Tapasimme tutkija Anne Nevgin perjantai-aamuna. Tapaaminen sujui hyvin, koko ryhmä oli paikalla ja keskustelu sujui rennosti, mutta asiassa pysytellen. Nevgi vastaili kysymyksiimme avoimesti ja saimme hyvän käsityksen Nevgistä tutkijana sekä hänen tutkimuksestaan, johon kurssin alussa meidät ryhmäksi koonut “lööppi” viittasi. Tutkijapersoonaan palaamme seuraavassa blogipostauksessamme, nyt avaamme hiukan Nevgin tutkimusta otsikolla “The development of academics’ teacher identity: Enhancing reflection and task perception through a university teacher development programme”.

Meidän lööppimme oli “Nyt puhuu tutkija: Pelkkä koulutus ei riitä tekemään yliopisto-opettajasta pedagogia”. Nevgin tutkimuksessa käsiteltiin yliopisto-opettajan padagogisten opintojen vaikutusta opettajan opettajaidentiteetin kehittymiseen. Tutkimus oli jälkikäteen toteutettu seurantatutkimus. Aineistoa varten opiskelijoita oli seurattu heidän noin viisi vuotta kestäneiden pedagogisten opintojensa aikana haastatteluin ja harjoitteluraportein, myöhemmin Nevgi lähti työstämään aineistoja narratiivisesti omaa tutkimustaan varten.

Olimme aiemmin pohtineet tutkittavien sukupuolten merkitystä tutkimuksessa. Lukemassamme artikkelissa sukupuolia ei tuotu mitenkään esiin, ja Nevgi selvensikin meille, että hän ei lähtisi sukupuoltenvälistä eroa tutkimaan laadullisessa tutkimuksessa.

Nevgi kertoi tutkimuksen teon olleen välillä puuduttavaa, sillä vaikka hän kuinka keskittyi ja työsti aineistoa, tuloksia ei meinannut hahmottaa. Lopulta hän keksi jakaa opettajien opettajaidentiteetit nelikenttään erilaisten suuntautumisten perusteella. Nevgin mukaan suurin yllätys haastatteluiden perusteella tehdyissä havainnoissa oli juuri nelikenttään jakautuminen, hän itse oli odottanut vastausten jakautuvan kahteen erilaiseen tyyppiin. Tutkimuksen myötä selvisi, että opettajaidentiteetin kehittymisen kannalta erittäin tärkeää on itsereflektio, ja se tulisikin huomioida oleellisena osana pedagogisia opintoja.

Meidän omaa, lööpin pohjalta työstettyä, tutkimushahmotelmaamme hän piti hyvänä ideana, mutta varoitti kvantitatiivisen ja kvalitatiivisen tutkimustavan  yhdistämisen haasteista, kun otos on suuri ja välineenä kyselytutkimus. Kato olisi todennäköisesti kestämättömän suuri. Oli kuitenkin hyvä idea lähestyä asiaa sekä opettajan että oppilaan näkökulmista ja mielipiteistä tutkittavaa asiaa kohtaan.

Muistatko sen opettajan, jonka tunnilla viimein ymmärsit vaikean asian? Entä sen hetken, kun kerta kaikkiaan putosit kelkasta? Oppiminen on monen tekijän summa, mutta kukaan tuskin kiistää opettajan vaikutusta asiaan. Kiitos haastavan tutkimusaiheemme, saimme jo varhaisessa vaiheessa pohtia, mitä hyvällä pedagogilla oikeastaan tarkoitetaan.

Tutkimussuunnitelmaa muodostaessamme kehittelimme useita mahdollisia tapoja opettajan pedagogisten taitojen määrittämiseksi. Ainakin opettajan kyky motivoida oppilasta sekä opetusmetodit ja niiden monipuolisuus mitannevat pedagogista pätevyyttä. Opettajan tulisi mielestämme olla perillä kasvatustieteellisestä tutkimustiedosta ja kyetä soveltamaan sitä omassa opetuksessaan. Toisaalta lähestyimme ongelmaa opiskelijoiden näkökulmasta: kenties oppimistulokset ja opiskelijoiden tyytyväisyys opetukseen olisivat käypiä mittareita myös opettajaa arvioitaessa. Oleellisena pidimme lisäksi opettajan taitoa suhteuttaa opettamansa aihe kulloisenkin yleisön mukaan.

Pedagogeihin kohdistetut vaatimukset ovat ajan kuluessa kasvaneet yhtä matkaa tutkimustiedon kanssa. Voinemme kaikki olla yhtä mieltä siitä, että muutoksen suunta on oikea. Enää ei tule kuuloonkaan napauttaa tuittuilevaa oppilasta sormille tai passittaa pelleilijää häpeänurkkaukseen. Opetuksen täytyy noudattaa tarkkaa opetussuunnitelmaa ja säilyttää mahdollisimman arvoneutraali linja. Opettajilta vaaditaan yhä enemmän vastuuta ja sovittelukykyä, minkä lisäksi suvaitsevaisuuden merkitys korostuu monikulttuurisessa yhteiskunnassa aivan uudella tavalla. Kunnioitusta vaaditaan puolin ja toisin, jotta oppi menisi toivotulla tavalla perille.

Pedagogien arvioimiseen liittyy kuitenkin haasteita. Aina ei ole aivan yksiselitteistä määrittää pedagogin osaamisen ja opiskelijan oman vastuun välistä rajaa – tasan ei opi, jos ei edes yritä ymmärtää. Lisäksi on pohdittava, mitkä ominaisuudet liittyvät oikeasti hyvän pedagogin määritelmään ja mitkä ovat siitä irrallisia mielipide-eroja. Asiallisen kritiikin ohella julkiseen keskusteluun on päätynyt ikäviä kertomuksia etenkin peruskoulun opettajien kokemista ulkonäköpaineista sekä kotiväen kohtuuttomasta pyrkimyksestä kontrolloida opetusta. Ovatko suomalaiset pedagogit keskimäärin liiankin hyviä, jos ihmisille kerran jää aikaa epäolennaisesta valittamiseen? Yleensä käsitys hyvästä pedagogista kytkeytyy onneksi asialliseen keskusteluun opetuksen laadusta ja koulujärjestelmän arvostuksesta.

Millainen on teidän mielestänne hyvä pedagogi? Ovatko säännöt samat kaikille, vai onko esimerkiksi hyvän yliopistopedagogin määritelmä erilainen? Mihin asti opettajaa on lupa arvioida?

R1/Yliopisto-opettajat

Suunnitelmat on tehty, keskusteltu ja esitetty. Nyt on seuraavan askeleen vuoro. Nyt täytyisi arvioida aivan oikeilla kriteereillä, mitä tuli tehtyä.

Ensin muutama sana tutkimussuunnitelmista. Erityisen kiinnostava oli: tunnusta heikkoutesi julkisesti, niin sitten vasta olet olemassa, tai jotain sinnepäin. Ryhmä oli mielenkiintoisesti pystynyt määrittelemään olemassaolon. Enää ei riitä Asterixista oppimamme: Cogito, ergo sum (Ajattelen, siis olen). Nykyään täytyy olla ympäristö, joka tunnustaa olemassaolosi. Jos puu kaatuu metsässä, eikä kukaan ole kuulemassa, kuuluuko ääntä? Nykyään ajatus lienee: jos rehkin tunnin kuntosalilla, enkä postaa siitä mihinkään, olenko oikeasti tehnyt mitään?

Mielenkiintoinen oli myös anaerobisten ajattelijoiden kehittelemä aivojumppapeli. Ajatuksena tutkia edistääkö aivojen rääkkääminen oppimista. Itselleni tosin tuli mieleen pelin aiheuttamat mahdolliset turhaumat, aggressiot ja teknologiaan kohdistuvat väkivallanteot. Fysiikan opettajien idea laittaa opettajat tekemään fysiikan ylioppilaskoe oli myös mainio.

Oma työmme, yliopisto-opettajien pedagogisia taitoja arvioiva tutkimussuunnitelma osoittautui oikean tutkimuksen valossa kenties hieman epätieteelliseksi. Tosin olimme tutkimuksen haasteisiin jo kirjanneet, kuinka hankalaa on arvioida pedagogisia taitoja objektiivisesti millään mittarilla. Tutkijamme Anne Nevgi on tutkinut vain pienen pientä yliopisto-opettajien joukkoa, mutta hänenkin tutkimuksissaan tärkeässä osassa ovat opettajien pedagogiset opinnot, joten se oli yhteistä lähestymistavoillemme. Olemme silti ylpeitä aikaansaanoksestamme. Tässä vaiheessa kasvatustieteen opintoja ( siis ei oikeastaan vielä missään vaiheessa) tutkimussuunnitelmamme oli aika hienon näköinen.

Mutta seuraava askel. Ryhmämme aloitti keskustelun tutkimussuunnitelmamme arvioinnista. Saimme myös nimikkotutkijalta luettavaksemme englanninkielisen artikkeliin. Melko pitkä vieraskielinen teksti jännitti vieraiden sanojen osalta. Tutkimussuunnitelmamme arvioinnin ja artikkelin lukemisen lisäksi meitä odottaa ihka oikean ja elävän tutkijan tapaaminen. Kuinka tapaamiseen voi valmistautua? Mitkä ovat hyviä kysymyksiä? Haluamme toki antaa fiksun vaikutelman itsestämme. Tutkijamme vaikuttaa ulkonäön perusteella (mikä on aina mahtava peruste ihmisen arvioimiselle) kokeneelta ja arvokkaalta. Luotamme silti toisiimme ryhmänä. Ensimmäisen oppimistehtävän saatuamme olimme melko ihmeissämme, mutta selvisimme silti aika lailla mukavasti. Uskomme, että tutkijatapaamisessa, sen lisäksi että vaikutamme fiksuilta, myös olemme fiksuja ja kysymme miltei kaikki oikeat kysymykset.

R1/Yliopisto-opettajat