Paperi-tutkimuksen merkitys maahanmuuttajien kannalta

Koska kasvatustieteissä mietitään myös tutkimuksen hyötyjä, aion tässä avauksessa miettiä, mitä hyötyä nimikkotutkimuksemme Paperi-osuudesta on maahanmuuttajien kotouttamiseen. Tutkimuksessa tosiaan tarkasteltiin sitä, millaisena työkaluna paperi nähdään oppimisen yhteydessä ja miten paperia käytettiin kulttuurilaboratorion käytännöissä. Tutkija Marjanne Teräs on puhunut tutkimuksestaan monta kertaa. Esimerkiksi netistä löytyy tiedosto, jota Teräs on selkeästi käyttänyt jossain tutkimustansa esitellessä (http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Tapahtumakalenteri/2007/02/koulutuspolitiikka2012/WS2_Teras_260207_puheenvuoro.pdf. ).Tiedostossa on esimerkki tutkimusaineistosta, jossa kulttuurilaboratorion vetäjä kysyy opiskelijalta, mikä opiskelijan mielestä on papempi oppimistapa. Tähän opiskelija vastaa: “No ennen ei tietänyt, että opiskelijalla on täytyy pieni toimisto ja nyt mä tiedän et parempi jos on sinun kansio ja sinul on viivotin ja kaikki kaikki minulla ennen ei ollut, nyt on opiskelijalla täytyy oll pieni toimisto mukanaan.”

Tutkimus siis keskittyy tarkastelemaan paperin käyttöä, mutta ei anna kovinkaan paljon ehdotuksia opetustyökalujen kehittämisestä. Oikeastaan siitä voi vain päätellä, että maahanmuuttajalle paperin suuri määrä opiskelussa tulee yllätyksenä. Iso osa maahanmuuttajista ei ole tottunut paperin suureen rooliin oppimisvälineenä ja siihen totuttelu vie oman aikansa. Voisi olla syytä miettiä, voisiko maahanmuuttajien kouluttamisessa olla hyötyä myös toisenlaisista oppimismenetelmistä, kun kuitenkaan maahanmuuttajia ei olla Suomessa saatu sopeutettua yhteiskuntaan niin, että he esimerkiksi saisivat suhteessa yhtä paljon työpaikkoja kuin kantaväestön edustajat. Tästä aiheesta löysin myös netistä eduskunnan täysistunnon ja suullisen kyselytunnin puheenvuoroja elokuulta 2013 (http://puheenvuorot.kansanmuisti.fi/istunnot/8-2013/17353-maahanmuuttajien-kotouttaminen). Puheenvuoroissa asiasta keskustelevat Jaana Pelkonen (kok), Lauri Ihalainen (sd), Pirkko Mattila (ps), Anna Kontula (vas), Astrid Thors( r), Jussi Halla-aho (ps).

Keskustelu alkaa siitä kun Jaana Pelkonen kertoo maahanmuuttajien määrän lisääntyvän Suomessa tulevina vuosina. Pelkonen kysyy puhemieheltä, millä konkreettisilla toimilla hallitus aikoo taloudellisesti haastavina aikoina saavuttaa tavoitteensa maahanmuuttajien suomalaiseen työelämään kiinnittämisestä ja heidän työttömyytensä puolittamisesta. Ihalainen puolestaan huomauttaa, että tällä hetkellä maahaanmuuttajien työttömyysaste on kolminkertainen kantaväestöön nähden. Ihalainen sanoo, että maahanmuuttajien kotouttamiseen on vain kolme tapaa –kielitaito, koulutus ja työ. Mattila puolestaan vaatii lisää resursseja suomen kielen opetukseen maahanmuuttajille. Keskusteluihin nousevat myös maahanmuuttajien syrjintä työnhaussa, johon Halla-ahon mielestä pelkkä maahanmuuttajataustainen nimi työnhakulomakkeessa ei ole avain. Hänen mielestään todennäköisempi selitys maahanmuuttajien huonolle työllistymiselle on se, että “näiltä ihmisiltä vain keskimääräistä useammin puuttuu niitä ominaisuuksia, jotka ovat suomalaisessa yhteiskunnassa tarpeellisia tai välttämättömiä työllistymiseksi”. Tämä on mielestäni törkeä väite, sillä vaikka maahanmuuttajilla olisikin puutteita työn vaatimissa taidoissa, nämä puutteet tuskin kuitenkaan ovat puutteita ihmisen “ominaisuuksissa” vaan nimenomaan puutteita taidoissa ja tiedoissa. Suurin osa töistä kuitenkin perustuu ihmisten eri tietojen ja taitojen omaamiselle. Vaikka työn suorittamisessa auttaa tietyt henkilön “ominaisuudet”, niin nämä eivät välttämättä edes muodostu koulutuksen kautta. Voihan ihminen olla esimerkiksi tunnollinen, lojaali, ulospäinsuuntautunut, ahkera ja vastuuntuntoinen riippumatta siitä, mikä on hänen koulutustaustansa tai syntymämaansa. Mikäli taas maahanmuuttajalta puuttuu työssä tarvittavia tietoja tai taitoja, on siihen suomalaisen koulutuspolitiikan pystyttävä vastaamaan.

Kokonaisuudessaan keskustelu maahanmuuttajien työllistymisestä palautuu pitkälti puheeseen kielen oppimisen ja muiden eri taitojen oppimisen merkityksestä. Tähän voidaan vastata vain koulutuksen keinoin. Paperiin oppimisvälineenä opiskelijoiden lieneen totuttava, mutta se tuskin on ainoa koulutuksen haasteista. Suomessa voisi olla myös syytä miettiä, millä tavalla kantaväestöä koulutetaan kohtaamaan toisesta kulttuurista tulevat. Maahanmuuttajien koulutusta ja koulutuksen keinoja on jatkuvasti mietittävä, mutta myös valtaväestöä pitäisi opastaa maahanmuuttajien kohtaamisessa ja syrjinnän vähentämisessä.

Miisa/paperiryhmä