Categories
Tapahtumat

AAKKL:n Avoimet ovet 28.8.2008

Helsingin yliopiston eksoottisin laitos, Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurien laitos (AAKKL), järjestää Avoimet ovet –tapahtuman torstaina 28.8.2008 kello 12-18. Tapahtumapaikkana on keskustan idyllinen piilopuutarha Topelia, jossa suihkulähde pulppuaa runsaan vehreyden ympäröimänä (Unioninkatu 38 B).

Tapahtumarikas iltapäivä on suunnattu pääosin AAKKL:n alumneille, nykysille ja uusille pää- ja sivuaineopiskelijoille, mutta myös kaikki kiinnostuneet ovat erittäin tervetulleita!

Koko tapahtuman ajan on mahdollista kuulla laitoksen kohdealueisiin liittyviä ainutlaatuisia esitelmiä. Puhujina mm. tunnettu professori Jaakko Hämeen-Anttila ja Eino Kaila -palkittu lehtori Kaj Öhrnberg. Lisäksi myös alumnit ja opiskelijat jakavat kokemuksiaan ei niin tavallisesta työ- ja opiskeluelämästään.

Jokaisella oppiaineella on oma infopiste, jossa kiinnostuneet voivat perehtyä aineeseen yksityiskohtaisemmin. Esimerkiksi assyriologian opiskelijat kirjoittavat halukkaiden nimet mystisellä nuolenpääkirjoituksella. Näiden lukuisien ohjelmanumeroiden ohella on tarjolla kattava viihdekimara kaukomailta, kuten basaari ja itämaisia tansseja.

Tapahtumassa ovat mukana myös Egyptologinen Seura, Itämainen Seura sekä Suomen Lähi-idän instituutin säätiö.

Avoimet ovet alkaa kahvitarjoilulla. Lisää ohjelmasta voit lukea seuraamalla linkkiä.

Ohjelma

(Ohjelmatietoja päivitetään, kun saamme tarkempaa tietoa.)

  B107 B114
12.00 Klaus Karttusen tervetuliaispuhe,
jonka jälkeen kahvitarjoilu 2.kerroksessa
 
12.30 Assyriologia ja egyptologia:
Raija Mattila ja Jaana Toivari-Viitala
 
13.00 Lähi-itä:
Hannu Juusola ja Minna Saarnivaara
Kolme vaihtaria kertoo
13.30
14.00 Suomen Damaskoksen instituutti:
Raija Mattila
Virpi Hämeen-Anttila
14.30 Lähi-itä:
Jaakko Hämeen-Anttila
Afrikka:
Lotta Aunio
15.00 Itä-Aasia:
Miika Pölkki
15.30 Työllistyminen Aasian ja
Afrikan osaajana
Itä-Aasia:
Raisa Asikainen
16.00 Itä-Aasia:
Yukako Uemura
16.30 Alumnien ja vastavalmistuneiden
tilaisuus
(ei samaan aikaan muuta)
17.00 Lähi-itä:
Kaj Öhrnberg
Itä-Aasia:
Lasse Lehtonen
17.30    

Muu ohjelma

  • Oppiaineiden esittelypöydät koko tilaisuuden ajan ensimmäisen kerroksen käytävällä. Tule tutustumaan ja kysymään mieltäsi askarruttavia kysymyksiä
  • Basaari salongissa. Tule tekemään löytöjä.
  • Bujinkan budo taijutsu -näytös klo 16:30 Bujinkan Shinden dojon toimesta. Tule katsomaan miten ninjutsun perinteet jatkuvat nykypäivänä.
  • Löytyykö kaapistasi japanilainen yukata tai kimono, intialainen sari tai afrikkalainen kanga? Nyt on oiva tilaisuus pistää se päälle ja paras (kansallis)asu myös palkitaan.
  • Jatkot Marian Helmessä (Smellmaninkatu 17) kello 19 alkaen.

Tarkemmat ohjelmatiedot

  • Klaus Karttusen tervetuliaispuhe
  • Klo: 12.00 – , Klaus Karttunen, B107

    Laitoksen johtaja pitää AAKKL:n Avointen ovien tervetuliaispuheen jonka jälkeen alkaa kahvitarjoilu toisen kerroksen aulassa.

  • Hieroglyfejä ja nuolenpäitä: muinaisten kulttuurien kirjoitus
  • Klo: 12.30 – 13.00, Raija Mattila ja Jaana Toivari-Viitala, B107

    Yksinkertaisista piirretyistä kuvista muotoutuivat maailman ensimmäiset kirjoitusjärjestelmät n. 3000 eKr muinaisessa Kaksoisvirtainmaassa ja Egyptissä. Kirjoitusjärjestelmä oli välttämätön edellytys verotuksen, kirjanpidon ja hierarkkisen yhteiskunnan syntymiselle. Nykyinen kulttuurimme pohjautuu tälle perustalle. Tule kuuntelemaan hieroglyfien ja nuolenpääkirjoituksen saloja, puhujina assyriologian dosentti Raija Mattila ja egyptologian dosentti Jaana Toivari-Viitala.

  • Ajankohtaista modernista Lähi-idästä ja sen tutkimuksesta
  • Klo: 13.00 – 14.00, Hannu Juusola ja Minna Saarnivaara, B107

  • Vaihtareina Kiinassa, Tansaniassa ja Iso-Britanniassa Uusi
  • Klo: 13.00 – 14.00, Emilia Nieminen, Tuuli Shinyella ja Suvi Paavola , B114

  • Suomen Damaskoksen instituutti
  • 14.00 – 14.30, Raija Mattila, B107

    Suomen Damaskoksen instituutti on tiedeinstituutti, joka edistää suomalaista Lähi-idän tutkimusta. Instituutin uusien tilojen avajaisia Damaskoksen vanhassa kaupungizssa vietetään joulukuussa 2008. Instituutin toiminnasta ja sen tarjoamista mahdolliasuuksista tutkijoille ja opiskelijoille kertoo instituutin johtaja Raija Mattila.

  • Mikä tieteessä on taidetta ja taiteessa tiedettä?
  • 14.00 – 14.20, Virpi Hämeen-Anttila, B114

    Virpi Hämeen-Anttila kertoo tieteen ja taiteen yhtymäkohdista: uteliaisuudesta, tiedonhankinnan taidoista ja luovasta ongelmanratkaisusta.

  • Viiniä ja rakkautta kalifien mailla
  • Klo: 14.30 – 15.30, Jaakko Hämeen-Anttila, B107

    Katsaus arabialais-persialaiseen viini- ja rakkausrunouteen runonäyttein.

  • Swahili, Itä-Afrikan yleisin kommunikointiväline
  • Klo: 14.30 – 15.00, Lotta Aunio, B114

  • Japanologian haasteet
  • Klo: 15.00 – 15.30, Miika Pölkki, B114

    Lähestytään kulttuurintukimuksen näkökulmasta kysymystä mihin Japanin-tutkimusta tarvitaan, minkälaisia haasteita nykytutkimus asettaa ja minkälaiselta tulevaisuus näyttää.

  • Työllistyminen Aasian ja Afrikan osaajana Uusi
  • Klo: 15.30 – 16.30, Minna Saarnivaara, Elena Taubert ja Mikko Laine, B107

    Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurien laitokselta valmistuneiden tutkinto on yleissivistävä. Valmistuneiden ammattien kirjo onkin laaja. Pääaineopinnot eivät yksin määrää tulevan uran suuntaa, vaan mm. työkokemus, työharjoittelu, harrastukset, järjestötoiminta ja sivuainevalinnat sekä oma aktiivisuus vaikuttavat siihen suuresti. Aluksi assistentti Minna Saarnivaara esittelee laitoksella viime vuonna tehtyä työelämäsijoittumisselvitystä, jonka jälkeen laitokselta valmistuneet Elena Taubert (FM, Afrikan tutkimus) ja Mikko Laine (fil. kand. Itä-Aasian tutkimus) kertovat omista urapoluistaan.

  • Kiina olympialaisten jälkeen: muuttuiko mikään?
  • Klo: 15.30 – 16.00, Raisa Asikainen, B114

    Ennen olympialaisia Kiina lupasi parannuksia mm. maan ympäristöongelmiin ja ihmisoikeustilanteeseen. Pekingin kaupunkikuva on muuttunut hurjaa vauhtia, kun kaupungista on pyritty luomaan moderni ja toimiva pääkaupunki. Olympialaiset ovat olleet Kiinalle valtava ylpeydenaihe – ja haaste. Millaisia tavoitteita Kiinalla oli olympialaisten suhteen? Toteutuivatko ne?

    Tule kuuntelemaan lyhyt tietoisku Kiinasta olympialaisten jälkeen ja kysymään kaikesta, mikä Pekingin olympialaisissa mietitytti.

  • Kirsikankukat leijailevat Uusi
  • Klo: 16.00 – 16.30, Yukako Uemura, B114

    Sakura chiru, Kirsikankukat leijailevat. Muun muassa tämän kappaleen esitti Suomessa vieraillut japanilainen mieskuoro pari viikkoa sitten. Se sai minut liikuttumaan niin, että huomasin uudestaan kirsikankukalla olevan erityinen asema tunnemaailmassani. Haluaisinkin kertoa muutamin esimerkein siitä, miten kirsikankukat leijailevat japanilaisten arkielämässä.

  • Alumnien ja vastavalmistuneiden tilaisuus
  • Klo: 16.30 – 17.00, B107

  • Wannabe beduiini: Georg August Wallin Arabiassa
  • Klo: 17.00 – 17.30, Kaj Öhrnberg, B107

  • Japanilaisuus japanilaisessa taidemusiikissa
  • Klo: 17.00 – 17.30, Lasse Lehtonen, B114

    Useat alkujaan länsimaiset taidemuodot ovat Japanissa kehittyneet omiin suuntiinsa, eikä taidemusiikki ole tässä suhteessa poikkeus. Mutta mikä oikeastaan on “japanilaista” japanilaisessa taidemusiikissa? Aihetta lähestyy musiikkiesimerkein Lasse Lehtonen.