Aihearkisto: Taidetekstiilit

Kyyhkyjä punaisissa verhoissa

Kyyhkyt ovat Dora Jungin tunnetuin kuva-aihe. Ensimmäisen kerran ne ilmestyivät hänen damastinsa pintaan 1947 ja vuoden 1951 Milanon triennaalissa hän sai Kyyhky damasteillaan Grand Prix -mitalin. Kyyhkyjä valmistui erikokoisina yli 100 kappaletta 1960- ja 1970-luvuilla ja vuonna 1980 niitä valmistui vielä neljä kappaletta lisää. Näihin palaan vielä myöhemmin.

Tällä kertaa esittelen Jungin kyyhky-kavalkadista hänen 1960-luvulla suunnittelemansa, hieman noista edellä mainitsemistani poikkeavat, kyyhkyt. Syitä esittelyyn on kaksi. Ensiksi: on mainiota seurata samojen kuva-aiheiden siirtymistä tekstiileistä toiseen saman taiteilijan teoksissa. Jung teki tätä paljon. Joskus kuva-aiheiden osat vaihtuivat toisiksi kun aika ja maailman tila muuttuivat. Upea esimerkki on Lastenkuljetus vuodelta 1943 ja sen muunnos 1970-luvulla. Tähänkin lupaan palata myöhemmin. Toinen syy juuri kyyhkys-verhojen esittelyyn on eilen menehtynyt valokuvaaja Claire Aho, joka kuvasi myös joitakin Jungin tekstiilejä.

Tampella tänään -lehti esitteli Dora Jungin teoksia sivuillaan vuonna 1969 näin.

Kuvateksti lehdessä: Claire Aho, Otso Penttinen

Dora Jung valmistaa paljon julkisille paikoille aiottuja tilaustöitä (Kaliforniaa ja Austraalia myöten) mutta hänen seinäkudonnaisiaan, liinojaan ja verhojaan on myös suomalaisissa kodeissa. Koko pitkän olohuoneen ikkunarivin peittävän verhon hän on kutonut kirjoittajan olohuoneeseen. Taiteilijan rakas ja ominainen aihe ovat Kasarmintorin kyyhkyset.

Verhot pääsivät myös Kansallismuseon kuukauden esineeksi vuonna 2013. Lue täältä Outi Flanderin kirjoittama tarkempi kuvaus.

Jung suunnitteli yksityislahjaksi 1960-luvun lopulla hyvin saman oloisia kyyhkyjä esittävän seinädamastin. Näissä kahdessa tekstiilissä kyyhkyt ovat suoraviivaisia ja moderneja verrattuna Jungin muihin Kyyhkyihin. Kuva PF.

Lisäksi vielä toinen Claire Ahon ottama kuva Jungin damastista. Kuusia ja pensaita vuodelta 1936. Tässä damastissa on taas Jungin 1930-luvulla useasti käyttämä lintu sekä kuuset ja pensaat. Lue postaukseni esim. Picu kaupungissa -ryijystä.

T. Päivi

Tammikuu 1970 / Biafra

Tammikuu 1970 on Dora Jungin tuotannossa niitä harvoja kudoksia, jolla hän otti kantaa ajankohtaisiin tapahtumiin maailmalla – mutta niitäkin kudoksia kyllä löytyy. Dora Jung on kertonut kudoksen lähtökohtana olleen Nigerian nälänhätää kuvaava lehtiartikkeli ja kuva, jossa lasten syyttävät silmät muistuttivat maailman epäoikeudenmukaisuudesta ja kärsimyksestä. Teosta kudottiin hänen kutomossaan heti tammikuussa ja se sai työnimekseen Biafra. Jungin sanoin idea tuli ”spontaanisti räjäyttäen myötätunnon kaikkia nälkiintyneitä lapsia kohtaan sodassa siellä kaukana”. Lapsen silmät siirtyivät taidetekstiiliin ja jotkut ovat osuvasti kuvanneet silmiä kuin ne olisivat verkkoon ahdistettuja kaloja. Nimi Biafra jäi elämään ja vain harva edes tietää, että alkueräinen nimi on Tammikuu 1970. Työ oli saman tien esillä Jungin yksityisnäyttelyssä Dora Jung – vævninger Kööpenhaminassa keväällä 1970.

Lähikuva kudoksesta Tammikuu 1970 / Biafra, kuvakudos, 120 x 150 cm, kutoja Marita Mattsson. Kuva PF.

Biafrassa Dora Jung hyödynsi reliefivaikutusta monistuneissa, toinen toisensa takana olevien lasten korvien erottamisessa toisistaan luoden illuusion tilasyvyydestä. Jung kudotutti teoksistaan useampia versioita. Myös Biafraa on kudottu toisintoina. Jungin kutojana ollut tanskalainen Berthe Forchhammer kertoi kutoneensa pienikokoista, 0,49m x 0,64m, Biafraa kahdeksan päivää ja käyttäneensä siihen 33 erilaista väriyhdistelmää. Jokainen väriyhdistelmä koostui kahdeksasta langasta. Jung käytti näin valmistetuista kudoksistaan nimitystä ”johdettu damasti“ tai ”kuvakudos”.

Kuvat sota-alueilta olivat sanomalehdissä ja televisiossa uutta ja hätkähdyttävää 1960-luvun lopussa. Me, jotka elämme jatkuvassa uutisvirrassa ja näemme välittömästi taustoitettuja tapahtumia eri puolilta maailmaa, voimme ehkä vain etäisesti ymmärtää, kuinka järkyttävää näiden ensimmäisten nälkiintyneiden lasten silmien ja turvonneiden vatsojen näkeminen oli. Mikähän olisi tämän päivän versio Biafrasta taiteessa, ja erityisesti tekstiilein tehdyssä taiteessa? Ja kuka/keitä ovat tämän ajan tulkitsijat?

Kuva ylhäällä yksityiskokoelmasta, kuva PF.

”Katoamattomuus on kaunis sana”

Katoamattomuus / Riikinkukko / Oförgänglighet 1946 ja Festivo 1965

Dora Jungin teoksiin liittyvä viehätys ja lumovoima kytkeytyvät (muun muassa) damastikudoksen jatkuvaan kehittelyyn. Ensimmäinen selkeä muutos tähän monisatavuotiseen, muuttumattomaan genreen on havaittavissa Jungin teoksessa Katoamattomuus.

Vuoden 1946 aikana ja sen jälkeen näkyy Dora Jungin tuotannossa yhä enemmän esimerkkejä yksittäisen damastikuvion suurentamisesta. Tämän lisäksi uutena elementtinä hänen aikaisempaan tuotantoonsa verrattuna on värillinen lisäkude, jonka hän suunnitteli pujoteltavaksi pieninä alueina damastin kudesatiiniin antamaan väriä tähän asti vain yksi- tai kaksivärisiin damasteihinsa. Ensimmäisen kerran Dora Jung käytti kudepujotusta juuri riikinkukkoja esittävässä kudonnaisessaan. Lisäkuteen tarkoitus oli elävöittää yksittäisiä kuvioita, ehkä myös etääntyä yhä kauemmas samalla tavalla toistuvien damasti kuvioiden perinteestä. Tässä damastissa on yksi kuvio, joka peilikuvatoiston ansiosta muodostaa kokonaisen riikinkukon. Sodan aikaisen pitkän materiaalipulan jälkeen oli myös tärkeää ja voimauttavaa saada väriä kudoksiin.

Yksityiskohta teoksesta Katoamattomuus (Oförgänglighet), 1946, 76 x 315 cm, damasti ja kudepujotus, kutoja Ellen Silferberg. Dora Jung suunnitteli kudoksen Liljevalchsin näyttelyä varten Tukholmaan. Jung sai värillisiä lankoja tähän kudokseen Suomen Käsityön Ystäviltä ja Liljevalchsin taidehallin näyttelykomissaari Stig Björkmanilta. Kuva PF.

Dora Jung kuvasi oman työnsä syntyä kirjeessään (1974) Ivy Öhrstedtille näin:

Jag hade fått det grå varpgarnet från Finska Handarb. vänner för att kunna delta i en utställning på Liljevalchs. Vävde av pappergarn mellan 1942–46. Man längtade efter prakt, därför blev det en påfågel. Vävd med oblekt lingarn och med sparsamt färginblock. Såg någånstans att påfågeln var symbol för oförgänglighet och tyckte det var ett vackert ord.

Riikinkukko oli hyvin yleinen aihe 1900-luvun alun taideteollisuudessa. Myös Dora Jungin isä, arkkitehti Valter Jung, käytti aihetta suunnitellessaan Helsinkiin 1904 valmistuneen Privatbankenin takaseinällä olevan lasimaalauksen. Siinä on kaksi riikinkukkoa, ja se on yhä edelleen nähtävissä nykyisen ravintola Salutorgetin takaseinällä.

Jungin damastit siirtyivät vähitellen toisen maailmansodan loputtua pois klassisen damastin määritelmästä. Katoamattomuus tekstiilissä on jo monia damastille kuulumattomia ominaisuuksia: siinä on pujotusta, joten sen kuvio ei ole näkyvillä kankaan toisella puolella samanlaisena. Kuvio ei myöskään tule esille valkoisen ja kiiltäväksi mankeloidun damastin tavoin valo-varjo -efektillä. Lisäksi damasti nousi seinälle. Edelleen kuviot muodostuivat jollakin tavalla toistuvina, mutta siihenkin oli tulossa muutos.

Jungin suunnitteleman Katoamattomuus damastin riikinkukkoaihe sovellettiin teolliseen tuotantoon 1965. Pikkuliinassa (ns. tabletissa) on yksi riikinkukko ja se sai nimekseen Festivo. Käsin pujottamalla aikaansaatu värillisyys muuttui jacquard-damastissa loimen ja kuteen erivärisyydellä aikaansaaduksi kaksivärisyydeksi. Liinan erikoisuutena on poikkeava Tampella-merkki, ympyrän sisällä oleva T-kirjain, jonka käytöstä sovittiin vuoden 1963 ja 1964 vaihteessa. Festivosta tehtiin useita eri värisiä versioita. Kuva PF.

T Päivi