Luonnotonta matkailua

Näin korona-ajan jatkuessa alkaa jo kaivata pirtin seiniä pidemmälle, siis matkalle. Monelta on varmaan jossain elämän vaiheessa kysytty, että mitä tekisit, jos voittaisit lotossa. Ihan vastaavanlaisen toiveikkaan unelmoinnin saa aikaan tänä päivänä kysymys ”Minne matkustaisit, jos korona nyt loppuisi?”.

Niin, minne matkustaisit? Ennen kuin vastaat, kerron muutamia asioita matkailusta ennen koronaa, pandemian aikana ja aavistuksia, mitä se voisi olla koronan jälkeen. Lue loppuun

”Suihkussa liian vähän painetta, muuten kaikki hyvää”

Kylmää, loskaa, pimeää… eipä ihme, että juuri nyt, jos milloinkaan, sitä haikailee jonnekin muualle – aurinkoon ja lämpöön. Sakenevan räntäsateen kiihdyttämänä matkahaaveet lähtevät lentoon: matkatoimistojen nettisivujen kuvissa palmut huojuvat, valkoiset rannat hohtavat kutsuen, voi melkein kuulla jääpalojen kolahtavan lasiin ja haistaa aurinkorasvan tuoksun. Ryhdyn selaamaan hotellivaihtoehtoja: merinäköala tai muu kaunis maisema olisi kiva, siisti ja rauhallinen ympäristö myös, ilmastointilaite olisi ihan must, jos on kauhean kuumaa ja jos vielä olisi paikallisia tuotteita aamupalapöydässä, niin sehän olisi siinä. Kuulostaako tutulta? Lue loppuun

Hajanaisia ajatuksia maaseudusta, alkoholista ja musiikista

hanna_maijaTänä syksynä, syyskuussa, samalla viikolla, samana päivänä, silmiini osui kaksi uutista: ”Viinayhtiö latasi Koskenkorva-videon Youtubeen – juoma napattiin myyntiin Britanniaan” (Helsingin Sanomat 20.9.2016) ja ”Nyt on todella kova! Suomalaiset lehmipojat listakärkeen USA:ssa” (Soundi 20.9.2016). Vaatimattoman suomalaisen mieltä aina lämmittää lukea, kun suomalainen menestyy ulkomailla. On se sitten euroviisuvoitto, olympiakulta, listaykköseksi kipuaminen tai vientikanavien aukeaminen. Lue loppuun