Suomi on pitkä maa ja meillä ilmasto-olot vaihtelevat merkittävästi pohjoisesta etelään. Esimerkiksi lumien sulaminen ja kevään alku saattavat pohjoisessa kestää viikkoja pidempään kuin etelässä, sen sijaan syksy ja talvi taas saapuvat pohjoiseen huomattavasti aiemmin. Kasvukauden lyhyydellä on väistämättä omat vaikutuksensa lajistoomme, joka on sopeutunut vaihteleviin ympäristöoloihin maassamme. Ilmastonmuutoksen myötä tapahtuvat muutokset eliöiden elinympäristöissä saattaa aiheuttaa muutoksia myös niiden esiintymiseen ja levinneisyyteen. Eteläiset lajit leviävät kohti viileämpää pohjoista, mutta pohjoisen lajit eivät pääse vetäytymään Norjan rannikkoa pohjoisemmaksi, sillä jäämeri tulee vastaan.

Vuonna 2019 alkaneessa  tutkimuksessa selvitetään ilmastonmuutoksen vaikutusta pohjanlepakkoon  (Eptesicus nilssonii) , joka on yksi yleisimmistä ja runsaslukuisista lepakoistamme. Pohjanlepakko on yleinen, pitkäikäinen, sekä hitaasti lisääntyvä, ja siten  erityisen herkkä elinympäristönsä muutoksille. Pohjanlepakko on ainoa koko maassamme tavattava lepakkolaji. Naaraat kerääntvät suuriinkin lisääntymisyhdyskuntiin, jossa ne synyttävät yleensä yhden poikasen kerran vuodessa. Ravinnonkäytöltään pohjalepakko, kuten muutkin maassamme tavattavat lepakkolajit, on hyönteissyöjä.

Pohjanlepakko.

Tutkimus koostuu neljästä projektista, joista osassa hyödynnetään kansalaistieteen tarjoamia menetelmiä, kun selvitetään, mitä hyönteisravintoa pohjanlepakko käyttää eri leveysasteilla, sekä miten sääolosuhteet vaikuttavat lajin lisääntymiskäyttäytymiseen. Tämä on tärkeä osa tutkimusta, sillä hyönteissyöjänä pohjanlepakon esiintyminen ja lisääntymismenestys ovat suoraan kytköksissä hyönteisten esiintymiseen. Jos hyönteiset pystyvät sopeutumaan ilmastonmuutokseen nopeammin kuin niitä ravintonaan käyttävä pohjanlepakko, voi seurauksena olla tila, ”ekologinen epäsopivuus”, jossa hyönteisesiintymien huippukohta ajoittuu ennen lepakon lisääntymisaikaa.

Kolmannessa projektissa tutkitaan akustisen ääniaineiston avulla pohjanlepakon maantieteellistä esiintymistä maassamme. Pohjanlepakko, kuten muutkin maamme lepakot, saalistaa ja suunnistaa ultraäänien avulla, joita ei ihmiskorvin pysty kuulemaan. Teknologian tuomin ratkaisuin on kuitenkin mahdollista muuntaa ja tallentaa kaikuluotausäänet ja analysoida niitä tietokoneella. Pohjanlepakon kaikuluotauäänen pystyykin tunnistamaan muiden lajien äänistä. Suomen tutkimusasemille on asennettu etelä-pohjois- gradientilla Hangosta Utsjoelle saakka näitä kaikuluotausääniä nauhoittavia laitteita. Nauhoitusten avulla voidaan määrittää, missä pohjanlepakkoa tavataan, ja milloin se on aktiivinen. Kun näihin yhdistetään tiedot paikallisista sääolosuhteista, voidaan analysoida sääolosuhteiden vaikutusta lajin aktiivisuuteen eri leveysasteilla.

Neljännessä projektissa tutkitaan museonäytteiden avulla lajin geneettistä monimuotoisuutta sekä evoluutionopeutta. Alpeilla ja Kaukasuksella tavataan eristyneitä pohjanlepakkopopulaatioita. Nämä populaatiot saattavat erota geneettisesti yhtenäisemmästä pohjanlepakkopopulaatiosta. Ilmastonmuutoksen seurauksena lajit joko sopeutuvat muutoksiin tai kuolevat pois. Kun mallinnetaan ilmastonmuutoksen seurauksia, on tärkeää ottaa huomioon lajin evoluutionopeus, sillä se on avainasemassa lajin sopeutuessa ympäristössään tapahtuviin muutoksiin.  Nämä työt  toimivat pohjana mallinnettaessa pohjanlepakon esiintymistä eri ilmastonmuutosskenaarioissa.