Uskontoa lautasella

Kirjoittanut: Emilia Lehto

Tervetuloa kansainvälisen koulumme ruokalaan! Ruokajonossa ekaluokkalainen julistaa, että kaikkien täytyy syödä täydessä hiljaisuudessa, sillä se on Allahin tahto. Linjastolla vilkuillaan, huomaakohan viereisen linjaston toinen muslimioppilas, jos syön salaa muutaman haram- kananugetin? Pöydässä rukoillaan kristillistä ruokarukousta, sillä äiti on kehottanut olemaan aina valppaana taivaan pasuunoiden varalta. Eräs kyselee, onko perunamuusissa porsasta ja seuraava ihmettelee, voiko olla hyvä ihminen, vaikka ei noudata kasvisruokavaliota. Naapuriluokan opettajaa taas suorastaan iljettää, jos oppilas syö kaverilta jääneen leivän puolikkaan – hinduna sylki on tabu. Nämä kohtaukset kertovat siitä, kuinka tavanomaisessa ja arkipäiväisessä kouluruokailussa on mukana uskoa, pyhää ja erityistä, vaikka sitä ei heti huomaisikaan.

Tarkkailemalla ruokailijoita pääsemme seuraamaan heidän ruokatapojaan, rituaalejaan ja uskontoaan. Graham Harveyn mukaan voimme oppia uskonnoista sekä uskonnon luonteesta tarkastelemalla sitä, mitä syödään ja kenen kanssa. Oppilaan kodin uskontokasvatuksesta ja maailmankatsomuksesta voi päätellä jotain jo sen perusteella, mitä hän valitsee lautaselleen linjastolta. Ruokaseuraa saa koulussa harvoin valita, mutta kohdalle sattunut seura voi vaikuttaa siihen, kuinka tiukasti oman uskonnon ruokasääntöjä noudatetaan. Muslimioppilaalle porsaan liha on vahva tabu. Kielletty ruokalaji päätyy harvoin lautaselle, mutta väärin teurastettua kanaa saattavat lapset välillä syödä – ainakin jos vanhempien ja muihin yhteisöön kuuluvien silmä välttää.

Yhdessä syöminen ja yhteisten ruokatapojen noudattaminen lisäävät yhteenkuuluvuudentunnetta ja toimivat tapana kuulua joukkoon. Monet uskontojen tekstit tai pyhät kirjat kehottavatkin ruokailemaan samaan uskovien kanssa. Samanmielisten kanssa syöminen myös tukee ruokatapojen noudattamista, sillä syöjät tavallaan valvovat toinen toisiaan. Kouluruokailussa voikin nähdä kaksi toisiaan vastaan vetävää voimaa, jossa samalla rakennetaan siltaa yli kulttuuristen ja uskonnollisten erojen sekä tehdään eroa erilaisten maailmankatsomusten välille esimerkiksi muodostamalla erilliset jonot makkarakastikkeelle ja linssimuhennokselle. Rajusti yleistäen voidaan sanoa, että toiseen jonoon jaetaan kristityt ja ateistit sekä toiseen muslimit, hindut, buddhalaiset ja kasvissyöjät. Jälleen kasvissyönti rinnastuu uskonnoksi arjen käytännöissä.

Lue loppuun

Avoin ja relationaalinen teologia motivoi kasvissyöntiin ja aktivismiin, joka edistää koko luomakunnan hyvinvointia

Kirjoittanut: Anne Riutta

Kärsimyksen ongelma vei minut lopulta uuden eteen. En enää tyytynyt perinteisiin kristinuskon teodikeoihin pahuuden ongelman selittämiseksi. Erityisesti minua piinasi eläinten kokema täysin tarkoitukseton kärsimys. Jos on olemassa hyvä ja rakastava Jumala, joka on kaikkitietävä ja kaikkivoipa, niin miksi hän ei auta viattomia eläimiä, jotka kuolevat ilmastomuutoksen aiheuttamissa metsäpaloissa ilman mitään ”suuremman hyvän” perustetta.

Vai eikö Jumala välitä eläimistä?

Raamattu asettaa ihmiset ja muut eläimet varsin eriarvoiseen asemaan. Ihmiselle annettiin tehtävä hallita muuta luomakuntaa, mutta hallinnan tulisi heijastaa Jumalan ominaisuuksia. Nykytiede haastaa yhä vahvemmin jyrkän dualismin ihmisten ja eläinten välillä. Eläimissä on havaittu ominaisuuksia, joita on pidetty vain ihmisille kuuluvina: empatiakykyä, vastavuoroista auttamista ja oikeudenmukaisuuden oppimista. Lajisorto on kestämätöntä, räikeimmillään sitä harjoitetaan eläinten tehotuotannossa.

Lue loppuun

Kasvissyönti ja teollinen ruokatuotanto: mikä on eettisesti kestävä valinta?

Kirjoittanut: Jussi Mantere

Lihansyönti on helppoa, edullista ja sen välttäminen arjessa vaatii vaivannäköä. Ruoan tuotantoketjut ovat globalisoituneet ja teollistuneet – lihatuotteita on saatavilla edullisesti ja kaikkialta. Tästä huolimatta kiinnostus kasvisruokavalioon on Suomessakin kasvanut: esimerkiksi Euroopassa noin 5% väestöstä noudatti vuonna 2018 kasvisruokavaliota saksalaisen Statista -tilastopalvelun mukaan.

Miksi ihminen valitsee kasvisdieetin? Mahdollisia syitä on helppo tunnistaa: esimerkiksi terveys, ympäristönsuojelu ja eläinten oikeudet. Nämä samat motiivit tunnistettiin myös UC Davis -yliopiston tutkimuksessa, jossa selvitettiin motivaatioita kasvissyönnille. Tutkimuksen mukaan yleisin syy oli oma terveys, mutta eettiset syyt korreloivat kasvissyönnin vakaumuksellisuuden kanssa.

Vakaumuksellisessa kasvissyönnissä voi usein tunnistaa joitakin uskonnollisuuden piirteitä. Mutta miten muu uskonnollinen vakaumus tukee ruokavalion valintaa? Miten minun pitäisi uskonnollisen vakaumuksen näkökulmasta suhtautua lihaan?

Lue loppuun

Tuleva teologi hississä

Kirjoittanut: Laura Yöntilä

Etsin tulevalle generalisti-teologille – itselleni – sopivaa harjoittelupaikkaa. Mieleeni juolahti, että vanha lapsuudenkaverini on pitkään työskennellyt alalla, joka saattaisi olla kiinnostava. Rupesin pyörittelemään mielessäni harjoittelun mahdollista sisältöä ja soitin saman tien kaverilleni. Tilanne vaati ensin päivitystä: ”niin tosiaan, opiskelen nyt teologiaa, harjoittelupaikka olisi hakusessa, miltä kuulostaisi jos vaikka…”

Puhelimessa on hetken ajan hiljaista. ”Tämä on sitten hengellistä?” kaveri kysäisee jossain vaiheessa. Rupean hätäisesti selittämään, että vaikka kyse on teologiasta, ei harjoittelun tarvitse liittyä kristinuskoon, uskonnollisuuteen tai hengellisyyteen. Selitän jotain epämääräistä uskonnontutkimuksen(kin) lähestymistavoista, mutta esimerkit jäävät ohuiksi ja sattumanvaraisiksi.

Keskustelu oli avartava. Jälkeenpäin ymmärsin, että juuri tätä me olemme teologian työelämäkurssilla käsitelleet: miten esitellä oma osaaminen, omat ideat ja teologinen generalistiharjoittelu niin, että asia tulee mahdollisimman selkeästi ymmärretyksi. Vaikka keskustelukumppanina olisi minut hyvin tunteva henkilö, ei hänkään pysty – tietenkään – lukemaan ajatuksiani tai automaattisesti ymmärtämään, mistä teologien osaamisessa ja harjoittelun tavoitteissa lopulta on kyse.

Lue loppuun

Jeesuksen seksuaalisuus – kuinka Jumala voi olla tosi ihminen?

Kirjoittanut: Leo Tuominen

Kirjailija Dan Brown esitti romaanissaan Da Vinci -koodi teorian, jonka mukaan Jeesus ja Magdalan Maria olisivat olleet naimisissa ja saaneet lapsia. Kirja oli jättimenestys – siitäkin huolimatta, että kirjailija otti huomattavia taiteellisia vapauksia historiaa tulkitessaan. Uskonnollisissa piireissä kirjaa pidettiin arvosteluissa yleisesti ottaen huonona ja jopa mauttomana.

Hieman samantapaisen kohun sai aikoinaan aikaan Martin Scorsesen Kristuksen viimeinen kiusaus. Elokuvassa Jeesus elää tavallista perhe-elämää Marian kanssa ja saa lapsia ymmärtäen vasta lopuksi oman roolinsa ihmiskunnan pelastuksessa.

Jeesuksen seksuaalisuus vaikuttaa olevan kysymys, joka vaivaa evankeliumien lukijaa. Seksuaalisuuden katsotaan olevan irrottamaton osa ihmisyyttä. Jos Jeesus kerran oli tosi ihminen, hänen täytyi olla jollain tavalla seksuaalinen olento. Kanoniset evankeliumit eivät kuitenkaan valota tätä Jeesuksen elämänaluetta käytännössä mitenkään, joten jäämme arvailujen varaan. Arvailut poikivat tulkintoja, kuten mainitut teokset Da Vinci -koodi ja Kristuksen viimeinen kiusaus.

Lue loppuun

Lavastetut otokset, aidot tunteet: hääkuvaus rituaalitutkimuksen silmin

Photo by Callie Morgan on Unsplash

Photo by Callie Morgan on Unsplash – Kirjoittanut Saara-Maria Pulkkinen

Morsian kävelee sulhasen luo. Sulhanen kääntyy, yllättyy, herkistyy.

Kamerat tallentavat kaiken.

Tässä pähkinänkuoressa Uskonto ja rituaalit -kurssin loppuesseessä tarkastelemani first look -kuvaus. Viime vuosina suomalaisiin hääblogeihin tullut amerikkalaistaustainen ilmiö, jossa vihkipari tapaa toisensa hääpäivänä ensimmäistä kertaa kahden, mutta kameroiden edessä, on rituaalitutkijan kultakaivos.

Rituaaleista puhuttaessa mieleen tulevat ensimmäiseksi naamiot, suitsukkeen savu ja erilaiset hämmentävät ja pelottavatkin uskonnolliset menot. Rituaaleja voi löytää kuitenkin myös maallisista ympyröistä, niinkin tutusta ja turvallisesta ympäristöstä kuin suomalaisista kesähäistä.
Lue loppuun

Mikä yhdistää avaruusolioita ja Heprealaisen Raamatun kirjoittajia?

Kirjoittanut Peppi O’Connor

Vuonna 2016 julkaistussa scifielokuvassa Arrival päähenkilöt Louise ja Ian tutustuvat erikoisia kirjoitusmerkkejä käyttävien avaruusolioiden, niin sanottujen ”heptapodien”, lajiin. Elokuva käsittelee virkeällä tavalla sitä, miten käytetty kieli voi vaikuttaa maailmankuvaan. Unenomaista tunnelmaa pyritään myös tekemään realistisemmaksi ammentamalla todellisesta kielitieteestä. Alla pätkä elokuvan dialogista:

Ian: If you immerse yourself into a foreign language you can actually rewire your brain?

Louise: The Sapir-Whorf Hypothesis. It’s the theory that the language you speak determines  how    you think.

Ian: Yeah, affects how you see everything.

Sapirin ja Whorfin hypoteesin mukaan käytetty kieli siis vaikuttaa jollain tasolla siihen, miten näemme, tulkitsemme ja kategorisoimme ympäröivää maailmaa ja tapahtumia. Teoria on monestakin syystä kiistelty, ja siitä on olemassa eriasteisia versioita (pehmeä ja vahva versio). Tässä esitetyssä pehmeässä muodossaan teoria kuitenkin tarjoaa tärkeän näkökulman kielen, kulttuurin ja ajattelun suhteiden tarkasteluun. Voimmeko todella olettaa ymmärtävämme jonkun tapaa ajatella, ellemme tiedä mitään hänen kulttuuristaan tai kielestään? Lue loppuun

Mitä kaikkea uskontotieteilijät nykyään tutkivatkin?

Millainen on julkiateistin asema Yhdysvalloissa? Miten uskonto, historia, politiikka ja kirkkojen valtataistelu kietoutuvat yhteen Ukrainassa? Miten natsit, enkelit ja spagettihirviöt liittyvät toisiinsa? Ovatko NHL-seurojen logot pyhiä symboleita? Voiko tee olla muutakin kuin juoma? Miten tehdä uskontotieteellistä netnografiaa – ja mitä netnografia olikaan? Miten ymmärtää amerikkalaisten urheilijoiden protesteja kansalaisuskonnon viitekehyksestä?

Mitra Härkönen veti kolmannessa periodissa kurssin Uskontotieteen ajankohtaiset keskustelut. Kurssin aikana opiskelijat kirjoittivat laajemman ja tieteellisemmän esseensä pohjalta yleistajuisemmat blogitekstit. Tekstit julkaistiin kurssin omassa Uskontotieteen ajankohtaiset keskustelut –blogissa. Kirjoituksia pääset lukemaan tästä.

Syömisen etiikka – ratkaiseeko elämän pyhyys vai lajien arvostaminen?

Kirjoittanut Leo Tuominen

Riku Rantala kyseenalaistaa kolumnissaan (HS 18.3.17) länsimaisen tavan piilottaa ja häivyttää ruuan, tarkemmin ottaen liharuuan, valmistusprosessiin irrottamattomasti kuuluvan teurastusvaiheen. Rantala pohtii, voisiko yleisölle näyttää tv-lähetyksessä eläimen tappaminen vai seuraako tästä väistämättä someraivo ja sponsorikato. Rantala panee merkille, että kalan tappaminen ja suolestaminen vielä saattaisikin onnistua kohutta, mutta isompien olentojen teurastaminen ei todennäköisesti onnistuisi ilman ankaraa kritiikkiä.

Rantala lienee oikeassa siinä, että länsimaalainen ihminen ei siedä nähdä ruokailuunsa liittyvää pimeää puolta. Miksi muuten teurastus on niin etäiseksi asiaksi häivytetty? Rantala viittaa kokemuksiinsa muista maista, kuten Intiasta ja läntisen Afrikan maista, joissa eläinten teurastamiseen liittyy erilaisia rituaaleja. Rituaaleilla pyritään Rantalan mukaan osoittamaan arvostusta eläimen elämästä ja antamaan tämän kuolemalle arvo. Lue loppuun

Eevan omena istuu nykynaisen lautasella tiukasti

Kirjoittanut Kristiina Huotari

Olen ollut laihdutuskuurilla käytännössä koko aikuisen ikäni, yli kolmekymmentä vuotta. Vain kaksi raskautta imetyskausineen on tarjonnut katkon tähän urakkaan. Olenko ylipainoinen? En. Tavallinen viisikymppinen 165 cm pitkä ja 65kg painava nainen. Kolmekymmentä vuotta sitten painoin kymmenen kiloa vähemmän. Minulla on yhdeksän vuotta nuorempi, 10cm pitempi ja kymmenisen kiloa painavampi pikkusisko. Hänkin on ollut laihdutuskuurilla koko ikänsä lukuun ottamatta raskauksia, imetystä ja jaksoa, jolloin mystiset vatsavaivat riuduttivat hänet mallimittoihin.

Siskoni kanssa päivitämme säännöllisesti laihdutuskuulumisiamme. Tai pikemminkin tuskailujamme aiheen äärellä. Koska olemme koulutettuja, tiedostavia naisia ja myös äitejä, jotka eivät halua periyttää tyttärilleen negatiivista kehokuvaa ja omituista suhtautumista syömiseen, jaamme toisillemme kaikki kiinnostavat kehopositiivisuusartikkelit ja hoemme itsensä hyväksymisen merkitystä. Tunnistamme yhteiskunnan kapean kauneusihanteen, närkästyneinä kommentoimme vaatimusta mahtua yhteen, kiinteän piukkaan muottiin ja kiukustumme tutkimustuloksista, jotka kertovat laihojen työllistyvän paremmin kuin ylipainoisten. Puhumme naisen hallitsemisesta ja kontrolloinnista erilaisten muottien ja määritelmien välityksellä. Aikamme valistettuamme itseämme ja toisiamme toteamme kuitenkin yhdestä suusta: ”Ihan sama kuinka kehopositiivinen ja itsensä hyväksyvä kuuluu olla, mutta mä en sitä ole näine kiloineni. Laihdutan sen ikuisen viisi kiloa. Tiedän, että tämä on tyhmää, mutta ei voi mitään, näillä mennään.”

Lukiessani Gioia Filocamo kirjoittamaa artikkelissaan ”Hungry women – sin and rebellion trough food and music in the early modern era”, en voinut olla ajattelematta, että epärationaalisella ja surullisella käytöksellämme on kenties syvemmätkin juuret kuin vain verkkokalvoillemme alati hyökkäävä ”yhteiskunnan kapea naisihanne”, jota emme jaksa vastustaa. Filocamo kirjoittaa naisen syömisen- tai pikemminkin syömättömyyden- historiasta. Lue loppuun