Kasvikokoelman kerääminen

Opettajalle helpoin tapa ohjastaa kasvikokoelman kerääminen on listata 20 – 30 paikallista yleistä kasvia, jotka oppilaiden pitää kerätä. Kasvien listaamisessa kannattaa huomioida seuraavat tekijät:

  • erilaiset kasvuympäristöt
  • erilaiset kasvityypit: ruoho, pensas, puu
  • hyötykasvit, esimerkiksi marjoja tuottavat
  • ympäristön kannalta tärkeät indikaattorilajit
  • paikalliset lajit
  • puumaisten lajien oksien taittamiseen tarvitaan maanomistajan lupa, samoin kasvien keräämiseen juurineen
  • eivät rauhoitettuja (- jos kasvikokoelma tehdään kuvaamalla, tämä ei välttämättä rajoite)

Ohjeet kasvien keräämiseen

  1. Kasvit tulee kerätä kukintavaiheessa. Selvitä etukäteen milloin kukin listan kasveista kukkii, jotta osaat kerätä sen oikeaan aikaan.
  2. Tunnista kasvi maastossa kasvion avulla.
  3. Kasvista tarvitaan mieluiten kokonainen kasvi, jossa erottuvat kukinto, lehdet ja juuret. Valitse kasvi niin, että se mahtuu paperille. Isoista kasveista voi kerätä erikseen kukinnon ja tyypillisen lehden, eikä niistä kannata kerätä juuria. Esimerkiksi puista riittää muutama lehti ja kukinto. Älä kerää liian paksuja näytteitä, koska ne kuivuvat huonosti.
  4. Kirjoita muistiin kunkin kasvinäytteen suhteen keräyspäivä ja keräyspaikka. Keräyspaikasta kirjaa muistiin sekä sijainti että kasvuympäristö.
  5. Säilö kasvi, esimerkiksi muovipussissa jottei se ehdi kuivumaan ennen prässäystä, ja prässää se mahdollisimman pian.
  6. Puhdista kasvi liasta ja mullasta.
  7. Asettele kasvi sanomalehden väliin, niin että se prässäytyy luonnolliseen asentoon. Pidä huoli etenkin kukista, että ne prässäytyvät avoimena. Jos lehtiä on useita, käännä niin että osasta näkyy alapinta ja osasta yläpinta.
  8. Laita paperit kasveineen kahden levyn väliin ja sitten prässiin tai lisää päälle paljon painoa. Pidä prässi sisätiloissa, jotta sanomalehti pysyy kuivana. Jos kasvi on isokokoinen, tarkasta päivän kuluttua tarvitseeko sanomalehtiä vaihtaa kuivempaan.
  9. Usein kuivumiseen kestää noin 2-3 viikkoa.
  10. Asettele kasvi kuivumisen jälkeen vahvalle paperille. Leikkaa teipistä (esim. maalarinteippi) pieniä suikaleita ja kiinnitä kasvi paperiin pysyvästi. Älä peitä keskeisiä tuntomerkkejä.
  11. Liitä jokaiseen paperiin tieto siitä mikä kasvilaji on kyseessä, kuka sen on kerännyt, milloin ja mistä.

Ohjeet kasvien kuvaamiseen

  • Toimi muistiinpanojen suhteen kuten edellä.
  • Kuvaa kasvista riittävän monta kuvaa, ainakin
    • kasvin elinympäristö
    • kuva koko kasvista
    • riittävästi lähikuvia niin että kasvin tuntomerkit näkyvät
  • Pidä huoli, että kuvat ovat tarkkoja!
  • Siirrä kuvat tietokoneelle ja kokoa kasvikokelma haluamallisi ohjelmalla
  • Lisää jokaiseen kuvaa tiedot kasvista, keräysajasta, kerääjästä ja keräyspaikasta.

Lista rauhoitetuista kasveista ympäristöministeriön sivulla

Pinkka-kasvio

Kasviatlaksesta löytyy kasvien esiintymisalueet