Kuinka erilaista elämä olisi ilman epäonnistumisen pelkoa. Ihmiset tekisivät ja toimisivat oman tahdon voimalla, eivätkä yhteiskunnan paineessa ja “mitä muut ajattelevat minusta” ajatuksen ympärillä. Epäonnistumista on monenlaista ja sen huomasi ryhmässämme kun aiheen saatuamme mietimme mitä sitten on epäonnistuminen. Kolmen yhteisen ryhmätuokion jälkeenkään emme päässeet siinä yhteisymmärrykseen. Epäonnistuminen on henkilökohtainen käsite, jonka jokainen voi kokea päivittäin, toiset suuremmassa mittakaavassa ja toiset pienemmässä. Mitä eroa sitten on pienillä epäonnistumisilla ja sillä että ihminen määrittää itsensä epäonnistujaksi?
Aurinkoista vapaapäivän viettoa kaikille!
Jenni Kivilahti
Se,mille asioille antaa elämässään paljon painoarvoa ja kuinka kunnianhimoisesti menee kohti tavotteitaan ratkaisee monesti sen,miten suurilta onnistumiset tai epäonnistumiset tuntuvat.Uskon,että vaikka ihminen kuinka asennoituu tulevaan ajatellen että tulee vastaan mitä tahansa,otan opikseni ja jatkan siitä rohkeasti eteenpäin, aina epäonnistuminen harmittaa ja siihen suhtautuu ainakin aluksi negatiivisesti ja tuntee itsensä huonoksi.Mutta,onneksi ihminen on oppiva ja kehittyvä ja noita ajatusmallejaan voi tietoisesti muuttaa.Pienten kommellusten ja epäonnistumisten yli on helppo kävellä ja hyväksyä ne osaksi elävää elämää, mutta kun kohtaa elämässään suurempia epäonnistumisia,on kyse mielestäni hieman muusta entä pienestä horjahduksesta josta pian jo itsensä oikaisee.Silloin täytyy tosissaan paneutua itseensä ja tehdä töitä sen eteen,että saa korjattua virheellisen käsityksen itsestään epäonnistujana.Se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä.Ja tilaa epäonnistua aina uudelleen.
Epäonnistuminen on jotain, mitä monet pyrkivät varmasti välttämään viimeiseen asti. Etenkin kun ottaa huomioon tämän nykypäivän kilpailuyhteiskunnan, jossa pitäisi olla mahdollisimman hyvä ja parempi kuin muut. Tähän jos vielä yhdistetään suorituskeskeinen minäkuva niin soppa on valmis.
Pienet epäonnistumiset eivät yleensä kaada kenenkään maailmaa, ellei ole todella alhainen itsetunto. Jotkut voivat kokea pienetkin takaiskut suurina katastrofeina ja alkaa näin ollen määrittämään itsensä epäonnistujana vaikka todellisuudessa ei olisi tapahtunut mitään niin kamalaa. Tämä siis liittyy siihen minkälaisen “linssin” läpi yksilö näkee maailman ja elämänsä sekä siihen, miten tulkitsee ympäristöstä saamaansa palautetta.
Monet määrittelevät itsensä erilaisina identiteetteinä: voi olla parisuhdeidentiteetissään onnistuja, mutta tytäridentiteetissään epäonnistuja. Urheiluidentiteetin ollessa surkea opiskeluidentiteetti on mahtava!
Onko hirveämpi kokemus olla Leipuri Hiiva- epäonnistujaidentiteetissään jälleen kerran epäonnistuja vai mahtavan voittoputken jälkeen epäonnistua aiemmassa onnistujaidentiteetissään työntekijänä?
Kumman osa on ikävämpi? Epäonnistuneen onnistujan vai epäonnistuneen epäonnistujan?
Viittaako onnistuminen onneen? Eikö tässä olekaan kyse taidosta?