Vuosi 2019 piti sisällään monipuolista yhteistyötä ja vertaistyöskentelyä. Yhteistyötä suunniteltiin, toteutettiin ja jatkettiin myös kieli- ja oppiainerajat ylittäen. Tässä jutussa esitellään kolme erilaista esimerkkiä tällaisesta opetusyhteistyöstä, jota vuonna 2019 toteutettiin.
Yhteistyötä ja yhteisopetusta pohjoismaisen kulttuurin kurssilla
Kun puhutaan ruotsin kielen opetuksen tarpeesta ja hyödyistä Suomessa, nostetaan usein esiin pohjoismainen yhteistyö ja pohjoismaisten kielten avaamat mahdollisuudet. Todellisuudessa pelkästään ruotsia opiskelleille opiskelijoille tai jo työelämään siirtyneille entisille opiskelijoille voi ruotsin kielen puhuminen kuitenkin olla haastavaa ja jännittävää muiden pohjoismaisten kielten puhujien kanssa. Helsingin yliopiston kielikeskuksessa on ollut jo vuosia tarjolla kahden opintopisteen laajuinen pohjoismaisen kulttuurin kurssi, jota ruotsin kielen yliopisto-opettaja Sara Leppänen on vetänyt usean vuoden ajan. Kurssilla opiskelijat ovat päässeet tutustumaan ainakin pintapuolisesti myös muihin pohjoismaisiin kieliin.
Johanna Toivonen on työskennellyt pitkään Kielikeskuksessa tanskan opettajana ja hän on tullut tämänkin kevään Pohjoismaa-kurssille tutustuttamaan opiskelijat tanskan kieleen ja kertonut samalla työstään tanskan kääntäjänä. Nyt tulemme laajentamaan kurssikokonaisuutta niin, että pohjoismaisten kielten rooli kasvaa ja opiskelijat pääsevät harjoittelemaan ruotsin lisäksi enemmän myös tanskaa ja norjaa. Keväästä 2021 alkaen kurssi on 3 opintopisteen laajuinen, joista Saran vastuulla on 2 opintopistettä ja Johannan vastuulla yksi opintopiste, mutta kurssi toteutetaan yhteistyönä ja osin yhteisopetuksenakin. Lisäksi kurssilla tullaan järjestämään norjan tuntiopetusta. Suunnitelmissa on tehdä kevään 2021 kurssilla opintoretki Kööpenhaminaan ja Odenseen. Kevään 2020 retki suuntautuu Tukholmaan.
Me molemmat, Sara ja Johanna, olemme sekä opettajia että kääntäjiä ja hyvin innostuneita tanskan kielestä ja yhteispohjoismaisista projekteista. Jaetut kiinnostuksen kohteet luovat hyvät lähtökohdat yhteistyölle. Matkoja ja opintokäyntejä suunnitellessa on hyödyllistä, kun voi lyödä kahden opettajan kontaktiverkostot yhteen. Meitä kumpaakaan eivät myöskään ole haitanneet suunnitelmien muuttuminen tai uudenlaisten tilanteiden ohjaaminen. Meidän kieliparimme on todella luontainen ja helposti lähestyttävä. Uskomme kuitenkin, että tärkeämpää onnistuneelle kurssille tai projektille on, että opettajat ovat keskenään samalla aaltopituudella kuin että kielipari on ennalta-arvattavan täydellinen yhdistelmä.
Teksti: Sara Leppänen ja Johanna Toivonen
Kaksikielisen kielikurssi ravistelee kielitaidon ja opettajuuden käsitteitä
”Hauska, ihan mahtava idea. Eikä minulla ole aavistustakaan siitä, miten se tehdään”, kuvailee Helsingin yliopiston kielikeskuksen saksan yliopisto-opettaja Tia Patenge ensiajatuksia kaksikielisestä kielikurssista. Patenge on toinen lukuvuonna 2020-2021 käynnistyvän kielikurssin opettajista. Kurssilla opitaan sekä saksaa että ranskaa limittäiskielisesti. Toinen kurssia suunnittelevista opettajista on ranskan yliopisto-opettaja Suvi Kotkavuori.
Kotkavuoren ja Patengen tavoitteena on rakentaa yhdessä kurssi, jonne ovat tervetulleita saksan ja ranskan kieltä opiskelevat opiskelijat. Kurssilla ei käsitellä kielioppia, vaan rohkaistaan vuorovaikutukseen ja suulliseen viestintään. Kun opiskelija on jommassakummassa kielessä itsenäisellä, eli A2-tasolla, ei toisessa tarvitse olla yhtä pitkällä. Näin opiskelijat saavat yhdellä aikapanostuksella oppia ja kokemusta kahdesta eri kielestä. Lisäksi opiskelijoita tuetaan ja rohkaistaan myös auttamaan toisiaan kielenoppimisessa (kts. Vygotski: scaffolding).
Patengen ja Kotkavuoren mukaan nykymaailmassa tarvitaan moni- tai limittäiskielisyystaitoja, joita korostetaan myös EVK:n lisäosassa (2018). Kielivarannon jatkuvasti huventuessa tarvitaan huomiota muillekin vieraille kielille kuin englannille. Toimintalogiikasta opettajat eivät vielä osaa sanoa paljoa. Se on kuitenkin varmaa, ettei kahta kieltä opeteta erillään toisistaan esimerkiksi oppitunteja osiin jakaen, vaan kielet ovat limittäin ja rinnakkain läsnä oppimistilanteissa. Kielten kuulemiseen totutaan ja altistutaan käytännössä (kts. van Lier: exposure). Kurssilla painottuu erityisesti suullisen kielitaidon harjoittelu.
Halu toteuttaa limittäisikielinen kurssi on kytenyt jo pitkään Kielikeskuksen opettajien keskuudessa. Lopullisen sysäyksen antoi syksyllä 2018 Kielikeskuksen pedagoginen yliopistonlehtori Heini Lehtonen, jonka tutkimusintresseihin limittäiskielisyys kuuluu. Lehtosen tukemana kurssin alustava suunnittelu aloitettiin vuonna 2019.
Opettajat uskovat, että limittäiskielisyys vapauttaa opiskelijoita viestimään. Kyseessä on niin sanottu intercomprehension-käsite: oppija altistuu toiselle kielelle ja oppii kestämään sitä, ettei ymmärrä kaikkea heti ja ettei turvaudu englantiin. Toinen keskeinen käsite on limittäiskieleily (translanguaging). Siitä on vielä vähän tutkimusta ja käytännön kokemusta korkeakouluissa, joskin peruskouluissa myönteisiä kokemuksia.
Kummallakin opettajalla on joitain kursseja suoritettuna toisesta opetettavasta kielestä. Ranskanopettaja-Suvilla on takanaan saksan opintoja siinä missä saksanopettaja-Tia puolestaan haluaa elvyttää tulavalla yhteiskurssilla omaa ranskantaitoaan. Mutta kummallakaan ei ole tarkoitus yrittää esittää asiantuntijaa toisen opettamassa kielessä. Molempia kiinnostaa saksa-ranska-yhteistyö ja yhteisopettajuus. Opettajat sanovat, että heiltä vaaditaan nyt heittäytymistä ja epävarmuuden sietokykyä, koska vielä ei voi tietää, keitä kurssille tulee ja millaisin kielitaidoin varustettuna. Tilanne on sangen autenttinen, ja opiskelijoiden joukossa saattaa olla kielen asiantuntijoita. Opettajan pitää itse jossain määrin luopua vallasta ja kontrollista.
Ranska ja saksa eivät ole sukulaiskieliä, mikä antaa tulevalle kielikurssille myös oman leimansa. Kotkavuori ja Patenge näkevät kielivalinnassa kuitenkin paljonkin järkeä.
”Ei olla sukulaiskieliä, mutta mailla on paljon yhteistä historiaa, ne ovat Euroopan sydänmaita. Miksemme siis kokeilisi tällaista näkökulmaa? Meitä kiinnostaa kehittyminen opettajana: uudenlainen lähestymistapa, jossa kumpikaan meistä ei ole vahvoilla toisessa kielessä. Haluamme avata ovia useampaan kieleen, madaltaa kynnystä niiden oppimiseen ilman, että pitää oppia täydellisesti yksi kieli. Tutkimusten mukaan osataidoillakin on jo arvoa”, opettajat muistuttavat.
Rinnakkais- ja limittäiskielisyyttä tutkinut sosiolingvisti, Kielikeskuksen pedagoginen yliopistonlehtori Heini Lehtonen muistuttaa, että Kotkavuoren ja Patengen kurssilla ei ole tarkoitus oppia vain yhtä yksittäistä kieltä vaan taitoja, joita tarvitaan monikielisessä maailmassa ja esimerkiksi kielten opiskelussa.
”Olen pitkään ollut sitä mieltä, että kielitietoutta ja yleisiä kielellisiä valmiuksia voi oppia ja opettaa, samoin vuorovaikutusta sellaisessa ympäristössä, jossa osallistujilla on erilaisia kielitaitoja. Käsitys ”hyvästä” tai hyväksytystä akateemisesta viestinnästä ja vuorovaikutuksesta nojaa pitkälti yksikielisyyden normiin, vaikka maailma on moni-, rinnakkais- ja limittäiskielinen. Tätä on hyvä ravistella”, Lehtonen muistuttaa.
Teksti: Janne Niinivaara, Heini Lehtonen, Suvi Kotkavuori ja Tia Patenge
Akateemista viestintää integroituna – Eri alan kollegan kanssa helppo heittäytyä
”Oman oppiaineen kollegojen kanssa keskustellessa on joskus itse liian lähellä nähdäkseen metsää puilta. Nyt kun teen töitä Riikan kanssa, saan usein oivalluksia, että oma kirjoituskurssin aihe liittyy myös puheviestintään. Sitten kysyn, mitä tästä miettii puheviestijä – ja yhtäkkiä olemme yhdessä aika kiinnostavien teemojen äärellä”, summaa Hanna.
”Kun jokin asia on itselle selvä, mutta kun toinen kysyykin jotain siitä ja joutuu sanoittamaan ja jopa ajattelemaan uudelleen, niin sitä oppii itsekin”, kiteyttää puolestaan Riikka.
Yliopisto-opettajat Hanna Kosonen ja Riikka Järvelä.
Opettajakollegat pohtivat yllä, miten kiteyttäisivät opetusyhteistyönsä annin. Äidinkielen yliopisto-opettaja Hanna Kosonen ja puheviestinnän yliopisto-opettaja Riikka Järvelä Helsingin yliopiston kielikeskuksesta opettivat yhteisopetuksena kurssin, joka yhdisti puheviestintä ja vuorovaikutus- sekä akateemiset tekstitaidot -opintojaksot. Kurssi on osa äidinkielen pakollisia tutkinto-opintoja, joita on tutkinnossa oltava vähintään 3 opintopistettä. Kurssi toteutettiin valtiotieteellisessä tiedekunnassa, jossa tutkintovaatimuksiin kuuluu 2 opintopistettä puheviestintää ja 2 opintopistettä akateemisia tekstitaitoja.
Alkusysäys kurssin suunnitteluun tuli itse asiassa valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijoilta. Hanna ja Riikka opettivat erillisiä kurssejaan valtiotieteellisessä tiedekunnassa ja kuulivat välillä opiskelijoiden kertovan, mitä toisen opettajan kurssilla oli tehty. Kollegat alkoivat puhua keskenään kurssien tavoitteista, tehtävistä ja pedagogisista ratkaisuista. Idea yhteiseen integroituun kurssiin syntyi, ja keväällä 2019 kurssi toteutettiin ensimmäisen kerran. Kaksi kahden opintopisteen kurssia yhdistettiin yhdeksi neljän opintopisteen kurssiksi.
”Tässä ensimmäisessä versiossa ajatuksemme oli, että leikkaamme ja liimamme molempien kursseista omat sisältömme osaksi kokonaisuutta. Opettaessamme yhdessä ymmärsimme, että monia ilmiöitä voi tarkastella kummankin tieteenalan näkökulmasta. Esimerkiksi argumentaatio, palaute, vastaanottajan pohtiminen, viestintäarkuus ja ylipäätään tekstin ja viestin käsitteet ovat isoja kielen ja vuorovaikutuksen ilmiöitä. Seuraavan kerran, kun toteutamme kurssin, lähestymmekin asioita ilmiöpohjaisemmin ja sumennamme oppiainerajoja”, opettajakaksikko kertoo.
Toimivan integraation ja yhteisopettajuuden salaisuus vaikuttaakin olevan niin oppiainerajojen häivyttämisessä kuin tieteenalakohtaisten näkökulmien terävöittämisessä.
”Kurssilla opiskelijat näkevät kahden eri asiantuntijan pohtivan asioita ja käyvän dialogia niin keskenään kuin opiskelijoiden kanssa. Kaikki oppivat toisiltaan. Yhtenä näkökulmana tässä on monitieteisyys ja tieteidenvälisyys, mikä on valtiotieteilijöille tärkeä työelämätaito ja lähtökohta ”, Hanna kertoo.
”Meidän opetettavat alat, eli kirjoitus- ja puheviestintä, ovat sellaisia, että monella saattaa olla käsitys, että ”kaikkihan tämän osaavat”. Olen oppinut tässä, että en minä kyllä yhtään hallitse Hannan alaa, minulla ei ole yhtään samanlaisia laajoja näkökulmia siihen”, Riikka lisää.
Yhteistyön merkitystä, etenkin oppiainerajojen yli, opettajat peräänkuuluttavat kaikessa pedagogisessa työskentelyssä.
”Yhdessä tehdessä on pakko kirkastaa sitä, mitä tässä oikeastaan opettaa ja tekee. Yksin toimiessa vastaavaa pohdintaa ei välttämättä tule tehtyä niin perusteellisesti. Lisäksi kun molemmat ovat oman alansa asiantuntijoita, uskaltaa jakaa tietoa ja kehittää ja kyseenalaistaa rohkeammin. Oman alan sisällä ollaan niin samalla askelmalla, että voi olla hankalampaa heittäytyä”, Hanna pohtii.
Mikä sitten lopulta luo toimivan yhteistyön kahden eri alan opettajan välille? Ainakin yhteisen asenteen tulee olla kohdillaan.
”Sanomme kaikkeen aluksi ”Mikä ettei?””, Riikka toteaa hymyillen.
