Uudistuksia ja reunaehtoja

Viime aikoina, kun olen puhunut opinto-ohjauksesta, on puheeseeni usein liittynyt tavalla tai toisella käsite reunaehdot. Tämä on lyhykäisyydessään ajatus siitä, että opinto-ohjausta ei toteuteta missään tyhjiössä. On todella paljon asioita, jotka vaikuttavat tavalla tai toisella opinto-ohjaukseen.

Yksi viime vuosien suurimmista reunaehdoista lukion opinto-ohjauksessa lienee ollut opiskelijavalintauudistus ja siihen liittyvä todistusvalinta. Toki todistusvalinta ei suinkaan ole ainoa merkittävä reunaehto. Viime vuosilta esiin voi nostaa mm. ylioppilastutkinnon uudistukset, laajennetun oppivelvollisuuden, muutamien lukioon liittyvien lakien uudistamisen, uudet opetussuunnitelmat sekä aina kulloinenkin hallitusohjelma – ihan vain muutamia keskeisiä mainitakseni. Kokonaan oma lukunsa on sitten lukiokoulutuksen rahoitus, jonka leikkauksista mm. Kuntaliiton erityisasiantuntija Kyösti Värri on kirjoittanut.

Tässä aallokossa opinto-ohjaajat lukioissa tekevät työtään yrittäen auttaa nuoria parhaansa mukaan niin opintojen suunnittelussa, ylioppilaskirjoitusten miettimisessä kuin jatko-opinto- ja urasuunnitelmissakin.

On monta syytä, miksi meneillään oleva Valtakunnallinen yliopistojen opiskelijavalintojen kehittämishanke kuulostaa opinto-ohjaajan näkökulmasta hyvältä. Ensinnäkin todistusvalinnan muutosten on tarkoitus pohjautua tutkimustietoon. Muistan ottaneeni monesti kantaa, että koulutusta koskevien päätösten tulisi pohjautua tutkimustietoon ja tiedon keruun ja arvioinnin tulisi olla jatkuvaa. Tässä on tietysti aina haasteensa, koska kaikkea ei esim. pystytä tilastoista helposti esiin kaivamaan. Yksi tällainen todistusvalintaan liittyvä haastava tutkittava voisi olla lyhyen ja pitkän matematiikan asema lukiossa. Kuinka moni valitsee ensin pitkän matematiikan ison todistusvalinnan pistesaaliin toivossa ja matkalla kuitenkin pettymyksekseen tajuaa, että pitkän matematiikan opiskelu ei ole itseä varten. Tämä ei esim. näy ylioppilaskirjoituksiin ilmoittautumisessa ja siten niissä tilastoissa, mutta lukion arjessa sitäkin selvemmin.

Tutkimuksesta päästään jouhevasti seuraavaan positiiviseen asiaan eli hankkeen aikatauluun. Monet koulutukselliset muutokset on viime vuosina toteutettu aikataulussa, joka ei ole mahdollistanut kunnollista keskustelua, saati sitten tiedottamista opiskelijoille tulevista muutoksista hyvissä ajoin. Se, että uudet todistusvalinnan kriteerit on tarkoitus julkaista 2023 ja ottaa käyttöön keväällä 2026, on vihdoinkin järkevä aikataulu, joka antaa mahdollisuuden myös sidosryhmien kuulemiseen. Aito halu kehittää todistusvalintaa, valintakokeita ja valinnan aikatauluja selkeämmiksi ja vähemmän kuormittaviksi näkyy siis jo nyt.

On silti monia asioita, joita voisi hiukan hankkeen ohikin nostaa keskusteluun. Miten suhtaudumme erilaiseen koulutukseen? Niin kauan kuin yliopistojen valinnoista puhuttaessa keskustelu keskittyy vain lääketieteen, oikeustieteen ja kauppatieteen opiskeluun, puhumme pelkästään hakupainealoista nostamatta muita korkeakoulutuksen tai ylipäänsä koulutuksen vaihtoehtoja esille. Opiskelun ja erilaisen osaamisen hankkimisen pitäisi olla tärkeä arvo jo sinänsä. Lisäksi täytyy vielä nykyistä paremmin varmistaa, että opiskelijoilla on olemassa hyvää ja ajantasaista tietoa opiskelupaikoista, tarvittavasta osaamisesta ja työelämästä yleensä. Millaista sitten on tulevaisuuden korkeakoulussa tarvittava osaaminen? Tai millaisia ovat tulevaisuuden työelämätaidot? Tämän hetken veikkaukset nostavat esiin mm. luovuuden, joustavuuden ja sosiaaliset taidot. Miten nämä sitten näkyvät koulutuksessa ja opiskelijavalinnoissa jatkossa? Sitä jään mielenkiinnolla odottamaan.

Heini Kelosaari
opinto-ohjaaja, KM
Suomen Opinto-ohjaajat ry, lukiotoimikunnan pj.

Opiskelijavalinnat: työ on vielä kesken

Pari vuotta takaperin astui voimaan uusi opiskelijavalintauudistus, joka on viime aikoina kerännyt kritiikkiä julkisessa keskustelussa. Fakta on kuitenkin se, että uudistuksessa on monia hyviäkin puolia.

Ylioppilaskokeiden painoarvoa lisäämällä on pystytty tunnistamaan lukiossa tehty tärkeä työ, eikä opiskelijoiden välttämättä tarvitse jatkaa kuormittavaa opiskelua pääsykokeisiin heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Jos opiskelija on pärjännyt kirjoituksissa, hän voi ottaa hieman ansaittua lepoa. Toisaalta he, jotka eivät ole pärjänneet yhtä hyvin, voivat sen sijaan panostaa pääsykokeisiin.

Ongelma tällä hetkellä ei siis ole itse muutos, vaan sen toteutustapa. Onneksi yliopistot ovat ryhtyneet tekemään muutoksia tutkitun tiedon perusteella, jotta uudistus saataisiin toimimaan halutulla tavalla.

Tällä hetkellä yliopistojen todistusvalinnassa hakija saa hieman alasta riippuen pisteitä eri lukion oppiaineista sen mukaan, kuinka monta kurssia kyseistä ainetta on ollut mahdollista lukea. Itsessään menettely kuulostaa järkevältä, mutta käytännössä siitä puuttuu logiikka. Esimerkiksi oikikseen mielivä hakija voi saada melkein kaksi kertaa enemmän pisteitä pitkästä matematiikasta, kuin yhteiskuntaopista, mikä kuulostaa suoraan sanottuna hieman älyttömältä.

Moni lukiolainen joutuu melko aikaisessa vaiheessa tekemään päätöksen opiskeltavien aineiden suhteen. Terveystieto ja filosofia saattaa kiinnostaa kovasti, mutta niistä saa valitettavan vähän pisteitä monille koulutusaloille haettaessa. Valtaosa lukiolaisista ei ole vielä lukion alussa varma jatkosuunnitelmistaan, minkä vuoksi kemian ja fysiikan opiskeleminen voi tuntua turvallisemmalle vaihtoehto niistä saatavien pisteiden vuoksi, vaikkei aineet itsessään kiinnostaisi.

Tämän takia todistusvalinnan pisteytystyökalua tulisi uudistaa siten, että lukiolaiset voisivat opiskella lukiossa juuri sitä, mikä itseään kiinnostaa ja ennen kaikkea motivoi. Nuorten hyvinvoinnista ollaan puhuttu paljon viime aikoina, ja epämotivoivien ja itselleen haastavien aineiden opiskelu ei varmasti auta nuorten kokemaan stressiin ja jaksamiseen.

Keski-ikä korkeakouluun pääsemisessä on edelleen korkea. On ehdottoman tärkeää, että hakijasumaa puretaan lisäämällä korkeakoulujen aloituspaikkoja, kuitenkin siten, että niitä rahoitetaan riittävästi. Koulutuksen laadusta meidän ei todellakaan tule tinkiä.

Toivon kovasti, että tulevaisuuden opiskelijavalinnassa edelleen korostuvat valintatavat, jotka eivät vaadi useiden kuukausien raastavaa ulkoa opettelua. Ihannetilanteessa opiskelijavalinnassa mitataan hakijan kokonaisvaltaista osaamista, kokonaisuuksien hallitsemista ja tietotaidon hyödyntämistä.

Viime vuosina valintauudistuksessa on kuitenkin otettu askelia oikeaan suuntaan: esimerkiksi todistusvalinnan hallittu lisääminen tunnustaa lukiossa tehdyn pitkäjänteisen ja kovan työn ja on keventänyt abiturienttien kevättä, kun kirjoitusten jälkeen ei välttämättä tarvitse päntätä heti pääsykokeisiin. Olisi äärimmäisen tärkeää, että myös media puhuisi tästä, jotta opiskelijoilla olisi realistinen kuva nykytilanteesta: liian moni kuvittelee tarvitsevansa useita laudatureita päästäkseen korkeakouluun, vaikkei tilanne todellakaan ole tämä.

Työ on kuitenkin vielä kesken: toivon, että tulevaisuudessa kehitetään yhä enemmän korkeakoulujen yhteisiä valintakokeita ja todistusvalinnan tulokset ovat nuorelle saatavilla ennen, kuin pääsykoemateriaalit julkistetaan. Tätä kautta muutenkin kuormittavasta keväästä voitaisiin saada nuorille edes hieman kevyempi. Kaiken kehittämistyön keskeisenä ajatuksena tulee olla pyrkimys taata nuorille rauhaa oppimiseen ja nuoruuden elämiseen.

Lukas Virtala
Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja