Avainsana-arkisto: pikkuliina

Pikkuliinoja suoraan kutomon kangaspuista

Dora Jung oli 1950-luvun lopulla Milanon triennalien Grand prix -mitalien ansiosta paljon mainetta saanut taiteilija, ja siksi hänen kutomossaan kävi yhä enemmän vierailijoita. Kuten monet muut suunnittelijat myös Dora Jung ajatteli turistien haluavan matkamuistoja vuoden 1952 Helsingin Olympialaisten aikana. Jungin versio oli pieni pellavadamasti-liina, jonka pinnalla oli juoksija-hahmoja ja liinan reunassa vuosiluku 1952. Kuva PF.

OLYMPIA1952

Olympia-vieraita ajatellen hän suunnitteli myös pikkuliinan Suomi–Finland, jota kudottiin ensimmäisen kerran 1952. Näitä liinoja valmistettiin 1950-luvulla reippaasiti yli 100 kappaletta. Myös 1957–1960 valmistuneet pienet (29 x 31 cm) Kalastajaukkoja- ja Torimummoja -damastit oli ajateltu erityisesti kutomossa vierailevia varten. Näissä pikkuliinoissa kuvio saattoi toistua muutamia kertoja, ja samoja kuva-aiheita kudottiin myös kaitaliinoihin.

kALASTAJAUKKO

Kalastajaukko oli upeaan Uudenmaan arki -teokseen suunniteltu osa, jota Dora Jung luonnosteli vuoden 1952 aikana. Mutta siitä teoksesta myöhemmin. Kuva PF.

Edelleen vain kutomon asiakkaita ajatellen Jung suunnitteli kaitaliinoja. Tiheään ja leveään puuvillaloimeen kudottiin vain noin 20 cm kuviota villalangalla. Näin voitiin nopeasti saada pitkiä ja näyttäviä teemallisia liinoja esimerkiksi joulua tai pääsiäistä varten. Jung on maininnut näiden liinojen olleen myös kutojille niin sanottuja välitöitä.

IMG_5633

Pallohapsu niminen liina on saanut nimensä liinoista, joissa ”yleensä roikkuu hapsuja”. Tämä liina on Jungin oivallinen versio hapsuliinoista. Kuva PF.

2016-01-04 19.24.28

Kuva PF. Näitä edelle esiteltyjä liinoja ei koskaan kudottu Tampellassa teollisina versioina.

Mukavaa jatkoa alkaneeseen arkeen!

Päivi