Kategoria: Valintakoevalinta

Julkaistu

Valintakoewebinaarin (21.3.) Q&A

Hanke järjesti 21.3. valintakoewebinaarin, jossa esiteltiin luonnos valintakoekokonaisuudesta. Luonnosta voi kommentoida 25.4. saakka Otakantaa.fi-palvelussa. Tähän postaukseen on koottu webinaarin aikana Zoomin Q&A-toiminnon avulla esitettyjä kysymyksiä sekä vastattu näihin kysymyksiin. Kysymyksiä ja kommentteja tuli yli 100, joten kaikkia ei ole ollut mahdollista nostaa tähän postaukseen. Hanketyöryhmä käy kaikki kysymykset ja kommentit läpi kehittämistyön seuraavia vaiheita ajatellen. Joitain kysymyksiä on hieman lyhennetty tai muuten muokattu, kajoamatta kuitenkaan sisältöön.

Kokeen tehtävätyypit

”Mittaavatko uudet kokeet kirjoitustaitoja vai ovatko ne kaikki monivalintaa?”

Valintakokeiden kehittäminen yhteisesti keskustellen on yksi hankkeen tärkeimmistä periaatteista. Tehtävätyypeistä käytävään keskusteluun on ehditty vasta orientoitua. Paremmin aiheeseen päästään syventymään huhtikuun aikana valintakoevalinnan asiantuntijatyöryhmässä sekä koekohtaisissa jatkokeskusteluissa.

Tässä vaiheessa tehtävätyypeistä ei ole vielä päätetty, eikä mitään tehtävätyyppejä ole kategorisesti suljettu pois. Tehtävätyypeistä käytävässä keskustelussa on tärkeää huomioida muun muassa niiden vaikutukset valintakokeiden aikatauluun, kokeen arvioinnin objektiivisuuteen, tehtävien tarkoituksenmukaisuuteen sekä akateemisen henkilöstön resurssien järkevään käyttöön. Nämä ja monet muut reunaehdot määrittävät sen, minkälaisiin tehtävätyyppeihin kussakin kokeessa päädytään.

Ennakkomateriaali

Ennakkomateriaalin osalta esitettiin muun muassa seuraavia kysymyksiä:

”Onko tässä vaiheessa tietoa mihin valintakokeisiin tulee ennakkomateriaali? Toisaalta missä valintakokeissa vaadittava pohjaosaaminen on lukion tiettyjen oppiaineiden oppimäärät?”

”Millä tavalla eri aloilla toteutetaan ennakkomateriaalien vähentäminen?”

”Missä määrin on kuultu opiskelijoiden (hakijoiden) kokemuksia? Satunnaisten kohtaamisten perusteella vaikuttaa siltä, että hakijaa ahdistaa, jos ei voi millään tavalla valmistautua kokeeseen, jos ei mitään ennakkomateriaalia ole. Pieni, hyvin valittu ennakkomateriaali tuntuisi palvelevan motivoitunutta hakijaa, joka saa sen avulla tunteen siitä, että materiaaliin perehtymällä voi edistää menestystään kokeessa. Samalla saisi myös nuuhkaisun alasta.”

Pitkää ennakkovalmistautumista vaativista kokeista on pyritty luopumaan jo aiemmin, eikä tarkoituksena ole tuoda laajoja ennakkomateriaaleja takaisin. Laajoihin ennakkomateriaaleihin liittyy haasteita, joita on avattu esimerkiksi Murron (2023) tutkimuksessa.

Keskustelut siitä, mihin tulevat valintakokeet perustuvat (ennakkomateriaali, kokeessa jaettava aineisto, tiettyä lukion oppimäärää vastaavat taidot) ovat vielä kesken. Näitä keskusteluja jatketaan viikoilla 15 ja 16 koulutusalojen kanssa käytävissä keskusteluissa. Kunkin kokeen jatkovalmistelussa tarkastellaan kriittisesti ennakkomateriaalien tarvetta, samoin kuin lukiokursseihin perustuvan kokeen problematiikkaa, jotta valintakoeväylä tarjoaa aidon mahdollisuuden erilaisista taustoista tuleville hakijoille.

Valintakoekokonaisuutta valmistelevassa valintakoevalinnan asiantuntijatyöryhmässä on mukana opiskelijoiden edustaja.

Kokeen kesto ja eriytyvät osiot

”Montako eriytyvää osaa hakija ehtii tehdä yhtenä koepäivänä? Ovatko hakijat yhdenvertaisessa asemassa, jos hakijoilla on eri määrä eriytyviä osia?”

Hakijalla tulee olla mahdollisuus tehdä kaikkien hakukohteidensa valintakokeet kokonaisuudessaan. Tämän vuoksi eriytyvien osioiden määrää on tarpeen rajata vain välttämättömiin, ettei lopputuloksena ole niin monta eriytyvää osiota, että hakija ei käytännössä ehtisi tehdä kaikkien hakukohteidensa kaikkia osioita. Teknisesti osiokohtaisia suoritusaikoja on mahdollista rajata siten, että jokaisella hakijalla on sama suoritusaika per koeosio (ellei hakijalle ole myönnetty yksilöllisinä järjestelyinä lisäaikaa). Näin samaan hakukohteeseen hakevat hakijat ovat keskenään yhdenvertaisessa asemassa.

Uudet valintakokeet ylioppilaskokeisiin verrattuna

”Miten uudet kokeet eroaisivat ylioppilaskokeiden perusajatuksesta (muuten kuin testaamalla yo-kokeita huonommin kirjoittamistaitoja)? Eli millä myönteisellä tavalla ne eroaisivat ylioppilaiskokeista, jotka jo testaavat varsin hyvin yleistä soveltuvuutta? Eivätkö todistusvalinta ja suunnitellut valintakokeet ole menetelmällisesti hyvinkin lähellä toisiaan?”

Hakijoilta testataan valintakokeissa yliopisto-opinnoissa kullekin alalle oleellisia geneerisiä taitoja sekä alaan liittyvää osaamista, jota uusilla opiskelijoilla tulee olla, jotta he pystyvät omaksumaan opinnoissa opetettavia asioita. Valintakoekokonaisuuden luonnostelussa (hankkeen tilaamassa tutkimuksessa sekä hankkeen työpajoissa) on selvitetty, millä aloilla nämä taidot ja osaaminen ovat riittävän samankaltaisia, jotta niille voidaan tehdä yhteinen valintakoe.

Tietyillä aloilla yliopisto-opinnot lähtevät siitä oletuksesta, että uusilla opiskelijoilla on tietyt pohjataidot jostain oppiaineesta (esim. biologiasta). Näissäkään tapauksissa tarkoituksena ei ole toistaa kyseisen oppiaineen ylioppilaskoetta, vaan mitata esimerkiksi hakijoiden valmiutta soveltaa sellaista tietoa, jonka omaksuminen ja soveltaminen edellyttää määriteltyjä pohjataitoja (esim. biologian perusymmärrystä).

Niillä aloilla, joilla ei vaadita tietyn oppiaineen pohjaosaamista, mitataan kokeessa mukana olevien alojen kannalta relevantteja valmiuksia. Esimerkiksi kasvatusalalla on jo pitkään ollut tämän tyyppinen koe.

Aikataulu

”Miksi uusia valintakokeita ei oteta käyttöön samanaikaisesti todistusvalinnan pisteytysuudistuksen kanssa, eli vasta 2026?”

Aikataulusta on julkaistu maaliskuun alussa pidempi blogipostaus. Todistusvalinnan osalta pisteytys päätettiin ottaa käyttöön vasta kolme vuotta päätöksen jälkeen, jotta lukionsa aloittavilla on jo lukion ainevalintoja tehdessään tiedossa, miten heidän todistuksensa tulevaisuudessa pisteytetään. Valintakokeiden osalta tällaista valmistautumisaikaa ei tarvita, sillä valintakokeisiin ei ole suunniteltu sellaisia muutoksia, jotka edellyttäisivät muutoksia hakijan toisen asteen ainevalintoihin.

Valintauudistusten vaikutukset yliopistoissa

Webinaarin Q&A:ssa käytiin keskustelua myös siitä, mitä vaikutuksia valintakoeuudistuksilla saattaa olla yliopisto-opintojen näkökulmasta. Vaikka kyseessä ei ollut varsinainen kysymys, on tätä keskustelua tärkeä käydä.

” Alakohtainen erikoisuus ja profiloituminen – seikkoja, joita yliopistoilta jatkuvasti odotetaan – tulee katoamaan ainakin tällä tasolla. Parempi ymmärrys tieteenalasta, joka on välittynyt pääsykokeesta jää nyt saavuttamatta mikä ei välttämättä tue tavoitetta nopeampaan ”opiskelija-aineksen läpivirtaamaan”.”

”Kommentti tai oma tulkintani: tällä hankkeella pyritään yksinkertaisesti saamaan aikaisempaa isompi määrä nuoria aikaisempaa varhaisemmin korkeakouluopintoihin kiinni. Opiskelijan valmiuksien/motivaation sekä alakohtaisen erikoistumisen vaatimusten välinen ”kohtaanto” tulee väistämättä heikkenemään. Tämä tarkoittaa sitä, että kiinnittyminen opintoihin ja alakohtaisen identiteetin vahvistuminen on aikaisempaa selvemmin hakukohteiden itsensä vastuulla. Tämä voi tietysti johtaa kandipolun alun ohjauskäytäntöjen laadun kehittymiseen, mutta realismia on se, että uudistus tulee yhdessä todistusvalinnan uudistusten kanssa entisestään lisäämään yliopistojen kandipolun alun ohjausresurssien tarvetta.”

”Tuo ohjausresurssien tarpeen todennäköinen kasvu on äärimmäisen tärkeä huomio! Valintakoeuudistusta ei voi tehdä ”pullossa”, ajattelematta sen seurauksia opintojen edetessä. Kuvauksen pohjalta tuntuu myös siltä, että maisteriopintoihin tulee paljon intensiivisemmin sitten erikoistumista omaan tieteenalaan, kun sitä ei aiemmin tule. Pakko miettiä miten se vaikuttaa ohjaukseen ja maisteritutkielmien syventymisen tasoon.”

Todistusvalinta on muuttanut siirtymää yliopistoon, kun valtaosa ei osallistu valintakokeeseen. Eri valintatavoilla valituilla tulisi olla samat mahdollisuudet tutustua alaan ja sen erityispiirteisiin jo ennen hakuvaihetta. Valintakoe on tähän tutustuttamiseen liian myöhäinen ajankohta, kun hakija on jo lukinnut hakulomakkeelleen hakukohteet ja sitovan prioriteettijärjestyksen. Yliopistoissa olisi tärkeää tukea siirtymää korkeakoulutukseen sekä kiinnostuksen ja motivaation kehittymistä erityisesti opintojen alkuvaiheessa (Kleemola ym., 2024). Opintoihin ja yliopistoyhteisöön kiinnittymiseen on tärkeä kiinnittää huomiota etenkin ensimmäisen opintovuoden aikana (esim. Korhonen ym., 2019), valintatavasta riippumatta.

”Kiinnostaisi tietää, mitä riskinarviointia tässä vaiheessa on tehty. Mitä jos uudistuksesta tuleekin ihan katastrofi?”

Valintakoeyhteistöitä on ollut olemassa monilla yliopistoaloilla jo pitkään, ja esimerkiksi Åbo Akademin useimpiin koulutusohjelmiin on jo muutaman vuoden ajan valittu opiskelijat yhdellä yhteisellä kokeella, samoin kuin ammattikorkeakouluihin. Tässä uudistuksessa ei siis olla keksimässä täysin uudenlaista tapaa järjestää valintakokeet. Uutta on kuitenkin se, että siirtymä yhteisiin valintakokeisiin tehdään nyt koordinoidusti ja yhtäaikaisesti, kokonaisuutta katsoen. On selvää, että uudistuksen vaikutuksia on tarkasteltava ja mahdollisiin valuvikoihin reagoitava, jos niitä tulevaisuudessa ilmenee.

Photo by Patrick Fore on Unsplash

Julkaistu

Yliopistojen valintakokeet uudistuvat 2025 – luonnos uudesta valintakoekokonaisuudesta nyt käsittelyssä yliopistoissa

Jatkossa samalla valintakokeella voi hakea useammalle eri koulutusalalle ja eri yliopistoihin. Uudistuksen myötä valintakokeiden määrä vähenee merkittävästi. Tämä mahdollistaa valintojen aikataulun väljentämisen niin, että todistusvalinnalla valittavien ei tarvitse valmistautua valintakokeisiin.

Valintakokeet ovat yliopistoille merkittävä tapa valita opiskelijoita. Valintakoeuudistuksella halutaan selkeyttää valintakokeiden roolia todistusvalinnan rinnalla. Siinä missä todistusvalinta mittaa hakijoiden menestystä ylioppilaskokeissa, pystytään valintakokeissa painottamaan akateemisten opiskeluvalmiuksien lisäksi kunkin koulutusalan kannalta oleellisia geneerisiä taitoja sekä alaan liittyvää osaamista.

–  Valintakoeuudistuksen yhtenä tärkeimmistä tavoitteista on antaa hakijoille tosiasiallinen mahdollisuus hakea useampaan eri yliopistoon ja eri koulutusalalle. Uudistuksen toivotaan myös vähentävän nuorten kokemaa kuormitusta, kun jatkossa ei tarvitse valmistautua ja osallistua useampaan eri kokeeseen, Unifin koulutusvararehtorikokouksen puheenjohtaja Marja Sutela kertoo.

Valintakokeiden suuren määrän takia kokeita joudutaan tällä hetkellä järjestämään samanaikaisesti, eikä kaikkia todistusvalinnan tuloksia pystytä julkaisemaan ennen kokeiden pitämistä. Uudistuksen myötä valintakokeet tullaan järjestämään hieman nykyistä myöhemmin, kukin omana ajankohtanaan.

–  Valintakokeiden ajankohdan myöhäistäminen mahdollistaa sen, että hakijat saavat kaikkien hakukohteidensa todistusvalinnan tulokset ennen valintakokeita, Marja Sutela sanoo.

Valintakoeuudistus laajentaa yhteistyötä uusille koulutusaloille

Yliopistoissa nyt käsittelyssä oleva luonnos uudesta valintakoekokonaisuudesta vähentäisi valintakokeiden määrää noin 120 valintakokeesta yhdeksään valintakokeeseen vuonna 2025. Uudistus koskee korkeakoulujen kevään toisessa yhteishaussa mukana olevien koulutusten vuoden 2025 kirjallisia valintakokeita. Uudistuksella ei ole vaikutuksia soveltuvuuskokeisiin, joita käytetään muun muassa opettajankoulutuksissa.

Jokaisessa valintakokeessa on luonnoksen mukaan yhteinen koeosio kaikille hakijoille. Tässä koeosiossa mitataan sellaista osaamista ja valmiuksia, jotka ovat keskeisiä kaikille kokeessa mukana oleville koulutusaloille. Sen lisäksi osassa kokeita on vain tiettyjen alojen hakijoille suunnattuja koeosioita, joissa mitataan näiden koulutusalojen opinnoissa tarvittavia valmiuksia. Hakijan suoritettavaksi tulevat koeosiot määräytyvät sen mukaan, mille koulutusaloille hän on hakenut.

–  Uudistuksesta saadaan maistiaisia jo nyt käynnissä alkavan korkeakoulujen kevään 2024 toisen yhteishaun yhteydessä, kun yhteiskuntatieteiden, humanististen tieteiden sekä terveys- ja hoitotieteiden aloilla nähdään tänä vuonna uusia yliopistojen yhteisiä valintakokeita. Yhteistyö tulee kuitenkin merkittävästi laajenemaan vielä näidenkin koulutusalojen osalta vuoden 2025 opiskelijavalinnoissa, Marja Sutela jatkaa.

Monilla aloilla, kuten tekniikalla ja kasvatustieteillä, on jo vuosikymmenien kokemukset laajoista yliopistojen yhteisistä valintakokeista. Näiden kokemusten mukaan yhteiset valintakokeet toimivat hyvin sekä hakijoiden että yliopistojen näkökulmasta.

Taustaa ja jatkoaskeleet

Yliopistot käynnistivät vuoden 2022 alussa opiskelijavalintojen kehittämishankkeen Suomen yliopistojen rehtorineuvosto Unifin koulutusvararehtorien aloitteesta. Hankkeen ensimmäinen vaihe tuli päätökseen vuoden 2023 syksyllä, kun yliopistot julkaisivat uuden todistusvalinnan pisteytyksen vuodelle 2026.

Luonnos uusista valintakoekokonaisuuksista on avoimella kommentointikierroksella Otakantaa.fi-palvelussa 25.4. saakka. Kommentointikierroksen pohjalta yliopistot kehittävät uusien valintakokeiden kokonaisuutta edelleen koulutusalojen välisessä yhteistyössä.

Unifin koulutusvararehtorit antavat esityksen uudesta valintakoekonaisuudesta tämän kesän alussa. Yliopistot päättävät ja julkaisevat korkeakoulujen kevään 2025 toisessa yhteishaussa mukana olevien koulutusten valintaperusteet, mukaan lukien tarkemmat tiedot valintakokeista, Opintopolku.fi-palvelussa vuoden 2024 lokakuun loppuun mennessä.

Photo by Janita Sumeiko on Unsplash

Julkaistu

Valintakokeiden labyrintissa – kirjoittajavieraana Suomen ylioppilaskuntien liiton hallituksen jäsen Jenni Suutari

Aikanaan hakiessani yliopistoon tuskailin tunteja hakukohteiden järjestyksen ja jokaisen hakukohteen erilaisten valintaperusteiden ja -menettelyiden kanssa, jotta voisin maksimoida mahdollisuuteni päästä opiskelemaan. Olin haaveillut politiikan tutkimuksen opinnoista, joita on mahdollista suorittaa kuudessa eri yliopistossa: Helsingin, Turun, Tampereen, Jyväskylän ja Lapin yliopistoissa sekä Åbo Akademissa. Jokaisessa hakukohteessa järjestettiin hakuaikanani oma valintakoe, joista jokaisessa oli eri ennakkomateriaali. Sen lisäksi kokeet järjestettiin hyvin lähellä toisiaan tai päällekkäisinä päivinä.

Tämän yhtälön seurauksena minulla ei ollut tosiasiallista mahdollisuutta hakea jokaiseen politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelmaan, sillä kuuden eri hakukohteen ennakkomateriaalien sisäistäminen ja useampaan kokeeseen osallistuminen olisivat vaatineet taloudellisia ja ajallisia resursseja, joita minulla ei ollut. Siispä minun kannatti laittaa kaikki munat yhteen koriin.

Merkittävä osa hakijoista kohtaa kuvailemani tilanteen joka kevät hakiessaan yliopistoon. Vuosittain järjestettävästä noin 130 valintakokeesta vain noin 15 prosenttia on alakohtaisia yhteisvalintakokeita. Suurin osa kokeista on hakukohdekohtaisia, eli monella alalla hakija joutuu taktikoimaan, mihin hakukohteeseen laittaa panoksensa, vaikka opiskelupaikkakunnalla ei olisikaan hakijalle merkitystä.

Valintakokeet ovat käyttöönotostaan lähtien 1960-luvulta tarjonneet laajemmalle joukolle aiemmasta opintomenestyksestä riippumattoman mahdollisuuden päästä korkeakouluun. Valintakoevalintaväylä kytkeytyy siten vahvasti koulutukselliseen tasa-arvoon. Etenkin todistusvalintaväylän laajentamisen jälkeen valintakokeiden aseman säilyttäminen ja kehittäminen on tärkeää, jotta yliopistokoulutus on jatkossakin saavutettavaa myös ammatillisen toisen asteen suorittaneille ja niille, jotka eivät tule yliopistoon suoraan toiselta asteelta sekä niille, joiden ylioppilaskokeet menivät penkin alle tai jotka valitsivat kirjoittaa alan todistusvalinnan pisteytyksen kannalta epäsuotuisia aineita.

Hakukohdekohtaiset valintakokeet ovat kuitenkin merkittävä este yliopistokoulutuksen saavutettavuudelle. Useiden kokeiden järjestäminen venyttää siirtymää toiselta asteelta korkea-asteelle, jos hakija voi panostaa vain yhteen tai korkeintaan muutamaan kokeeseen yhdellä hakukierroksella sen sijaan, että voisi hakea yhdellä kokeella hakea alan kaikkiin tutkinto-ohjelmiin. Hakukohdekohtaisia kokeita ei myöskään voida perustella tutkinto-ohjelman erityisyydellä, sillä monilla aloilla valintakokeiden sisällöt ja alalla vaaditut esitiedot ja -taidot vastaavat toisiaan.

On hakijoiden etu, että tämä este puretaan osana käynnissä olevaa opiskelijavalintahanketta. Monelle varmasti ensisijaista olisi päästä opiskelemaan haluamaansa alaa riippumatta kaupungista ja yliopistosta, jossa tutkinto-ohjelma sijaitsee. Alakohtaisiin valintakokeisiin siirtymisellä on ollut myös positiivisia yhteiskunnallisia seurauksia. Siirtymä on esimerkiksi lääketieteen ja oikeustieteen aloilla lisännyt sosiaalista ja alueellista liikkuvuutta ja tasa-arvoa, sillä useampi alalle valituista opiskelijoista on lähtöisin pienituloisesta tai matalamman koulutustason perheestä ja kotoisin kauempaa yliopistokaupungista. Yhteisvalintakokeiden myötä hakija voi hakea useampaan haluamaansa kohteeseen uhraamatta mahdollisuuksia muualla.

Valintakokeita yhdistettäessä on kuitenkin varmistettava, että kokeista ei synny ylioppilaskirjoitusten toisintoa, jotta hakutavat eivät yksipuolistu tai hakijoita ei tuplatestata. Kehittämishankkeessa tulee varmistaa, että opiskelijavalintajärjestelmässämme on jatkossakin keskenään erilaisia väyliä yliopistoon, sillä se tukee erilaisten oppijoiden ja hakijoiden mahdollisuuksia osoittaa oma soveltuvuutensa ja motivaationsa opintoihin. Kokeista ei tule myöskään muodostaa liian laajoja, alakohtaiset rajat ylittäviä kokonaisuuksia, sillä edellytykset mitata alakohtaisesti relevanttia osaamista ja soveltuvuutta voivat liian laajojen kokeiden myötä kadota.

Valintakokeiden digitalisointi, johon opiskelijavalintojen kehittämishanke valintakokeiden yhdistämisen lisäksi tähtää, on huolellisesti toteutettuna positiivinen asia. Kehittämistyössä on pidettävä mielessä, että yliopistoon hakee esimerkiksi iältään tai koulutus- ja perhetaustaltaan moninainen joukko ihmisiä, minkä vuoksi yhdenmukainen menettely ei aina takaa menettelyn yhdenvertaisuutta. On tärkeää, että tietojärjestelmien saavutettavuus pilotoidaan ominaisuuksiltaan moninaisella testiryhmällä digitaalisiin kokeisiin siirtymisen yhteydessä ja kaikilla on mahdollisuus osallistua valintakokeeseen riippumatta siitä, omistaako yhteensopivan laitteen. Hakijalle on mahdollistettava valintakoeyhteensopivan laitteen lainaaminen valintakokeen suorittamispaikasta riippumatta ja tietojärjestelmän testaaminen ja käytön harjoittelu on mahdollistettava hakijalle ennen koetta.

Kun hain ensimmäistä kertaa opiskelemaan, eivät valintakokeen pisteeni aivan riittäneet valituksi tulemiseen. Jos olisin voinut hakea samalla valintakokeella useampaan eri tutkinto-ohjelmaan, olisi tilanne voinut olla toinen. Kirjoittaessani tätä blogia tutustuin tarkemmin oman alani nykyisiin valintaperusteisiin ja ilokseni huomasin, että ensi keväänä järjestetään ensimmäistä kertaa yhteiskunnallisen alan yhteisvalintakoe. Vaikka kokeessa ei ole vielä kaikki tutkinto-ohjelmat mukana, hakijan kannalta askeleita parempaan suuntaan on otettu. Kehitettävää koko valintakoelabyrintista löytyy kuitenkin vielä, minkä vuoksi valintakoekokonaisuuden selkeyttämiseen ja kokeiden yhdistelemiseen sekä määrän vähentämiseen tähtäävä kehittämishanke on hyvin ajankohtainen ja tarpeellinen.

Jenni Suutari

Suomen ylioppilaskuntien liiton hallituksen jäsen

Julkaistu

Valintakoewebinaarin Q&A

Hanke järjesti 29.9. valintakoevalintaan keskittyvän webinaarin. Webinaarin aikana osallistujilla oli mahdollisuus esittää kysymyksiä ja käydä keskustelua Zoomin Q&A-toiminnon avulla. Alle on koottu muutamia näistä kysymyksistä, sekä niihin annettuja vastauksia. Kysymyksiä on yhdistelty ja osaa kysymyksistä on muokattu useampaa alaa koskevaksi. Vastauksissa on hyödynnetty webinaarin aikana annettuja vastauksia, mutta hankkeen projektiryhmä on myös täydentänyt niitä tätä blogipostausta varten.

Yksi webinaarin puheenvuoroista keskittyi kokemuksiin ja tutkimukseen liittyen valtakunnalliseen kasvatusalan valintakokeeseen (VAKAVA), mikä selittää kyseiseen kokeeseen keskittyvät kysymykset. Webinaarin tallenteen ja materiaalit löydät webinaarit-sivulta.

”Onko lähtökohta se, että kaikki alat menevät yhteiseen yhteen kokeeseen joka tapauksessa?”

Tämä skenaario on nähty koulutusvararehtorien mukaan epärealistisena jo hanketta käynnistäessä. Kaikille yhteinen koe ei ole tavoitteena, vaan kokeiden määrää pyritään vähentämään lisäämällä yhteistyötä.

”Onko tutkittua tietoa siitä, riippuuko opiskelumenestys valintatavasta (todistusvalinta vs. valintakoevalinta), etenkin niiden koulutusalojen kohdalla, joiden valintakoe perustuu lukion oppimäärään? Yliopistojen kannaltahan valintakokeiden järjestämisestä tulisi olla jotain hyötyä. Onko siis näyttöä siitä, että yliopistot saavat parempia opiskelijoita todistusvalinnalla ja valintakokeella kuin pelkällä todistusvalinnalla?”

Laboren tutkimusjohtaja Tuomo Suhosen mukaan tähän liittyen on tehty joitain analyysejä. Esim. rinnakkain toteutetun todistusvalintahankkeen tulosten mukaan sekä todistusvalintapisteet että koevalintapisteet ennustavat 1. lukuvuoden opintomenestystä, eikä näiden yhteyksien välillä ole selvää eroa. Toisaalta Suhosen ja Kuuppelomäen analyysien mukaan DIA-valinnassa koevalinnan pisteet ovat ennustaneet paremmin valmistumistodennäköisyyttä, vaikka DIA-valinnassa valintakokeet ovat perustuneet lukion oppimäärään. Valintakokeista näyttäisi siis olleen hyötyä hyvien opiskelijoiden valinnassa. Toki aihetta kannattaa tutkia vielä lisää, esimerkiksi sitten, kun opiskelijavalintauudistuksesta on kulunut riittävästi aikaa, jotta sen vaikutuksia voidaan luotettavasti arvioida.

Webinaariin osallistujan mukaan ainakin hänen oppiaineessaan ero näkyy selvästi siten, että valintakokeella valitut suorittavat 1. opiskeluvuoden aikana keskimäärin 10 op enemmän, kuin todistusvalinnalla valitut – avoimen yliopiston väylällä valitut vielä tätäkin enemmän. Osalla todistusvalinnalla valituista opintopistekertymä on hyvin pieni, mikä painaa keskiarvoa alaspäin.

”Sisällöllisesti etävalintakurssi antaa hakijalle erinomaisen ymmärryksen siitä, mitä ala todella on. Valintakurssin idea on vähän päinvastainen kuin nopeasti suorittava yhdistävä valintakoe, sillä kurssi vie enemmän aikaa kuin yhden päivän aikana tehty koe. Kenties tässä keskustelussa valintakokeesta on hyvä pitää esillä myös erilaisten avoimen väylien kehittäminen.”

Tutkija Virve Murto totesi, että on kiinnostavaa, ettei ennakkomateriaali ole aina perinteistä luettavaa tekstiä. Hyvä kysymys onkin, kuka opetusta tarjoaa ennalta, yliopiston toimija vai yksityiset valmennuskursseja järjestävät organisaatiot.

Etävalintakursseissa ongelmana on myös se, että kurssin todellista suorittajaa ei voida varmuudella tietää.

”Tietyillä aloilla työskentely vaatii ihmisiltä myös vuorovaikutustaitoja. Miten yhteisvalinta (todistuspisteet ja/tai valintakoe) voisi mitata vuorovaikutustaitoja?”

Kirjallisissa valintakokeissa vuorovaikutustaitojen mittaaminen on haastavaa, joten tutkija Jukka-Pekka Jänkälä ehdottaa vuorovaikutustaitojen mittaamiseen erillistä soveltuvuuskoetta.

Toisaalta vuorovaikutustaitoja voisi opettaa opintojen yhteydessä, jolloin niitä ei ole välttämätön mitata vielä opintoihin hakeutuessa.

”Onkohan Otuksen tekemistä kolmesta osatutkimuksesta tulossa Otuksen puolesta vielä noiden kaikkien kolmen tutkimuksen havaintojen yhteenveto, johtopäätökset ja toimenpidesuositukset?”

Otuksen ja Laboren tekemässä tutkimusraportissa on johtopäätös-/pohdintaluku, mutta tutkija Jukka-Pekka Jänkälän mukaan yksityiskohtaiset toimintasuositukset rajoittuvat siihen, että oppiaineiden tulisi perehtyä toistensa valintakokeisiin, mikäli eivät ole sitä vielä tehneet. Sen perusteella voi arvioida a) valintakokeen tarkoitusta tilanteessa, jossa vähintään puolet tulee valituksi todistusvalinnalla; b) sisältöä sen näkökulmasta mitä koe mittaa; ja c) yhteistyömahdollisuuksia, eli olisiko mahdollista tehdä kokonaan tai osittain yhteinen koe. Tarvitaan siis paikallisia oppiaineiden ja yliopistojen välisiä keskusteluja. Tutkimusryhmällä ei ole riittävää tietoa hakukohteista kohdennettujen suositusten antamista varten. Tutkimusten loppuraportit löytyvät blogin tältä sivulta.

”Suosiiko (esim. VAKAVA-) koe hakijoita, joilla on jo akateemisia opintoja taustalla, tai jopa aiempi korkeakoulututkinto?”

Valintakoe mittaa usein niitä valmiuksia tai taitoja, jotka kehittyvät korkeakouluopintojen aikana. Aiempia akateemisia opintoja tehneet hakijat ovat valintakokeissa keskimäärin vahvemmassa asemassa, mutta ensikertalaiskiintiöt tasaavat hakijoiden välistä eroa.

”Mihin perustuu se, että VAKAVA-kokeessa tulisi olla kognitiivisesti vaativampia tehtäviä? Edellyttääkö opiskelu kasvatusaloilla niitä ja eikö niitä voi oppia opintojen aikana? Onko sellainen kasvatusalan opiskelija huono, joka kuitenkin pärjää matalamman kognitiivisen tason tehtävissä ja soveltavuuskokeessa hyvin?”

Kysymykset keskittyvät kasvatusalan valintakokeeseen, mutta asiaa voi ajatella myös muihin aloihin soveltaen. Kognitiivisesti vaativammilla tehtävillä saadaan lisättyä kokeen erottelevuutta. Etenkin hakupainealojen (esim. monet kasvatusalan hakukohteet) kohdalla etusijalle voidaan laittaa sellaiset opiskelijat, joilla on jo vahvat tiedonkäsittelyn taidot.

”Miten kontrolloidaan arvaamis- ja poissulkemistekniikkoja monivalintakokeessa. Voiko siis sanoa, että tehtävä mittaa ”korkeamman tason” taitoja, jos tehtävässä voi vastata oikein arvaamalla?”

Monissa monivalintakokeissa vääristä vastauksista annetaan miinuspisteitä. Esimerkiksi webinaarissa puhujana olleen Riitta-Leena Metsäpellon mukaan VAKAVA-kokeen puheenjohtaja Jouni Peltonen on linjannut, että VAKAVA-kokeessa arvaamalla täytetyn kokeen pistemäärän odotusarvo on 0, eli sama kuin vastaamatta jättäminen. Monivalintakoe ei siis tarkoita sitä, että hakija voisi tulla ”vahingossa” valituksi.

 

Photo by Diego PH on Unsplash

Julkaistu

Opiskelijavalintawebinaarin Q&A-keskustelu

Kehittämishankkeen järjestämät webinaarit saivat jatkoa 16.2. hankkeen järjestäessä yliopistoille, toisen asteen toimijoille sekä muille sidosryhmille yhteisen webinaarin. Webinaarissa kuultiin lisää tutkimushavaintoja hankkeen tilaamista, VATTin, Laboren ja Otuksen toteuttamista tutkimuksista. Lisäksi Sirkku Kupiainen oli kertomassa alustavia havaintoja UUSVALU-hankkeen (Opiskelijavalinnan uudistus lukion ja lukiolaisten silmin) tutkimuksesta. Lukioiden ja lukiolaisten näkökulmaa tuotiin esiin Heini Kelosaaren (SOPO ry) ja Ella Siltasen (Suomen Lukiolaisten liitto) kommenttipuheenvuorojen muodossa.

”Voisiko todistusvalinnan pisteytyksessä käyttää jotakin laadullista mittaria myös kurssimäärien lisäksi?”

Hankkeessa mietitään, millä tavalla eri aineiden pisteytykset voitaisiin määritellä. Laadullisten mittareiden määrittely todistusvalinnan pisteytykseen on haasteellista. Nykyinen todistusvalinnan pisteytys on pohjautunut pitkälti oppimäärän laajuuteen. Tulevaan pisteytysmalliin on hahmoteltu sellaisia vaihtoehtoja, joissa erityisesti ainereaalien osalta kurssimäärä ei ole pistemäärän kannalta merkittävin tekijä.

”Mihin perustuu, että hakija voi päästä opiskelemaan esimerkiksi teologiaa, ilman uskonnon yo-arvosanaa tai edes yhtään uskonnon kouluarvosanaa?”

On tosiaan aloja, joita voi päästä opiskelemaan ilman, että hakija on suorittanut kyseisen aineen ylioppilaskoetta. Pisteytystä on tarkasteltava kokonaisuutena.  Tiedostetaan, että usein hakijoilla on useita eri vaihtoehtoja opiskeltavaksi alaksi. Jos pisteytys on joka alalla kovin omanlaisensa, johtaa se helposti siihen, että lukiolaisen tulee tehdä jo lukion aikaisessa vaiheessa valinta siitä, mihin hän hakee opiskelemaan. Voidaan myös ajatella, että alalle saadaan hyviä opiskelijoita myös muita aineita opiskelleista, eikä lukion tietyn aineen oppimäärän tiedot ole välttämättömät opinnoissa menestymisen kannalta. Esimerkiksi teologiseen haettaessa on hyötyä uskonnon lisäksi myös muista reaaliaineista, kuten elämänkatsomustiedosta, historiasta tai filosofiasta.

Toki yliopistoissa on myös sellaisia aloja, joissa lukion tietyn aineen oppimäärän (tai sitä vastaavien tietojen) hallinta on välttämätöntä opinnoissa pärjäämiseksi. Näiden alojen osalta tämä huomioidaan todistusvalinnan pisteytyksessä, esimerkiksi kynnysehtoja käyttämällä.

Terveystiedon pisteytys

Q&A-keskustelualueella käytiin vilkasta keskustelua terveystiedon pisteytyksestä. Terveystiedossa on muita reaaliaineita vähemmän lukiokursseja, minkä vuoksi siitä on nykyisessä, pitkälti kurssimääriin perustuvassa todistusvalinnan pisteytyksessä saanut vähiten pisteitä. Poikkeuksen muodostavat ne alat, joissa terveystieto on nostettu painotetuksi aineeksi, kuten esimerkiksi terveystieteet.

Matalat todistuspisteet ja vähäinen kurssimäärä saattavat olla syynä siihen, että terveystietoa pidetään muita helpompana kokeena. Q&A-alueella tuotiin esiin sitä, että terveystieto ei maineestaan huolimatta ole helppo koe, mistä kertoo muun muassa se, että terveystiedossa matalampien arvosanojen (A-C) kirjoittaneiden määrä on suhteellisesti muita reaaliaineita suurempi, ja pisterajat ovat matalat. Eri aineiden arvosanajakaumia ja pisterajoja voi tarkastella YTL:n sivuilla. Keskustelussa nostettiin esiin myös kirjoittajien valikoituneisuus, eli webinaarin osallistujan mukaan terveystiedon kirjoittajien määrä on vähentynyt päivälukioissa, kun taas aikuislukioiden ja kaksoistutkintojen suorittajia ohjataan kirjoittamaan terveystietoa, mikä ei näy tilastoissa. Keskusteluun osallistuneiden mukaan tämä saattaa johtua pienemmästä kurssimäärästä ja sen perusteella tapahtuvasta ohjauksesta. Toisaalta tuotiin esiin se, että terveystieto on relevantti aine esimerkiksi lähihoitajan kaksoistutkintoa suorittaville.

”Suomi äidinkielenä (S1) ja suomi toisena kielenä (S2). Miksi näistä saa saman verran pisteitä todistusvalinnassa, vaikka vaatimustaso on aivan eri?”

Nykyisessä pisteytyksessä äidinkielenä huomioidaan lähes kaikissa hakukohteissa suomi äidinkielenä, ruotsi äidinkielenä, saame äidinkielenä, suomi toisena kielenä tai ruotsi toisena kielenä. Tähän ei ole suunniteltu tehtävän muutoksia myöskään tulevassa pisteytysmallissa. Suomi äidinkielenä ja suomi toisena kielenä ovat äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaineen vaihtoehtoisia oppimääriä. S2-opetuksen päämääränä on, että oppilas saavuttaa sellaiset kielen perustaidot, että hän pystyy toimimaan ja opiskelemaan ympäröivässä kieliyhteisössä tasavertaisena muiden kanssa (OPH). Tästä syystä näitä oppimääriä ei ole tarpeen pisteyttää eri tavoin. S2-kielen matalampi pisteytys todennäköisesti jopa vähentäisi korkeakoulutuksen saavutettavuutta niille hakijoille, joiden äidinkieli ei ole suomi, ruotsi tai saame.

Matematiikka ja kielet

Webinaarissa melko paljon keskityttiin nimenomaan matematiikkaan. Tämä oli tietoinen valinta ja syynä oli se, että matematiikka korostuu muutoinkin todistusvalinnan pisteytyksestä puhuttaessa (ks. esim. HS, 2.3.2023). Pisteytyksen kehittämisessä huomioidaan toki kaikki lukioaineet.

”Onko matematiikan kirjoittamisen lisääntyminen aiheuttanut kieli- ja reaaliaineiden opiskelun ja kirjoittamisen vähenemistä?”

Positiivista on, että matematiikan kirjoittamatta jättäminen on vähentynyt ja pitkän matematiikan kirjoittaminen on lisääntynyt. Kuten webinaarissa nähtiin, ja kuten ilmenee myös YTL:n tilastoista, myös reaaliaineiden kirjoittajamäärät ovat lisääntyneet viime vuosien aikana. Tässä on kuitenkin poikkeuksia kuten terveystieto, jonka kirjoittajien määrä on vähentynyt, mutta jonka kirjoittajamäärät ovat kuitenkin samalla tasolla kuin muissa reaaliaineissa.  Vieraiden kielten kirjoittajien määrä sen sijaan on ollut laskussa jo pitkään. Tilaistoista ei ole mahdollista tehdä suoria johtopäätöksiä siitä, onko juuri matematiikan kirjoittamisen lisääntyminen vähentänyt kielten kirjoittamista. Todennäköisesti yhteys ei ole ainakaan näin suoraviivainen.

Q&A-keskustelussa nostettiin esiin kielialojen huoli siitä, että matematiikka painotetaan vieraiden kielten kustannuksella, sekä turhautuminen siitä, että vieraiden kielten opiskelun vähenemisestä ei vaikuteta olevan huolissaan. Keskustelualueella nostettiin esiin sitä, miten myös vieraiden kielten osaaminen on yleissivistystä, viestintätaitoja sekä kulttuuritaitoja. Kielten opiskelu vaatii opiskelutaitoja, motivaatiota ja pitkäjänteisyyttä, mitkä ovat muutenkin opinnoissa tarvittavia taitoja.

Yliopistojen ja toisen asteen välinen viestintä

Q&A-keskustelussa tuotiin esiin se, miten koulutusten sisältöjen ja ”arjen” kuvaaminen on jäänyt yliopistoissa liian vähälle huomiolle. Keskustelussa tiedostettiin se, että tämä vaatii runsaasti resursseja, mutta parhaimmillaan tämä voisi osaltaan ratkaista joitain niitä ongelmia, mitä nyt yritetään ratkaista opiskelijavalinnalla. Tämä oli erinomainen kommentti, sillä yliopistoissakin on havahduttu viime aikoina siihen, miten tärkeää on kuvata opintotarjontaa ja opintojen sisältöjä hakijalle selkeällä ja saavutettavalla tavalla. Hakijoiden sitoutumista ja motivaatiota edesauttaa se, että hakija oikeasti tietää, millaisiin opintoihin on hakeutumassa ja miten niistä työllistyy.

Opot ovat keskeisessä roolissa yliopistojen opiskelijavalintojen viestinnän kannalta. Q&A-keskustelussa pohdittiin sitä, miten yliopistot parhaiten tavoittaisivat opot. Keskustelussa ehdotettiin muun muassa seuraavia: selkeät nettisivut hakijalle, yliopistot voisivat laatia yhteisen materiaalin todistusvalinnasta kaikkiin Suomen kuntiin ja lukioihin jaettavaksi. Yliopistot ovat jonkin aikaa järjestäneet omia tilaisuuksiaan opoille, minkä lisäksi syksyllä 2022 järjestettiin ensimmäinen kaikkien yliopistojen yhteinen opowebinaari – tälle on suunniteltu jatkoa.

Photo by Sigmund on Unsplash

Julkaistu

Yhteisen keskustelun alku – kooste valintakoewebinaarin Q&A:sta

 

Yliopistojen opiskelijavalintojen kehittämisessä keskeisenä lähtökohtana on tutkimusperustaisuus ja yhteinen keskustelu. Laajempi keskustelu avattiin 27.10., kun järjestimme ensimmäisen yliopistojen henkilöstölle suunnatun valintakoewebinaarin. Tavoitteena oli muodostaa yhteistä näkemystä valintakoevalinnan nykytilanteesta ja kehittämisen suunnasta. Valintakokeisiin liittyvää tutkimusta tekevät Otuksen ja Laboren tutkijat esittelivät webinaarissa ensimmäisiä tutkimushavaintojaan.

Keskustelu oli ilahduttavan monipuolista, jättäen meidät hankkeen parissa työskentelevät positiivisin ja odottavaisin mielin valmistautumaan webinaarisarjan seuraavaan osaan. Alle olemme tehneet nostoja webinaarialustan Q&A:ssa käydystä keskustelusta.

Kysely ja kommentointimahdollisuus valintakoewebinaarin teemoista on avoinna Otakantaa.fi-palvelussa 30.11. asti.

Onkohan missään tilastoa siitä, kuinka moneen valintakokeeseen hakijat keskimäärin osallistuvat?

Webinaarin osallistujan mukaan Vallu-valintakoepalvelussa yliopistosektorin valintakokeiden osalta 86 % hakijoista suoritti yhden valintakokeen, 12 % kaksi valintakoetta ja 2 % kolmesta viiteen valintakoetta (kevät 2022). Kattavaa tilastoa meillä ei ole tiedossa siitä, kuinka moneen valintakokeeseen hakija osallistuu, kun otetaan huomioon kaikki valintakoejärjestelmät sekä paperiset kokeet. Tilastoista ei käy ilmi, kuinka moneen hakukohteeseen hakija on tullut huomioiduksi suorittamillaan valintakokeilla. Ei myöskään tiedetä sitä, kuinka moneen valintakokeeseen hakija on jättänyt syystä tai toisesta osallistumatta.

Nykymuotoiset valintakokeet kuitenkin estävät useaan eri valintakokeeseen osallistumisen, vaikka kiinnostusta alalle olisikin. Tunnistettuja esteitä ovat laajat ennakkomateriaalit, päällekkäiset valintakokeet, sekä logistiset ja taloudelliset haasteet, kun valintakokeisiin on matkustettava pitkiäkin matkoja, mikä saattaa edellyttää myös valintakoepaikkakunnalla yöpymistä. Olisi tärkeää nähdä se osuus hakijoista, joille useat valintakokeet johtavat niiden suorittamatta jättämiseen.

Jos valintakokeesta halutaan tehdä enemmän yleisiä valmiuksia (=tietoja ja taitoja) mittaava koe, miten se eroaa ylioppilaskirjoituksista?

Valintakokeita tarvitaan edelleen niille, jotka eivät ole osallistuneet ylioppilaskirjoituksiin, tai eivät ole niissä syystä tai toisesta menestyneet. Ei ole kenenkään etu, jos hakijat jäävät uusimaan ylioppilaskirjoituksiaan vuosi toisensa jälkeen. Täytyy myös muistaa, että lukuisten erilaisten todistusvalinnan pisteytysmallien ja kynnysehtojen vuoksi on mahdollista, että hyvin sujuneet ylioppilaskirjoitukset eivät välttämättä takaa todistusvalinnalla hyväksytyksi tulemista. Siitä huolimatta kyseinen henkilö voi menestyä valintakokeessa erinomaisesti, ja tulla hyväksytyksi yliopistoon. On tärkeää, että toisella asteella tehdyt valinnat eivät sulje ovia yliopistoon.

DIA-kokeen ongelmanratkaisutehtävä on yksi esimerkki alakohtaisten valmiuksien mittaamisesta. Näiden määrittely onkin haastavaa, miten suuria eroja alojen välillä on siinä, minkälaisia valmiuksia niillä tarvitaan? Juuri tätä tutkitaan käynnissä olevassa tutkimuksessa. Toisaalta miten alakohtaisten valmiuksien mittaaminen eroaisi tiettyjen aineiden ylioppilaskirjoituksista? Eri valintatavoilla valituksi tulleet opiskelijat aloittavat opintonsa yhdessä, joten miksi valintakokeen tulisi mitata jotain täysin eri valmiuksia, kuin ylioppilaskirjoitukset?

Miten yliopistojen/koulutusalojen/oppiaineiden profiloituminen sovitetaan yhteen geneerisiä taitoja mittaavan valintakokeen kanssa?

Valtaosa uusista opiskelijoista valitaan todistusvalinnalla, jolloin he eivät perehdy esim. valintakoemateriaaliin — näille hakijoille olisi yhtä tärkeää päästä perehtymään profiileihin, eli esimerkiksi nykyistä parempi koulutustarjonnan ja koulutusten sisältöjen kuvaaminen palvelisivat kaikkia hakijoita (ml. muutkin kuin lukiolaiset) ja itse valinta voitaisiin hoitaa mittaamalla geneerisempiä valmiuksia suorittaa korkeakouluopintoja. Jo nyt on olemassa esimerkkejä useita hakukohteita kattavista valintakoeyhteistöistä, joissa ei kuitenkaan ole ilmennyt viitteitä hakukohteiden identiteetin tai profiilin vähenemisestä. Profiloituminen on mahdollista ilmaista jo aiemmassa vaiheessa, valintakoe on tähän verraten myöhäinen ajankohta.

Miksi valintakokeisiin käytettävää rahamäärää pidetään suurena, ottaen huomioon, että opiskelijavalinta on erittäin tärkeä yhteiskunnallisen tehtävän osa, ja jota toteuttaville organisaatioille opiskelijavalinta on kriittinen oman uusiutumisen kannalta?

On totta, että kyseessä on koko yhteiskunnan kannalta kriittisestä vaiheesta, johon täytyy kaikkien osapuolten satsata. Tarkoituksena on nyt tutkia, voitaisiinko vähintään yhtä hyvään lopputulemaan päästä kevyemmillä ja (taloudellisestikin) tehokkaammilla menettelyillä.

Hakijanäkökulmaa on pidetty tärkeimpänä kehittämishankkeen suunnittelussa, taloudellista säästöä syntyy, jos on syntyäkseen. Valintakokeisiin käytettävän rahamäärän lisäksi hakijoille aiheutuu kustannuksia, kaikkien valintaan osallistuvien ajankäytöstä puhumattakaan. Ei ole järkevää eikä tehokasta, että hakija käy useassa valintakokeessa ja useilla paikkakunnilla osoittamassa samantyyppistä osaamistaan tai joutuu tekemään poisvalintoja hakutoiveissaan ajan- ja/tai rahanpuutteessa.

Webinaarin järjestäjien keskustelunavaus: Mitä mahdollisuuksia ja/tai haasteita näet alojen sisäisessä valintakoeyhteistyössä (esimerkki tällaisesta on VAKAVA-koe)?

Webinaarin osallistujien vastauksista ilmeni, että etenkin valintayhteistyön alussa on haastavaa arvioida hakijoiden kokonaismäärää. Tämän koetaan hankaloittavan kokeen muodon suunnittelua, sekä koejärjestelyjä. Yksittäisten kokeeseen osallistuvien hakijoiden määrä pienenee, kun useaan hakukohteeseen riittää yksi valintakoe. Suomessa on jo useita laajoja valintakoeyhteistöitä, joihin osallistuvat alat ovat erittäin tyytyväisiä yhteistyön toimivuuteen ja valittuihin opiskelijoihin. Näiden valintayhteistöiden hyvien käytäntöjen jakaminen ja soveltaminen tuleviin yhteistöihin voi olla hedelmällistä.

Miten kansallinen yhteistyö mahdollisesti vaikuttaa jo olemassa oleviin isoihin valintayhteistöihin?

Isot valintakoeyhteistyöt toimivat itsessään jo hyvin. Voimme kuitenkin pohtia olisiko niiden välillä mahdollisuutta sellaiseen yhteistyöhön, joka sujuvoittaisi hakijan polkua ja säästäisi resursseja. Toimivaa yhteistyötä ei haluta romuttaa.

Photo by Towfiqu barbhuiya on Unsplash