Kuva: Julien Mauve

Teksti: Laura Savolainen

Tutkin tunnekeskustelun muotoja Suomi24:n BED -vertaistukipalstalla selvittääkseni, mitkä tunteen jakamiseen liittyvät dynamiikat ja käytännöt ovat luonteenomaisia nimenomaan internetin anonyymille vertaistuelle. BED eli Binge Eating Disorder on ahmintahäiriö, jossa yksilö kuluttaa suuria määriä ruokaa hallitsemattomasti ja lyhyessä ajassa. Se on yleisin syömishäiriö Suomessa (SYLI Ry).

BED-aineisto osoittaa, että vaikka anonyymilla vertaistukipalstalla kynnys paljastaa rankkoja ja arkaluontoisia tunnekokemuksia madaltuu, on emotionaalisen tuen saaminen epävarmaa ja jopa sattumanvaraista. Kommentoijat vaihtuvat nopealla tahdilla, syventyen vain ohi mennen toistensa tilanteisiin. Neuvonantoa yleisempää on vastavuoroinen jakaminen: vertaiskokemusten lukeminen toimii ikään kuin ärsykkeenä oman tunnekokemuksen tunnustamiselle. Tunteiden jakamiseen keskittyvän tutkimuksen mukaan tunteenpurkaus ilman myötätuntoista palautetta ei kuitenkaan tehokkaasti edesauta negatiivisen kokemuksen käsittelyä.

Sosiaalisen median tunneaaltojen on tyypillisesti ajateltu saavan alkunsa tunteen tarttuessa alitajuisesti käyttäjältä toiselle. Kuten huomio vastavuoroisesta jakamisesta osoittaa, tämä epidemiologinen metafora ei sovi kuvaamaan vertaistukikeskustelua: BED-foorumilla tunne ei tartu, vaan pikemminkin toistuu. Keskustelun monotonisuudella on täten kaksi ulottuvuutta: kommentoijien välille ei muodostu todellista dialogia, ja kommentoinnin tunneintensiteetti pysyy useimmiten kutakuinkin vakiona voimistumisen tai laantumisen sijaan.

Käyttäjät hakeutuvat vertaistukipalstalle negatiivisten tunteiden vallassa, ja poistuvat vähin äänin ne ilmaistuaan. Sosiaalinen järjestys ei nouse kestävistä siteistä käyttäjien välillä, vaan ennen kaikkea heidän tunnetilojensa tilapäisistä vastaavuuksista. Keskustelua leimaavan yksin yhdessä- tunnelman taustalta löytyy kuitenkin vahva vaade jaetusta kokemusmaailmasta. Johtopäätökseni on, että palstan vierailijat käyttävät kommunikaatioteknologian kannattelemaa sosiaalisuutta nimenomaan välineellisesti. Vertaistukikeskustelun tarkoitus on tarjota hetkellinen helpotus – ottaa samanaikaisesti vastaan negatiivinen tunne ja osoittaa käyttäjälle, ettei hän ole ainoa, joka kärsii.

Sherry Turkle on sanonut, että ihmiset odottavat yhä enemmän teknologioilta, yhä vähemmän toisiltaan. Tutkimani aineisto osoittaa tämän odotuksen paradoksaalisuuden suhteessa sosiaalisiin medioihin, joiden käyttöarvo määrittyy pitkälti niiden tuottaman ja välittämän vuorovaikutuksen laadun perusteella. Pelkkä kommunikointikapasiteetti itsessään ei riitä täyttämään sosiaalisia ja emotionaalisia tarpeitamme. Jos alustalle ei muodostu yhteisöllistä ja rakentavaa dialogia tukevaa käyttäjäkulttuuria, yksittäisten käyttäjien yritykset säädellä tunteitaan jäävät suuremmalla todennäköisyydellä irrallisiksi avunhuudoiksi.

Esittämiäni huomioita vertaistukikeskustelun välineellisyydestä ei voi yleistää koskemaan kaikkia vertaistukipalstoja: teknologisesti välittyneen vuorovaikutuksen erityispiirteisiin vaikuttavat tärkeiltä osin tutkittavan käyttöliittymän toiminnot ja sen mahdollistamat käyttötavat. Esimerkiksi rekisteröitymistä edellyttävällä vertaistukipalstalla tunnekeskustelu saattaisi saada yhteisöllisempiä muotoja. Erilaiset kommunikointitavat eivät siis ainoastaan välitä vuorovaikutusta vaan myös muovaavat – usein huomaamattamme – vuorovaikutuksellisia lähtökohtiamme ja odotuksiamme.

Lähteet:

• Rimé, B. 2009. Emotion Elicits the Social Sharing of Emotion: Theory and Empirical Review. Emotion Review, 1(1), 60-85.
• Syömishäiriöliitto (SYLI Ry). 2017. http://www.syomishairioliitto.fi/syomishairiot/syomishairiot8.html
• Turkle, S. (2011). Alone together: Why we expect more from technology and less from each other. New York: Basic Books.

cc: Elias Gayles

Huolimatta siitä, että eettisiä ohjeistuksia sosiaalisen median eettiseen tutkimuskäyttöön alkaa olla saatavilla (esim. 1, 2), ovat käytännöt melko kirjavia niin Suomessa kuin maailmallakin. Monesti verkkoaineistojen kanssa luotetaan suoraviivaisesti niiden julkiseen saatavuuteen, eikä sen kummemmin pohdita tutkittavien asemaa. Eettisen ennakkoarvioinnin periaatteet (3) eivät nekään ota kantaa verkkotutkimukseen, vaan keskittyvät lähinnä tutkittavien fyysiseen ja psykologiseen koskemattomuuteen koetilanteessa. Yhteiskuntatieteissä eettisten ennakkoarviointien hakeminen on ylipäänsä varsin harvinaista.

Ihmistieteiden eettisen ohjeistuksen mukaan tutkittavan tulisi vähintäänkin tietää olevansa tutkimuksen kohde. Jo tämä on verkkotutkimuksen kohdalla haasteellista, sillä useinkaan kaikkien verkkokeskustelijoiden identiteetti tai yhteystiedot eivät ole selvitettävissä – näin myös Suomi24-aineiston kohdalla. Siksi varsin harvoin valmiita aineistoja verkosta keräävät tutkijat tekevät analyysiaan tutkimuksen kohteille erityisen tiettäväksi. Joitakin tapoja kuitenkin on — esimerkiksi itse sain aikanaan Turun yliopiston tutkijalta Sari Östmanilta blogiini kommenttina kysymyksen aineiston tutkimuskäytöstä (4).

Sosiaalisen median aineistojen — kuten muidenkin aineistojen — käytössä on aina punnittavana tieteen etu yksilön etua vasten. Kuten Markham ja Buchanan (1) muotoilevat (s. 4): “In different contexts the rights of subjects may outweigh the benefits of research.” Käytännössä sosiaalisen median aineistojen tutkimuskäyttö onkin aina hyvin konteksti- ja aihesidonnaista. Se, että tieto on helposti saatavilla, ei tarkoita, että sen käyttäminen on välttämättä laillista tai eettistä. Erityisen varovainen on oltava silloin, kun tutkittavat ovat esimerkiksi nuoria tai sairaita, tai käsiteltävä aihepiiri on arkaluontoinen.

Omissa tutkimuksissani olen käyttänyt aineistoina enimmäkseen verkkokeskusteluja, jotka liittyvät yrityksiin tai politiikkaan, ja jotka on kerätty avoimista verkkoryhmistä tai -palveluista. Tässä mielessä voimme jossakin määrin turvautua aineistojen julkisuuteen ja varsinkin politiikan kohdalla tutkittavien julkiseen rooliin ja kapeampaan yksityisyydensuojaan. Aineistoissa on kuitenkin myös paljon kansalaisten tuottamaa sisältöä. Esimerkiksi Digivaalit-projektissa (5) 1,5 miljoonan viestin aineistossamme valtaosa sisällöistä on muiden kuin poliittisten toimijoiden tuottamaa. Tutkimuskäyttöön vastikään avattu Suomi24-aineisto (6) puolestaan on käytännössä yksinomaan kansalaisten tuottamaa sisältöä.

Molemmissa hankkeissa aineistot on kerätty ohjelmoidusti suoraan palvelujen rajapintojen kautta. Käsittelemme aineistoja pääasiassa isoina tekstimuotoisina tietokantoina, joissa käyttäjästä on näkyvissä vain nimimerkki (esim. Suomi24, Twitter) tai Facebookin tapauksessa numerotunniste. Lisäksi laskennallisen yhteiskuntatieteen analyyseissa keskitymme usein enemmän tekstimassasta tuotettavaan numeeriseen dataan, aggregoituihin sanalistoihin tai vuorovaikutusyhteyksiin. Hakukoneiden vuoksi yksittäisenkään alkuperäisen tekstipätkän julkaiseminen tieteellisessä julkaisussa on harkittava tarkkoin: alkuperäisen viestin löytää helposti googlaamaalla.

Teknologian rooli ei ole muutenkaan vähäinen. Tutkijan ja tutkittavan lisäksi sosiaalisen median aineistonkeruuseen liittyy aina kolmas osapuoli: alusta, jolla sisältö on julkaistu. Periaatteessa esimerkiksi jokainen Facebookin käyttäjä on hyväksynyt julkisten päivitystensä tutkimuskäytön rajapinnan kautta jo silloin, kun käyttäjä on kirjautunut palveluun ensimmäistä kertaa ja hyväksynyt käyttösäännöt — jokunen ehkä jopa lukenutkin ne. Palveluiden yksityisyysasetukset kuitenkin muuttuvat jatkuvasti niin, että käyttäjien on vaikea pysyä perillä siitä, missä julkisuuden rajat menevät. Poliittisen toimijan kohdalla viestien julkisuus vaikuttaa suunnitellulta, mutta voimmeko yksittäisen kansalaisen kohdalla olla varmoja, että viesti on todella tarkoitettu julkiseksi?

Onneksi sosiaalisen median alustat myös jossakin määrin suojelevat käyttäjiään. Esimerkiksi Facebookin ohjelmointirajapinnan kautta saatavan tiedon määrä on muuttunut vuosi vuodelta vähäisemmäksi. Tällä hetkellä yksittäisten käyttäjien julkaisemia julkisia tilapäivityksiä ei saa rajapinnan kautta tallennettua. Samoin Aller on Suomi24-aineistoa luovuttaessaan rajannut tutkijiden käytössä olevasta aineistosta pois sellaisia tietoja, joiden avulla yksittäisen käyttäjän voisi esimerkiksi paikallistaa kartalle.

On hyvä muistaa, että sosiaalisen median aineistoja hyödyntävät myös muut kuin akateemiset tutkijat, usein kaupallisiin tarkoituksiin. Näistä hyödyntämistavoista tutkimus lienee kilteimmästä päästä. Se ei silti tarkoita, että tieteellisen tutkimuksen tulisi perääntyä eettisistä periaatteistaan. Verkko tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden ymmärtää ihmisten sosiaalista toimintaa laajalla skaalalla, ja tähän mahdollisuuteen kannattaa tarttua. Liian huolissaan ei kannata olla: tutkijat ovat aina käsitelleet arkaluontoisia aineistoja, ja meillä on siihen liittyvää ammattitaitoa. Nyt tuo taito täytyy mukauttaa digitaaliselle aikakaudelle ja muistaa pitää pää kylmänä myös verkon mahdollisuuksien edessä.

Teksti: Salla-Maaria Laaksonen, Viestinnän tutkimuskeskus CRC

Kirjoitus on muokattu rinnakkaisjulkaisu huhtikuussa 2016 julkaistusta kommenttipuheenvuorosta: Laaksonen, S-M. (2016). Sosiaalinen media – tutkimusaineiston hankala aarrearkku. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti / Journal of Social Medicine 53(2), 145-146. [link] [koko teksti Rajapinta-blogissa] [kommentoitava teksti Terkamo-Moisio, Halkoaho ja Pietilä]

Viitteet:

1. Markham, A., Buchanan, E., & AoIR Ethics Working Committee. 2012. Ethical decision-making and Internet research: Version 2.0. Recommendations from the AoIR Ethics Working Committee. Final Draft, Association of Internet Researchers.
2. Turtiainen, R. & Östman, S. 2013. Verkkotutkimuksen eettiset haasteet: Armi ja anoreksia. Teoksessa: Laaksonen, S-M; Matikainen, J. & Tikka, M. (toim.). Otteita verkosta. Verkon ja sosiaalisen median tutkimusmenetelmät. Tampere: Vastapaino, s. 49–67.
3. Tutkimuseettinen neuvottelukunta. 2009. Humanistisen, yhteiskuntatieteellisen ja käyttäytymistieteellisen tutkimuksen eettiset periaatteet ja ehdotus eettisen ennakkoarvioinnin järjestämiseksi.  Luettu 17.2.2016.
4. Östman, S. 2007. Kommentti blogikirjoitukseen Koulukyytejä blogissa Little Things.  Luettu 18.2.2016.
5. Helsinki Institute for Information Technology. 2015. Digivaalit 2015. Luettu 19.2.2016
6. Citizen Mindscapes. nd. Luettu 19.2.2016.

Tervetuloa seuraavaan Connect Lab tapaamiseemme torstaina 31. maaliskuuta klo 10:00-12:30 Otaniemessä (Open Innovation House, HIIT, Otaniementie 19)!

Citizen Mindscapes- tutkimuskollektiivi kokoontuu avoimen tieteen hengessä keskustelemaan Suomi24-aineistosta ja kansalaisten mielenliikkeiden analyysistä. Tavoitteena on tutustua, kertoa mitä teemme tai tahdomme tehdä tutkimuskollektiivissa sekä löytää tutkimuksellisia yhteyksiä ja yhteistyökumppaneita.

Tilaisuus järjestetään Pecha Kucha-periaatteella: tervetuloa kertomaan tutkimuksestasi, kiinnostuksistasi, menetelmästäsi ja osallistumisestasi kollektiiviin toimintaan. Aikaa puheenvuorolle on 6 min 40 s. Tilaisuuteen mahtuu noin 10-15 puheenvuoroa. Lisäksi luvassa keskustelua pienryhmissä.

ILMOITTAUDUTHAN tapahtumaan Eventbritessä.

Kutsua saa jakaa: tilaisuuteen ovat tervetulleita kaikki aiheesta kiinnostuneet.