Tag Archives: Palmenia

COMMA hanskassa

Viime vuoden lopulla sovin kehityskeskustelussa hakevani viestinnän johtotehtäviin valmentavaan Palmenian COMMA-koulutusohjelmaan. Koulutusohjelman kuvaus lupasi hyvää ja löysin sieltä paljon välineitä oman työni kehittämiseen. Kuvauksen mukaan koulutusohjelma mm. sopii viestinnän ja markkinoinnin ammattilaisille sekä yleisjohdon tehtävissä toimiville, jotka haluavat valjastaa viestinnän entistä tehokkaammin strategiseksi voimavaraksi. Ilokseni pääsin koulutukseen, joka olikin aivan täynnä.

”Joku ihan oikeasti ymmärtää minua”, huomasin ajattelevani ensimmäisen COMMA-lähijakson alussa. Oli virkistävää tajuta, etten paini yksin haasteiden kanssa, vaikka vertaistukea viestintäasioiden pallotteluun löytyy toki omasta työyhteisöstäkin. Samojen asioiden pohtiminen eri aloilla työtä tekevien viestintäammattilaisten kanssa saa totisesti uskomaan viestinnän lainalaisuuksiin. Ensimmäisen lähijakson jälkeen pääni surisi mukavasti ajatuksista.

Nyt lähijaksoja on takana jo kaksi. Mukava surina on vaan lisääntynyt. Muiden osallistujien ja luennoitsijoiden kanssa on vaihdettu ajatuksia ja kokemuksia. Kehittämistehtävä on muhinut mielessä ja hahmottunut suunnitelmaksi. Myös työkaluja oman työn strategiseen kehittämiseen on löytynyt.

Vuoden kuluttua pitäisi olla COMMA hanskassa. Matkaa on siis vielä kuljettavana. Odotankin innolla nyt alkavaa syksyä ja seuraavien lähijaksojen keskusteluja.

Kirjoittanut Aino-Maria Pokela

Kirjoittaja työskentelee kolmen itsenäisen ammattikorkeakoulun strategisessa liittoumassa viestinnän kehittämispäällikkönä.

Visun vikkelä mahti

Ei ole aivan sama, miten lehdessä, mainoksessa, netissä tai vaikkapa ikkunateippauksessa kirjaimet ja kuvat asetellaan. Silmämme pystyy hyvin vikkelästi imemään ulkoasusta jonkinmoisen tunteen. Tunteen aikaansaamiseen ei tarvita teoriaa tai analysointia.

JassoMeille on syvälle sisäämme rakentunut koodisto, joka laukaisee nähdystä ulkoasusta TUNTEEN. Tämä tapahtuu paljon ennen kuin luemme tekstin tai kuulemme puheen.

Ilmeisesti visuaalisen viestinnän tutkija Jasso Lamberg luotti juuri tähän, kun hänen silmälasin sankansaja kellonsa oli täsmälleen samaa turkoosia kuin hänen paitansa. Hyvin uskottava ulkoasu puhumaan siitä, kuinka visuaalinen viestintä on erottamaton osa yritystä ja brändiä.

Hyvä design saa paremmalle tuulelle ja auttaa pärjäämään, Lamberg vakuutti. Jos testipaperin ulkoasu on hyvä, testiin osallistuja pärjäävät paremmin.

Elegantti typo ei pärjää halpahallissa

LekaHalpahallissa tuotteiden on kilpailtava räikeällä ulkoasulla, väitti graafinen suunnittelija Christoffer Leka. Tyylikkään elegantti ulkoasu, siis kirjasintyyppi ja graafinen asettelu, ei erottuisi siellä.

– Tekstityypit valitaan tarpeen mukaan, Leka muistuttaa. Eri ympäristöissä tarvitaan erilaisia tekstityyppejä, hautaustoimiston ja pesulan idea on hyvin erilainen, sen täytyy näkyä myös visuaalisessa ilmeessä.

Lekan vaaleanpunainen paita sai myös selityksen:
– Ei homoväri vaan italialaisen pyöräilykulttuurin mukaisesti johtajan väri.

Valokuva mielen kuvana

Valokuvataiteilija Ida Pimenoff avaa mielikuvan käsitettä oman valokuvataiteensa kautta. Monen kollegansa tavoin Pimenoffin kuvamateriaalin keskiössä on hän itse sekä lähipiiri.

Ida Pimenoff– Syvästi henkilökohtainen kuva voi parhaimmillaan olla hyvin yleinen ja monille yhteinen kokemus, Pimenoff määrittää.

Ida Pimenoffin  työt ovatkin henkilökohtaisia kuva- ja kehityskertomuksia, kuin katselisi hyvin yksityistä valokuva-albumia. Mielikuvaa enemmän ne tuntuvat olevankin kuvia mielestä. Hän itsekin toteaa, että tunnelmaa, mielentilaa ja hetkeä kuvaavista taidevalokuvista löytyy varsin harvoin iloa ja valoisuutta.

 

 

Kuvattava tukee lehden brändiä

Neljän eri aikakauslehden kannessa on näyttelijä Maria Sidin kuva. Sama ihminen, mutta kunkin lehden omaan persoonaan stailattuna. Kuvattava palvelee lehden brändiä.

HannaWTutkija Hanna Weselius on tutkinut aikakauslehtien henkilökuvia istumalla mukana toimituskokouksissa, jossa kuvitusta suunnitellaan sekä olemalla mukana kuvauksissa. Lehdillä on omat tarkat konseptinsa, joiden mukaan kuvat suunnitellaan etukäteen ja jota noudatetaan itse kuvaustilanteessa.

Tätä samaa menetelmää Weselius suositteli myös yritysten kuvien suunnitteluun: Mitä kuvalla halutaan viestiä; tunnetilaa, asiantuntemusta? Kenelle kuvalla viestitään? Kuvasuunnittelulla voidaan luoda merkittäviä yrityksen arvoja ja tavoitteita palvelevia muotoja, paljon vahvempia kuin mihin sanoilla pystytään.

Journalistiope Kaisa Hakalan pohdintoja Yrityksen visuaalinen viestintä –seminaarista. Seminaari  osa LIIKETTÄ!-hanketta ja pidettiin 13.5. Muotoiluinstituutissa Lahdessa.

Lahden kansanopiston journalistilinjan opiskelijoiden blogit seminaarista:

http://ev2014.blogspot.fi/2014/05/yksi-kuva-kertoo-enemman-kuin-tuhat.html

http://manaattienmaailma.blogspot.fi/2014/05/valokuvan-voima.html

http://uusi-ikkuna.blogspot.fi/2014/05/mielikuvilla-tuhoon-tai-nousukiitoon.html

http://jattajessica.blogspot.fi/2014/05/visuaalista-viestintaa-lyhyesti.html

http://ollinjournalismiblogi.blogspot.fi/2014/05/visuaalisuuden-monet-muodot.html

http://ssaranblog.blogspot.fi/2014/05/taiteesta.html

Wannabe-visualistin tunnustuksia

Ensimmäistä kertaa Palmenian viestintäkoulutukseen on tuotu graafisen suunnittelun perusteita, ja sekös jos mikä innostaa tällaista wannabe-visualistia.

Otan osaa Palmenian paraikaa käynnissä olevaan Julkaise kaikissa kanavissa -koulutukseen. Taidan olla ryhmässämme jonkin sortin “outolintu”: leipätyöni ei näet ole viestinnässä. Olen projektisuunnittelija, mikä merkitsee moninaisia kiinnostavia työtehtäviä – ja moninaisia haasteita.

Niistä haasteista: Kehittämis- ja hallinnointiroolin lisäksi projektisuunnittelijan tulee hallita ”otona” myös viestinnän kenttä, jossa puolestaan ei olisi yhtään pahitteeksi ymmärtää julkaisemisen ja graafisen suunnittelun perusteita. Ihanteellista olisi, jos syntymälahjana sattuisi olemaan visuaalista silmää.

Kutsuin itseäni wannabe-visualistiksi. Vähän taustaa: Hyppäsin muutama vuosi sitten työni ja työyhteisöni innoittamana viestinnän ja julkaisemisen maailmaan – jotenkin se maailma alkoi vain vastustamattomasti vetää puoleensa. Yritän myös kovasti pysytellä ajan tasalla sosiaalisen median virtauksista. Siinä kotijoukoilla on suuri merkitys: mikään ei pidä keski-ikäistä paremmin ajan hermolla kuin nokkela teini-ihminen, jonka älypuhelimen käyttötaito ja -nopeus on ihan toisissa sfääreissä kuin meikäläisellä. Ja minäkin sentään väitän olevani melko edistyksellinen…

Mutta mutta… se visuaalisuus! Onko kenellekään muulle käynyt näin: Teet esitettä. Tekstit ovat ihan peruskauraa, ne on helppo tekaista. Keskustelet kuvituksesta graafikon kanssa, toimitat ehkä valokuvia. Graafikko tekee luonnoksen esitteestä. Se on mielestäsi periaatteessa ihan ok, mutta ”se jokin” siitä puuttuu. Jokin visuaalinen elementti, joka tekisi siitä täydellisen, herkullisen, houkuttelevan. Mikä se on, sitä et osaa määritellä. Kaipaat estetiikkaa, visuaalista tyylikkyyttä, mutta et kykene saamaan silmiesi eteen selkeää kuvaa siitä, mitä tavoittelet, saati, että pystyisit sanoittamaan ajatuksesi graafikolle. Lopulta esite painetaan sellaisena kuin graafikko on sen alun perin suunnitellut.

Voi miksi, miksi visuaalinen mielikuvitukseni loppuu aina kesken?! Julkaisukoulutus, tule apuun!

Kuosmanen PaiviKirjoittajana suunnittelija Päivi Kuosmanen
Palmeniasta, Julkaise kaikissa kanavissa -kurssilainen

Itsenäisiä tunnelmia

Huomenna on Suomemme itsenäisyyspäivä. Onnea Suomi! Meillä kotona on itsenäistyvä esiteini. Eläköön lähestyvä murrosikä!

10 vuotta täyttävä poikamme on monen ison muutoksen kynnyksellä. Voima, taidot ja tiedot ovat kasvaneet ja kasvavat kaiken aikaa, ja sitä myötä päätäntävalta omista asioista myös lisääntyy. Hän on suloisesti pienen ja ison välissä: Mieluiten tietenkin niin, että velvollisuudet ovat pienen pojan velvollisuuksia ja vapaudet ovat ison pojan vapauksia. Kirjoitan tästä viestintäblogiin, sillä murrosikää lähestyvän lapsen kanssa saa olla viestintänsä kanssa varpaillaan kaiket päivät. On osattava viestiä juuri sopivasta kulmasta, sopivalla hetkellä ja tilanteeseen sopivalla “latauksella”.

Teinit ovat ihania. He ovat rakastettavuuden ja rasittavuuden suloinen yhteenliittymä. Suloisella kauhulla odotan, mitä seuraavat 10 vuotta tuovat tullessaan.

Meillä oli tässä vähän keskustelua itsenäisyydestä ja omasta päätäntävallasta. Että kun Suomikin on itsenäinen ja silleen, niin että josko me kaikki voitaisiin käyttää omat rahamme ihan niin kuin me itse halutaan ja parhaaksi harkitaan. (Taustalla saattoi kummitella muuan Prismassa viikonloppuna käyty keskustelu Ninjago-korttien ostamisen järkevyydestä, mutta ei mennä nyt siihen). Pojan ilme värähti, kun kerroin, että en minä todellakaan saa käyttää rahojani miten itse haluan, vaan minun rahani on sidottu tämän perheen hyvinvointiin, ja että niin sen asian kuuluu ollakin.

Keskustelu mutkitteli ja yritin siinä parhaani mukaan kiteyttää asian ydintä (sanomatta ääneen, että nuo Ninjagot ovat markkinamiesten kehittämää ylihintaista humpuukia). Tällaiseen vertaukseen ylsin, ja tämä tuntui ymmärrettävältä myös esiteinille: “Vaikka lapsi heitettäis veteen, niin ei se lapsi oppis siellä itsekseen uimaan. Lapsi tarvitsee isän ja äidin apua että oppii. Ja sitten kun lapsi osaa uida ja osaa harkita voimiensa riittävyyden, niin sitten lapsi voi itse päättää että missä voi uida ja kuinka kauas rannasta. Rahan kanssa on sama juttu: Lapsi ei voi tietää asioiden mittasuhteita, että mikä on paljon ja mikä on vähän. Että mikä on järkevä ostos ja ja milloin kannattaa jättää ostamatta. Jos lapselle annettais rahat käteen ja sanottais, että ota tuosta ja opi käyttämään rahaa, niin ei se oppis. Lapsi tarttee vanhempien apua rahankäytön opettelussakin.”

Niin että iloista itsenäisyyspäivää vaan Suomi, ja paljon hyvää harkintaa ja viisaita päätöksiä yhteiseksi parhaaksemme!

Terveisin Marianne Valola, CleanDesign maineen rakentaminen -hankkeen suunnittelija

(kuva lainattu Ilta-Sanomien nettisivuilta, kuvaajana Mikko Stig)