Viimeinen kurssikerta häämöttää, valmistaudu siihen hartaudella

Kuvahaun tulos haulle end is near

Viimeisellä kurssikerralla tehdään kartta itse valitusta aiheesta. Siksi onkin syytä valmistautua jo ennen varsinasta kurssikertaa ja etsiä sopivaa materiaalia aiheen toteuttamiseen. Tähän on vaihtoehtoisia tapoja:

Vaihtoehto 1:

Laadi kartta tai karttasarja, jossa esitetään vähintään kaksi muuttujaa. Kartan kohde voi olla mikä tahansa, josta löydät tarvittavat materiaalit tai olet muuten vain kiinnostunut. Suositus on, että valitset yhden alueen, joka jakautuu edelleen pienempiin osa-alueisiin, esim. valtio ja sen maakunnat. Alueita tulisi olla vähintään 20–30, jotta niiden alueellinen vertailu ja luokittelu olisi mielekästä. Voit myös neuvotella paremmin tarkoituksiisi sopivista suoritustavoista, esim. jos sinulla on seminaarityö, gradu tai jokin muu kiinnostuksen kohde johon tarvitset muutenkin karttoja.

Vaihtoehto 2:

Lataa maanmittauslaitoksen ilmaisista aineistoista yksi palanen maastotietokantaa, joka sisältää kaikki karttaelementit tuolta alueelta. Lataa sen kaveriksi myös maanmittauslaitoksen aineistoista samalta alueelta korkeusmallit, joilla saat visualisoitua pinnanmuodot kartalle joko vinovalovarjostettuna pintana tai korkeuskäyrinä tai molempina. Selvitä ja hyödynnä myös erilaisia nimistövaihtoehtoja, joita löydät samalla tavalla maanmittauslaitoksen ilmaisista aineistoista. Hyödynnä viiva- ja aluekohteiden visualisoinnissa erilaisia tyylejä, jotta kohteet erottuisivat hyvin toisistaan ja kuvaisivat parhaalla mahdollisella tavalla kohteita. Etsi näiden lisäksi myös dokumentit, joissa selvitetään maastotietokannasta löytyvien karttatasojen sisältö, eli tarvittavat metatiedot aineiston ymmärtämiseksi (Maanmittauslaitoksen maastokohteet).

Vaihtoehto 3:

Voit kurssikerralla käyttää aikaa myös johonkin muuhun kurssiin tai työtehtävään liittyvien kartta-aineistojen käsittelyyn, muokkaamiseen ja viimeistelyyn. Esimerkiksi esityksen, seminaarityön tai vastaavaan tarvittavat kartat soveltuvat mainiosti myös kurssin töiksi.

Mitä täytyy ensi kerralla olla valmiiksi mukana?

Tarvitset alueestasi paikkatietokannan tai useampia, joissaa näkyvät alueesi ja sen osa-alueet tai elementit

Vaihtoehdossa 1 tarvitset tilastotietoa alueistasi vähintään kahdesta muuttujasta.
Vaihtoehdossa 2 tarvitset aluetta kuvaavat tietokannata, korkeusmallin ja nimistön, sekä metatiedot aineistosta.

Mitä kurssikerralla tehdään?

Otetaan käyttöön valmis paikkatietokanta ja tarkistetaan, että siinä on kaikki tarvittavat alueet. HUOM. Voit myös hyödyntää kurssilla käytettyjä aineistoja ks. alla.

Voit myös hyödyntää kurssikerralla käytettyjä materiaaleja, mutta silloin on suotavaa, että sinulla on esitettävänä useampi aihe samalta alueelta, jotta suorittamasi työmäärä vastaisi niiden työmäärää, jotka ovat tehneet karttansa ja tietokantansa itse alusta asti.

Tutustu vielä aiempien kurssikertojen materiaaleja työssäsi. Löydät useimpiin ongelmiin ratkaisun sellaisista töistä, joita on kurssilla jo tehty.

Paras paikka tiedon etsimiseen on Internet. VARAA kuitenkin AIKAA etukäteisvalmisteluihin. Aina ei ole helpoa löytää valituista kohteista sitä tietoa, jota oikeasti tarvitset. Löydät tämän tekstin perästä vinkkejä ja linkkejä siitä, mistä voi etsimisen aloittaa, jos ei muuten tunnu löytyvän. Huomaa, että tämä lista on vain aloituspaikka. Tiedon etsiminen on ensisijaisesti SINUN tehtäväsi.

Esimerkkejä

Euroopan tilastoja: http://ec.europa.eu/eurostat ja http://ec.europa.eu/eurostat/data/database t

Suomen tilastoja:
http://www.stat.fi/tup/statfin/index.html (siirry palveluun -linkki)

Maailman tilastokeskukset:
http://tilastokoulu.stat.fi/verkkokoulu_v2.xql?course_id=tkoulu_thaku&lesson_id=5&page_type=sisalto&subject_id=10

Paikkatietoaineistoa kootusti (hurrrjan paljon tavaraa,) Huom. vaatii google-tilille kirjautumisen:
https://docs.google.com/spreadsheet/ccc?key=0AuApi46szKw4dDhVM1dZNmpld3dIQWdRS2NnRkZDQWc#gid=16

Hallinnollisia rajoja paikkatietomuodossa
http://www.maplibrary.org/ (Afrikasta)

http://www.naturalearthdata.com/ (kaikkialta maailmasta, ainakin melkein kaikkialta)
Hallinnolliset rajat alueina nimellä States, Provinces

Ilmaista dataa Amerikasta
https://www.census.gov/geo/maps-data/data/tiger.html
https://www.census.gov/geo/maps-data/

Maanmittauslaitos, ilmaiset aineistot https://tiedostopalvelu.maanmittauslaitos.fi/tp/kartta

Paituli, ilmaisia aineistoja kirjautumalla: https://avaa.tdata.fi/web/paituli/latauspalvelu

Myös Googlea kannattaa hyödyntää. Hakusanoilla “free GIS data” löytää paljon. Ehkä joskus liikaakin.

Blogin tulee olla valmis viimeistään sunnuntaina 24.3.2019 Laita blogiisi erillinen merkintä, kun se on valmis.

Kuudes kurssikerta – valmistaudu ulkoiluun

Kuudennella kurssikerralla ulkoillaan, ja sitä varten on hiukan valmistauduttava kenttätöihin. Tarkoituksena on kerätä pieni kaupunkiaineisto, joten varustaudu asianmukaisesti niin, että selviät ulkona noin tunnin ajan paleltumatta. Varmista ,myös, että puhelimessasi on virtaa.  Ulkoilu tapahtuu Kumpulan lähimaastossa tai jos olette ripeitä, niin lyhyen bussimatkan päässä. Ulkoharjoituksessa kartoitetaan julkisten tilojen viihtyisyyttä.

Kurssikerralla keskitytään erilaisiin tiedonkeruumenetelmiin sekä sisällä että ulkona. Harjoituskohteena ovat erilaiset pistemuotoiset tutkimusaineistot ja niiden esittäminen.

ENNAKKOTEHTÄVÄ: Käy lataamassa puhelimeesi sovellus Epicollect5, joka löytyy sekä iPhonelle (AppStore) että Androideille (Google Play). Jos et omista puhelinta, jossa olisi jompi kumpi käyttöjärjestelmä, niin lyöttäydy kurssikerralla yhteen jonkun kanssa, jolla on.

Tutustu ennakkoon sovellukseen ja kurssikerralla käytettävään tiedonkeruulomakkeen harjoitusversioon:

  • Avaa Epicollect5-sovellus puhelimestasi.
  • Projektin käyttö alkaa ohjelmassa kohdasta +Add Project
  • Etsi sen jälkeen projektia hakusanalla ”Geoinfo”, jolloin löydät projektin nimeltä Geoinformatiikan menetelmat testi, paina sitä ja projekti latautuu laitteellesi.
  • Klikkaa projektin nimeä ja olet valmis tallentamaan tietoa.
  • Siirry kohteeseen, josta tallennat tietoa (harjoittele ihan vaikka kotona tai yliopistolla, tämä on vain alkulämmittelyä)
  • Paina +Add entry, anna sovellukselle lupa käyttää sijaintiasi ja tietojen tallentaminen voi alkaa
  • Paina Update location (yhdistää sijaintisi tallennettavaan tietoon)
  • Anna nimesi (valinnainen)
  • Vastaa kysymyksiin, jotka koskevat paikan viihtyisyyttä ja lähestyttävyyttä
  • Voit halutetassasi liittää mukaan myös valokuvan kohteesta
  • Lähetä lopuksi vastauksesi ja voit siirtyä seuraavaan paikkaan

Kurssikerralla on tarkoitus liikkua pareittain ja kerätä tietoa 5–10 kohteeta per kerääjä. On mahdollista, että jokainen kerää itsenäisesti tietoa, vaikka liikkuisittekin pareittain. Kun ryhmä palaa takaisin luokkaan, kaikkien tiedot ladataan saataville ja tarkastellaan niitä kartalla.

Blogien suojaaminen salasanalla

Jos olet huolissasi blogisi julkisuudesta, niin sinulla on toki oikeus suojata se sellaisten ulkopuolisten katseilta, jotka eivät ole kurssin osallistujia. Blogit löytyvät huonosti hakukoneiden listoilta, sillä oletusarvoisesti mikään sivu ei viittaa uuteen blogiin ellet ole itse sitä mainostanut. Helsingin yliopiston blogipalvelu sanoo blogien näkyvyydestä näin:

”Uudet blogit ovat julkisia, mutta eivät automaattisesti löydy hakukoneista. Blogi päätyy hakukoneisiin vasta kun Googlen botit ovat löytäneet sen seuraamalla blogiin johtavia linkkejä jo indeksoiduilta sivuilta. Blogiin on siis johdettava linkkejä ulkopuolelta, jotta se näkyisi hakukoneissa.”

Jokaisen yksittäisen blogimerkinnän voi suojata salasanalla. Se tapahtuu joko muokkaamaalla jo julkaistua blogiartikkelia tai artikkelin heti samassa yhteydessä kun sen julkaiseen ensimmäisen kerran. Se tapahtuu kirjoitustilassa, Julkaise-otsikon alla. Sieltä löytyy kohta Näkyvyys, jossa voi määrittää merkinnän suojatuksi salasanalla tai yksityiseksi, jos se sisältää jotain tietoa, jonka haluat pitää vain itselläsi. Salasanasuojauksessa salasana annetaan samalla kun kirjoitus määritetään suojatuksi salasanan avulla.

Kurssilaisten olisi kuitenkin edelleen syytä päästä lukemaan kurssiin kuuluvia tekstejä. Tämän vuoksi on syytä käyttää salasanaa, joka on vain kurssilaisten tiedossa. Löydät salasanan Moodlesta, kurssin Uutisista, joka on ensimmäinen linkki koko kurssialueella.

Tervetuloa kurssille!

Kurssin tavoitteena on tutustuttaa opiskelijat paikkatiedon käyttämiseen,  tuottamiseen ja visualisointiin. Kurssilla käytetään pääsääntöisesti yhtä tai useampaa tietokoneohjelmaa, tuotetaan karttoja, pidetään blogia ja harrastetaan julkista itsetutkiskelua.

Kurssikerroilla suoritetaan tehtäviä sekä ohjatusti, että itsenäisesti,  ja tuotetaan karttoja, jotka julkaistaan muiden kurssilaisten nähtäväksi. Julkaisupaikkana toimii jokaiselle kurssilaiselle perustettava henkilökohtainen, mutta samalla myös julkinen blogi. Blogissa esitetään vastauksia annettuihin kysymyksiin ja erillisiin blogissa suoritettaviin tehtäviin, kirjataan ylös oppittuja asioita sekä analysoidaan tuotettuja karttoja. Blogi on myös sosiaalisen kanssakäymisen keskus. Voidaksesi kirjoittaa hyviä tekstejä ja oppiaksesi mahdollisimman paljon jotain uutta, sinun tulee lukea muiden kirjoituksia ja viitata niihin omassa blogissasi.  Myös ulkoisten lähteiden lukeminen ja niiden sisältämän lisätiedon tuominen blogiisi ja muiden kurssilaisten tietoon on hyödyllistä ja tärkeää.

Mikäli koet blogin pitämisen kiusallisena ja sinusta tuntuu, ettet pysty kirjoittamaan julkisesti kurssin asioista, niin otathan yhteyttä kurssin vetäjään niin keksimme vaihtoehtoisen tavan. Suosittelen kuitenkin kokeilemaan, sillä alkujärkytyksen jälkeen saatat huomata, että kirjoittaminen ja kommunikointi muiden kanssa voi parhaimmillaan olla yllättävän palkitsevaa, ellei jopa hyvällä tavalla koukuttavaa.

Menestymiseen tällä kurssilla on tarjolla yksinkertainen resepti:

  1. Tee kurssikerralla annetut karttatehtävät.
  2. Lue tehtävänanto tarkkaan, sillä jokaisen kurssikerran kirjallisessa tehtävänannossa on osio, jossa kerrotaan, mistä aiheista blogiin pitää kirjoittaa.
  3. Tarkkaile myös tätä infosivua, sillä osa kurssin tehtävistä julkaistaan vain kurssin tiedotusblogissa. Samalla kurssikerralla voi olla tehtävä sekä kurssikerran ohjeissa että tiedotusblogissa. Ole siis valppaana.
  4. Muista palauttaa aina vähintään raakaversio blogiisi tulevasta tekstistä myös Moodleen kunkin kurssikerran jälkeen. Tämä tulee tehdä ennen seuraavaa kurssikertaa.
  5. Pidä blogisi ajan tasalla.  Sinulla saa olla kerrallaan korkeintaan kaksi julkaisematonta tekstiä, ennen kuin sinulle huomautetaan asiasta. Tämän järjestelmän on tarkoitus pitää huolta siitä, että et jätä blogin kokoamista kurssin loppuun.
  6. Lue muiden blogeja ja viittaa niihin omassa blogissasi. Tieteellinen kanssakäyminen ja tiedeyhteisön muodostaminen on kurssilla yhtä tärkeää kuin tehtävien tekeminen.
  7. Kun viittaat jonkun toisen pitämään blogiin, käy listaamassa viittauksesi listaan. Näin annat oikeutetusti kunnian sille, jonka kirjoitusta ja ajatustyötä lainaat. Viittauslistan linkin löydät tämän sivun linkeistä ja moodlesta. Listasta löydät kaikki kurssilla tehdyt viittaukset.
  8. Tutustu kirjoitusohjeisiin, jotka löydät Moodlesta. Ne auttavat sinua, kun mietit, miten blogia pidetään ja millä tyylillä sinne kirjoitetaan.
  9. Tutustu myös Moodlesta löytyviin kuvaohjeisiin, niiden avulla saat parannettua blogisi kuvien laatua.
  10. Panosta blogisi sisältöön sekä ulkoasuun. Se mitä teet ja sanot blogissasi on pohjana kurssisuorituksesi arvostelulle.
  11. Käy myös kommentoimassa muiden kurssilaisten blogeja. Tätä varten kannattaa linkittää ainakin oman ryhmäsi jäsenten blogit omaasi. Muilta saat hyviä ideoita ja voit auttaa avun tarvitsijoita. Jokin tehtävä voi vaatia sinulta tietoa, jonka löydät vain lukemalla muiden blogeja.
  12. Muista antaa kunnia näkyvästi niille joille se kuuluu myös omassa blogissasi: merkitse lähdeluettelo jokaisen blogimerkintäsi perään ja pidä se ajan tasalla. Lähdeluettelossa voi siis olla viittauksia kurssitovereihisi sekä muihin virallisempiin lähteisiin.