Naisnäkökulmaa uskontoihin

Katri Karhusen ja Tuula Sakaranahon artikkelissa Maailmanuskonnot naisnäkökulmasta: johdatus aiheeseen lähestyy maailmanuskontoja naisnäkökulmasta käyttäen Ninian Smartin uskontojen ulottuvuuksia jäsentävänä runkonaan. Aili Nenola pohti jo kolmekymmentä vuotta sitten naisen paikkaa eri uskonnoissa artikkelissaan “Seinään isketty naula”. Hänen keskeinen argumenttinsa koski suurten maailmanuskontojen miesvaltaisuutta. Yleensä niiden perustajat ovat olleet miehiä ja miehet tekevät, kokoavat ja hyväksyvät pyhien puheiden ja kirjoitusten kokoelmat sekä laativat rituaalit ja perusopit.

Uskontoperinteet vaikuttavat siihen, miten sukupuolet määritellään ja miten eri sukupuolten asema ilmenee sekä minkälaisia rooleja ja asemia eri sukupuolille on tarjolla. Tiina Mahlamäen mukaan se, mihin sukupuoleen ihminen märitellään, vaikuttaa häneen sekä käsitteellisellä että konkreettisten käytäntöjen tasolla. Se vaikuttaa hänen mahdollisuuksiinsa toimia perheessä, yhteisössä ja yhteiskunnassa sekä hänen mahdollisuuksiinsa kouluttautua, valita itseä kiinnostava työura ja edetä sillä. Sukupuoli rajoittaa tai mahdollistaa pääsyä sosiaaliseen, kulttuuriseen ja taloudelliseen valtaan ja määrittää sosiaalista ja symbolista arvoa ja uskonnollista asemaa. Sukupuoli määrittää myös odotuksia pukeutumisesta, liikkumisesta ja käyttäytymisestä sekä seksuaalisten halujen suuntautumisesta ja siitä, miten ne nimetään. (Mahlamäki 2018, 165—166)

Keskustelu maailmanuskontojen paradigmasta jatkuu kriittisenä. Maailman uskontojen paradigmalla tarkoitetaan sitä, että uskonnot esitetään selvärajaisina järjestelminä ja ne erotetaan toisistaan ja luokitellaan erityyppisiksi uskonnoiksi niissä esiintyvien erityislaatuisten piirteitten perusteella eikä huomioida niiden historiallista, yhteiskunnallista ja kulttuurista kontekstia eikä niiden moninaisuutta. Esitystapa on hyvin länsi- ja kristinuskokeskeinen ja keskeisinä luokitteluperiaatteina ovat olleet kirkkolaitos, papisto, kirjakaanon ja oikeaoppisuus. Tällaisessa esitystavassa sivuutetaan kansanomainen uskonnollisuus, mikä tekee niistä elitistisiä ja sukupuolisesti vinoutuneita.

Ninian Smartin uskontojen ulottuvuuksia ovat kertomusperinne, filosofinen järjestelmä tai oppi, uskonnollinen toiminta, kokemukset, yhteisöt, moraaliset säännöt ja materiaalinen muoto. Näiden ulottuvuuksien tarkoituksena on systematisoida uskontoperinteiden esitystapaa. Uskontojen kertomusperinteestä nostetaan esille esimerkiksi se, että kolmessa Lähi-idästä kotoisin olevasta uskonnossa uskonnon perusoppi takaa naiselle tasa-arvoisen aseman ja että nainen ja mies muodostavat yhdessä ihmisyyden.

Toisesta ulottuvuudesta oppi nousee esiin esimerkiksi se patriarkaalisuutta korostava piirre, että juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa jumalaa puhutellaan isänä, vaikka esimerkiksi Raamatussa on kohtia, joissa Jumalaa kuvataan äitinä, joka lohduttaa ihmisiä kuin lastaan tai kanaemona, joka kokoaa poikaset siipiensä suojaan. Polyteistisissä uskonnoissa on sekä nais- että miesjumalia, mutta niiden hierarkkisessa jaottelussa mies edustaa pääjumalaa.

Perinteisesti kultit ja julkiset ja yhteisölliset rituaalit ovat olleet miesten aluetta ja naisten uskonnollisen toiminnan paikaksi on mielletty kodin piiri. Juutalaisten synagogissa ja muslimien moskeijoissa naiset ja miehet on erotettu tilan eri osiin. Siirtymäriitit ovat yleensä koskeneet kumpaakin sukupuolta, vaikka niissä on eroja sukupuolen mukaan.

Uskonnot synnyttävät ihmisissä vahvoja kokemuksia, joista tässä mainitaan esimerkkeinä kääntymyskokemukset, pyhyyden kokemukset, hurmostilat ja näkyjen näkeminen. Omien uskonnollisten muotojen, esimerkiksi kotirituaalien, kehittäminen auttaa naisia sopeutumaan alistettuun asemaansa ja antaa mahdollisuuksia omien tunteiden ja kokemusten ilmaisulle.

Uskonnot jaetaan kansallisiin, esimerkiksi juutalaisuus ja shintolaisuus, ja perustettuihin esimerkiksi islam ja kristinusko, jotka ovat syntyneet perustajahahmon, näissä Muhammed ja Jeesus, ympärille. Kummatkin uskonnot ovat olleet patriarkaalisia ja uskontojen perustajat ovat olleet miehiä, mutta heidän rinnallaan toimi aktiivisia naisia. Uskontojen vakiintuessa naisten toimintamahdollisuudet ovat kaventuneet.

Uskonnolliset moraalisäännöt koskevat sitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Eri uskontojen moraalissa keskeisiä asioita on ihmisen ja luonnon kunnioitus, mutta suuria eroja löytyy esimerkiksi seksuaalisuutta ja väkivaltaa koskevissa asioissa.

Naisten pukeutuminen on yksi esimerkki uskonnon materiaalisesta muodosta. Tähän liittyy esimerkiksi keskustelu huivin käyttämisestä. Usein huiville luodaan merkityksiä ulkoapäin eikä keskitytä siihen, mitä se merkitsee kantajilleen. Huivi voi olla symboli naisen alisteiselle asemalle ja toisaalta sitä voidaan käyttää taisteluun alisteisuutta vastaan. Euroopassa käytävässä huvikeskustelussa nähdään usein huivia käyttävät musliminaiset alistettuina. Heille itselleen taas huivin käyttäminen voi olla kritiikkiä länsimaiseen ajatteluun naisen vapaudesta, sillä huivin käyttäjien näkökannasta vähäpukeiset naiset ovat riistaa, jolta on viety itsekunnioitus. Pukeutuessaan huiviin musliminaiset kantavat mukanaan myös uskontonsa seksuaalinormistoa, mikä antaa heille liikkumavapautta ja mahdollisuuden kulkea häiriöttä.

Lähteet:

Karhunen, Katri & Sakaranaho Tuula 2018. Maailmanuskonnot naisnäkökulmasta: johdatus aiheeseen. Uskonnontutkija 2/2018

Mahlamäki, Tiina 2018. Sukupuoli ja uskonto. Uskontososiologia. Kimmo Ketola, Tuomas Martikainen & Teemu Taira (toim.). Eetos. Turku 165-176

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *