Author: Deleted User

Osana tutkijatenttiin valmistautumista päätimme tutustua nimikkotutkijamme Janne Varjon muihin tutkimuksiin ja artikkeleihin. Häneltä löytyykin varsin paljon mielenkiintoisia artikkeleita liittyen mm. peruskouluun, koulutukseen, kouluvalintoihin, koulutusasenteisiin jne. Kannattaa tutustua mikäli yhtään kiinnostaa, ihan googlettamalla löytyy!

Tutustuimme artikkeliin Maahanmuuttajataustaisten nuorten toisen asteen koulutusvalinnat. Aihe näyttäisi olevan hyvin lähellä Mamut rokkaa –ryhmän aihetta, lieneekö peräti sama artikkeli? Joka tapauksessa sekä Mira Kalalahti että Janne Varjo ovat tehneet tätä tutkimusta yhdessä muiden tutkijoiden kansa.

Kyseinen tutkimus on osa laajempaa toisen asteen siirtymiä tarkastelevaa tutkimusta ja toteutettu samalla kuin nimikkotutkimuksemme ”Ei oikein mikään oo mun juttu – Ei-tyypillinen koulutuksellinen siirtymä peruskoulusta eteenpäin.

Artikkelissa todetaan, että maahanmuuttajataustaiset nuoret saavat usein jo peruskoulussa muita huonompia arvosanoja ja jäävät muita useammin vaille toisen asteen koulutuspaikkaa, keskeyttävät koulutuksen keskimääräistä useammin ja jäävät yleisesti muita matalammalle koulutusasteelle. Tutkittavat aiheet kietoutuvat siis todella mielenkiintoisesti yhteen!

Tutkimuksesta löytyi monia meitä kiinnostavia mutta myös hämmästyttäviä seikkoja, kuten se, että huolimatta siitä, että monenlaiset koulunkäyntiin liittyvät vaikeudet ovat yleisempiä maahanmuuttajataustaisten nuorten keskuudessa verrattuna kantasuomalaisiin, suhtautuvat maahanmuuttajanuoret koulunkäyntiin positiivisemmin kuin suomalaisnuoret. Mikä mahtaa olla salaisuus tämän takana?

Kysymyksiä herättävä seikka oli myöskin se, että toisen polven maahanmuuttajat suorittavat korkeakoulutuksen yhtä usein kuin muutkin, mutta silti heistä keskimääräistä suurempi osa jää myös koulutuksen perusasteelle. Miten tämänkaltaista polarisaatiota voitaisiin pienentää? Mitä me tulevaisuuden opettajat ja kasvatustieteilijät voimme asian eteen tehdä?

Näissä pohdinnoissa jatkamme valmistautumista tutkijatenttiin. Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

Suunnannäyttäjät

PS. Alla oleva linkki johtaa artikkeliin. Lukekaa ja kommentoikaa, herääkö kysymyksiä, ajatuksia, ideoita? Kaikenlaiset kommentit otamme ilolla vastaan.

http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/131968/YP1701_Kalalahti_ym.pdf?sequence=4

Lähdimme pohtimaan keskusteluja, joita syntyi esityksemme jälkeen. Oli mukavaa, että monella oli kerrottavana tarinoita ja ajatuksia opettajan vapaa-aikaan ja hyveyteen liittyen. Opettaja-lehden tutkimuksen mukaan jopa 60 % opettajista kokee, että heidän yksityiselämäänsä tarkkaillaan muita tarkemmin. Lähdimme tarkastelemaan eroja nykypäivän ja nimikkotutkimuksemme ajanjakson välillä Jukka Rantalan nelikenttämallin mukaan. Keskellä mallikansalaisuuden käsite, johon opettajan tuli sopeutua.

Pohdimme, että ahkeruutta ei vaadita nykyisin niin paljon kuin ennen. Ennen opettajilta vaadittiin esimerkiksi osallistumista järjestötoimintaan, ja sen ajateltiin suorastaan kuuluvan opettajan työhön. Ajattelimme, että nykyisin on jopa parempi kun ei osallistu. Esimerkiksi uskonnolliseen tai poliittiseen toimintaan osallistuminen voi luoda mielikuvia opettajista. Oletteko samaa mieltä?

Opettajat eivät ole täysin nuhteettomia, mutta sitä kuitenkin odotetaan vähemmän kuin ennen. Toisaalta opettajan ylinopeussakot tai kaahailut voivat aiheuttaa yleistä paheksuntaa paikallisyhteisössä. Myös esimerkiksi työnhaussa pienikin rike voi koitua kohtaloksi, koska hakijoita saattaa olla varsin runsaasti.

Vaatiiko opettajan työ siihen uskollisesti sitoutumista? Kuten esimerkiksi tavoitettavuutta 24/7. Meille heräsi ajatuksia, että toisaalta uskollisuutta nykyäänkin vaaditaan, mutta tiedostetaan myös opettajien vapaa-aika. Tähän vaikuttaa toisaalta myös, että asettaako opettaja itse rajoja ja vanhempien suhtautuminen aiheeseen.

Hurskaus on Kielitoimiston sanakirjan mukaan oikeamielisyyttä ja puhdassydämisyyttä. Rantala liittää hurskauteen kuuluvaksi esimerkiksi seksuaalisen siveyden. Suhtautuminen esimerkiksi esiaviollisiin suhteisiin oli ennen tiukempaan, mutta toisaalta aviorikokseen suhtautuminen on nykyäänkin tuomitsevaa.

Pohdimme, että näissä vaatimuksissa on eroja paikkakunta- ja koulukohtaisesti. Esimerkiksi pienemmillä paikkakunnilla opettajilta vaaditaan enemmän, ja opettajiin törmätään myös useammin vapaa-ajalla. Mitä mieltä olette, mistä nykypäivän opettajien paineet ja yhteisön odotukset voivat mahdollisesti johtua?

Terveisin, vallankumoukselliset

Tässä blogitekstissä valotamme sitä teoreettista taustaa, johon nimikkotutkimuksemme nojautuu. Näin ollen tämä kirjoitus kertaa ja syventää sitä, mistä viimeksi teille kerroimme pitämässämme esitelmässä. Kiitos muuten kaikille teille, jotka tulitte kuulemaan ryhmämme esitelmiä ja osallistuitte antoisaan keskusteluun! Selvästikin kulttuurinen kestävyys herätti teissä kiinnostusta, minkä rohkaisemana kerromme nyt lisää siitä, mitä olemme aiheesta oppineet tämän kurssin puitteissa. Toivottavasti keskustelu jatkuu alla kommenttiosiossa! Seuraavaksi siis kulttuurin ja kestävyyden teoriaa.

Nimikkotutkimuksemme keskeisimmät viitatut artikkelit ovat kaksi Katriina Soinin kulttuurista kestävyyttä tarkastelevaa tutkimusta (Soini & Birkeland 2014; Soini & Dessein 2016), ja ne ovat myös tämän blogikirjoituksen lähteinä. Suosittelemme lämpimästi asiasta kiinnostuneita lukemaan kyseiset artikkelit.

Lähtökohtana ovat siis kulttuurin ja kestävyyden käsitteet. Kulttuuria voidaan pitää yhtenä maailman monimutkaisimmista käsitteistä (Soini & Dessein 2016). Sanalla kulttuuri (engl. culture) on useita merkityksiä. Verrataanpa seuraavia suomen kielen ilmaisuja:
1) “Kivikaudella kulttuuri kehittyi hitaasti.”
2) “Järjestö tukee karjalaisen kulttuurin säilymistä.”
3) “Käyn joka viikko jossain kulttuuririennossa.”
Ensimmäisessä lauseessa kulttuuri viittaa yleisesti kaikkeen inhimilliseen (älyllinen, hengellinen, esteettinen) toimintaan. Toisessa lauseessa kulttuuri tarkoittaa taas tiettyä (tiettyyn kansakuntaan ja aikakauteen liittyvää) elämäntapaa. Kolmannessa lauseessa kulttuurilla viitataan taas erityisesti ajattelulliseen ja taiteelliseen työhön ja toimintaan. (Ks. Soini & Dessein 2016.) Kun jatkossa puhumme kulttuurista, on hyvä pitää mielessä kulttuuri -sanan monimerkityksellisyys.

Kestävyys ja kestävä kehitys ymmärretään monesti synonyymeiksi. Soini ja Dessein (2016) hyväksyvät käsitteiden yhtäläisyyden tietyissä konteksteissa, mutta toisissa konteksteissa taas pitävät käsitteet erillään (suosien ensin mainittua). Voimme kuitenkin lähteä siitä, että kestävyys ja kestävä kehitys tarkoittavat jotakuinkin samaa: kehitystä, joka täyttää nykyiset tarpeemme säilyttäen silti myös tuleville sukupolville mahdollisuuden täyttää heidän tarpeensa (ks. Soini & Birkeland 2014). Kehitystä ei tässä tarvitse ymmärtää yksioikoisesti esimerkiksi taloudellisena kehityksenä (tuotannon kasvuna) vaan se voi olla luonteeltaan myös laadullista (Soini & Dessein 2016).

Perinteisesti kestävyyden on katsottu koostuvan kolmesta “pilarista”, jotka ovat ekologinen, taloudellinen ja sosiaalinen. Kysymys, johon tässä tekstissä paneudumme (Soinin tutkimuksiin tukeutuen) on: mikä on kulttuurin suhde kestävyyteen?

Viime vuosikymmenten aikana, ymmärrys kulttuurin ja kestävyyden yhteenkietoutumisesta on lisääntynyt, mikä näkyy uuden käsitteen, kulttuurisen kestävyyden, käyttöönotossa. Mutta mitä tarkoitetaan, kun puhutaan kulttuurisesta kestävyydestä?

Diskursiivisessa tarkastelussaan Soini ja Birkeland (2014) analysoivat tieteellisiä tekstejä ja löytävät seitsemän eri lähestymistapaa, joilla kulttuurista kestävyyttä on käsitelty. Emme käy niitä kaikkia tässä läpi, mutta mainitsemme muutaman. Esimerkiksi ‘kulttuurisen perinnön’ näkökulmassa kulttuuri nähdään ihmiskunnalle kertyvänä varantona, jolloin kulttuurinen kestävyys on tämän pääoman vaalintana. Sen sijaan esimerkiksi paikallisuutta korostavassa näkökulmassa (aito, säilytettävä) kulttuuri nähdään vahvasti paikkaan sidottuna ja saavan oikeutuksensa sen alkuperäisyydestä. Näin ollen kaikki ulkoinen (globaali) kulttuuri uhkaa sitä, ja kulttuurinen kestävyys saa merkityksen paikallisen kulttuurin suojelemisena. Ekokulttuurisen sivilisaation näkökulmasta katsottuna kulttuuri taas nähdään kestävyyden perustana: vain kulttuuri, jonka arvomaailmaan, periaatteisiin ja uskomuksiin on kasvanut ymmärrys ympäristönsä ja elinolojensa suojelemisesta, kestää. Mainittujen lisäksi Soini ja Birkeland löysivät siis vielä neljä muuta näkökulmaa kulttuuriseen kestävyyteen.

Soinin ja Birkelandin analyysin pohjalta Soini ja Dessein (2016) konstruoivat kehyksen, jonka kautta kulttuurista kestävyyttä voidaan tarkastella. Siinä kulttuurilla ja kestävyydellä on kolme esitysmuotoa:

1) Kulttuuri osana kestävyyttä (culture in sustainability): kulttuurinen kestävyys ymmärretään kestävän kehityksen “neljänneksi pilariksi” ekologisen, taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden lisäksi. Kulttuurilla on itseisarvo. Edellä kuvattu ‘kulttuurisen perinnön’ diskurssi edustaa tätä ajattelutapaa.

2) Kulttuuri kestävyyttä varten (culture for sustainability): kulttuuri tukee ekologista, taloudellista ja sosiaalista kestävyyttä. Kulttuurilla on itseisarvon lisäksi välinearvoa. Edellä kuvattu ‘paikallisuuden korostus’ on yksi esimerkki diskurssista, jossa kulttuurin ja kestävyyden suhde ymmärretään täten.

3) Kulttuuri kestävyytenä (culture as sustainability): kulttuuri on perusta kestävyydelle: ekologinen, taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys voivat toteutua vain kulttuurissa, joka perustuu kestävälle ajattelulle, ts. kulttuuriselle kestävyydelle. ‘Ekokulttuurisen sivilisaation’ diskurssi on ilmentymä tästä ajatusmallista.

Kuten huomaamme, kulttuurinen kestävyys saa eri yhteyksissä erilaisia merkityksiä. Soini ja Dessein (2016) varovat asettamasta näitä keskinäiseen paremmuusjärjestykseen tai muodostamasta niiden välille kehityspolkua. Liioin ei kellään tulisi olla tarvetta vannoa vain yhden kulttuurisen kestävyyden esitysmuodon nimeen: riippuu kontekstista, mikä esitysmuoto on milloinkin hyödyllisin. Soini ja Dessein kehottavatkin siis tarkastelemaan luomaansa käsitekehystä kokonaisuutena.

Tässä siis oli teorianjanoisille vähän pohdittavaa. Jos jokin jäi epäselväksi, niin kirjoita kysymyksesi kommenttiin. Jos mikään ei jäänyt epäselväksi, niin selitä toki meillekin, mistä ihmeestä tässä oikein on kysymys. 🙂

Lähteet:

Soini, K. & Birkeland, I. (2014). Exploring the scientific discourse on cultural sustainability. Geoforum. 51, 213–223.

Soini, K. & Dessein, J. (2016). Culture-Sustainability Relation: Towards a Conceptual Framework. Sustainability 8, 167. MDPI.

Terveisin,
Juánittelijat

Oma nimikko tutkimuksemme “GET OUT!” on osana HEED:iä eli Home Economics for Diversities tutkimushanketta. Halusimme sen vuoksi avata tätä kiinnostavaa projektia myös teillekin.

HEED tutkimus keskittyy ensisijaisesti opettajankoulutukseen, vielä tarkemmin sanottuna kotitalousopettajiin. Sen kautta halutaan tuottaa parempaa opetusta, joka vastaisi opiskelijoiden tarpeita tässä moninaisessa yhteiskunnassa. Samalla halutaan kiinnittää huomiota siihen, olisiko opiskelijoille mahdollista tarjota erilaisia opetuskeinoja, jotka voisivat parantaa oppimista ja joita he voisivat tulevaisuudessa hyödyntää itse opettajina.

Lisäksi halutaan saada selvittää, miten kansallisilla oppimistuloksilla ja opetussuunnitelmalla olisi mahdollista vaikuttaa monimuotoisuuden määrittelyyn sekä miten voitaisiin luoda kulttuurisesti reagoivaa oppimisympäristöä koulussa ja sen ulkopuolella.

Projektin kannalta tärkeitä käsitteitä ovat mm. sukupuoli ja tasa-arvo, kokemusoppiminen sekä kulttuuri. Blogissa on esitellään monipuolisesti erilaisia kulttuurisia ryhmiä ja sen kautta ilmenee juurikin se, ettei kulttuuri ole vain maiden välinen asia. Kaikki blogissa mainittu toiminta tapahtuu tutkimuksen puitteissa kotitalousopettajien ja -opetuksen näkökulmasta, mutta näkemyksiä olisi helppo soveltaa myös muiden alojen opetukseen ja kasvatukseen.

Tutkimusryhmään kuuluvat nimikkotutkijamme Hanna Posti-Ahokas sekä Salla Venäläinen, Hille Janhonen-Abruquah, Sonja Anttila ja kurssin vetäjämme Päivi Palojoki. Lisäksi muutama maisterivaiheen opiskelija on mukana hankkeessa pro-gradu tutkielmansa kautta.

Lisätietoja tutkijaryhmästä löydät kätevästi blogin sivulta, joka toimii tutkimushankkeen alustana. Blogin julkaisuista löytyy tutkimustietojen ohella opetusvinkkejä ja muuta tarpeellista sisältöä kotitalousopetuksen moninaisuuteen liittyen.

Blogiin pääset tutustumaan tästä: https://blogs.helsinki.fi/heedproject/

Löydät projektin myös Facebookista https://www.facebook.com/heedresearchproject/

Terveisin,

Seikkailijat

Tutkijamme on kerännyt aineiston itse. Aineisto on kerätty vuosina 2003-2005 kolmesta Helsinkiläisestä koulusta. Tutkittavia opettajia oli neljä. Tutkija seurasi ensin opettajien luokkien toimintaa. Hän oli jokaisessa luokassa seuraamassa kahden viikon ajan. Näin hän havainnoi luokan normaalia toimintaa, jotta pystyi perehtymään aiheeseen ja löytämään varsinaisesta aineistosta tutkittavat pedagogiset hetket. Havainnoinnin jälkeen tutkija kuvasi jokaisessa luokassa useita tunteja ja jakoi ne erilaisiin hetkiin (rauhallisiin, opetukseen, varsinaisiin tutkittaviin pedagogisiin hetkiin). Videot purettiin opettajien kanssa yhdessä opettajaa haastatellen. Haastattelut äänitettiin. Varsinainen tutkimusaineisto olivat siis videot ja niihin liittyvät haastatteluiden äänitallenteet. Aineisto keskittyi opettajaan ja hänen toimintaansa. Oppilaiden toiminta videolla ei varsinaisesti ollut materiaalia.
Tutkimuskysymyksiä ilmoitetaan kaksi:
• Miten hiljainen pedagoginen tieto ilmenee opettajan toiminnassa?
• Millaisia sisältöjä luokanopettajan hiljaiseen pedagogiseen tietämiseen sisältyy?
Tutkimus on laadullinen ja kysymyslomakkeita ei ole käytetty. Haastattelutilanteessa keskityttiin videoiden avulla tutkijan määrittämiin pedagogisiin hetkiin ja opettajilta kysyttiin avoimia kysymyksiä, kuten: ”Mitä tässä tilanteessa tapahtui?”, ”Miksi päätit toimia näin?” Menetelmää kutsutaan STR -Stimulated recall interview- haastatteluksi. Kysymykset eivät kannustaneet dialogiin, eivätkä ohjailleet vastauksia. Tutkija saattoi kysyä myös tarkentavia kysymyksiä, jos ne olivat tarpeen. Havainnointia, videointia ja haastattelua varten piti hankkia tutkimuslupa Helsingin kaupungilta sekä kuvauslupa oppilaiden vanhemmilta. Tutkija myös pikahaastatteli (Initial interview) tutkittavat opettajat ennen varsinaisen tutkimuksen aloittamista.
Tällainen aineistonkeruu oli mielestämme hyvä, ellei ainoa, tapa kerätä haluttua tietoa. Opettajat eivät tutkittaessa tietäneet, mitä itseasiassa tutkittiin. Tutkittavaa aihetta ei myöskään voi tutkia suoraan kysymällä hiljaisesta tiedosta. Se ei tällä tavoin ole selvitettävissä. Videoiden avulla voidaan palata pedagogiseen hetkeen, joka toimii rajatulla alueella ja kysyä mitä siinä tilanteessa tapahtui ja mikä vaikutti päätöksentekoon tuolla hetkellä.
Tutkija oli mukana tutkittavassa todelllisuudessa, mikä saattoi osaltaan vaikuttaa sekä oppilaiden että opettajien käytökseen tai toimintaa. Tutkija kertoi tunteneensä jotkin tutkittavat opettajat. Tämä saattoi vaikuttaa vuorovaikutukseen tutkimuksen aikana. Nämä seikat ovat saattaneet vaikuttaa tutkimuksen tuloksiin.

Tämän päivän kirjoituksemme idea tuli erääseen kirjoitukseemme tulleesta kommentista.

”Jäin itse jälkeenpäin miettimään luokan ulkopuolella tapahtuvaa oppimista ja sen hyötyjä/haittoja. Ootteko itse ryhmässä pohtineet osallistumista kyseiseen kokeiluun? Luulisitteko, että siitä voisi olla jotakin kulttuurista hyötyä muillekin kuin vaihto-oppilaille? Ajatuksen tasolla “kulttuurisukellus” on mielestäni loistava, mutta minun on vaikea uskoa sen toimimiseen käytännössä.” – Saga/Luova yhteisö

Hei Saga,

Mietimme kommenttiasi ryhmänä ja tulimme siihen tulokseen, että tutkimuksessa olleelle kurssille olisi ollut erittäin mielenkiintoista osallistua. Meidän mielestä siitä olisi ollut hyötyä kaikille kurssilla olleille, ei vain vaihto-opiskelijoille. Tekiväthän suomalaisetkin opiskelijat kulttuurisukelluksia kurssin aikana. Suomalainenkin henkilö voi sukelluksen avulla oppia runsaasti eri kulttuureista Suomessa, sillä Suomessa ei ole olemassa vain yhtä kulttuuria vaan yhdistelmiä kymmenistä ja taas kymmenistä eri kulttuureista. Lisäksi mielestämme muut opettajat kouluasteesta välittämättä voisivat ottaa mallia Posti-Ahokkaan kurssista, ja käyttää kulttuurisukelluksia ja luokkahuoneen ulkopuolista opetusta laajemminkin hyödykseen.

Kulttuurisukellushan perustuu kokemusoppimiseen, jolle on olemassa tieteellinen perusta. Bakerin (1989) mukaan kokemusoppimisen hyödyt tulevat esiin, kun ajattelu, tunteet ja tekeminen yhdistetään kokonaisuudeksi. Ja näinhän tutkimuksessa toimittiin. Oppimispäiväkirjojen avulla opiskelija pääsi tekemisen jälkeen reflektoimaan omia tunteitaan samalla kehittäen ajatteluaan. Luokkahuoneen ulkopuolella oppimista tukee muun muassa USA:ssa tehty tutkimus (Riggio, Sapolis ja Chen, 2011), jossa ”oikean maailman oppiminen” paransi opiskelijoiden kriittistä ajattelua ja ongelmanratkaisukykyä. Olet kuitenkin oikeassa siinä, että luokkahuoneen ulkopuolista oppimista on tutkittu vähän, ja sitä tulisi tutkia vielä lisää. Mitä tulee kulttuurisukelluksiin, Nieton (2006) tutkimuksen mukaan sukellusten merkitys kokemukseen ja oppimiseen olivat väliltä suuri ja erittäin suuri, joten viitteitä sukellusten toimivuudesta oppimisen taustalla on jo olemassa. Kulttuurisukelluksen ideahan ei ole uusi, vaan saman tyyppistä opetustapaa/tutustumistapaa on käytetty muuallakin. Esimerkiksi oma äitini kertoi tehneensä saman tyyppisiä harjoituksia teininä eräällä leirillä.

Kulttuurisukelluksen ajatus on hieno, ja vaikka myöhemmin tulisi tutkimuksissa selville, että sukellukset eivät toimi kulttuurisen sukelluksen välineenä toisin kuin Posti-Ahokas ehdottaa, oppii niiden avulla varmasti muitakin taitoja.

(Viittaamani tutkimukset löytyvät laajemmin Posti-Ahokkaan tutkimuksesta, suosittelen kaikkia lämpimästi tutustumaan Get Out! -tutkimukseen!)

Terveisin,

Seikkailijat

Syksy on parasta sienestyskautta ja haluamme jakaa teille vinkkejä, miten sieniä voi hyödyntää luonnonystävälliseen värjäykseen.

Sienillä saadaan siniharmaita, vihreitä, ruskeata, keltaisia ja oransseja sävyjä. Sienillä saa jopa punaista väriä!

Sienivärjäykseen sopii hyvin syömäkelvottomat sienet, eli myös paleltuneet, mädäntyneet ja toukkaiset sienet. Tuoreet, kuivatut ja pakastetut käyvät tietenkin myös, mikäli niitä ei halua käyttää hyvään sienikastikkeeseen.

Värjäykseen tarvitaan noin kilo tuoretta sieniä / 100 g värjättävää materiaalia. Kuivattuja sieniä tarvitaan pienempi määrä.

Alla on ohje jolla saa punaista väriä. Ohje on Anna-Karoliina Tetrin kirjasta Luonnonvärjäys.

Tarvikkeet:
50 g kuivattuja verihelttaseitikin lakkeja (käyttämällä sienen jalat saat oranssia väriä)
100 g lankaa tai kangasta
10 g alunaa
5 g viinikiveä
Etikkaa

Laita kuivatut ja murskatut sienet kattilaan ja lisää vettä niin että sienet peittyvät. Anna liota yön yli. Keitä liemi tunnin ajan. Siivilöi ja jäähdytä liemi 30 asteeseen. Kastele langat tai kangas lämpimässä vedessä ja laske ne liemeen. Nosta lämpötila 40 asteeseen, nosta langat pois ja lisää alunaa ja viinikivi. Sekoita. Laske langat takaisin ja nosta liemen lämpötila 80 asteeseen. Pidä 80 asteen lämpötila tunnin ajan. Huuhtele langat etikkavedellä ja lopuksi haalealla vedellä, kunnes huuhteluvesi on kirkasta.

Väriliemen voi säilyttää muovipullossa tai pakastaa jos sitä haluaa käyttää myöhemmin jälkivärjäykseen.

Hyvää syksyä toivottaa Luonnonvärit