Evoluutiopeli II: Pituus ja hajottava valinta

Tarvittavat välineet:

  • Pelilauta, jolla valmiina eri pituisia liskoja (= paperilappuja joissa pituuden osoittava numero – alussa mahdollisimman tasaisesti, esimerkiksi kokonaisluvut väliltä 7-23)
  • Tyhjiä paperipaloja joille voi kirjoittaa numeron

Paperinpalaset vastaavat liskoja ja paperinpalalla oleva pituus tarkoittaa liskon pituutta senttimetreinä. Liskot saalistavat kahta eri ravintokohdetta, joista toiset ovat kovakuoriaiset ja toiset päästäisiä. Kymmenen senttimetrin pituiset liskot ovat parhaita kovakuoriaisten metsästäjiä ja kaksikymmensenttiset parhaita päästäisten metsästäjiä. Liskot pariutuvat niin, että alle 15 cm liskot pariutuvat keskenään ja yli 15 cm keskenään. Pari valikoituu muuten satunnaisesti. Lisääntyminen tapahtuu niin, että kahta liskoa kohden syntyy aina yksi jälkeläinen: jonka pituus on vanhempien kokojen keskiarvo. Lisääntymiskauden loputtua parhaiten selviävät 10- ja 20-senttiset liskot, ne säilyvät kaikki hengissä. Tästä 2-3 senttiä poikkeavista kuolee puolet ja enemmän kuin kolme senttiä poikkeavista kolme neljäsosaa.

Pelaa peliä muutama kierros ja merkitse muistiin jokaisen vuoron alussa liskojen määrä ja pituus.Voit myös piirtää kuvaajan yksilöiden pituusjakaumasta. Vastaa kysymyksiin:

a) Minkälaista evoluutiota tapahtuu?
b) Mitä tapahtuisi, jos päästäiset katoaisivat alueelta?