Arjen rauhankone

Vihapuheeseen ja trolleihin keskittyvä keskustelu sosiaalisesta mediasta on vienyt huomion yhtä lailla tärkeästä ilmiöstä: ihmisten halusta paneutua toisten ongelmiin ja kannustaa toisia vaikeissa elämäntilanteissa. Kuten hankkeemme toteuttamaan Suomi24:n käyttäjäkyselyyn vastannut toteaa, palstoilta ”löytyy yllättävän paljon empaattisia ihmisiä”. Käyttäjien myönteisissä kokemuksissa toistuvat auttaminen ja avun saaminen. Kyselyyn vastanneet kiittävät kirjoittajia, jotka aikaa ja vaivaa säästämättä paneutuvat käytännön pulmiin ja toisten ongelmiin. Moni muistaa tietokoneisiin, esimerkiksi viruksiin tai käynnistysongelmiin saadun ratkaisun. Palstalta pyydettyyn neuvoon tuli vastaus puolessa tunnissa: ”Siitä tuli hyvä mieli”.

Ihmisiä askarruttavat terveydenhuoltoon ruoanlaittoon, remontteihin ja lemmikkieläimiin liittyvät kysymykset. Kysymyksiin löytyy usein jo googlaamalla vastaus. Miksei kakku nouse? Miten leikata koiran kynnet? Vastaukset näihin ja moniin muihin kysymyksiin löytyvät Suomi24-palstoilta.

Kun yhteiskuntatieteilijät suuntaavat katseen verkon negatiivisiin puoliin, vertaistuen merkitys ohitetaan. Citizen Mindcapes –hankkeen näkökulmasta tämä vääristymä ohjaa sitä, miten avointa Suomi24-aineistoa käytetään. Tiedämme aineiston avulla enemmän trollauksesta ja vihan ilmauksista, mutta vertaistuen yhteiskunnallinen arvo on edelleen heikko. Verkossa ilmaistu vertaistuki näyttäytyy puuhasteluna, joka tapahtuu ihmisten välisissä suhteissa, hyvää hyvyyttä. Sen suhdetta laajempiin yhteiskunnallisiin voimiin, kuten oikeudenmukaisuuteen tai yhteiskuntaa lujittaviin verkostoihin, ei nähdä. Kärjistäen: vihapuhe on yhteiskunnallista, mutta vertaistuki on jokaisen oma asia.

Suomi24 on paikka, josta ihmiset ovat hakeneet yli vuosikymmenen ajan elämälleen kaikupohjaa epätietoisuuden ja yksinäisyyden hetkinä. Yksinäisyyteen on vaikea eläytyä, jos siitä ei ole omakohtaista kokemusta. Kaikkihan haluavat joskus olla yksin. Yksinäisyys ei kuitenkaan ole valinta vaan sosiaalista osattomuutta, joka tuottaa syvää inhimillistä kärsimystä.

Elämän sosiaalinen tyhjyys ja autius näyttäytyvät Suomi24 foorumin käyttäjäkyselyssä kiitollisuutena. Vastaukset ovat lyhyitä ja niistä voi vain arvuutella kirjoittajan kokemuksia. Ne kertovat kuitenkin siitä, miten tärkeää on kohdata tukijoita ja samalla tavalla ajattelevia. ”En ole yksin”, kirjoittaa yksi kyselyyn vastanneista. ”Chatti on saattanut pelastaa vuosien varrella ihmishenkiä”, arvelee toinen.

Työttömyys ja taloudellinen huono-osaisuus on helpommin kestettävissä, kun siitä voi vaihtaa kokemuksia. Ihmiset neuvovat toisiaan Kela-asioinnissa, sairauksiin ja eläkkeisiin liittyvissä etuisuuksissa.

Käyttäjäkyselyn vastaajat kertovat, kuinka elämän murroskohdissa palstalta on löytynyt samassa tilanteessa olevia. Raskautta yrittävä on jakanut pettymyksen palstalla kuukautisten alkaessa. Ilo raskauden vihdoin alkaessa on jaettu naisten kesken ja ”odotusajan hermoilut ja ihmeellisyydet toisiamme tukien”. Toinen kirjoittaja kertoo hämmästyneensä avioeron jälkeen kuinka fiksua porukkaa keskustelupalstoilta löytyy: ”Sain laastarisuhteen täältä ja eheydyin ihmisenä.”

Timo Honkelan hieno teos Rauhankone visioi, kuinka tekoäly ja koneoppiminen valjastetaan yhteisymmärryksen ja rauhantyön edistämiseen. Verkon keskusteluissa jauhaa arkisempi rauhankone: ihmisten halu helpottaa toisten elämää  ja edistää tulevaisuudenuskoa. Vertaistuen kytkeminen yhteiskunnalliseen hyvän tuottamiseen ei välttämättä vaadi suuria edistysaskelia. Honkelan kuvaamia positiivisia voimia voi käyttää myös olemassa olevien merkitysneuvottelujen ja rauhan eleiden tunnistamiseen. Teknologian kehittämisen ohella tulisi vahvistaa rakentavaa keskustelua ylläpitäviä ihmisvoimia — näille ihmisvoimille on jo nimikin. Heitä kutsutaan moderaattoreiksi tai yhteisömanagereiksi.

 

 

 

Vihan aallot

Media kertoo, kuinka viha laajenee verkon välityksellä ja kyseenalaistaa ihmisten hyvänä pitämän yhteiskunnan. Valeiden levittämisestä on tullut järjestäytynyttä.

Sosiaalisen median moderoijat näkivät jo vuosikymmen sitten vihapuheen ensioireet. Useita foorumeita moderoinut Saga Raippalinna kuvaa, kuinka keskustelut olivat ensin arkoja ja kokeilevia. Vihapuhetta vasta harjoiteltiin.

Sitten alkoivat massapostitukset. Toiminta kehittyi vähitellen päämäärähakuisemmaksi. Epävarmoja keskustelijoita liittyi mukaan, kun raivoa lietsovat viestit yleistyivät. Keskustelujen intensiteettiä kasvatettiin tietoisesti provosoivalla sisällöllä.

Moderoijat hillitsivät valejulkaisujen virtaa poistamalla sääntöjä rikkovaa ja lainvastaista aineistoa. Raippalinna kertoo joutuneensa todistamaan traumatisoivaa ja manipuloivaa sisältöä. Hän tarkisti tietoja, suodatti keskustelujen sisältöä ja yritti ohjata niiden painopistettä muualle. Hän ajatteli, että jos hän jättää sen tekemättä keskustelupalstoilla vellova viha jää elämään ja vahvistuu.

Raippalinna muistelee, kuinka raskasta työ oli. Kun ihmiset miettivät työpäivän päätteeksi mitä ostaisivat lähikaupasta, hänen mielessään pyörivät kidutusvideot ja ihmisarvoa alentavat uudissanat. Hän katseli häiritseviä videoita ja tekstejä vuoden verran ennen kuin perinteinen media kiinnitti niihin huomiota ja poliisi huolestui.

Moderointi ymmärretään usein viestien poistamisena ja palstojen siivoamisena, mutta kyseessä on huomattavasti laajempi toimenkuva. Moderointi on myös yhteisöjen ja keskustelujen hienovaraista ohjaamista. Sosiaalisen median ammattitaitoinen moderointi takaa keskustelukulttuurin laadun. Raippalinnan sanoin: ”Moderointi on parhaimmillaan, kun yhtäkään viestiä ei tarvitse poistaa.”

Citizen Mindscapes -hankkeessa lähestymme sosiaalisen median keskustelua vaimenevina tai vahvistuvina tunneaaltoina. Vihapuhetta on tuotettava lisää, jotta se pysyisi elinvoimaisena. Vihapuheen aallot vahvistuvat, kun ne onnistuvat värväämään mukaansa sivullisia, huolestuneita ja epävarmoja. 

Kun teksti on kirjoitettu keskustelupalstalle, raivo on saanut jo elämän. Sitä pitäisi ymmärtää ja siihen pitäisi päästä käsiksi, kun se on vasta muotoutumassa. Tutkimuksellinen painopisteemme on tästä syystä tunnepuheen tuottamisen mekanismeissa.

Stephen King kuvaa hienossa teoksessaan Kirjoittamisesta: muistelmia leipätyöstä (2000) kuinka kirjoittaja kutsuu esiin väkivaltaa, josta hän kirjoittaa. Väkivaltaisista kirjoituksista seuraa väkivaltaa. Vastalääkettä väkivallalle on siirtää keskustelun painopistettä. Tämä onnistuu taitavalla moderointityöllä.

Ammattimoderoijat arvostavat sananvapautta. Vihaa täytyy voida ilmaista, koska liiallinen poliittinen korrektius tuottaa vastareaktion. Kirjoittajien on saatava olla ironisia ja käyttää kieltä, joka koettelee sopivuuden rajoja. Raja menee siinä, ettei keskustelun tule kutsua esiin lisää vihaa tai kehottaa väkivaltaisiin tekoihin. Tämän häilyvän rajan tunnistaminen ja ylläpitäminen niin konevoimin kuin ihmisvoimin on tutkimuksellinen haaste, jota kohti Citizen Mindscapes -tutkijat ovat ottaneet ensiaskelia. Koneluokittajat voivat toimia tarvittavina apuvoimina, mutta ihmismoderaattoreita tarvitaan edelleen vihan ja ironian hienosyiseen erotteluun sekä antoisan keskustelukulttuurin ylläpitämiseen.

 

Kansalaisjärjestöt ja tutkijat käyttivät koneoppimista vihapuheen tunnistamiseen kunnallisvaaleissa: https://rajapinta.co/2017/06/08/hate-speech-detectionwith-machine-learning-a-guest-post-from-futurice/