Aikuiskasvatustieteen professori Yrjö Engeström esittäytyy

Kuka olet ja mikä on (työ)tehtäväsi käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa?

Olen Yrjö Engeström ja toimin aikuiskasvatustieteen professorina. Olen myös tutkimusyksikkö CRADLEn (Center for Research on Activity, Development and Learning) johtaja. Johdan lisäksi CRADLEn vastuulla olevaa Kehittävän työntutkimuksen ja aikuiskasvatustieteen tohtoriohjelmaa Doctoral Program on Developmental Work Research and Adult Education (DWRAE) sekä niin ikään CRADLEn vastuulla olevaa kansainvälistä maisteriohjelmaa Master’s Degree Program on Adult Education and Developmental Work Research (ATMO).

Mistä uusi opiskelija saattaa tuntea sinut? Esim. mahdolliset oppikirjat, artikkelit.

Uusi opiskelija saattaa törmätä kirjoihini, joita on tutkintovaatimuksissa tai muuten käytössä kursseilla. Tällaisia ovat esim. suomenkieliset Perustietoa opetuksesta, Kehittävä työntutkimus ja Ekspansiivinen oppiminen ja yhteiskehittely työssä. Englanninkielisistä tuorein on From Teams to Knots: Activity-Theoretical Studies of Collaboration and Learning at Work (Cambridge University Press).

Mikä on koulutustaustasi? Mitä olet opiskellut ja missä?

Olen filosofian tohtori, väitellyt täällä Helsingin yliopistossa vuonna 1987, silloisella kasvatustieteen laitoksella.

Mikä aikanaan sai sinut kiinnostumaan kasvatustieteistä?

Kävin koulua 1960-luvulla ja olin hyvin kriittinen silloisen koulun toimintaa kohtaan. Ryhdyin toimimaan ensin Teiniliitossa kouluasiansihteerinä ja sitten opiskelijaliikkeessä Suomen ylioppilaskuntien liitossa korkeakoulupoliittisena sihteerinä. Kasvatustieteestä tuli jo kouluaikana minun oma juttuni, melkeinpä intohimoisen opiskelun ja myöhemmin tutkimisen alue. Olin 1970-luvulla mukana monissa valtion komiteoissa, joissa suunniteltiin koulutusjärjestelmän uudistuksia. Näissä hommissa minulle selveni, että halusin tutkia asioita juuria myöten.

Mikä on mielestäsi tällä hetkellä kasvatustieteen kentällä mielenkiintoisinta?

Itselleni kiinnostavinta on se, että oppiminen ei enää rajoitu kouluihin, vaan sitä tarvitaan ja tapahtuu kaikkialla – työpaikoilla, organisaatioissa, yhteisöissä. Oppiminen ei enää voi olla vain annetun vastaanottamista, vaan yhä enemmän tarvitaan kollektiivista oppimista, jonka avulla hallitaan isoja muutoksia, joiden tuloksia ei voida määritellä ennalta. Tällaista oppimista kutsun ekspansiiviseksi oppimiseksi.

Haluatko jakaa jonkin muiston omien opintojen alusta?

Omien opintojen alkuvaiheessa minä ja monet muut opiskelijat huomasimme, että silloinen kasvatustiede oli paljolti todellisuudelle vierasta tilastotiedettä, jonka takana oli hyvin konservatiivinen ihmiskuva. Kun emme saaneet mielestämme riittäviä muutoksia opetuksen ja tutkintovaatimusten sisältöihin, ryhdyimme järjestämään omia vaihtoehtoisia luentosarjoja. Jälkikäteen yrityksemme saattavat tuntua naiveilta, mutta niissä oli ruutia ja niissä opittu kriittinen epäily jäi pysyväksi.

Onko sinulla terveisiä uusille opiskelijoille?

Seuratkaa sydämenne ääntä!

***

Linkkejä

***

Haastattelu on osa Kasvatustieteiden asiantuntijat esittäytyvät -sarjaa. Lue myös Kristiina Brunilan haastattelu.