Pers’edellä puuhun — eli virhepäätelmiä Immonen-gaten ympärillä

Tapaus Immonen on nostanut esiin varsinaisen itiöpilven hämärähköjä virhepäätelmiä puolin jos toisinkin. Tässä niitä hieman availen.

Muistakaa kuitenkin, että virhepäätelmän tekeminen ei tarkoita, että sen tekijä olisi väärässä. Se tarkoittaa vasta, että hän argumentoi huonosti.

Väärässä henkilö on, jos hän on väärässä. Ja tässä ollaan nähty monta väärää. Virhepäätelmät kuitenkin sotkevat keskustelua ja vievät meitä pois olennaisesta.

Listaus on kaikkea muuta kuin täydellinen. Olen varma, että joku on jossain sanonut jotain sellaista päätellen itseään pers’edellä puuhun ja joka on minulta jäänyt huomaamatta. Laittakaa siis kommenttia.


1. Määritelmien takana kyhjöttäminen: kirjoittaja tai puhuja välttelee vastuuta omista sanoistaan sanomalla, että sananmukaisesti asia ei ole niin kuin miten muut sen lukevat.

Kirjoittajalla (tai puhujalla) on kuitenkin osavastuu niistä tulkinnoista, joita lukijat tekevät tämän teksteistä. Jos tulkinta on todennäköinen, on silloin turha väittää, että ei sitä tarkoittanut — varsinkaan, jos ei ole saman tien korjannut ilmeistä väärinkäsitystä. Immosen kohdalla tästä ovat huomauttaneet mm. Panu Raatikainen ja Kaleva-lehti.

Määritelmien takana kyhjöttäminen on erityisen noloa ja osoittaa, että kirjoittajalta puuttuu selkärankaa seistä omien mielipiteidensä takana. Hän vain tyytyy vihjailemaan ja huutelemaan, mutta piiloutuu sitten isäpapan sanakirjan helmoihin, kun muut rupeavat vaatimaan tätä tilille sanomisistaan.

2. Kalteva taso: jos sallimme tämän nyt, niin kaikki tämä hirveä seuraa — eli pelotellaan seurauksilla ilman, että millään tasolla osoitetaan niiden oikeasti seuraavan.

Kirjoittajan vastuulla on osoittaa, että seuraukset todella tapahtuvat, jos ne eivät ole ilmeisiä. Muutoin hän vain vihjailee.

3. Uhkailu eli puhua kuin nuija: Kun kirjoittaja kokee jäävänsä alakynteen, hän rupeaa uhkailemaan tai levittämään keskustelukumppaninsa yhteystietoja sekä kehottamaan kanssamielisiään käymään “keskusteluun” eli hukuttaa toinen some-ääliöiden äänivalliin. Tällöin kirjoittaja on todella osoittanut kyvyttömyytensä sivistyneeseen keskusteluun.

Esim. Immosen kohdalla uhkailuksi voidaan lukea tämän kirjoittelu tutkija Grönlundista (kts esim Kaleva).

Tässä kohtaa julkinen reaktio uhkailuun — paitsi sen laaja ja selkeä paljastaminen niin myös yleisen mielipiteen osoittaminen uhkailua vastaan — on nähdäkseni avainasemassa. Uhkailu ei ole sopivaa kenellekään, eikä varsinkaan julkisessa tehtävässä olevalle henkilölle.

4. Esimerkillä nuijiminen. Kun joku sanoo olevansa jotain mieltä, kaivetaan jokin äärimmäinen esimerkkitapaus ja sanotaan, että miten voit hyväksyä tämän.

Esimerkkejä on monia, mutta keskustelupalstoilla on varsinkin esiintynyt sitä, että monikulttuurisuuden kannattajaksi ilmoittautuneelle ruvetaan luettelemaan maahanmuuttajien tekemiä rikoksia. Vaikka tämä tuntuu relevantilta argumentilta, se ei sitä ole.

Kyseessä on nimittäin sama, jonka kuulee kuusivuotiaiden suusta hiekkalaatikoilla. Toinen kysyy: pidätsä paahtoleivästä? Kun toinen vastaa: joo mä pidän paahtoleivästä, niin toinen kysyy, miksi sä sitten syöt mitään muuta kuin paahtoleipää?

Eli kuin henkilön, jonka mielestä maahanmuuton hyödyt ovat suuremmat kuin sen haitat, pitäisi hyväksyä kaikki ne pahat teot, mitä joku on joskus sattunut tekemään. Ei tarvitse. Paahtoleipää ei tarvitse aina syödä. Se sallii poikkeukset, vaikka sitä kuinka paahtoleivästä pitäisi.

5. Ajankäytön kyseenalaistaminen. Eli esimerkiksi esitetään, että rasismin vastustaminen ja monikulttuurisuuden puolustaminen on pois muiden tärkeiden asioiden hoidosta. 

Näin ei yleensä ole, sillä usein näyttää siltä, että yhdestä asiasta aktivoituminen johtaa myös ihmistä kiinnostumaan muiden yhteisten asioiden hoidosta. Lisäksi asiansa osaavat ihmiset saavat itselleen tärkeäksi kokemiaan asioita hoidettua huomattavasti lyhyemmässä ajassa, kuin hieman vähemmän pätevät ihmiset.

Tämä argumentti on osin toki tottakin, jos poliitikon kaikki aika menee saman asian vääntämiseen uudelleen ja uudelleen — syö se tietenkin hänen aikaa ja resursseja. Mutta on syytä muistaa, että se ei ole näiden henkilöiden vika, jotka vastustaa rasismia ja puolustaa monikulttuurisuutta. Kyseessä on nimittäin:

6. Hoetaan niin että laatta lentää eli argumentum ad nauseam. Saman asian hokeminen uudelleen ja uudelleen ei ole keskustelua. Kannattaa katsoa peiliin, jos tuntuu siltä, että kaikki muut vaan käyttävät kaiken aikansa rasismin vastustamiseen ja monikulttuurisuuden puolustamiseen: kuka oikeasti pitää tätä aihetta koko ajan poliittisessa ilmakehässä?

7. Kaikki näkökulmat ovat yhtä arvokkaita -virhe.

(1.8.: Tätä kohtaa on hieman hiottu, kiitos kommentoija Archibald Bomwitzin. Muutoksen yksityiskohdista, kts. keskustelu alla.)

Vaikka kaikilla on ajattelun ja ilmaisun vapaus, niin kaikki näkökulmat eivät ole yhtäarvokkaita.

Jos joku vaatimalla vaatii, että hänen pitää saada ilmaista yleisen mielipiteen vastaisen kantansa, hän saa sen tietenkin ilmaista. Kyse on ilmaisunvapaudesta. Mutta sen sijaan, jos hän haluaa tulla kuulluksi, pitää hänellä olla kannan lisäksi hyvät perusteet sille, miksi mielipidettä pitäisi kuulla. Tämä johtuu siitä, että poikkeavalla mielipiteellä on todistuksen taakka. Mitä tahansa mielipidettä ei voi ottaa osaksi julkista keskustelua — muutoin kaikki keskustelu hukkuisi erilaisiin poikkeaviin mielipiteisiin.

Siksi jos mielipiteesi on poikkeava, varaudu perustelemaan se huolella. Muutoin muilla on oikeus olla ottamatta mielipidettäsi huomioon. Eli ihan samalla tavalla kuin voimassa olevia lakeja ei tarvitse perustella — vaan muutokset lakeihin pitää perustella, niin myös julkisessa keskustelussa poikkeavat näkökulmat vaativat hyviä perusteita. Jos niitä ei ole, on muilla ihmisillä oikeus ohittaa näkökulma.

Sen vaatiminen puolestaan, että yleistä näkökulmaa (esim mm. perustuslaissa mainittua monikulttuurisuutta) puolustavan olisi perusteltava näkökulmansa, on:

8. Taakan vieritys. Jos vaaditaan perusteita näkökulmalta, joka on enemmistön kanta tai muutoin ilmeinen, vieritetään todistuksen taakkaa väärälle puolelle. (Kohtaa on hieman muokattu 1.8. FB seinälläni käydyn keskustelun vuoksi.)

Yleisen mielipiteen puolustajat voivat buuata vapaasti. Se on toisen osapuolen velvollisuus osoittaa, että hän on varteenotettava keskustelukumppani.

Tästä näkökulmasta on outoa, että esim. Turkkilan puheenvuoroa protestoineita mielenosoittajia on arvosteltu niin rajusti kuin HS:n pääkirjoitussivun kolumnissa ja Pohjalainen.fi:n Marko Hautalan kolumnissaVaikka vastustan kenenkään demonisointia, niin mielestäni buuaukset Turkkilalle oli aivan normaalia ja tervettä mielen osoittamista. Se oli kahden suuntaista dialogia jos jokin: “Me ei pidetä siitä, mitä sinä ja sun kamut olette tehneet! Näe nyt miten monta meitä on, jotka ovat tätä mieltä.” (Turkkilan puhe mielenosoituksessa ja buuakset vaativat kuitenkin lisäanalyysiä. Palaan niihin toivon mukaan ensi viikolla, jos aikani vain riittää. Aihe on ongelmallinen. Turkkila osoitti rohkeutta tullessaan puhujaksi. Ja buuaksen arvosteluun on olemassa muita ja aivan päteviä syitä.)

Tämä taakan vieritys ja näkökulmavirhe on sukua vielä:

9. Totuus on jossain siltä väliltä — eli harmaannuttajat. Ihmiset luonnostaan pyrkivät ajattelemaan, että kultainen keskitie on totuus. Että äärimmäisyydet ovat aina väärässä. Samalla periaatteella kuitenkin pitäisi syödä aina haaleaa ruokaa, joka ei ole niin suolaista kuin ei makeaakaan.

Monet ovat nähneet viime päivien julkisen keskustelun kahden äärimmäisen näkökulman välisenä kamppailuna.

Tällaista puhetta ovat edustaneet esimerkiksi ne perussuomalaisten poliitikkojen kommentit, joissa on kritisoitu Immosen kirjoituksen sävyä, mutta todettu maahanmuuttokriittisyyden ja monikulturismin vastustuksen olevan kuitenkin perussuomalaisten maltillisten linja. Sitä on myös edustaneet osa heistä, jotka ovat painottaneet “dialogin” tärkeyttä.

Näin ns. vähemmän äärimmäiset näkökulmat hyväksytään julkiseen keskusteluun tervetulleina vaihtoehtoina “ääripuheelle”. Näin vaikka ne olisivat vain piirun verran vähemmän äärimmäisiä suhteessa suomalaisen enemmistön näkökantoihin.


 

Eli yhteenvetona: keskustellaan me kaikki hieman paremmin jatkossa. 

15 thoughts on “Pers’edellä puuhun — eli virhepäätelmiä Immonen-gaten ympärillä”

  1. Toivoisi, että “ammattiretoorikot” eli kunnialliset kansanjohtajamme, edusmiehemme, sisällyttäisivät kunnianhimoonsa paitsi mahdollisimman suuren äänisaaliin saamisen seuraavissa vaaleissa, myös oman keskustelu-, ajattelu- ja mielipiteittenkäsittelytaitonsa kehittämisen. Erinomainen kirjoitus, vaikeita asioita selkeästi yksinkertaistettuna.

    1. Toivoisi, että “ammattiretoorikot” eli kunnialliset kansanjohtajamme, edusmiehemme, sisällyttäisivät kunnianhimoonsa paitsi mahdollisimman suuren äänisaaliin saamisen seuraavissa vaaleissa, myös oman keskustelu-, ajattelu- ja mielipiteittenkäsittelytaitonsa kehittämisen. Erinomainen kirjoitus, vaikeita asioita selkeästi yksinkertaistettuna.

  2. “Jos joku vaatimalla vaatii, että hänen pitää saada ilmaista yleisen mielipiteen vastaisen kantansa, pitää hänellä olla kannan lisäksi hyvät perusteet sille, miksi mielipidettä pitäisi kuulla. Tämä johtuu siitä, että poikkeavalla mielipiteellä on todistuksen taakka.”
    Ihan paskapuhetta! Mielipiteen ilmaisuun ei tarvita muuta kuin halu ilmaista mielipiteensä! Ei sen ilmaisua tarvitse millään tavalla perustella!
    Tässä on taas yksi liberaali vassari joka yrittää tukkia toisten turvan mitä orwellmaisilla perusteilla!

    1. Kiitos kommentista. Lause on epäselvästi kirjoitettu, hyvä että kiinnitit huomiota.

      Monet vain lukee, ja skippaa yli — eivätkä mainitse tällaisista (vähän kuin menisi bussin kyytiin kerotmatta kuljettajalle, että sillä ei ole bussin numeronäyttö päällä jne). Erityisesti kun on tämä lukihäiriö niin tekee välillä tiukkaa huomata kirjoittaneensa epäselviä.

      Ilmaisu ei tarvitse tietenkään perustelua. Meillä on ilmaisun vapaus — ja erittäin hyvä niin. Mitä tarkoitan, on, että jotta toisten pitäisi kuunnella yleisen kannan vastaista mielipidettä, niin se vaatii perusteita. Kaikkia mielipiteitä ei tarvitse eikä pidä ottaa huomioon julkisessa keskustelussa — varsinkaan ilman perusteita (muutoin pitäisi keskustella kaiken maailmanlopunennustajien kanssa jne jne, ja se olisi loputon suo).

      Nämä ovat eri asioita. Ilmaista saa mitä haluaa — mutta ei pidä olettaa että se tulisi noin vain kuulluksi.

      Olen myös Orwelin fani, mutta käyn korjaamassa tämän epäselvän lauseen saman tien.

      Kiitokset siis vielä kerran.

      1. ps. Olen sitoutumaton mutta liberaali. Minulla on myös suuri kunnioitus kaikkia puolueita kohtaan, myös perussuomalaisia. Tämä toivottavasti ilmenee esim aiemmista kirjoituksistani.

  3. Siihen nähden, että olet löytänyt virhepäätelmiä varsinaisen itiöparven verran puolin jos toisinkin, esimerkit vaikuttavat kovin yksipuolisilla. Muutamakin esimerkki vastapuolelta olisi tehnyt analyysistasi tasapuolisemman. Nyt selkeä asenteellisuus pilaa hyvätarkoittavan kirjoituksesi.

    Erityisesti kohta 8 on kovin asenteellinen. Niin HS:n kuin Hautalan kolumnit ovat varsin maltillisia. Kyllähän huonolle puheelle voi buuata niin vähemmistö kuin enemmistö, mutta pitää antaa ensin puhua, eikö totta. Tässä tapauksessa tilaisuuden järjestäjien etukäteen ilmaistu tarkoitus oli synnyttää vuoropuhelua ja tämä on pätevä perustelu vaikka he olisivat edustaneet vähemmistöä, mitä en usko.

    Tilaisuuden buuaukset olivat kaikkea muuta kuin normaalia ja tervettä mielen osottamista. Ensinnäkin niillä estettiin ennalta ilmoitetun ja paikalle kutsutun kansanedustajan puhe. Jos tälläinen malli yleistyy normaalina saamme heittää hyvästit avoimille torifoorumeille.
    Toiseksi kyseessä ei ollut spontaani reaktio, vaan avainhenkilöiden masinoima joukkohysteria. Kymppiuutisissa blogisti Koko Habura myönsi teon, joka pahimmassa tapauksessa oli voinut johtaa vakaviin loukkaantumisiin

    Toivottavasti voit huomioida näkökohtani.

    1. Kiitos kommentista. Kohta on ongelmallinen ja hankala.

      En itse ollut paikalla. Olen reagoinut lähinnä lukemiini kommentteihin, joissa on ollut mielestäni ongelmana, että kommentoijat korostavat tilanteen dialogisuutta ja tasapuolisuutta. Ajatusvirhe on väitteessä, että se olisi tasapuolinen — Turkkilan ainakin aiemmin edustama näkökulma on vähemmistössä ja monikulttuurisuuskritiikki edustaa poikkeavaa näkökulmaa. Sellaista siis, joka pitää perustella ennen kuin se tulee keskustelun osaksi. Monikulttuurisuuden kannattajat taas eivät ole velvollisia perustelemaan näkökantaansa.

      Se ei kuitenkaan poista monia tilanteeseen liittyviä isoja ongelmia. Luulen, että olisi ollut parempi, että eivät olisi buuanneet — mutta silti olen sitä mieltä, että heillä oli oikeus siihen.

      Kuten totesin tekstissä, olen aikeissa palata tähän kysymykseen myöhemmin.

      1. Toisaalta koen kysymyksen asenteellisuudesta ongelmallisena myös. Tässä ei ole kahta äärilaitaa, vaan maltillinen näkökulma ja äärilaita vastakkain. Jos olen lähellä sitä enemmistön edustamaa maltillista näkökulmaa, en ole määritelmällisesti kovin asenteellinen.

        Mutta se on näkökulmakysymys. Jos joku on toista mieltä, kuin mitä itse on, se vaikuttaa aina asenteelliselta.

        Suhtaudun kunnioituksella kaikkiin puolueisiin ja kaikkiin, jotka ajavat yhteisiä asioita.

  4. Kommenttejani artikkeliin. Jos näkökanta on muodostettu virhepäätelmin, on osoitettava mihin päteviin päätelmiin näkökannan voi perustaa tai hylättävä näkökanta kokonaan.

    Kohta 1. On vaikea tietää, miten vainoharhaisesti tai muuten vinoutuneesti ihmiset toisten tekstejä lukevat, eikä kirjoittajalla varsinaisesti ole vastuuta ottaa huomioon lukijan mielenhäiriöitä, epäloogisuutta tai muita sellaisia perusteettomille tulkinnoille altistavia tekijöitä. Jos kuitenkin ilmenee, että virhetulkintoja tehdään, on ystävällistä osoittaa, että ne ovat vääriä. Edelleenkään kirjoittajalla ei kuitenkaan ole velvollisuutta tähän. Poliitikolta voi tällaista odottaa, jos poliitikkoja pidetään yhteiskunnassa henkisinä auktoriteetteina ja kansalaisia heidän henkisinä alamaisinaan. Muuten poliitikollakaan ei ole mitään velvollisuutta oikoa typerien ihmisten tekemiä typeriä johtopäätöksiä.

    Kohdat 3. ja 4. Näihin ovat syyllistyneet yhtä lailla molemmat puolet. Olen saanut osakseni täysin järjettömiä rasistisyytöksiä ja halveeraamista vain, koska olen osoittanut joidenkin anti-rasistien argumenteissa epätarkkuuksia tai koska olen osoittanut historiallista kiinnostusta myös “pahisten” (esim. sionistit) näkökantoihin. Tämä on valitettavaa, koska koen kuitenkin olevani poliittisesti samalla puolella näiden halventajien kanssa. Joku ambivalentimpi persoona saattaisi tällaisen edessä jo hypätä persujen matkaan.

    Kohta 7. (yhtä arvokkaita erikseen)

    Miten niin poikkeavalla mielipiteellä on todistuksen taakka? Todistustaakka ei lankea yleisen mielipiteen vaan täysin ahistoriallisesti ja järkiperustein, affirmatiivisen asennoitumisen mukaan – todistuksen taakka on sillä, joka väittää jonkin olevan jollain tavalla. Esim. “jumala on olemassa” -> todista se. Ateistin ei tarvitse osoittaa, ettei jumalaa ole olemassa. Hän voi pitäytyä siinä, ettei jumalan olemassaoloa ole (ainakaan hänelle) todistettu. Tai “juutalaiset ovat ali-ihmisiä” -> todista se. Todistustaakkaa ei voi sivuuttaa sillä, että anti-semitismi oli yleisenä kantana natsi-Saksassa.

    Entä olisiko juutalaisten puolustajilta ja sodan vastustajilta pitänyt vaatia hyviä perusteluita natsi-Saksassa, ja muuten heidän väitteensä olisi saanut ohittaa? Kuitenkaan Isossa-Britanniassa juutalaisten puolustajien ei enää olisikaan tarvinnut perustella kantaansa? (Hysteerikot: ei minunkaan mielestäni heidän olisi tarvinnut perustella kantaansa missään. Alleviivaan vain sitä, että kannan perustelemisen vaatimus ei voi olla riippuvainen yleisestä mielipiteestä, koska yleinen mielipide vaihtelee ja voi olla täysin väärässä.)

    Kohta 8. edellinen kritiikki natsi-Saksaa koskien. Ei ole mitään syytä olettaa, että enemmistön tai lainmukainen näkökanta olisi lähtökohtaisesti perustellumpi kuin muut. Yleisen mielipiteen mukainen kanta pitää perustella yhtä hyvin kuin mikä tahansa muu kanta.

    Buuaukset mielenosoituksessa eivät liity tähän. Jos mielenosoittajat eivät halua keskustella jonkun kanssa, ei heillä ole siihen mitään velvollisuutta – mutta on myös selvää, että tämä ei ole dialogia. Tilanne on eri, jos ollaan tekemässä demokraattisia päätöksiä. Silloin kaikkia pitää lähtökohtaisesti kuunnella, eikä vaientaa heitä ad hominem -perustein.

    9. Monikulttuurisuuskeskustelussa keskivälillä tarkoitetaan ymmärtääkseni sitä, että keskustelun vastakkaisiksi argumenteiksi ovat muodostuneet kaikkea humanitaarista maahanmuuttoa umpimielisesti vastustava ja sitä sokeasti ihannoiva kanta. Ongelmana nähdään siis arvolatautunut asennoituminen, josta on tullut jopa aggressiivista ja joka on estänyt kuuntelemasta toista osapuolta. Asiallinen keskustelu ja asioiden kriittinen tarkastelu eivät ole olleet vallalla, vaan ne on sivuutettu pyrittäessä vastapuolen halventamiseen.

    1. Kiitos kommenteista. Tuot esiin mielenkiintoisia ja tärkeitä pointteja.

      Toki, jos on käytetty virhepäätelmiä — ja niistä on huomautettu, on syytä argumentoida uudelleen. Se tosin on —- retoriikan näkökulmasta — niiden velvollisuus, jotka alunperin virheellisen argumentin esittivät. Mutta toisaalta on myös ihan terve harjoitus yrittää muodostaa päteviä argumentteja sen kannan puolesta, jota toinen niin kovasti mutta virheellisin argumentein on esittänyt.

      Kohdassa 1. ongelma oli siis se, että itse asiassa millekään mitä sanomme ei ole tarkalleen ottaen yhtä oikeaa tulkintaa. Useinmiten kaikilla sanomisillamme on erilaisia tulkintoja eri konteksteissa ja eri viiteryhmille. Kommunikaatio on viestintää, jossa tuotetaan toisissa ihmisissä reaktioita. Kun olemme vastuussa sanoistamme, me olemme vastuussa — tietyissä järkevissä rajoissa — niistä reaktioista, joita puheemme tai kirjoituksemme aiheuttavat. Varsinkin jos on syytä olettaa (todennäköisin perustein), että kyseistä reaktiota oli puheilla tai kirjoituksilla haettu.

      Kirjoittaja tai puhuja ei ole velvollinen kantamaan vastuuta kaikista reaktioista, sillä joku voi tulkita mitä tekstiä tai puhetta ihan miten sattuu riippuen omasta hämärtyneestä todellisuuden tajustaan. (Myös kuulija tai lukija on siis vastuussa tulkinnasta jossain määrin. – Käy lukemassa vaikka mitä kollegani Markus Neuvonen kirjoittaa aiheesta.) Mutta kirjottaja ja puhuja on vastuussa todennäköisistä tulkinnoista: Ja Immosen olisi pitänyt välittömästi nähdä kirjoituksen herättämästä kommenttivyörystä, että miten sen lukijat sitä tulkitsevat.

      Argumentaatiovirheinä 3 ja 4 ovat yleisiä — valitettavasti.

      Kohta 7 (ja 8), eli todistuksen taakka, on kieltämättä hämmentävä. Todistuksen taakka ei tarkoita sitä, että enemmistömielipide olisi automaattisesti oikea. Tämän väittäminen on ns. ad populum virhe, mikä on yksi vaarallisimmista virhepäätelmistä mitä on. (Esittämäsi natsi-Saksa esimerkissä virhepäätelmä josta on kyse on, että ne jotka ovat vallassa ovat oikeassa. Tämä on vielä vaarallisempi virhepäätelmä.) Esittämäsi näkökulma, että positiivisilla väitteillä (esim. Jumalan olemassaolo) on todistustaakka on mielenkiintoinen, mutta epärelevantti tässä kohtaa — ateismi-teismi-keskustelussa käytetään todisutksen taakkaa toisessa mielessä kuin puhuttaessa julkisesta keskustelusta.

      Todistuksen taakka tarkoittaa kirjoituksessani sitä yleistä ja tärkeää periaatetta, että yleisestä käsityksestä poikkeavalla tai epäilmeisellä mielipiteellä pitää olla hyvät perusteet, ennen kuin se otetaan osaksi julkista keskustelua. Periaate koskee siis julkista keskustelua, ei sitä, mikä kanta on oikeassa. Yleisesti hyväksytyllä tai ilmeisellä mielipiteellä tai näkökannalla on enemmän ns. painoarvoa keskustelun kannalta: se ei edellytä perusteita — oli se sitten oikeassa tai vaikka se olisi jopa väärässä. On nimittäin poikkeavan mielipiteen esittäjän velvollisuus osoittaa sen olevan väärässä, ja itse olevansa oikeassa. Tätä tarkoittaa todistuksen taakka.

      Natsi-Saksa esimerkki edustaa muuten myös ns. poikkeuksellista tilannetta — ja sinällään se ei ole kovin hyvä vastaesimerkki tälle yleiselle periaatteelle. Hyvät periaatteet sallivat poikkeuksia, varsinkin erittäin poikkeuksellisissa tilanteissa.

      Kohta 9. Ongelma on, että tämä maahanmuuton sokea puolustaja tai multikulturisti on ns. olkiukko – eli näitä henkilöitä ei -käytännössä – ole olemassa. (Muutama höyrypää tietenkin voi jossakin saunanperukoilla uskoa ja mielipidestellä mitä haluaa, mutta se on eri seikka). Itse asiassa ne tahot, joille tämä kanta yleesnä luetaan (esim. vasemmistoliitto tai vihreät tai hallituspuolue kokoomus) suhtautuvat maahanmuuttoon hyvinkin maltillisesti ja jopa verrattain “kriittisesti”. Vastakkain ei suinkaan ole kaksi äärilinjaa, vaan maltilliset ja äärilinja. Tällöin keskustelu näiden näkökantojen välillä ei ole keskustelua kultaisen keskitien paikkeilla, vaan se on selkeästi siitä oikealla (ottaen siis huomioon, että tätä maltillista linjaa edustaa käytännössä kaikki puolueet perussuomalaisia lukuunottamatta).

      Tämä ei siis itsellään osoita, että maltilliset olisivat oikeassa — vaan että keskustelussa perussuomalaiset ja muut “multikulturismin” vastustajat joutuvat kantamaan todistuksen taakan. Heidän — eikä suinkaan maltillisten — pitää osoittaa, että heidän näkökulmansa on varteenotettava ja jopa mahdollisesti oikea. Ja tämän todistuksen on syytä olla hyvä. Tähän mennessä olen nähnyt aika heikkoa argumentaatiotiota ja lähinnä virhepäätelmiä. Jos he haluavat vakuuttaa minut ja muut, argumentoisivat paremmin.

      Minä, kuten aiemmissa kirjoituksissani olen todennut, olen valmis ottamaan perussuomalaiset vakavasti — jos he vain osoittavat olevansa vakavasti ottamisen arvoiset.

  5. Eikö Perussuomalaiset ole syytä ottaa vakavasti silloinkin kun he, tai joku heistä esittävät virhepäätelmiin perustuvia väitteitä. Esimerkiksi Timo Soini sanoi aiemmin eräiden vaalien yhteydessä, että tottakai sinun mieliteesi on oikea, koska se on sinun mielipiteesi. En epäile, etteikö esittäjän mielide ole esittäjän, vaikka se saattaa olla myös jonkun toisen referointia. Tosin mitään totuuskritteeriä edellä esitetty ei muuten sisällä.

    1. Kiitos kommentista. Asiat voi tosiaan ottaa monella erilaisella tavalla vakavasti. Otan tietenkin perussuomalaiset vakavasti ja tosissani Suomessa vaikuttavana poliittisena voimana (ja arvostan Soinia kiinnostavana puhujana — hän on monella tavalla tuonut poliittiseen retoriikkaan uusia ulottuvuuksia Suomessa).

      Mutta minun on hankala ottaa heidän poliittista ohjelmaansa kovin vakavasti, kun sen perusteet ovat vaikuttaneet heikosti argumentoiduilta. En ihan koko vaaliohjelmaa keväällä lukenut (sillä se oli jokseenkin ylipituinen vaaliohjelmaksi). Ehkä siellä on jotain helmiäkin, joita eivät ole vain osanneet julkiseen keskusteluun nostaa — jos aika vain riittäisi, katsoisin kyllä ps:n materiaalit tarkasti läpi.

  6. Joku toinen tuolla jo toikin asian esiin, mutta olisi tosiaan ollut hienoa, jos olisit “kyennyt” löytämään esimerkkejä argumentointivirheistä myös maltillisen enemmistön näkemyksiä kannattavista puheenvuoroista. Ellet sitten ole sitä mieltä, että kaikki mitä Immosta ja immoslaisuutta vastaan sanotaan, on automaattisesti hyvää ja hyvin argumentoitua.

    1. Moni kohta koskee myös perussuomalaisia kommentoineita tässä Immos-keskustelussa — varsinkin nyt pidemmän päälle. Aluksi pahimmat ja helpoimmin nähtävissä olleet argumentaatiovirheet olivat Immosta puolustaneilla ja hänellä itsellään. Nyt niitä on vähän kaikkialla.

      Kun keskustelu on nyt eskaloitunut aika hallitsemattomalla tavalla, olen itse ottanut etäisyyttä sen kommentointiin (kuten myöhemmistä blogimerkinnöistäni selviää). Tarkoitukseni oli nimittäin palata jatko-osalla, jossa tarkastelen kriittisesti keskustelun kehittymistä. Sen sijaan kirjoitin hieman yleisemmällä tasolla toiseen blogiin kirjoituksen VAIN IDIOOTTI YRITTÄÄ VOITTAA — MUTTA MITEN TEHDÄ SE TYYLIKKÄÄSTI?

      Yritetään kaikki ottaa rauhallisemmin ja keskustella nämä asiat läpi yhteiskunnassamme ilman turhaa trollausta.

Leave a Reply to Rauno Halme Cancel reply

Your email address will not be published.