Avainsana-arkisto: Silakat

Doran kanssa kalassa

Dora Jung käytti usein erilaisia kaloja ja kalaparvia damasteissaan. Pieniä kaloja löytyy jo Jungin aivan ensimmäisistä Tampellalle suunnittelemista damastiliinoista vuodelta 1937. Kirkkotekstiileihin kalat kuuluvat jo symboliikkansa vuoksi, mutta Jung liitti niitä myös pikkuliinoihin eli tabletteihin ja silakkaparvet pääsivät uiskentelemaan jopa damastiliinan pintaan. Myös kala-aiheisia pieniä seinätekstiilejä valmistettiin hänen kutomossaan. Silloin saaliiksi vangittiin usein hauki tai kampela. Alla muutama esimerkki Jungin kalasaaliista.

Kuva66.Kala

Kala, 28 x 34 cm. Pienikokoiset damastit, joita Dora Jungin mukaan voi pitää seinällä tai pöydällä olivat 1950- ja 1960-luvuilla suosittuja. Tässä Jungin rohdinpellavainen versio kampelasta.    Kuvat PF.

Isot kalat

Jungin Tampellalle  suunnittelema 45×34 cm kokoinen pikkuliina oli niemeltään Isot kalat, malli 884, (1970–1976). Sitä valmistettiin myös siniharmaana ja ruskeana ja se on rohdinpellavaa.

silakat    kalaparvi -71

Silakat pikkuliinassa, malli 884, (1970–1978), 45x34cm, vuodelta 1969 ja Kalaparvi, malli 417, (1971–1979), puolipellavaisessa damastissa vuodelta 1971. Liinaa myytiin metreittäin 140cm levyisenä.

Viimeistään juhannuksena kattilallinen uusia perunoita peitetään pellavaisella perintöliinalla.  Omat perunani olen jo pitkään peittänyt Jungin rohdinpellavaisella Silakat liinalla.

Kaunista ja kalaisaa suven suurta juhlaa!

Päivi