Huippuyksikkö näkyy Kirjamessuilla

Helsingin Kirjamessut on yksi syksyn suurimpia kulttuuritapahtumia. Messuilla on esillä laajasti niin tieto- kuin kaunokirjallisuuttakin: mukana on 340 näytteilleasettajaa ja messujen esiintymislavoilla nähdään yli 1100 kirjailijaa ja vaikuttajaa. Huippuyksikkö on edustettuna heti messujen avauspäivänä torstaina 22.10, jolloin tutkijatohtori Mika S. Pajunen ja professori Raija Sollamo ovat Paula Havasteen haastateltavana Eino Leino -lavalla. Haastattelussa Pajunen ja Sollamo esittelevät toimittamaansa uunituoretta kirjaa Kuolleenmeren kadonnut kansa – Qumranin kirjoituksia, jonka tekemiseen on osallistunut myös suuri joukko muita huippuyksikön tutkijoita.

Myöhemmin samana päivänä huippuyksikön tutkija, dosentti Hanne von Weissenberg keskustelee yhdessä uskonnonfilosofian professori Virpi Mäkisen ja Suomen Islamilaisen Neuvoston hallituksen varapuheenjohtajan Pia Jardin kanssa uskonnollisesta monimuotoisuudesta. Tiedetorin Takauma-lavalla kello 17 alkavassa keskustelussa kysytään muun muassa, miten uskontoihin tulisi suhtautua monikulttuurisessa maailmassa ja kuinka pitkälle vapaus uskoa ulottuu.

Myös muut teologit ja teologiset tieteelliset seurat ovat tänä vuonna laajasti esillä Kirjamessuilla. Lue lisää: http://www.helsinki.fi/teol/tdk/tiedotteet/kirjamessut2015.htm#kuolleenmeren_kadonnut_kansa

Teksti: Hanna Vanonen