Helsingin yliopisto
Alkukeväästä 2020 järjestettiin yhdessä eri opettajien ja tutkijoiden toimesta verkkototeutus kurssista Kielellisten valmiuksien tukeminen varhaiskasvatuksessa (3 op). Kielitietoisuus, kuten myös muun muassa monikielisyys, ovat osa uusia Varhaiskasvatussuunnitelman perusteita (2018). Yhtenä varhaiskasvatuksen pedagogisena tehtävänä on vahvistaa lasten kielellisten taitojen ja valmiuksien sekä kielellisten identiteettien kehittymistä (OPH 2016: 40). Lisäksi kielitietoisessa varhaiskasvatuksessa tulee tiedostaa, että kielet ovat läsnä jatkuvasti ja kaikkialla. Varhaiskasvatuksen henkilöstön tulee myös ymmärtää kielen keskeisen merkitys lasten kehityksessä ja oppimisessa, vuorovaikutuksessa ja yhteistyössä sekä identiteettien rakentumisessa ja yhteiskuntaan kuulumisessa. Monikielisyys tulee Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden (OPH 2016: 30) mukaan tehdä näkyväksi, sillä näin tuetaan lasten kehitystä kulttuurisesti moninaisessa maailmassa.
Koulutuksessa ryhmä eri puolelta Suomea tulevia opettajia sekä muita opetus- ja kasvatushenkilöstöön kuuluvia varhaiskasvatuksen ammattilaisia perehtyi kielitietoisuuden uusimpaan tutkimustietoon niin teorian kuin käytännön näkökulmista. Koulutuksen tavoitteena olikin tarjota osallistujille valmiuksia kehittää kokonaisvaltaisia toimintamalleja lasten, mutta myös varhaiskasvatuksen koko henkilöstön kielitietoisuuden lisäämiseksi. Keskiössä kurssilla oli kieli- ja kulttuuritietoinen varhaiskasvatus, jossa kielten, kulttuurien ja moninaisten katsomusten nähdään nivoutuvan osaksi varhaiskasvatuksen kokonaisuutta.
Viikoittain julkaistuilla videoiduilla luennoilla tutustuttiin niin kielellisesti vastuulliseen pedagogiikkaan, alkavan kielitaidon tukemiseen kuin myös muun muassa kielitietoisuuteen ja monikielisyyteen varhaiskasvatuksen arjessa. Luentojen ohessa osallistujat keskustelivat kurssin verkkoalustalla muun muassa erilaista tavoista tuoda kielitaitoisuus osaksi oppimisympäristöjä, sekä kuvien käytöstä osana kielitietoista arkea. Osallistujat toivat esimerkeissään esille monipuolisia tapoja kuvittaa arjen ympäristöä. Eräs osallistuja pohti jo olemassa olevia keinoja sekä kehityksen tarpeita:
”Meillä hoitajilla on kuvaniput, joista löytyy keskeiset kuvat, joita siirtymätilanteissa tarvitaan. Eteisestä löytyy kuvitettu ’taulu’, jossa esiintyy ne vaatteet mitä pitää pukea ulos. Lelulaatikoissa on kuvat siitä mitä siellä on. Samat kuvat löytyy hyllystä, niin lapset osaavat palauttaa lelut omille paikoille. Ruokakärryistä löytyy vielä apukuvia ruokailuun. Kuvat ovat luonteva osa arkea ja suurena apuna myös ryhmän suomenkielisille lapsille, joilla on kielenkehityksen haasteita. Vielä pitäisi miettiä enempi niitä keinoja, joilla lasten omaa äidinkieltä ja kulttuuria saisi näkyvämmäksi, ja miten muutkin kielet tulisivat näkyvämmäksi osaksi arkea.”
Käytännön esimerkkejä tuotiin runsaasti esille kaikissa verkkokeskusteluissa. Kurssin loppupuolella keskityttiin erityisesti lukemiseen ja kirjojen rooliin kielitietoisessa varhaiskasvatuksessa. Vähentynyt ääneen lukeminen lapsille ja sen vaikutukset lasten kielen kehittymiseen herättivät paljon ajatuksia osallistujissa. Yhdessä pohdittiin lastenkirjallisuuden sekä myös laajemman lastenkulttuurin, mukaan lukien lelujen, elokuvien, musiikin, pelien ja lastenohjelmien sisältämiä avoimia, tarkoitettuja, mutta myös tarkoittamattomia sekä piilotettuja merkityksiä. Näin opittiin samalla käytännön keinoja tuoda kriittinen lukutaito osaksi kielitoista kasvatusta ja opetusta. Osallistujat tuottivat monipuolisia ja havainnollistavia esittelyitä, joissa pohdittiin muun muassa kieltä osana identiteettiä, esitettyjä normeja ja valtasuhteita sekä mahdollista erilaisuuden eksotisointia ja mystifiointia (lisää aiheesta esim. Pesonen, 2018a; 2018b). Osallistujien esittelemien kirjojen pohjalta virisi monipuolisesta keskustelua mahdollisuuksista hyödyntää kirjoja osana kielitietoista kasvatusta ja opetusta. Esimerkkejä annettiin niin perinteisistä kirjasarjoista, kuten Puppe ja Nalle Puh, mutta mukana oli myös uudempia kotimaisia esimerkkejä kuten Onni-poika ja Mur-karhu -sarjat sekä Tuikun tärkeä tehtävä.
Osallistujien mukaan verkkopohjainen opiskelu tarjosi monipuolisia näkökulmia monikielisten lasten kanssa toimimiseen. Erilaiset kirjalliset pohdintatehtävät selkeyttivät omaa ajattelua sekä antoivat uusia näkökulmia käytännön ratkaisuihin omassa työyhteisössä. Kurssi sai parhaimmillaan pohtimaan, miten välitämme lapsille arvostusta eri kieliä ja kulttuureja kohtaan. Monipuolisen asiantuntijaryhmän avulla ja tuella sekä aktiivisen osallistujajoukon myötä mahdollistui uusin silmin näkeminen, jopa vanhoista tavoista pois-oppiminen. Eräs osallistuja kuvasikin oppimaansa: ”Oli hyvä pysähtyä pohtimaan kuinkas me nyt toimitaan ja miten voisimme toimia toisin.”
Kirjoittaja: Jaana Pesonen, Yliopistonlehtori, Helsingin yliopisto
Lähteet:
OPH. (2018). Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018. Saatavilla: https://www.oph.fi/sites/default/files/documents/varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet.pdf
Pesonen, Jaana. (2018a) ”Kohti kriittistä lukutaitoa Tatun ja Patun kanssa”. Kieli, koulutus ja yhteiskunta, 9(3). Saatavilla: https://www.kieliverkosto.fi/fi/journals/kieli-koulutus-ja-yhteiskunta-toukokuu-2018/kohti-kriittista-lukutaitoa-tatun-ja-patun-kanssa
Pesonen, Jaana. (2018b). Lastenkirjallisuus normeja vahvistamassa ja haastamassa. Teoksessa Laukkanen, A., Miettinen, S., Elonheimo, A-M., Ojala, H. & Saresma, T (toim.) Feministisen pedagogiikan ABC – Opas ohjaajille ja opettajille: 140-152.