University of Helsinki
Päivi Salmesvuori
Katselen yliopiston käytäntöjä ruohonjuuritasolta, opetuksen ja tutkimuksen näkökulmista. Tieni risteävät poikkeuksellisen monen alan kollegan kanssa. Opettajien akatemian jäsenenä kohtaan kaikkien kampusten opettajia. Historia ja kulttuuriperintö -tohtoriohjelman johtoryhmän kokouksissa on mahdollisuus kuulla noin kymmenen kollegan päällimmäisiä tuntoja humanistisesta tiedekunnasta. Helsingin tutkijanaisten hallituksessa keskustelen sekä Helsingin yliopiston eri kampusten että muiden Helsingin alueen korkeakoulujen tutkijanaisten kanssa.
Olen syksyn ajan kuulostellut yhtäältä ihmisten tuntemuksia ja toisaalta yliopiston johdon meille antamia tehtäviä. Pysäyttävin hetki oli, kun yksi erittäin pätevä ja aikaansaapa henkilö huokaisi kokouksen alussa flunssaisella äänellä:
“Miten paljon enemmän ihminen voi tehdä töitä kuolematta?”
Helsingin tutkijanaisten syksyn ensimmäisessä kokouksessa oli mukana väkeä Kumpulan, Viikin ja keskustan kampuksilta. Tunnelma ei ollut kaukana yllä mainitusta huokauksesta. Emme olleet aikoneet puhua Isosta pyörästä, mutta siitä tulikin kokouksen teema. Tunnelma oli turhautunut. Ensimmäiseksi totesimme, että emme ole muutosvastarintaisia – päinvastoin – Helsingin tutkijanaiset ovat olleet etunenässä kehittämässä oppimisympäristöjä, monitieteisyyttä ja kansainvälisyyttä. Meitä yhdistää myös halu tehdä kunnolla se mitä tehdään.
Keskustelimme, että Iso pyörän suhteen näyttää olevan jättimäinen kuilu viestinnässä yliopiston johdon ja ruohonjuuritason välillä. Itse olin elokuussa 2015 Opettajien akatemian ja vararehtori Keijo Hämäläisen yhteisessä tapahtumassa. Kun kyselin Opettajien akatemian jäseniltä mitä he ovat kuulleet Iso pyörästä – vastaus oli, että se
on mainittu ohi mennen, muttei kukaan tiedä kunnolla mitä siinä haetaan. Iso pyörä -projektin toimijat sen sijaan totesivat, että kaikki ovat varmaan väsyneitä kuulemaan projektista, koska sitä pyöritetty niin kauan.
Iso pyörän tavoitteet ovat massiiviset – en lähde niitä toistamaan. Niissä on valtavasti hyviä ideoita. Suurimmaksi ongelmaksi ruohonjuuriväki kokee kolme asiaa: pohjatyön puutteen, hankkeen johtamisen ja aikataulun.
Pohjatyön puute: nyt ollaan laittamassa kaikki uusiksi ilman, että mietitään mitkä ovat tarkat resurssit, tiedekuntien tuleva rakenne ja hallinto sekä mitkä koulutusohjelmat toimivat hyvin tällä hetkellä.
Johtaminen: suurin osa yliopiston työntekijöistä on dynaamisia, järkeviä, joustavia ja motivoituneita työhönsä. Iso pyörän kohdalla kokemus on kuitenkin, että johto ei ole kyennyt kommunikoimaan:
– miksi hanke on tärkeä,
– mitä sillä tavoitellaan ja
– miten se on parasta toteuttaa.
Tästä on seurannut yhdessä yliopiston tulevien säästöjen painimisen kanssa yllä mainitut kaksi reaktiota: turhautuminen ja voimavarojen loppuminen. Motivaatiota ei löydy eikä sitä johdon taholta taida olla mietittykään. Ehkä lukuun ottamatta pakkoa. Kritiikki on tulkittu muutosvastarinnaksi eli sitä ei tarvitse kuunnella.
Hyvä Helsingin yliopiston johto. Tiedoksi teille:kaiken uudistustyön ohella jokainen ruohonjuuritason opettaja-tutkija hoitaa työsuunnitelman mukaiset työnsä:
– opetuksen,
– tutkimuksen,
– koti- ja ulkomaisten rahoitushakemusten tekemisen,
– kansainväliset konferenssit,
– opiskelijoiden ohjauksen sekä
– hallintotyön.
Tämäkin tieto voi olla yllätys: Työntekijöillä saattaa olla
– perhe, puoliso ja lapsia.
– Apua tarvitsevat vanhemmat.
– Kriisi parisuhteessa, jopa avioero.
– Sairastapaus tai vielä pahempaa kuolema lähipiirissä.
Vaikken näe yliopistoa yrityksenä, arvostan suuresti Matti Alahuhdan kiteytystä ihmisten johtamisesta, pitää olla “kirkas suunta ja ihmisten voima”.
Hyvä Helsingin yliopiston johto: näyttäkää meille kirkas suunta ja luottakaa meidän voimaamme. Mutta antakaa meille myös aikaa tehdä hommamme.
Päivi Salmesvuori on Helsingin tutkijanaiset ry:n hallituksen jäsen.
