Taipuuko hanketyö tuottamaan nopealla aikataululla todellisia muutoksia?

Suupohjan radasta vahvistuva kehityskäytävä -hankkeen viimeiset vaiheet ovat käynnistymässä, ja on hyvä hetki katsoa hieman taaksepäin. Näyttääkö kehityskäytävä vahventuneen hankejakson aikana? Toisin sanoen onko hanketyö edesauttanut todellisten muutosten toteutumista näinkin nopealla aikataululla? Lue loppuun

Indikaattoreilla on imua – mutta osuvatko ne oleelliseen?

pylkkanenJulkisesti rahoitetun kehittämishanketoiminnan erottamattomaksi vastinpariksi ovat ankkuroituneet vaikuttavuutta koskevat vaateet. Tämän seurauksena vaikuttavuuden arvioinnista on tullut usein toistuva selvitystyön kohde, jossa soveltavalla arviointitutkimuksella on keskeinen osansa.

Olemme arvioineet kuluneena vuonna Ruralia-instituutissa muun muassa kansainvälisiä Leader-hankkeita sekä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman (2007-2013) toimeenpanoa ja vaikuttavuutta paikallisella eli Leader-toimintaryhmätyön tasolla. Kummassakin toimeksiannossa toivottiin ehdotuksia toiminnan vaikuttavuuden mittareiden eli indikaattoreiden kehittämiseksi. Lue loppuun