Sanajärjestys

Suomen kielen lauseissa sanajärjestys on melko vapaa: Se tarkoittaa sitä, että lauseenjäsenten (esim. subjektin, predikaattiverbin ja objektin) paikkaa vaihtamalla lauseen kieliopillinen merkitys ei muutu.

Sanajärjestystä muuttamalla lauseen informaatioon voi kuitenkin saada erilaisia painotuksia ja sävyeroja.

Ystäväni pelaa golfia. (ei esim. jalkapalloa)

Golfia pelaa ystäväni. (ei esim. naapurini)

Suomen kielen lauseissa sanajärjestys on yleensä:

subjekti	predikaattiverbi	objekti/predikatiivi
Marko	lenkkeilee.
Hän	ajattelee	viimekesäistä maratonia.
Maraton	oli	hänen elämänsä ensimmäinen.

Adverbiaalin (esim. aikaa, paikkaa tai tapaa kuvaavan sanan) voi sijoittaa vapaammin eri paikkoihin esimerkiksi näin:

adverbiaali	subjekti	adverbiaali	predikaattiverbi	adverbiaali
	Marko		juoksee	ulkona joka viikko.
Talvella	hän	kuitenkin	treenaa	mieluiten kuntosalilla.

Lauseen informaatiorakenne

Lauseen informaatio kulkee usein tutusta asiasta uuteen asiaan: uusi asia tulee siis tavallisesti lauseen loppuun.

Joskus puhutaan myös lauseen teemasta (asiasta, josta on puhe) ja reemasta (asiasta, joka antaa lisää informaatiota teemasta).

Esimerkki informaatiorakenteesta:

Tuttu, puheena ollut asia	Uusi, informatiivinen lisäys
Markolla	on uusi harrastus.
Hän	harjoittelee maratonia varten.
Juokseminen	alkoi kiinnostaa kaksi vuotta sitten.

Tässä on sama teksti niin, että tutut ja uudet asiat on sijoitettu toiseen järjestykseen. Informaation kulkua on vaikea seurata mutta kieliopillisesti teksti on oikein:

*Markolla on uusi harrastus. Maratonia varten hän harjoittelee. Kaksi vuotta sitten alkoi kiinnostaa juokseminen.  

HUOM. Passiivilauseen sanajärjestys

• Tavallinen passiivilause alkaa usein esim. objektilla (maraton) tai adverbiaalilla (talvisin), ei passiivimuotoisella verbillä.

Maraton juostaan Helsingissä kesäkuussa.

Talvisin maratonia varten harjoitellaan pääasiassa juoksumatolla. 

• Kun passiivia käytetään kehotuksena (let’s…), lause alkaa verbillä:

Juostaan kovempaa!