Lemmikit, lemmikkeihin liittyvä kuluttaminen ja moninaiset lemmikkeihin liittyvät ilmiöt ovat usein eettisen ja vastuullisen pohdinnan kohteena. Esimerkkeinä mainittakoon Helsingin eläinsuojeluyhdistys, HESY ry:n ja Suomen kennelliiton ovat vastikään tekemä kannanotto koiranjalostuksen ja liian kapean geenipoolin vaaroista sekä Seppo Turusen haastattelu, jossa hän kohahdutti pari vuotta sitten esittämällä lemmikinpidon ylipäätänsä olevan epäekologista ja epäeettistä.

Tarkasteltaessa kuluttamisen vastuullista yleisemmin, voidaan sen todeta olevan melkoinen ristiriitaisuuksien viidakko. Ensinnäkin, tutkimukset ovat jo vuosikymmeniä todenneet, että kuluttajilla on pääsääntöisesti asennetasolla halua ja arvostusta vastuullisia valintoja kohtaan, mutta useinkaan nämä vastuulliset asenteet eivät näyttäydy ostoskoreissa. Tulos on niin tavanomainen, että on alettu puhua ”green gap” –ilmiöstä (mm. McDonald et al. 2012, Black 2010), jossa asenteet ja käyttäytyminen ovat ristiriidassa. Petnets-projektissa kerätystä kvantitatiivisesta aineistosta nähdään, että valtaosa vastaajista piti esimerkiksi kotimaisuutta (75 %) ja luonnonmukaisuutta (84 %) tärkeinä tekijöinä lemmikinruokintavalintoja tehdessään. Voidaan kuitenkin kysyä, kuinka moni todellisuudessa ostaa pääsääntöisesti luonnonmukaista ja kotimaista ruokaa lemmikilleen?

Toiseksi vastuullisuuden ristiriidat kytkeytyvät siihen, että vaikka pyrkisikin kuluttamaan vastuullisesti, kuluttaja on usein ymmällään siitä, mikä olisi kaikkein vastuullisin valinta; koiranomistaja voi tuskailla vaikkapa sen suhteen, onko lähiteurastamolta haettu ihmisen käyttöön kelpaamaton puhdas lihatuote ympäristölle kuormittavampi kuin Yhdysvalloissa valmistettu, pakattu ja sieltä kuljetettu vähemmän proteiineja sisältävä valmisruoka?

Kolmanneksi, ristiriitaisuuksien lähteenä voi olla myös se, että vastuullisuus itsessään on hyvin monisyinen ilmiö, siinä on useammanlaisia ulottuvuuksia, jotka voivat olla keskenään ristiriidassa. Pyritäänkö esimerkiksi toteuttamaan ekologisesti vastuullisia valintoja vai sosiaalista vastuullisuutta? Sosiaalisen vastuullisuuden sisällöksi voisi lemmikkikontekstissa tulla vaikkapa asianmukainen koiranjätöksistä huolehtiminen kaupunkialueella tai paikallisten toimijoiden ja pienyrittäjyyden kannattaminen lemmikkikulutusvalinnoissa.

Tyypillisimmin lemmikkikulutustutkimuksessa korostuu se, että vastuulliseksi toiminnaksi mielletään lemmikistä ja sen hyvinvoinnista huolehtiminen. Esimerkiksi vastajulkaistussa Kulutustutkimus.Nyt-lehden artikkelissamme, nousi esiin altruistinen arvo tärkeäksi tutkimustulokseksi, jonka mukaan monet lemmikinomistajat kertoivat sijoittavansa jopa enemmän rahaa lemmikin kuin oman itsensä hyvinvointiin. Vastaavasti vastikään bloggasimme oletettavasti yleistymässä olevasta lemmikkien terveysteknologiasta. Usein vastuullinen toiminta siis paikantuu kohteisiin, jotka koetaan henkilökohtaisella tasolla merkityksellisiksi, lemmikinomistajilla se voi saada sisällökseen vaikkapa rahan lahjoittamisen sellaiseen hyväntekeväisyyteen, joka tukee koiratarhoja tai kodittomia koiria.

Neljänneksi vastuullisuuden ristiriitaisuudet näkyvät kuluttajan arkisissa neuvotteluissa. Lemmikille tehtävien kulutusvalintojen vastuullisuutta voidaan arvioida suhteessa esimerkiksi halpaan hintaan, tuotteen laadukkuuteen tai ostamisen ja käyttämisen helppouteen. Laadullisessa haastatteluaineistossamme vastuullisuus tai ekologisuus sinänsä keräsi vain vähän suoria kannanottoja, erityisesti siitä keskusteltiin suhteessa kuluttamisen turhuuteen ja tarpeelliseen, useat haastateltavat kokivat, että haluavat ostaa lemmikilleen vaan tarpeellisia ja välttämättömiä kulutuskohteita, eivätkä ”hassata ylenpalttiseen”. Kierrätys ja erilaiset kirpputorit myös lemmikkitavaroiden parissa näyttävätkin kasvattavan suosiotaan. Väitöskirjassani nostinkin esiin, että suomalaista lemmikkikulutusta näyttäisi osaltaan luonnehtivan turhan kuluttamisen välttäminen.

Toisaalta tutkiessamme välttämätöntä kuluttamista nuorten aikuisten kontekstissa kävi ilmi, että lemmikit itsessään ja niille kuluttaminen koettiin usein välttämättömäksi kuluttamiseksi. Voidaankin lopulta nostaa esiin lukuisat tutkimustulokset siitä (kts. lisää esim. Beck & Katcher 1983; Hines 2003), millaisia terveysvaikutuksia, niin psyykkisiä kuin fyysisiä lemmikit omistajilleen tuovat ja pohtia lemmikkeihin liittyvää vastuullisuutta myös siltä kannalta, mitä hyvää lemmikit pelkällä läsnäolollaan omistajilleen tai esimerkiksi terapia- tai kaverikoirina tuovat.

Lisää aiheesta voit lukea joulukuussa ilmestyvästä kuono.fi:n ja Lemmikin yhteisnumerosta!

Lähteet:
Beck, A. M., & Katcher, A. H. (1983). Between Pets and People. The Importance of Animal Companionship. New York: Putnam.
Black I. (2010). Editorial: Sustainability through Anti-Consumption. Journal of Consumer Behavior, 9, pp. 403-411.
Hines, L. M. (2003). Historical perspectives on the Human-Animal Bond. American Behavioral Scientist, 47(1), pp. 7–15.
McDonald S., Oates C.J., Panayiota J.A, Young W. & Hwang K. (2012). Individual strategies for sustainable consumption. Journal of Marketing Management, 28, pp. 445-468.

Teksti: Henna Syrjälä