Muistatko?
Tiina, miksiköhän Kielikeskuksen Viestintäryhmä keksi valita juuri meidät Vuoden kasvoiksi? Siksiköhän, että kasvomme ovat näkyneet Kielikeskuksen luokissa ja käytävillä jo yli kolme vuosikymmentä. Kymmenisen vuotta sitten saimme ilon alkaa suunnitella ja opettaa erilaisten oppijoiden englannin ja ruotsin kursseja. Kielikeskuksen Eri-ryhmän työtä tasa-arvoisen oppijuuden tukemiseksi huomioitiin vuonna 2011 Maikki Friberg –palkinnolla, ja me saimme kunnian antaa kasvot tälle työlle. Muistellaan hetki, mitä kiitospuheessamme sanoimme – happily down memory lane we go!
Muistatko Tiina, kuinka Maikki Friberg -puhetta valmistellessamme ja oppimisen iloa pohtiessamme meille heti heräsi ajatus, että ilon täytyy lähteä opettajasta, että hyvä pedagoginen kohtaaminen on suunnattoman hieno mahdollisuus ja kohtaamattomuus taas äärettömän suuri menetys. Minä muistan, että pohdimme miten pedagogisen rakkauden syttyminen ja sytyttäminen on tärkeää. Että sen on sytyttävä juuri minussa, juuri tätä opiskelijaa kohtaan, juuri silloin kun kohtaamme. Muistan, kuinka keskustelumme pysähtyi pitkäksi aikaa välittävän kuuntelemisen ja opiskelijan viestin kuulemisen tärkeyteen. Muistan, miten mietimme mitä toiseuden kuunteleminen, erilaisen kokemuksen, olemisen ja oppimisen kuuleminen merkitsee. Taisin sanoa, että lähelle meno ja luottamus auttavat, samoin aito kiinnostus opiskelijaan, hänen tarinansa kunnioittava ja arvostava, ei arvioiva, kuunteleminen. Muistatko tämän?
Muistan, Leena, muistan enkä toivottavasti unohda. Rakkaudellisen pedagogiikan prinsiippi on aivan yhtä ajankohtainen nyt kuin vuosikymmen ja kolme vuosikymmentä sittenkin. Se inspiroi minua valtavasti omassa työssäni ja antaa sille merkityksen. Kielen opiskelu on usein herkkä ja hauras, syvälle tunteisiin vievä prosessi ja uskon vahvasti, että rakkauden tuominen näkyväksi siinä vahvistaa niin oppijuutta kuin opettajuuttakin. Mitä enemmän annamme tilaa rakkaudelle, luottamukselle ja hyväksynnälle, sitä enemmän mahdollistamme merkityksellisen oppimisen hetkiä. Rakkaus synnyttää iloa, ilo stressittömyyttä ja stressittömyys mielenrauhaa ja fokusta, joita ilman oppiminen on vain sana ilman sisältöä. Leena, mitä ajatuksia sinulla tästä herää?
Ajattelen, että pedagogiseen rakkauteen liittyy erityisen pedagogisen herkkyyden harjoittelu. Kuunnelkaamme herkällä korvalla ja kuulkaamme tarkalla korvalla se, mikä on mahdollista juuri tämän opiskelijan kanssa, mikä on hänen tarinansa, mihin siinä tarinassa minulla on lupa koskea, mihin taas minulla ei ole oikeutta. Pedagoginen herkkyys on sitä, että aistimme sanojen takaa kokemuksen, jota emme aina ymmärrä, mutta jota kunnioitamme. Se on sitä, että kannustamme opiskelijoita pelotta päin kielivuorta. Ja sitä, että luotamme opiskelijaan ja hänen omaan kykyynsä toimia. Se on sitä, että annamme tilaa muistella ja kertoa. Ehkäpä kerromme tarinan omista kokemuksistamme mekin. Se on kuitenkin myös sitä, että annamme aikaa ja rakennamme turvallisia pysähdyksen paikkoja polun varrelle. Ettemme hoputa vaan annamme tarinan uudelleen (ja ehkä toisinkin) kertomiselle rauhan. Välittämisen etiikkahan näistä sitten syntyy sateenvarjoksi työmme, opetuksen ja tutkimuksen, ylle.
Muistatko Tiina, kun puhuimme epätäydellisyyden tunnustamisen tärkeydestä? Olen usein käyttänyt sanojasi: ”Perfekt är ointressant”. Mitä epätäydellisyys sinusta tarkoittaa?
Epätäydellisyys on ihmisenä, opettajana ja opiskelijana olemista. Mietin usein, miten vaikeaa kieltä on käsitellä muuttumattomana vakiona, joka asettuu kiltisi sille luoduille asteikoille. Kielihän, kielitaitohan on alati, hetki hetkeltä muuttuva, orgaaninen entiteetti, josta juuri nyt saa kiinni, mutta joka hetken kuluttua livahtaa ulottumattomiin. Nyt se sujuu ja soljuu, mutta ei aikaakaan, kun se ja sen sanat tuntuvat saavuttamattomilta. Me onnistumme ja epäonnistumme kielen käyttäjinä, siis myös kielen opettajina ja oppijoina. Hyvä niin. Katson onnistuvani omassa roolissani, jos muistan kannustaa oppijaa iloitsemaan hetkistä, jolloin kieli sujuu ja sen omistaa, mutta myös suhtautumaan lempeästi haastellisempiin hetkiin. Kielen taitaminen ei ole vakio eikä täydellisyyskään ole sitä. Palaisin taas rakkauteen; olisiko, Leena, pedagoginen rakkaus sitä, että ymmärtää, että olemme epätäydellisyydessämme täydellisiä?
Minusta tuo on hyvä; opiskelijan on voitava olla oma kokonainen itsensä kielineen, mielineen, unelmineen, haasteineen ja vahvuuksineen. Tomas Tranströmerin sanoinkin sen voisi sanoa: “ Skäms inte för att du är människa, var stolt! Inne i dig öppnar sig valv bakom valv oändligt. Du blir aldrig färdig, och det är som det skall.”
Näitä muistelimme pihakeinussa viileänä, mutta aurinkoisena, vähän merkillisen maaliskuun lauantaipäivänä vuonna 2020. Turvavälin pitäen, mutta henkistä läheisyyttä tuntien nostimme kahvikupposemme ja korvapuustimme menneille vuosille, kaikille ihanille opiskelijoillemme ja myös toinen toisillemme. Kauan eläköön Kielikeskus ja ERI-kurssit!
Herttoniemessä 28.3.2020
Teksti: Leena Karlsson ja Tiina Mäenpää
Ruotsin kielen lehtori Tiina Mäenpää ja englannin kielen yliopistonlehtori Leena Karlsson ovat vuosien ajan edistäneet kieli- ja luokkahuonepelkoa kokeville opiskelijoille räätälöityä kielten opetusta Kielikeskuksessa. Kesällä 2020 Leena Karlsson jää eläkkeelle.