Toisen aamupäivämme Madridissa saimme viettää omien projektiemme parissa. Minulla ei ollut matkan suhteen sen tarkempaa tutkimuskohdetta, kuin kaikki vastaantulevat kiinnostavat asiat, ja yleisen inspiraation hakeminen. Asiat ovat siis melko yksinkertaisia näin toisen vuoden opiskelijan näkökulmasta! Kulutin aamun kuljeskelemalla itsekseni Madridin kapeilla kaduilla, edellisen päivän informaatiota ja polveilevia myöhäisillan keskusteluja sulatellen ja katukiviä jalkojeni alla tunnustellen. Yksin Madridissa käppäileminen olikin ajatustyön kannalta varsin olennaista. Sain katsella kaikkea omassa rauhassani ja, istuttuani hetkeksi puistonpenkille mietiskelemäään, kirjoitella muistiinpanoja ja pieniä huomioita vihkooni. Aivan kaikkea edellispäivän informaatiotulvasta oli vaikea enää tässä vaiheessa muistaa, mutta jonkin verran pääkopassa pyöriviä tiedonmuruja sain vielä kiinni ja talteen. Myhäilin myös tyytyväisenä sitä, kuinka mainion ryhmän kanssa olin matkalle päässyt (ketään etukäteen tuntematta), ja kuinka paljon yhteisistä keskusteluista virinneitä uusia ajatuksia olin nyt jo saanut.
Kehitin aamupäivän vaeltelulleni toisenkin tarkoituksen: halusin tarkastella Madridin katukuvaa ja miettiä, löydänkö siitä mitään Latinalaiseen Amerikkaan viittaavaa. En ole koskaan käynyt Latinalaisessa Amerikassa, joten en tietenkään havainnut mitään enemmän asiantuntemusta vaativaa, mutta runsaasti merentakaiseen mantereeseen ja erityisesti sen valloitukseen viittaavaa kadunnimistöä löytyi kyllä, sekä tietysti alueen ruokaa tarjoilevia ravintoloita. Myöhemmin selvisi, että eräs ryhmätovereistani oli kuluttanut aamupäivän samaan malliin ja tehnyt samanlaisia havaintoja (ohessa hänen ottamiaan kuvia). Silläkin pienellä alueella, jossa pyörin (keskustassa, Puerta del Solin läheisyydessä), tuntui argentiinalaista, meksikolaista tai muuta lattariruokaa löytyvän melko helposti. On jossain määrin huvittavaa, että suurin osa näiden alueiden ulkomailla tunnetuista ruuista perustuu konkistadorien mukanaan tuoman nautakarjan lihaan. Kasvissyöjällä ei liene helppoa missään päin iberialaista kulttuurialuetta.
Päivän vierailukohteemme oli Pradon taidemuseo. Pradosta löytyy kattavasti Euroopan arvostetuinta maalaus- ja veistostaidetta 1300-1800 –luvuilta. Meidän päämäärämme oli tietysti Latinalaiseen Amerikkaan liittyvien viittausten kaivaminen.
Erityistä kiinnostusta ryhmässämme herättivät espanjalaisten Francisco de Goyan, Diego Velázquezin, sekä hollantilaisen Hieronymous Boschin työt.
1450-1516 elänyt Bosch edusti renessanssiajan tyyliä, 1599-1660 elänyt Velázquez barokkia ja 1746-1828 elänyt Goya romantiikan suuntausta. Boschin ja Goyan sotaa kuvaavista maalauksista löytyi samankaltaisuuksia Meksikossa myöhemmin maalattuihin, niihin mahdollisesti viittaaviin maalauksiin, joissa esiintyy Meksikolle tyypillisesti luuranko- ja kuolemahahmoja. Velázquezin Espanjan hovia kuvaavat maalaukset kuvaavat tarkasti ja paljastavastikin hovin elämää 1600-luvulla, Espanjan taiteen kultakaudella, jonka katsotaan alkaneen Kristoffer Kolumbuksen matkoista ja ”Uuden maailman” löytymisestä 1492. Espanjankielinen Latinalainen Amerikka on siis maalausten tekoaikaan tietysti ollut niissä kuvatun hovin hallussa. Hoviin kuuluneet eivät kuitenkaan välttämättä jalallaankaan astuneet merentakaiselle mantereelle. Maalausten tunnelma on rauhallinen, mutta niiden taustalla myllertävät Espanjan käymät sodat. Goya puolestaan maalasi sotaan liittyvät teoksensa Latinalaisen Amerikan itsenäisyyssotien aattona, joten ei ihme, jos sielläpäin maailmaa on otettu vaikutteita hänen vieraan vallan alle joutumista kuvaavista maalauksistaan. Tämä on toki tulkintakysymys. Itse en, heikosti Espanjan ja Meksikon historiaa tuntevana, olisi osannut yhdistää historian tapahtumia toisiinsa, tai löytänyt maalauksista oikeastaan mitään Latinalaiseen Amerikkaan viittaavaa. Totesinkin, että minun olisi kannattanut pitää itselleni pieni historiankertaustuokio ennen Pradoon astumista. Olisin saanut maalauksista enemmän irti, eikä kokoelman valtavuus olisi saanut päätäni niin pyörryksiin. Onneksi muut ryhmämme jäsenet olivat minua valistuneempia.
(Madridissa alkanut ajatustyö tämänkin seikan suhteen on jatkunut tähän päivään asti; tämänpäiväisellä professori Martti Pärssisen ihmisen universaalisuutta ja kulttuurisidonnaisuutta käsittelevällä luennolla puhuttiin rutosta ja väestökadosta Euroopassa ja eurooppalaisten tautien intiaaneille aiheuttamasta tuhosta. Mieleeni palasivat Pradossa olleet luurankomaalaukset. Luurangot ja kuolema olivat ennen eurooppalaisessa maalaustaiteessa varsin yleinen aihe, mutta nykyisin selkeästi harvinaisempi. Sen sijaan Meksikon taiteelle luuranko-kuolema on suorastaan leimallinen hahmo, sillä kuolema on sielläpäin jatkuvasti läsnä, osa elämää, kuten Meri Mononen luennolla totesi.)
Uuvuttavan Pradon jälkeen saimme hiukan levähtää. Illallinen nautittiin meksikolaisessa ravintolassa, El Chaparritossa. Paikka oli värikäs ja meksikoviittauksin koristeltu.
Kuva: Ville Virtanen
Merkillinen meksikolainen juoma, michelada, johon tulee mm. Worcestershire-kastiketta.
Erona useimpiin Suomen meksikolaisravintoloihin oli aidompi ruoka ja meininki. Tex-mexin sijaan saimme maukasta ja alueen paremmin tuntevien mukaan autenttista meksikolaista ruokaa. Ruokalistakin oli niin meksikolainen, etteivät kaikki espanjaa hyvin osaavatkaan ymmärtäneet kaikkia sanoja. Odotimme kauhulla mariachien pölähtävän jostakin paikalle meitä ”viihdyttämään”, sillä olimme lukeneet etukäteen tällaisten soittoniekkojen kuuluvan paikan kalustukseen. Heitä ei kuitenkaan ilmestynyt meitä kiusaamaan, joten jatkoimme iltaa tyytyväisinä.
