Kuukauden hiljaiselon jälkeen palaan jälleen oluiden ääreen. Toivottavasti olette sillä aikaa nauttineet joulusta ja etenkin jouluoluista. Vuosi Edinburghissa alkaa seuraavilla pullo-oluilla, jotka ehdin ensi hätään kiikuttamaan kaupasta:

Morland Old Speckled Hen, Englantilaisen Greene King -panimon olut, on Premium Bitter, 5,2%. Maku on maltainen mutta jälkimaku bitteriksi yllättävän lyhyt ja mieto. Olut on ehkä koko Britannian tunnetuin pullotetun alen brandi, varsinkin Lontoon seudulla, joten tätä oli pakko maistaa ihan vaan britti-imperiumin nimissä. Samainen panimo omistaa myös skottilaisen Belhavenin panimon, jonka oluita olen maininnut aiemmin.

McEwans Champion on tyypiltään Scotch Ale, vaikka ironisesti tätä termiä ei yleensä käytetä Skotlannissa, vaan enemmänkin Jenkkilän puolella. Olut on vahva, 7,3% ja maultaan kylläkin maltainen, mutta mielestäni jopa ällön makea. Itse en pitänyt tästä. Panimo on Scottish & Newcastle, tuo kaikkien rakastama jättiyhtiö, joka hallitsee lähes kolmasosaa Britannian markkinoista.

Harviestoun Bitter & Twisted, Golden ale/Blond ale, 4,2%. Kohtalaisesti humaloitu, kitkerä ja pitkä jälkimaku. Erehdyin jopa luulemaan aivan perusbitteriksi. Suosittelen. Panimo aloitti toimintansa ladossa Skotlannin Clackmannanshiren alueella, Dollarin kylässä vuonna 1985 (joka on muuten aivan erityisen hyvä vuosi!) Nykyään panimo on Caledonianin omistuksessa, josta myös olen maininnut aiemmin.

Viimeisenä vaan ei todellakaan vähäisenä mainittakoon olut nimeltä Fraoch. Olut saa nimensä gaelin kielen kanervaa tarkoittavasta sanasta, ja etiketti jopa väittää sen edustavan vanhinta edelleen tuotannossa olevaa oluttyyppiä. Niin tai näin, olut on joka tapauksessa virkistävä kokemus. Maussa voi huomata kanervan maun, mutta toisaalta koska en ole ennen kanervaa pureskellut, en analysoi sitä sen tarkemmin. Olut on maultaan mieto, erittäin helposti juotava eikä myöskään vaahtoa juuri ollenkaan. Panimo, Williams (tunnetaan myös nimellä Heather Ales, edelleen kanerva-aiheeseen tarttuen), on kahden ylämaalaisen veljeksen 1993 perustama yritys joka keskittyy historiallisiin perinneoluisiin. Yritän metsästää lisää näitä tulevaisuudessa.

Koska minua on aikaisemmin selkeästi johdettu harhaan ja houkuteltu juomaan erehdyksessä englantilaisia (siis lähes ulkomaalaisia) oluita, päätin olla jonkin aikaa tarkkana ja perehtyä ainoastaan skotlantilaisiin tuotteisiin. Tätä tehtävää suoritin antaumuksella sekä lasien että pullojen ääressä ja tutustuin seuraaviin oluisiin:

Arran Sunset, blond ale, 4,4%. Olut on Skottilaisen Arran -panimon tuote ja kotoisin, yllättäen, Arran saarelta, joka on eteläisin Skotlannin länsirannikon suurista saarista. Loppumaultaan kitkerä, ehkä jopa hieman metallinen. Voimakkaan humaloitu. Suosittelen lajityyppinsä edustajana. Tämän oluen nautin pullosta, mutta olisi ehkä parempi hanasta.

Stewart 80 /-, bitter, 4,4%. Tämäkin olut edusti hyvin tyypillistä perus brittibitteriä, mutta on Edinburghilaisen Stewart -panimon tuote. Panimo aloitti toimintansa vasta 2004 ja valmistaa tällä hetkellä kuutta eri olutta, joita toivottavasti ehdin maistamaan myöhemmin. Tämä olut on panimon perustuote, eikä siis kovin erikoinen verrattuna vastaaviin skottibittereihin, mutta hyvä perusolut mikäli pitää bittereistä ja ainakin hanasta nautittuna.

Calders 70 /-, bitter, 3,6%. Tässä oli toinen hyvin tyypillinen bitteri, kotoisin Belhavenin panimosta Dunbarista, 50 kilometriä Edinburghista itään. Tämä bitter oli edelliseen verrattuna melko mitäänsanomaton, ja suosittelen ainoastaan niille jotka rakastavat perusbrittibittereitä henkeen ja vereen. Jättäisin muuten mainitsematta, mutta nautin tämän Glasgow’ssa Queen Streetin metroasemalla pitkän päivän päätteeksi, joka nosti oluen pisteitä, vaikkei se niitä ansainnutkaan.

Black Isle Organic Wheat Beer, Belgian White (vehnäolut), 4,5%. Tässä tulikin kaksi baarikärpästä yhdellä iskulla: ensimmäinen maistamani skottilainen vehnä- ja luomuolut. Vehnäoluena ei kovin erikoinen, maultaan mieto, vaikkakin hieman hapan. Ihan kelpo vehnäolut, ja hyväkin hanasta nautittuna, mutta ei vedä vertoja vastaaville saksalaisille. Panimo, Black Isle, on pienehkö, 1998 perustettu ja kotoisin Pohjois-Skotlannista läheltä Invernessiä. Laajentaa kovaa vauhtia ja panostaa erikoistuotteisiin, tällä hetkellä 15 tuotetta, joista 10 luomuoluita.

Red Mountain Porter, 4,5% on ensimmäinen maistamani skotlantilainen
porter. Panimo on Cairngorm läheltä Loch Nessiä, jonka muutamaan tuotteeseen olen tutustunut aikaisemmin blogissani. Oikein mukava porter, vaikka ei maultaan kovin voimakas. Nautin tämän hanasta pubissa nimeltä The Blue Blazer, joka valittiin Edinburghin parhaaksi pubiksi viime vuonna. Takassa palavat hiilenpalaset lämmittivät mukavasti samalla kun pieni pubi täyttyi räntäkuuroa pakenevasta kansasta ja märkien villakangastakkien ”tuoksu” täytti ilman. Kulttuurielämys, suosittelen.