun sen molempina päivinä.

Olin harmillisesti unohtanut edellisessä kirjoituksessani esittämäni lipunmyyntiin kohdistuvan kritiikin. Toisin kuin edellisvuonna, tällä kertaa Kansallismuseon sivuilla ei lukenut, että tapahtumaan olisi päässyt Museokortilla, vaan että ‘[t]apahtumaan on kiinteä päivän lipunhinta kaikille kävijöille 5 € / kävijä kaikille kävijöille’ (sic). Lipunmyyntikojulla ei ollut Museokortti-kohteissa yleensä nähtävää Museokortti-kuvaa. Toisena päivänä viimevuotinen tilanne palasi kuitenkin mieleeni, ja erikseen kysyttäessä sisäänpääsy onnistui myös Museokortilla. Minua ei haittaisi, jos tällaisen erityistapahtuman yhteydessä Museokortti ei riittäisi sisäänpääsyyn, mutta on kummallista, että sen kelpoisuutta ei tuoda normaalilla tavalla esille. En haluaisi ajatella, että kyse on tahallisesta toiminnasta, mutta siltä alkaa vahvasti vaikuttaa.

Itse ohjelma oli oleellisilta osin sama kuin edellisellä kerralla, paitsi että yleisöluentoja ei tällä kertaa ollut lainkaan. Molempina päivinä oli sateista, mutta se ei juurikaan menoa haitannut. Härkätien Leikarit olivat jälleen kerran mahtavia.

Asemiehet elävöittävät miekkailuharjoittelua.

Harmaasudet ja WarusSeppäin Kilta esittivät erilaisia “asemiesten mittelöitä” eli mätkivät toisiaan tussakoilla ja teräsaseilla. Erityisen kiinnostavana lisänä nähtiin myös muutama erä kuoppapainia.

Kuoppapaini (Ringen im Grüblein) on eräänlainen painin muoto, jossa yhden ottelijan on pidettävä toinen jalkansa (matalassa) kuopassa ja toisen on seistävä yhdellä jalalla. Häviäjä on roolista riippuen se, jonka jalka liikkuu pois kuopasta tai jonka toinen jalka osuu maahan.

Krakova, Biblioteka Jagiellońska, MS Germ. quart. 2020, fol. 123v.

Kuoppapainia koskevat lähteet ovat hyvin vähäisiä. Varhaisin kuoppapainin epäsuorasti mainitseva lähde on Hans Wurmin ns. Landshuter Ringerbuch, jonka kolme tunnettua versiota ajoittuvat parin vuosikymmenen tarkkuudella 1500-luvun alkuun. Painetun kirjan kanssa samasta lähteestä ammentaa luksuskäsikirjoitus Krakova, Biblioteka Jagiellońska, MS Germ. quart. 2020, joka lienee laadittu 1500-luvun toisella vuosikymmenellä. Kuoppapainia käsitellään sivuilla 122r-128r. Myös Fabian von Auerswaldin vuonna 1539 Wittembergissä ilmestyneen painikirjan Ringer Kunst lopussa on muutama kappale kuoppapainista. Auerswald antaa ymmärtää, että kyseessä on menneiden aikojen tapa painia (‘wie man vorzeiten im Grüblein gerungen hat’) ja toteaa, että sitä on hauska katsella. (Auerswaldin kuvamateriaali on kuoppapainia lukuun ottamatta plagioitu Paulus Hector Mairin kokoomateokseen.)

Landshuter Ringerbuch on ilmestynyt värifaksimilena Hans Bleibrunnerin toimittamana vuonna 1969. Auerswaldin kirja on ilmestynyt uusintapainoksena Leipzigissa 1869 G. A. Schmidtin toimittamana, 1887 Berliinissä Ernst Wasmuthin toimittamana, tuoreempana (ja läpipiirtämättömänä) versiona vuonna 1987 Günter Wittin ja Günther Wonnebergerin kommentoimana ja vielä tuoreemmin teoksessa Chronik alter Kampfkünste (2003).

Kuoppapainia koskevasta tutkimuskirjallisuudesta mainittakoon tietysti Helmut Minkowskin Ringen im Grüblein (1963) sekä edellisen tulkintoja kritisoiva, Rainer Wellen painia ylipäänsä käsittelevä “…und wisse das alle höbischeit kompt von deme ringen” (1993, sivut 152-159) sekä saman tekijän Ein unvollendetes Meisterwerk der Fecht- und Ringkampfliteratur des 16. Jahrhunderts sucht seinen Autor (2017). Minkowskin kirja sisältää jäljennöksinä Hans Wurmin kirjan kolme tunnettua versiota sekä Krakovan käsikirjoituksen ja Auerswaldin kuoppapainia koskevat osat; Wellen jälkimmäinen teos sisältää edition koko mainitusta käsikirjoituksesta.

Melkein osuma.

Palatakseni turnajaisviikonloppuun mainittakoon lopuksi, että Rohan Tallien turjanais-show oli sama kuin viime kerralla ja aivan yhtä viihdyttävä. Sunnuntaina Jaakko Nuotio sai ilmeisesti tällin päähänsä. Yhdellä ratsuista oli silmäsuojukset. En osaa sanoa, oliko kyseessä sama ratsu, joka sai peitsestä silmäänsä Turussa viime kesänä.

Painiotteita

Mainitsin edellisessä kirjoituksessa, että I.33:ssa on nähtävissä painitekniikoita neljässä kuvassa (foll. 4v, 12v ja 18v). Näiden lisäksi kolmessa kuvassa tartutaan vastustajan miekkaan (foll. 4r, 16v ja 22r), minkä voitaneen katsoa kuuluvan painitekniikoiden piiriin. Lisäksi tekstissä viitataan puuttuvaan lehteen, jossa riistetään vastustajan kilpi (folion 16 jälkeen).

Otteiden vähäisestä määrästä huolimatta ne voidaan jakaa kolmeen tyyppiin, jotka ovat aseellinen tekniikka (foll 4v, 12v ja 18v), aseeton tekniikka (fol. 18v) ja, kuten todettu, tarttuminen vastustajan aseeseen (foll. 4r, 16v ja 22r).

Leeds, RA MS I.33, fol. 4v.

Aseellisia tekniikoita on kaksi erilaista, joissa ensimmäisessä sidotaan vastustajan käsivarret omalla kilpikädellä (foll. 4v ja 12v; kuvat ovat identtiset), toisessa omalla miekkakädellä kääntäen samalla selkä vastustajan suuntaan (foll. 18v, ks. alempana).

Tekstissä näistä tekniikoista käytetään nimitystä ‘recipere gladium et scutum’, kerran tarkennettuna ‘circumdatis brachijs aduersarij’ (fol. 4v). Runosäkeissä kilpikädellä tehtävään sidontaan viitataan muotoilulla ‘circumda[re] brachia’, miekkakädellä tehtävään ‘deprehendere gla[dium], scu[tum]’ (fol. 2v), mutta käsivarsien ja aseiden korostamiseen viittaavat sanamuodot ovat oletettavasti vain runomuodon motivoimia.

Leeds, RA MS I.33, fol. 18v.

Kumpaankin otteeseen näytetään puolustus, joista ensimmäinen on ennaltaehkäisevä lyönti kilvellä (fol. 5r ja tietysti myös 18r), jälkimmäinen on vapautuminen, joka luonnollisesti suoritetaan vasta vastustajan saatua otteen (fol. 18v).

Leeds, RA MS I.33, fol. 18v.

Viimeksi mainittu puolustus (‘derelinquere gladium & scutum’) johtaa ainoaan koodeksissa esiintyvään aseettomaan tekniikkaan: papin sidottua oppilaan kädet miekkakädellään oppilas pudottaa omat aseensa vapautuakseen otteesta, minkä jälkeen hän on vapaa tarttumaan pappiin takaapäin ‘volens luctare cum sacerdote’ (fol. 18v), jolloin pappi on ‘deprehensus … per scolarem in modum luctationis’ (fol. 19r). Liikkeen lienee tarkoitus jatkua maahanvientinä tai uhrautumisheittona. Samantyyppinen puolustus mainitaan tekstissä mahdollisena myös silloin, kun vastustaja on käyttänyt sitomiseen kilpikättään: ‘sacerdos non potest absolui a tali deprehensione sine amissione gladij & scuti’ (fol. 4v).

Miekkaan tarttumisista ensimmäisestä käytetään nimistystä luctatio (‘actus quidam qui vocatur luctatio’, fol. 4r), jossa papin hidastelun vuoksi hänen miekkansa jää jumiin oppilaan käsivarsien väliin. Oletettavasti tämänkään liikkeen ei ole tarkoitus päättyä tähän vaan jatkua jonkinlaisena miekanriistona, jota ei kuitenkaan ole kuvattu sen tarkemmin tekstissä tai kuvissa.

Leeds, RA MS I.33, fol. 4r

Toisessa tapauksessa pappi siirtää miekkansa vasempaan käteen ja tarttuu oppilaan terään (‘deprehend[ere] gladium’), mistä oppilas vapautuu lyömällä pappia käteen kilvellään ja vetämällä miekkansa pois (fol. 16v). Tätä tilannetta seuraisi puuttuva kilvenryöstöä (‘frang[ere] scutum’) esittävä kuva.

Leeds, RA MS I.33, fol. 16v.

Kolmas tapaus on vidilpoge-asennosta tehtävä miekanryöstö (‘recip[ere] gladium’, fol. 22r).

Leeds, RA MS I.33, fol. 22r.

Kielellisesti kiinnostavaa on, että tarttumiseen eli sitomiseen tai ryöstämiseen viitataan paitsi värittömällä verbillä deprehendere, myös sotilaallisemmalla termillä recipere ja värikkäämmällä ilmaisulla frangere. Suoraan painiin viittaava substantiivi luctatio esiintyy kolme kertaa. Ensimmäisellä kerralla se opetetaan ikään kuin erikoisalaterminä (‘actus quidam qui vocatur luctatio’, fol. 4r). Syy tähän lienee se, että opettaja on halunnut jotenkin korostaa painin (ringen) roolia aseellisen kamppailutaidon osa-alueena, mikä on sitten välittynyt tekstiin hieman oudolla tavalla ikään kuin luctatio olisi jonkin yksittäisen liikkeen nimi.

Vastaavia otteita tavataan muissakin lähteissä. Esimerkiksi kuvittamaton kilvenryöstö löytyy Andre Liegnitzeriltä (esim.  Dresden, SLUB, Mscr. Dresd. C. 487fol. 55v) ja Paulus Kalilta (München, Bayerische Staatsbibliothek, Cgm 1507, foll. 55v – 56r). Kilpikäden käyttö vastustajan miekkakäden sitomiseen löytyy myös Paulus Kalilta (id. fol. 56v) ja mm. Hans Talhofferilta (München, BSB, cod. icon. 394 a, fol. 118r), molempien vastustajan käsien sitomiseen (tosin ilman kilpiä) Fiore dei Liberiltä (Los Angeles, J. Paul Getty Museum, Ms. Ludwig XV 13, fol. 29r). Uhrautumisheitto edestäpäin tehtynä aseetonta vastustajaa vastaan löytyy “Wallerstein”-koodeksista (Augsburg, Universitätsbibliothek, Oettingen-Wallerstein cod. I.6.4to.2, fol. 41r, Albrecht Dürerin kopiossa nro 21). Edestäpäin olisi mahdollista myös potkaista vastustajan polvi rikki, mikäli vastustajan jalka on ojennettu suoraksi, kuten ohjeistetaan Fabian von Auerswaldin painetussa kirjassa (1539, sig. F3v).