Kuukauden kirja: Das Recht in der Dichtung ([1931])

Koska edellinen kirjoitus oli mahdollisesti tylsin “kuukauden kirja” ikinä ja koska kuukauden kirjoja on jäänyt välistä säännöllisen epäsäännöllisesti, ajattelin kirjoittaa heti perään toisen. Tällä kertaa kirjahyllystä tarttui käteen Hans Fehrin Das Recht in der Dichtung (Bern), joka on muista lähteistä saadun tiedon mukaan ilmestynyt vuonna 1931.

Teos on jatkoa vuonna 1923 ilmestyneelle teokselle Das Recht im Bilde. Ensimmäinen osa käsittelee oikeushistoriallisia aiheita kuvataiteessa, jälkimmäinen osa runoudessa. Aihepiiri on siis oikeus-, taide- ja kirjallisuushistoriallinen.

Historiallisen kamppailuntutkimuksen kannalta teoksesta löytyy paljon kiinnostavia otteita kaksintaisteluiden kuvauksista keskiaikaisesta kirjallisuudesta, mutta kamppailukirjallisesti kiinnostavin on luku, jonka aiheena on Heinrich Neustadtilaisen Apollonius von Tyrland 1200-luvun lopulta (s. 219–26). Kyseessä on versio myöhäisantiikkisesta Apollonius Tyroslaisen tarinasta.

Flordelîse ja Silvian taistelussa. Gotha, cod. chart. 689, f. 156. (Fehrin kirjan s. 311.)

Heinrichin teokseen lisäämän kaksintaistelukuvauksen tekee merkittäväksi se, että kyseessä on miehen ja naisen välinen kaksintaistelu: Flordelîse haastaa Silvian Nasaretilaisen kaksintaisteluun, koska tämä on syyttänyt aiheettomasti hänen sisartaan Claramieta. Claramien mies, Lafet, oli nimittäin voittanut Silvianin turnajaisissa, josta suuttuneena Silvian oli kostoksi yrittänyt raiskata Claramien. Silvian ei ollut onnistunut tässä, mutta oli kuitenkin väittänyt Lafetille Claramien antautuneen hänelle. Uskoen Silviania Lafet oli rangaistukseksi vanginnut Claramien tyrmään syömään koirien kanssa ja juomaan likavettä.

Kun Flordelîse esittää syytöksensä kuninkaan edessä, Silvian tietysti kieltää kaiken ja vihjaa Flordelîsen olevan mielenvikainen (‘Herre, ich hab ir nicht getan. / Ist ir schwester ein kranckes weib’).

Flordelîse vaatii kaksintaistelua. Ongelmaksi muodostuu, että hän on nainen (‘Si ist ain weib, er ist ain man.’) Onneksi vanha satraappi, kaupungin piispa, kertoo lukeneensa kirjasta, että tällaisessa tilanteessa naiselle annetaan tasoitusta (‘Ain weyb ist ain halber man’) laittamalla mies seisomaan puolet hänen pituudestaan olevaan kuoppaan oikea käsi sidottuna selän taakse, aseenaan kyynärän mittainen keppi; naisella taas tulee olla liina, jonka sisään on sidottu kolmen naulan painoinen kivi.

Flordelîselle nämä ehdot sopivat (‘die rede gevellet mir gar wol’), mutta Silvian tietysti protestoi huomauttaen, että jos hän häviää, niin sitten sanotaan pilkallisesti, että sairas nainen on tappanut vahvan miehen; hän haluaisi taistella vain miestä vastaan, mikä ei kuitenkaan käy päinsä.

Solothurn, S 554, kuva 10. (Fehrin kirjan s. 221.)

Taistelu alkaa. Silvian lyö sinne tänne, mutta Flordelîse pomppii ympäriinsä kuin vuohi ja osuu häntä päähän. Lyönnillä ei kuitenkaan ole vaikutusta, ja Silvian osuu häneen kepillään. Flordelîse huutaa kivusta. Silvian tarttuu hänen vaatteeseensa ja vetää hänet luokseen; katsojat luulevat Flordelîsen kuolevan (‘Flordelise di ist tod’). Flordelîse onnistuu kuitenkin lyömään Silviania käteen, jolloin hän pudottaa keppinsä; Flordelîse jatkaa lyömällä häntä päälakeen ja ohimoon, saaden Silvianin huutamaan kuin lammas:

Do slug sy im ains auff den schiel
Und dar nach ains auff den slaf,
Das er reret als ain schaff.

Silvian jää ilmeisesti kuolleena makaamaan ja Flordelîse julistaa voittaneensa. Yleisö haluaa polttaa Silvianin ruumiin, mutta yhtäkkiä hän alkaakin liikkua. Kuningas puhuttelee Silviania, joka vihdoin tunnustaa valehdelleensa.

Heinrichin kuvaus perustunee vuonna 1288 Bernissä käytyyn kaksintaisteluun, joka lienee herättänyt huomiota eriskummallisuudessaan. Heinrichillä on voinut olla käytössään jonkinlainen kuvaus kyseisestä tapauksesta. Taistelu sisältää elementtejä, joita löytyy kuvattuna Talhofferilta, mutta hänen kuvissaan nähdään molempien osapuolien suorittavan lopetusliikkeitä. Paulus Kalin vastaavassa kuvasarjassa taas mies kuvataan selvästi taistelun lopullisena voittajana.

Sivulla 221 on neljä kuvaa  jo aiemmin käsittelemästäni Solothurnin kamppailukirjasta (KdiH 38.3.7), joka on kopio Paulus Kalin kirjasta. Kuvista kaksi käsittelee miehen ja naisen (10–11), kaksi muuta kaksintaistelua terävillä kilvillä (23) ja haarniskassa (8).

Kuukauden kirja: L’Archiginnasio 5 (1910)

Muutaman aasinsillan kautta mieleeni tuli tämänkertainen kuukauden kirja, L’Archihginnasion vuosikerta 1910. Kyseessä on Bolognan kaupunginkirjaston julkaisu, jonka kyseisellä vuosikerralla sattuu olemaan kamppailukirjallista merkitystä.

Julkaisun alaotsikko.

Rainer Welle mainitsee vuonna 1993 ilmestyneessä, historiallisen kamppailuntutkimuksen kaanoniin kuuluvassa teoksessaan “…und wisse das alle höbischeit kompt von deme ringen”. Der Ringkampf als adelige Kunst im 15. und 16. Jahrhundert, että aiemmin tutkimus tunsi vain kolme Paulus Kalin käsikirjoitusta: Münchenin cgm 1507; Wienin P 5126 ja Gothan chart. B 1021. Welle kuitenkin ilmoittaa löytäneensä Bolognan yliopistonkirjastosta neljännen käsikirjoituksen (1825, KdiH 38.5.1).

Kyseinen käsikirjoitus oli tietenkin ollut tuntematon tutkimukselle, sillä Wierschin (1965) ja Hils (1985) eivät mainitse sitä, eikä sitä löydy Verfasserlexikonistakaan, jonka molemmissa painoksissa mainitaan vain Münchenin- ja Wienin-käsikirjoitukset. (Myöhemmin KdiH tuntee kaikki neljä käsikirjoitusta sekä Solothurnin kirjan, joka sijoitetaan siinä Talhofferin alle, 38.3.7; Deutsches Literatur-Lexikon: Mittelalter tuntee Kal-artikkelissaan kaikki viisi käsikirjoitusta ja mainitsee vielä senkin, että Paulus Hector Mair on kopioinut hänen kupuramiekkailukuviaan, ks. nide 7, 999–1001.)

Käsillä oleva julkaisu vuodelta 1910 joka tapauksessa sisältää Lodovico Fratin kirjoittaman tiedonannon otsikolla ‘Le tavole di scherma e di lotta di Paolo Kal’ (s. 6–7), jossa hän kuvailee käsikirjoituksen ja sen provenienssin. Frati myös mainitsee, että Maßmann ei tunne kyseistä käsikirjoitusta artikkelissaan (Serapeum 1844, s. 54), mutta Novati mainitsee sen kyllä Fiore-editiossaan (1902, s. 106, viite 162).

Frati mainitsee käsikirjoituksen myös katalogissa Inventario dei codici italiani conservati nella R. Biblioteca Universitaria di Bologna niteessä 15 (1909, s. 6) ja kuvailee sen niteessä 21 (1914, s. 151).

Artikkelin alku.

Fratin tiedonantoa voidaan ehkä pitää kohtuullisen obskyyrinä, eikä painetuista katalogeistakaan löydä mitään, ellei käytössä ole hakemistoa (tai liikaa aikaa), mutta Novatin Fiore-editio on sen verran merkittävä julkaisu, että Paulus Kalin Bolognan-koodeksin unohduksiin jääminen on suorastaan merkillistä. Myös Carlo Bascetta mainitsee käsikirjoituksen antologiassaan Sport e giuochi (1978, nide 1, s. 298, alaviite 2).

Kuukauden kirja: Das Solothurner Fechtbuch ([1990])

Heinäkuun kirja on Charles Studerin Das Solothurner Fechtbuch. Vuosiluku on otsikossa hakasulkeissa, sillä se puuttuu itse kirjasta, mutta ilmeisen varman tiedon löysin kirjan julkaisseen kirjaston (Zentralbibliothek Solothurn) vuosikertomuksesta (s. 41).

Kyseessä on suunnilleen luonnollisen kokoinen mustavalkoinen faksimilejulkaisu mainitun kirjaston kokoelmista löytyvästä käsikirjoituksesta S 554, joka löytyi jonkun talon ullakolta marraskuussa 1884 pölyyntymästä muiden kirjojen joukossa. Käsikirjoitus S 554 on alkujaan koostunut 62 lehdestä ja 120 numeroidusta kuvasta, joista on jäljellä 30 lehteä ja 57 kuvaa. Käsikirjoitus on peräisin 1500-luvun alusta ja sisältää tekstittömän version Paulus Kalin kirjasta, vaikka Studer pitääkin sen esikuvana Talhofferin vuoden 1467 kirjaa. Sama virhe toistuu Rainer Lengin katalogissa, jossa käsikirjoitus löytyy Talhofferin alta kuvauksella ‘Fechtbuch und Ringbuch, textlos, in enger Verwandtschaft zu Talhoffer’ (38.3.7). Läheinen sukulaisuus Talhofferiin on tietysti totta, mutta tämä on Paulus Kalin, ei Solothurnin käsikirjoituksen ominaisuus. Mielenkiintoista kyllä, Studerin teos puuttuu Lengin kirjallisuusluettelosta.

Kirjassaan Studer kuvailee käsikirjoituksen, sijoittaa sen oikeudellisten kaksintaisteluiden kontekstiin ja kommentoi sitten siinä olevia kuvia. Kommentaari nojaa Wierschinin väitöskirjaan (1965) sekä Hergsellin toimittamaan faksimilelaitokseen (1887) Talhofferin vuoden 1467 käsikirjoituksesta cod. icon. 394 a. Solothurnin käsikirjoituksen tulkinnan lähteenä pitäisi tietysti käyttää Paulus Kalin tunnetuinta käsikirjoitusta cgm 1507; kyseinen käsikirjoitus on hyvin edustettuna Wierschinin kuvaliitteessä, johon Studer viittaa, joten hän olisi hyvin voinut huomata yhteyden. Ylipäänsä hänen kommenteistaan paistaa läpi paitsi kamppailukirjallisuuden tuntemattomuus, myös yleinen huolimattomuus pelkästään käsillä olevan käsikirjoituksenkin osalta.

Studer arvelee hattupään  näyttävän tässä oppilaalleen, miten miekkaa on pidettävä. (Kuva 90).

Miekkaosuuden alussa (kuvat 73-76) nähdään neljä varoasentoa, jotka ovat ochse, pflueg, alber ja vom tage (vrt. cgm 1507 fol. 58rv). Studer kuitenkin tulkitsee nämä Talhofferin kuvien 1-3 perusteella niin, että ensimmäisessä nähdään sturzhau, toisessa abnehmen (!), kolmannessa wechselhau ja neljännessä oberhau (vrt. cod. icon. 394 a fol. 2r-3r). Myönnettäköön, että nämä ovat toista kuvaa lukuun ottamatta ihan ymmärrettäviä tulkintoja mainitun lähteen perusteella, vaikka sisällöllisesti täysin vääriä. Merkillistä on myös, että Studer ei tunnista kuvan 73 hahmoa samaksi “Kappenträgeriksi” (Paulus Kal itse) kuin kuvassa 75.

Huvittavista tulkinnoista mainittakoon esimerkkinä kuvat 91-93, jotka kuvaavat lonkkapainia (huffringen, vrt. cgm 1507 fol. 63v-64v). Näissä kuvissa Studer tulkitsee hattupäisen hahmon halaavan ja tukevan mahdollisesti haavoittunutta oppilastaan ja taluttavan tämän pois paikalta (s. 58). Kuitenkin tismalleen samat tekniikat (ilman maahan pudonneita miekkoja) sisältävät kuvat (116 ja 118, vrt. cgm 1507 fol. 83v ja 84v) hän tulkitsee aivan oikein painitekniikoiksi (s. 76).

Hattupää halaa oppilastaan (Kuva 91.)

Lopussa Studer kauhistelee käsikirjoituksen kuvaaman maailman raakuutta ja oikeudenkäytön kaukaisuutta omastamme (s. 84).

Studerin kirja on lähinnä kiinnostava yhtenä suhteellisen varhaisista kamppailukirjojen faksimilejulkaisuista, ja kyseinen käsikirjoitus on ollut pitkään ilmeisen tuntematon Sveitsin ulkopuolella (Hans Fehr käyttää sitä Heinrich von Neustadtin Apollonius Tyyroslaisen kuvituksena teoksessaan Das Recht in der Dichtung [1931], mutta edes Rainer Welle ei mainitse käsikirjoitusta väitöskirjassaan [1993]). Valitettavasti teosta vaivaavat huomattavat puutteet itse asiasisällön suhteen, eikä Solothurnin käsikirjoituksella muutenkaan ole erityistä arvoa muuten kuin Paulus Kalin reseptiotutkimuksen osalta.

(Studerin kirja ei kuitenkaan ole heikoin Solothurnin käsikirjoitusta käsittelevä julkaisu. Artikkelissaan ‘Das Solothurner Fechtbuch: Giving it Voice’ teoksessa Masters of Medieval and Renaissance Martial Arts (2008, s. 249-265) tekijä David Lindholm jättää tyystin huomiotta aiemman tutkimuksen ja huolimatta taulukoimistaan yhtäläisyyksistä Solothurnin käsikirjoituksen ja mainittujen Talhofferin (satunnaisia yhtäläisyyksiä sattumanvaraisessa järjestyksessä) ja Kalin (säännöllisiä yhtäläisyyksiä samassa järjestyksessä eri osioiden sisällä) käsikirjoitusten välillä tulee ilmeisen johtopäätöksen sijaan siihen tulokseen, että siinä on paljon yhtäläisyyksiä sekä Talhofferiin että Kaliin, erityisesti jälkimmäiseen.)

Painiotteita

Mainitsin edellisessä kirjoituksessa, että I.33:ssa on nähtävissä painitekniikoita neljässä kuvassa (foll. 4v, 12v ja 18v). Näiden lisäksi kolmessa kuvassa tartutaan vastustajan miekkaan (foll. 4r, 16v ja 22r), minkä voitaneen katsoa kuuluvan painitekniikoiden piiriin. Lisäksi tekstissä viitataan puuttuvaan lehteen, jossa riistetään vastustajan kilpi (folion 16 jälkeen).

Otteiden vähäisestä määrästä huolimatta ne voidaan jakaa kolmeen tyyppiin, jotka ovat aseellinen tekniikka (foll 4v, 12v ja 18v), aseeton tekniikka (fol. 18v) ja, kuten todettu, tarttuminen vastustajan aseeseen (foll. 4r, 16v ja 22r).

Leeds, RA MS I.33, fol. 4v.

Aseellisia tekniikoita on kaksi erilaista, joissa ensimmäisessä sidotaan vastustajan käsivarret omalla kilpikädellä (foll. 4v ja 12v; kuvat ovat identtiset), toisessa omalla miekkakädellä kääntäen samalla selkä vastustajan suuntaan (foll. 18v, ks. alempana).

Tekstissä näistä tekniikoista käytetään nimitystä ‘recipere gladium et scutum’, kerran tarkennettuna ‘circumdatis brachijs aduersarij’ (fol. 4v). Runosäkeissä kilpikädellä tehtävään sidontaan viitataan muotoilulla ‘circumda[re] brachia’, miekkakädellä tehtävään ‘deprehendere gla[dium], scu[tum]’ (fol. 2v), mutta käsivarsien ja aseiden korostamiseen viittaavat sanamuodot ovat oletettavasti vain runomuodon motivoimia.

Leeds, RA MS I.33, fol. 18v.

Kumpaankin otteeseen näytetään puolustus, joista ensimmäinen on ennaltaehkäisevä lyönti kilvellä (fol. 5r ja tietysti myös 18r), jälkimmäinen on vapautuminen, joka luonnollisesti suoritetaan vasta vastustajan saatua otteen (fol. 18v).

Leeds, RA MS I.33, fol. 18v.

Viimeksi mainittu puolustus (‘derelinquere gladium & scutum’) johtaa ainoaan koodeksissa esiintyvään aseettomaan tekniikkaan: papin sidottua oppilaan kädet miekkakädellään oppilas pudottaa omat aseensa vapautuakseen otteesta, minkä jälkeen hän on vapaa tarttumaan pappiin takaapäin ‘volens luctare cum sacerdote’ (fol. 18v), jolloin pappi on ‘deprehensus … per scolarem in modum luctationis’ (fol. 19r). Liikkeen lienee tarkoitus jatkua maahanvientinä tai uhrautumisheittona. Samantyyppinen puolustus mainitaan tekstissä mahdollisena myös silloin, kun vastustaja on käyttänyt sitomiseen kilpikättään: ‘sacerdos non potest absolui a tali deprehensione sine amissione gladij & scuti’ (fol. 4v).

Miekkaan tarttumisista ensimmäisestä käytetään nimistystä luctatio (‘actus quidam qui vocatur luctatio’, fol. 4r), jossa papin hidastelun vuoksi hänen miekkansa jää jumiin oppilaan käsivarsien väliin. Oletettavasti tämänkään liikkeen ei ole tarkoitus päättyä tähän vaan jatkua jonkinlaisena miekanriistona, jota ei kuitenkaan ole kuvattu sen tarkemmin tekstissä tai kuvissa.

Leeds, RA MS I.33, fol. 4r

Toisessa tapauksessa pappi siirtää miekkansa vasempaan käteen ja tarttuu oppilaan terään (‘deprehend[ere] gladium’), mistä oppilas vapautuu lyömällä pappia käteen kilvellään ja vetämällä miekkansa pois (fol. 16v). Tätä tilannetta seuraisi puuttuva kilvenryöstöä (‘frang[ere] scutum’) esittävä kuva.

Leeds, RA MS I.33, fol. 16v.

Kolmas tapaus on vidilpoge-asennosta tehtävä miekanryöstö (‘recip[ere] gladium’, fol. 22r).

Leeds, RA MS I.33, fol. 22r.

Kielellisesti kiinnostavaa on, että tarttumiseen eli sitomiseen tai ryöstämiseen viitataan paitsi värittömällä verbillä deprehendere, myös sotilaallisemmalla termillä recipere ja värikkäämmällä ilmaisulla frangere. Suoraan painiin viittaava substantiivi luctatio esiintyy kolme kertaa. Ensimmäisellä kerralla se opetetaan ikään kuin erikoisalaterminä (‘actus quidam qui vocatur luctatio’, fol. 4r). Syy tähän lienee se, että opettaja on halunnut jotenkin korostaa painin (ringen) roolia aseellisen kamppailutaidon osa-alueena, mikä on sitten välittynyt tekstiin hieman oudolla tavalla ikään kuin luctatio olisi jonkin yksittäisen liikkeen nimi.

Vastaavia otteita tavataan muissakin lähteissä. Esimerkiksi kuvittamaton kilvenryöstö löytyy Andre Liegnitzeriltä (esim.  Dresden, SLUB, Mscr. Dresd. C. 487fol. 55v) ja Paulus Kalilta (München, Bayerische Staatsbibliothek, Cgm 1507, foll. 55v – 56r). Kilpikäden käyttö vastustajan miekkakäden sitomiseen löytyy myös Paulus Kalilta (id. fol. 56v) ja mm. Hans Talhofferilta (München, BSB, cod. icon. 394 a, fol. 118r), molempien vastustajan käsien sitomiseen (tosin ilman kilpiä) Fiore dei Liberiltä (Los Angeles, J. Paul Getty Museum, Ms. Ludwig XV 13, fol. 29r). Uhrautumisheitto edestäpäin tehtynä aseetonta vastustajaa vastaan löytyy “Wallerstein”-koodeksista (Augsburg, Universitätsbibliothek, Oettingen-Wallerstein cod. I.6.4to.2, fol. 41r, Albrecht Dürerin kopiossa nro 21). Edestäpäin olisi mahdollista myös potkaista vastustajan polvi rikki, mikäli vastustajan jalka on ojennettu suoraksi, kuten ohjeistetaan Fabian von Auerswaldin painetussa kirjassa (1539, sig. F3v).

Durchtreten

Viittasin I.33:a koskevaa populaarikirjallisuutta käsitelleessä kirjoituksessani useampaan otteeseen liikkeeseen, jonka nimi on saksaksi durchtreten tai durchtrit. Nimitys esiintyy käsikirjoituksessa kahdessa kohdassa, joista kummassakin se on yksi vaihtoehto kolmesta.

Papin (vas.) miekka on oppilaan (oik.) miekan ulko- eli oikealla puolella. Leeds, RA MS I.33 fol. 2r.

Ensimmäinen tapaus liittyy tilanteeseen, jossa pappi on vastannut priimistä oppilaan hyökkäykseen (ks. kuva yllä). Kun oppilas on sitonut papin miekan, papilla on kolme vaihtoehtoa (fol. 2v):

Sacerdos autem tria habet facere videlicet mutare gladium vt fiat superior siue durchtreten vel dextra manu comprendere brachia scolaris .id est. gladium & scutum.

Sama asia ilmaistaan marginaaliin kirjoitetuilla säkeillä:

Hec tria sunt cleri durchtrit mutacio gladij.
dextra siue manu poterit deprehendere gla. schu.

Tässä yhteydessä durchtrit jää kuvittamatta.

Toinen tapaus, jossa durchtreten mainitaan, alkaa alla näkyvästä tilanteesta, jossa oppilas (oik.) on aloittanut hyökkäyksen papin sekondia vastaan (ylempi kuva), mihin pappi vastaa sitomalla oppilaan miekan (alempi kuva):

Leeds, RA MS I.33 fol. 9r.

Sekä papilla että oppilaalla on tässä lähes symmetrisessä tilanteessa kolme vaihtoehtoa, kuten tekstistä käy ilmi (fol 9r):

sciendum quod salua doctrina sacerdotis qui prius fuit obsessus potest tria facere primo potest exprimere gladium deorsum & tunc durch treten Secundo potest recipere latere dextro. tertio potest recipere plagam latere sinistro Nota quod hoc idem potest facere aduersarius. licet obsessessor [sic] ad hoc prius sit paratus.

Seuraavassa (edellisten suhteen ympäri käännetyssä) kuvassa oppilas suorittaa durchtrit-liikkeen:

Leeds, RA MS I.33 fol. 9v.

Kuvatekstissä selitetään, mitä oppilas tekee, sekä kerrataan mainitut kaksi muuta vaihtoehtoa, jotka oppilas olisi voinut toteuttaa (fol. 9v):

Hic scolaris instructus mediante consilio sacerdotis ducit actum quendam qui nuncupatur durchtrit. posset tamen recepisse plagam tam sinistram que ducitur ex parte dimicatorum generalium. quam dexteram que consueuit duci ex parte sacerdotis suorum iuuenum

En käsittele näitä kahta muuta vaihtoehtoa (tavanomainen lyönti vasemmalta, papin oppilaiden tapa lyödä oikealta), joista ei ole kuvitusta, tässä yhteydessä.

Yllä olevan valossa on kaksi sidontaa, yksi ulkopuolella, toinen sisäpuolella, joista molemmista voidaan suorittaa durchtreten. Molemmissa tapauksissa muuta mainitut vaihtoehdot edellyttävät, että vastapuoli painaa miekkaa vasten. Näin ollen lienee tulkittava, että mikäli vastustaja ei tee näin, on mahdollista mennä hänen lävitsensä. Mielenkiintoista kyllä, Günterode kuvailee tämän vaihtoehdon Sciomachiassaan (yhtenä kolmesta!) eräänlaisena liukupistona, joka suoritetaan, mikäli vastustaja ei ole onnistunut kääntämään kärkeä poispäin itsestään (Dresden, SLUB, Mscr. Dresd. C. 15, fol. 48r.)

‘si patitur cuspidem in corpus intentum antimachus, intrandum est.’ Dresden, SLUB, Mscr. Dresd. C. 15 foll. 48r – 48vv (fig. ρ).

Ainakin sekondin (secunda custodia) tapauksessa I.33:n tekniikalla on vähintään tietty “niche”-yhteys Paulus Kalin erääseen messer-tekniikkaan, joka näkyy alla olevassa kuvassa:

‘zu gleichem mit hauwen zusamen’. München, BSB, Cgm 1507 foll. 72v – 73r.

Lopuksi on myös huomattava, että durchtreten ei merkitse ensisijaisesti läpi astumista (step through, tread through) vaan ennemminkin puhki tallaamista. Tässä mielessä mahdollinen latinankielinen synonyymi voisi olla värssyissä esiintyvä verbi calcare.